Mitä keinoja käytätte 3-vuotiaaseen joka ei tottele?

pahimmillaan mennään kylppäriin (talon kaukaisin huone) rauhoittumaan. Lapsi saa huutaa ja raivota sylissä, ja rauhoituttuaan lähdetään pois.



Pissakakkajutut loppuvat meillä napakasti sanomalla, että meillä ei puhuta (ruokapöydässä tms) vessajuttuja, piste. Sitten huomio muuhun. Jos ei tottelisi, niin kolmesta varoituksesta jäähypaikalle. Jäähypaikalla 1 - 3 minuuttia (yleensä ei kykene tähän millään, joutuu aina aloittamaan alusta). Jäähypaikka on eteisen käytävällä tietty paikka lähellä omaa huonettaan, sellainen mitä pystyy hyvin valvomaan mutta josta lapsella ei ole näköyhteyttä muihin. Rauhoitttuu pikku hiljaa.



Mua itteäni rauhoittaa se, että tiedän että näitä "pahoja" aikoja tulee ja menee, välillä on taas ihan rauhallista ja ihanaa, sitten taas lapsi testaa kaikin tavoin. Ja aina lopulta halataan, sanotaan että sinä olet minun kulta. Turhaan ei haluta itkettää...

olen huomannut että hankalissa uhmakausissa, kun mikään asia ei tehoa, niin aina tehoaa kaksi asiaa: kehuminen ja kannustaminen hyvistä ja kivoista asioista tavallista useammin ja toisaalta myös hetkeen pysähtyminen eli sälissä pitoa ja jutustelua lapsen kanssa. Uhma on rajojen koettelua, joten silloin kun lapsi vetää löyden toisesta päästä, niin aikuisen pitää vetää takaisin yhtä lujaa ja vielä pikkusen kovemmin. Kun lapsi tuntee rajansa ja säännöt selkeästi, niin uhmavaihe ei pitkity.

Vessajutut käydään sylkäisemässä vessanpyttyyn, mutta jos meno menee muuten vain päättömäksi, niin ei siihen auta kuin luja syliote.

Sitten kannattaa tarkistaa rutiinit, onko nälissään tai yliväsynyt.



Kun lapset ymmärtävät mitä heidän odotetaan tekevän, niin kohellus vähenee. Ei siis pelkkää kieltoa, vaan ohjausta miten pitää olla.

( jätän sen sian, ansaitsen parempaa)

Meno on välillä tosi hankalaa, pojalla uhma pahimmassa vaiheessa ja välillä lapsi ihan vain huutaa suoraa kurkkua jotain eieieiei tai joojoojoo. Jäähy on käytössä, mutta ei se tunnu auttavan mitään. Neuvoton on mies kuten minäkin ja ilmeisesti niin on pojan äitikin. Innolla odotan mitä tästäkin seuraa..

Ruokapöytä on paikka jossa syödään. Sinne ei oteta leluja ja leikit jää odottamaan. Lapsi syö mitä jaksaa ja tahtoo ja sitten lopettaa ja menee pois. Joskus jos pelleilee niin muistuttelen että syödään nätisti tai voi mennä leikkimään muualle, seuraavasta lähtee pois pöydästä. Ja jos jatkuu niin pois pöydästä ja hetken päästä huutelen että kelpaako vielä ruoka ja kokeillaan vielä syömistä.



Saatan vaikka ehdottaa lisänä että syö vaikka tämän osan ruuaista jonka lapsi syö nopeasti ja lähtee pois pöydästä.



Syömisestä ei kannata nostaa meteliä. Pyydä maistamaan kaikkea. Joskus taaperoikäsiä voi innostaa syömään niin monta lusikallista kuin on ikää eli 3- vuotias voi syödä 3 lusikallista. Joskus toimii ja joskus ei.



Seuraava ruokailu tulee kuitenkin melko pian joten lapsi saa kohta ruokaa. Älä hermostu asiasta.



Kiroilut ja tuhmat jutut otan niin että lapsi ei tiedä mitä puhuu. Joskus niille lapset nauraa keskenään ja varsinkin väsyneenä se on vallan mainioo huumoria lapsista.

