Opettaja, laitatko ikinä wilmaan mitään positiivista?
Onko lapseni aina hankala, ärsyttävä ja huolimaton? Vai jääkö ajanpuutteen vuoksi positiivinen palaute antamatta?
Kommentit (33)
ja meillä laitetaan tuntimerkintöinä näkymään myös plussat eli jos tunti on ko. oppilaalla mennyt keskimääräistä paremmin tai hän on jotenkin loistanut, laitan plussan sen tunnin kohdalle. Joskus kirjoitan myös erikseen maininnan, mikä meni hyvin. Harmillista on vain se, että kukaan ei välttämättä kotona käy katsomassa niitä tuntimerkintöjä tai koko wilmaa ylipäätään. Suuri työ ja monesti ihan turhan takia. Pitämissäni vanhempainvarteissa kertoi noin kolmasosa vanhemmista olevansa täysin haluttomia katsomaan koskaan wilmaan.
Ope
eikä ikinä ole ollut mitään huolimattomuudesta, hankaluudesta, ärsyttävyydestä tms. vaan ainoastaan positiivisia kommentteja. Lapsi on kolme.
Tässä kun taas katselen tuntimerkintöjä, niissä ei ole yhtäkään positiivista. Lapsi saa kohtalaisia tai hyviä numeroita kyllä kokeista, mutta kaikki palaute on negatiivista´ja sitä tulee lähes päivittäin. Silti kuulemma normaali poika luokassaan, kun olen huolissani tilannetta ihmetellyt.
Se on monelle lapselle syntilista, joka tulostetaan vielä todistusten kylkeen perheelle muistutukseksi, miten huono oppilas lapsi on ollut.
merkitään tietyllä värillä sen tunnin kohdalle, joka mennyt poikkeuksellisen hyvin. Sanallistakin siinä voi olla mukana.
wilmaan merkitään ja luoda värikoodit niille itse. Mene lapsesi wilmassa kohtaan Tuntimerkinnät, klikkaa kohtaa tarkastele tuntimerkintöjä. Sillä sivulla näkyy kaikki ne merkinnät, mitä opettajat ovat lapsellesi eri tunneilla merkinneet. Sivulla näkyy kaikki värikoodit, mitä mikäkin väri tarkoittaa. Jos siellä ei ole valittavana mitään positiivista palaute - kohtaa, voi ope toki merkitä maininnan ilman värikoodiakin. Kannattaa ottaa asia esille vanhempainvartissa tai vanhempain-illassa, että haluatte saada wilman kautta myös posit. palautetta.
Se sama ope
Sillä vanhemmat ja lapsi ylpistyvät siitä ja kyllä ne ne positiiviset asiat itsekin huomaa. Negatiivisia vanhemmat ei huomaa itse sillä katsovat lastaan aina ruusunpunaisten lasien läpi.
t. ope
Sillä vanhemmat ja lapsi ylpistyvät siitä ja kyllä ne ne positiiviset asiat itsekin huomaa. Negatiivisia vanhemmat ei huomaa itse sillä katsovat lastaan aina ruusunpunaisten lasien läpi.
t. ope
kukaan ei usko sinua opettajaksi.
Ope
ei meidän wilmassa tosiaan ole mitään "positiivista väriä". Myöskään sanallisesti ei ole tullut yhtäkään, ei siis yhtäkään positiivista merkintää. Joskus poika on jopa kertonut että koulussa meni hyvin ja opettaja "laittoi plussaa" mutta en tiedä mistä tämä plussa sitten löytyy eikä se ainakaan palautteeksi ole verbalisoitunut.
Tässä valossa en ihmettele etteivät kaikki vanhemmat jaksa wilmaa seurata, jos sieltä tulee alituiseen vain moitetta eikä yhtään mitään positiivista. Ainakin itse koen vanhempana että olen totaalisen epäonnistunut.
ap
Sillä vanhemmat ja lapsi ylpistyvät siitä ja kyllä ne ne positiiviset asiat itsekin huomaa. Negatiivisia vanhemmat ei huomaa itse sillä katsovat lastaan aina ruusunpunaisten lasien läpi.
t. opeNyt puhut kyllä niin tyhmiä, että kukaan ei usko sinua opettajaksi.
