Ei musta ole äidiksi.

En vaan jaksa olla läsnä, vaikka kuinka yritän ja päätän.

Muutama päivä menee hyvin, sitten alkaa taas pinna kiristyä ja tuntuu, etten jaksa katsella tuota lasta.

Arki-illat lapsi kitisee huomiota ja mä sorrun huutamaan, itkemään ja törkkimään lasta pois.

Tuntuu vain siltä, ettei jaksa lasta eikä mitään ja haluaa vain pois.



Helpointa olisi, jos ei olisi mitään kiintymyksen-/rakkauden-/velvollisuuden tunteita lasta kohtaan, niin voisi vaan antaa hänet pois.

Tai jos minä kuolisin, niin ehkei lapsi edes muistaisi minua ja saisi paljon paremman lapsuuden, kuin tällaisen tunnevammaisen kanssa.

Itkettää