Tämä on asia josta saatan silmäkulmasta kurtistaen huomauttaa että nyt on kurjasti sanottu ja joku voi vaikka loukkaantua tuollaisista. Ja joskus taas "jätän kuulematta" mutta se on siis silloin toimivaa kun lapsi on vaikka viereisessä huoneessa ja sinä et ole sitä kuulemassa. Se voi nousta ongelmaksi jos sitä aina huomauttaa. Joka asiaa ei tarvitse äidin/isän huomauttaa. Se riittää että lapsen kanssa oltaessa ne huomautellaan. Ja niinkuin kaikessa, toisto on opintojen äiti..

Mutta säästän itseänikin joskus sillä että jään kuuntelemaan jääkö asiat siihen tai joskus kuuntelen sopiiko lapset ristiriitoja keskenään. Kun kuuntelet niin huomaat miten lapset toimii keskenään ja voit ohjata siinä kyllä kohta.



Nurkka tai oma huone on sellainen josta lapsi tietää että nyt on mennyt liiotteluksi.



Tai otan jonkun lelun tai tavaran pois.



Lapsi on kuitenkin vielä niin pieni että pääosin koitan opastaa kuin vaatisin liikaa.

ja silloin kun kielletään todella pidetään huoli että kielto myös tehoaa.



Eikä naureskella 1½v ensimmäisille sanoille jos suusta tulee vittukakkapissa

kun minä sain levätä ja pääsin mielekkäisiin harrastuksiin ja ystäviä tapaamaan ihan yksinkin.

Silloin sitä jaksoi itse olla rauhallisena ja läsnä lapsille. Jostakin syystä lapset alkoivat silloin käyttäytymään hyvin.



En mikään raivopää ennenkään ollut. Moni jopa väitti minua pitkäpinnaiseksi. Ne omat jutut lähinnä piristivät ja olin niiden ansiosta jollakin tasolla iloisempi.

saa yhden varoituksen ja seuraavasta kerrasta jää jälkiruoka saamatta. Se tuntuu olevan ainoa tehokas keino. Muualla kuin ruokapöydässä en ole jaksanut niin kitkeä noita eritepuheita.

Ja höpöttelee vaikkapa jatkuvasti pissakakkajuttuja, eikä lopeta vaikka käsket lopettamaan? Miten toimitte?

Tai jos lähtee meno ihan hervottomaksi ettei rauhoitu eikä usko mitä sanotaan, mitä teet?

En mä tiedä, kun ei meillä ole noi olleet koskaan ongelmana...

Pissakakkajutuissa olen pistänyt oaremmaksi ja sanon tosi räkäisellä äänellä "kaakka", lapset nauraa yleensä kippurassa.

Jos riehuvat, niin yleensä alkavat olla väsyneitä (pitää mennä nukkumaan). Joskus se johtuu siitä, etteivät ole saaneet olla tarpeeksi ulkona. Sitten mennään ulos. Joskus annan juosta... Joskus nappaan syliin ja kannan rauhoittumaan. Joskus huudan. Tätä sattuu vaan kamalan harvoin, siis että lapset vain juoksisi eikä sille mitään voisi.

Yleensä mun strategia on varmaan vaan nostaa sietokykyä ja laskea rimaa. Pääasia että meillä on perheenä mukavaa ja me rakastetaan toisiamme, eikä ketään saa kiusata. Olen valinnut lasten päiväkodinkin sen mukaan, että eivät ole kovin nipoja.

3,5 -v nukkuu melkein joka päivä päikkärit, se auttaa illan hervottomaan riehumiseen.

Eikös se ole se uhkailu, kiristys ja lahjonta...?

Meillä on jäähypenkki, mutta paremmin toimii se, että uhkaan millä milloinkin. Otan välillä pikkuautot pois, hän saa ne sitten muutaman päivän päästä takaisin. Jos alkaa riehua kynien kanssa piirrettäessä, niin sitten ollaan viikko ilman kyniä....

Jos olemme ulkoilemassa, kerhossa tai leikkipuistossa, niin sanon että lähdemme heti kotiin, jos käyttäytyy huonosti. Näitä on esim. Pienempien töniminen ja hiekan heittely toisten päälle, auotiellepäin juokseminen vaikka kiellän jne...