Ope
Minä käyn päivittäin katsomassa onko Wilmaan tullut merkintöjä!
Kiitos niistä! :-)))
Hyvin pysyy ajan tasalla kun lapset ovat viikolla pari päivää isän luona. Aina eivät siis lapset muista kaikkea kertoa vaikka kysyisinkin.
Olin aluksi Wilmaa vastaan mutta nyt kun sitä on oppinut käyttämään niin olen todella tyytyväinen!
Toinen lapsista yläkoulussa ja hänelle merkitään myös positiivisia tuntimerkintöjä. Tunti sujunut jotenkin erinomaisesti, käynyt ahkerasti taululla tai osallistut muuten aktiivisesti, osannut erityisen hyvin tms.
Kaksi myöhästymismerkintää syyskauden alusta tähän mennessä.
Lapselle sujuu koulu hyvin, joten ne erityisplussamerkinnät ovat siis edellyttäneet "jotain tavallisuudesta" poikkeavaa ;-))
Harmi, ettei alakouluikäisen lapsen kohdalla merkitä muuta kuin poissaolot ja nekin merkitsen itse heti sairaspäivän aamuna.
Loistavaa lisäksi, että yläkoulussa olevan lapseni opettajat merkitsevät tulevat kokeet, koealueet ja kokeista saadut arvosanat Wilmaan.
Wilma on mielestäni vielä vähän hakusessa.
Turhan monimutkainen. Löysin eilenkin sieltä uusia juttuja, vaikka olen käyttänyt Wilmaa "vasta" pari vuotta.
T. Olinkohan 14.
Wilma on mielestäni vielä vähän hakusessa.
Turhan monimutkainen. Löysin eilenkin sieltä uusia juttuja, vaikka olen käyttänyt Wilmaa "vasta" pari vuotta.T. Olinkohan 14.
Siellä on paljonkin tekstiä lapsen unohduksista ja kolttosista.
Niitä on ihana lukea, tulee pitkäksi aikaa kiva mieli. Esim. on mainittu kuinka kiva kaveri on ollut jossain vaikeassa tilanteessa tms.
Wilma on hyvä. Kaikista helpoin tapa ilmoittaa poissaolot ja kysellä esim. läksyt opettajalta, on käyttää wilmaa.
mutta meille tullut wilmaan vain yleisiä tiedotteita kokeista, tapahtumista yms. Ei ole tullut hyvää eikä huonoa henkilökohtaista palautetta koskaan.
Onko muita joilla näin?
yleinen viikotiedote ja tietoa tulevista tapahtumista. sitten on usein kommentteja jotain tapahtumista ja kivoista jutuista, mitä luokassa on tehty. Ei ole kollut koskaan mitään henkilökohtaista. lapsi vasta ekalla.
mutta meille tullut wilmaan vain yleisiä tiedotteita kokeista, tapahtumista yms. Ei ole tullut hyvää eikä huonoa henkilökohtaista palautetta koskaan.
Onko muita joilla näin?
yleinen viikotiedote ja tietoa tulevista tapahtumista. sitten on usein kommentteja jotain tapahtumista ja kivoista jutuista, mitä luokassa on tehty. Ei ole kollut koskaan mitään henkilökohtaista. lapsi vasta ekalla.
Toivotaan, ettei "tuntimerkinnät" -sivulla muhi jymy-yllätys ;-)
Niistä vain herää kysymys, että onko se hyvin sujuminen poikkeus... Oletan toki kaikkien tuntien sujuneen hyvin ja toivoisin saavani tietää, jos sujuu mitenkään muuten.
Se tsemppi saattaa olla sen luokan parhaan mielestä aika pientä.
Parin viikon välein tai ainakin kerran kuussa laitan sille hyvälle sen vakiomerkinnän, että tunneilla sujuu yleisesti hyvin. Jos on vielä erityisen aktiivinen tai muuten yllättävän rohkea/reipas, laitan siitä oman merkinnän.
Olen yläkoulun opettaja ja opetan samaa luokkaa pari kerta viikossa, joten joka tunnilta en ehdi sitä palautetta antamaan.
mutta meille tullut wilmaan vain yleisiä tiedotteita kokeista, tapahtumista yms. Ei ole tullut hyvää eikä huonoa henkilökohtaista palautetta koskaan.
Onko muita joilla näin?