Mitä ajattelet ihmisestä, joka on hiljaa isommassa porukassa?

sikäli huono juttu et työpaikassakaan siitä ei pidetty, ja ei päässyt enää uudelleen samaan paikkaa töihin, ku pomo ei voinu kommunikoida ko. työntekijän kans, ku se ei just koskaan avannut suutaan...

Mä jo kertaalleen vastasin, mut eipä tota vaa näkyny missään...

kuuntelijan roolin. :( t.ap

Mulle nimittäin melkein aina käy niin. Isommassa porukassa tyydyn sit enemmän olee hiljaa koska muita ei a)hirveästi kiinnosta mun mielipiteet tai b) niillä on vaan niin jumalaton tarve pitää meteliä itsestään. En ole omasta mielestäni mikään kovin ujo mutta mielummin sitten hiljaa kuin että päälle puhutaan koko ajan...

En ole nimittäin itsekään kova puhumaan, jos on paljon vähän oudompaa porukkaa koolla.



Mutta jos kyse on esim jostain ryhmätyöstä, joka vaatii jokaisen ryhmäläisen osallistumista, ei ole kiva jos joku on melko selvästi eri mieltä muttei sitä ilmaise. Siis tuollaisissa tilanteissa ärsyttää! Koska itse haen aina ratkaisuja ja yritän ottaa kaikki vaihtoehdot huomioon.

hienoja mielipiteitä.

huomiota, vaikka toisaalta kyllä haluaisin edes joskus räväyttää jotain... Mutta antaa äänekkäämpien mölytä, yleensä tuntuu että eipä mun mielipiteet muita kiinnostaiskaan. t.ap

Kyseessä ei ole se, että haluaisin pitää meteliä itsestäni vaan se, että joskus tulee ihan järkyttävä tarve saada sanottua HETI joku juttu. Kun se on vielä kielen päällä, ennen kuin se on unohtunut! Helpointa on silloin, jos puhuu sellaisten kanssa, jossa kaikki sekä puhuvat paljon, että kuuntelevat - siis ettei kukaan loukkaannu siitä, etteivät kaikki ole/osaa olla/hoksaa olla niin huomaavaisia.

se mua häiritsee, jos ihminen ei puhu edes kahden kesken. Ite oon aikamoinen papupata(varmasti ärsyttää sekin toisia), enkä oikeesti jaksa kauaa ihmisiä, joilta pitää lypsää kaikki asiat. Tykkään enemmän niistä, jotka höpisee ja paljonkin...Mut nää on varmaan ihan vaan makuasioita;)

... mykistyn välittömästi isossa porukassa, ja VARSINKIN jos paikalla on joku erittäin ulospäinsuuntautunut, ts.porukan naurattaja/suupaltti. Argh, kuinka inhoankaan sellaisia ihmisiä! Liekö syytä kun itse niin ujo että ajattelen " mitähän nuokin nyt ajattelevat siitä mitä sanon" ... ja jännittää...



Muka! Pienessä porukassa kyllä olen " suunapäänä"



Pikkaisen pitäs tieten hommata sitä itseluottamustakin. Vaikka kai meitä sivullisiakin porukkaan tarvitaan...

VIIMEIN kun sain suuni auki, tosi monet ihan oikeasti kuuntelivat! Se on hirveän palkitseva tunne.

Isossa porukassa olen mieluummin hiljaa. Olen huomannut että se vedenjakaja on jossain siinä viiden tienoilla. Kun on sitä enemmän porukkaa kuulemassa, olen mieluummin hiljaa.

Sitten mielestäni voi päättää, että ei halua olla hänen seurassaan, kun on alkanut jo jutella kanssasi.

Tai mitenköhän tuon asian nyt ilmaisisi.. t.ap

vähemmän puheliaana saan positiivista huomiota ja arvostusta näkemyksilleni silloin kun avaan suuni. Olen aktiivinen kuuntelija, ja pyrin puhumaan vähän mutta asiaa.

ja heti nää äänekkäämmät katsoo sillee et WTF? Ihan kuin muilla ei olisi oikeutta mielipiteisiinsä. Ei minuu häiritse ne joilla on enemmän asiaa, mutta monta kertaa just ne sellaiset ihmiset ovat niitä jotka ensin sanovat ja vasta sitten ajattelevat, esim aika kärkkäästi arvostelevat jotain asiaa eivätkä mieti että joku voi oikeesti loukkaantua niiden sanomisista.

Mutta, onneksi tälläisiin ihmisiin ei nykyisin törmää usein. Exän kaverin tyttöystävä oli oikea megalörppö joka ihmetteli miks mie olin niin hiljaa mutta kun ei siltä ikinä saanu porukassa suun vuoroa!!

*7*

tai c) niin tyhmä, ettei uskalla avata suutaan.

Nykyään olen ajatellut ettei siihen kai ole mitään syytäkään. Mulla on tosi hyviä kavereita ehkä noin 5kpl, eivätkä he tunne toisiaan kuin ulkonäöltä. Joten isossa porukassa olen aina enemmän tai vähemmän yhden hyvän kaverin ja muutaman puolitutun seurassa. Varsinkin jos kyse on ryyppäjäisistä, olen aika hiljainen.



Parin-kolmen, vielä neljänkin ihmisen kesken voi vielä puhua aika " intiimisti" eli asiaa. Joskus ajattelen, että kai mä olen vähän tylsä ;) Siis siinä mielessä, että tykkään usein puhua jotain ihan tiukkaa asiaa. Isossa porukassa jutut hyppii usein sellaisella " tasolla" (en keksinyt parempaa sanaa), etten vain keksi mitään kommentoitavaa. Tai sitten mulla ON joku tosi vankka mielipide, mutta jos sanoisin sen, tunnelma lässähtäisi.



No tietysti joskus isojen porukoiden intohimona voi olla vaikkapa politiikka, jolloin en taaskaan sitten oikein osallistu. Kun ei ole sellaista kantaa, että voisi avata suutaan itseään munaamatta.

että hiljaisempien mielipiteitä pidetään enemmän arvossa. Esimieheni sanoi kerran minulle kehityskeskustelussa arvostavansa hiljaisia ihmisiä, sillä heillä on " tieto" . Itse lukeudun hiljaisiin, jotka tarkkaan puntaroivat sanansa, mutta kerron kyllä mielipiteeni jos minulla sellainen on.



Opiskeluaikana kärsin siitä, etten saanut suutani auki isossa porukassa tai edes pienemmässäkään. Lisäksi esim. opettajien ja ohjaajien (hoitotyö) taholta tuli koko ajan painetta, että pitää kysellä, kritisoida ja kertoa mielipiteensä. Mutta minkäs sitä ihminen itselleen voi.



Joskus olen hieman kadehtinut ihmisiä, joilla on sellainen tilannetaju, että heillä on heti kommentti valmiina asiaan kuin asiaan, eivätkä he mene koskaan sanattomiksi. Mieheni on juuri tällainen tapaus...

En keksi ikinä mitään sanottavaa.