Itse asiassa hän on melko helppo lapsi, useimmiten osaa käyttäytyä hyvin. Toki uhmaikä näkyy ja kuuluu, mutta enimmäkseen meillä menee hyvin.

Jos lapsi on leikkimässä, annan hänelle aikaa enkä lopeta leikkejä heti sillä paikalla kun sanon että jotain pitää tehdä. Olen huomannut että lapselle on tärkeää saada tehdä loppuun se mitä on aloittanut, tai ainakin on oltava hetki aikaa lopetella leikkiä.

On meillä neljä lasta, mutta kukaan heistä ei ole höpötellyt pissakakkajuttuja muistini mukaan. Hervotonta menoa on kyllä, mutta sitä kestän hyvin, ei haittaa. Jos haittaa, käsken muuhun puuhaan tai eri huoneeseen. Kaikki lapsemme tottelevat minua. Isäänsä huonommin, mutta melko hyvin häntäkin. Olen kai päässyt helpolla. Ihan hirveästi en jaksa poliisina olla, eikä tarvitse.

Että toki minäkin kehun kun hän tekee hyvin, antaa leluja pienemmille, käy hienosti vessassa jne. Positiivisuudella vahvistetaan oikeita tekoja, mutta silloin kun alkaa sellainen ihme vänkääminen tai pienempien kiusaaminen, niin toteutan uhkaukseni hyvin äkkiä. Olemme pari kertaa lähteneet ulkoa kotiin kun hän ei ole totellut, sen jälkeen hän tiesi että olen tosissani!

Veit sanat suustani. Meillä on keinoja lapsiin kokeiltu, mutta parasta on oma sisäinen hyvinvointi. Meilläkin jotenkin maagisesti minun sieluni tila vaikuttaa lapsiin. En sitä ole tajunnut ennen, mutta kun jaksan nauraa, laskea leikkiä, olla luova, hassu ja lämmin, kaikki sujuu, myös uhma. Kun olen totisempi, pidän rajoja yms. Vääntö on tuskallista kaikille.

Ja höpöttelee vaikkapa jatkuvasti pissakakkajuttuja, eikä lopeta vaikka käsket lopettamaan? Miten toimitte? Tai jos lähtee meno ihan hervottomaksi ettei rauhoitu eikä usko mitä sanotaan, mitä teet?

En mä tiedä, kun ei meillä ole noi olleet koskaan ongelmana... Pissakakkajutuissa olen pistänyt oaremmaksi ja sanon tosi räkäisellä äänellä "kaakka", lapset nauraa yleensä kippurassa. Jos riehuvat, niin yleensä alkavat olla väsyneitä (pitää mennä nukkumaan). Joskus se johtuu siitä, etteivät ole saaneet olla tarpeeksi ulkona. Sitten mennään ulos. Joskus annan juosta... Joskus nappaan syliin ja kannan rauhoittumaan. Joskus huudan. Tätä sattuu vaan kamalan harvoin, siis että lapset vain juoksisi eikä sille mitään voisi. Yleensä mun strategia on varmaan vaan nostaa sietokykyä ja laskea rimaa. Pääasia että meillä on perheenä mukavaa ja me rakastetaan toisiamme, eikä ketään saa kiusata. Olen valinnut lasten päiväkodinkin sen mukaan, että eivät ole kovin nipoja.

jos huomaavat ettei niistä nouse mitään ihmeempää hälyä. Eli jos lähtee mukaan niin vähän aikaa nauretaan, mutta sitten siirrytään muihin juttuihin.

Pissa- ja kakkajutuista voi tehdä myös ihan neutraaleja lapsille. Lapset kyllä kuuntelevat mielellään kun heille kertoo suoliston toiminnasta ja munuaisista ja virtsan muodostumisesta :)

Sen jälkeen ne eivät enää olekaan niin mystisiä ja jänniä juttuja.

Jos taas aikuinen selvästi vetää herneet nenukkiin ja alkaa kovasti kieltämään ja hermostumaan, niin sehän vaan lisää vettä myllyyn. Se on lapselle kätevä tapa hallita vanhemman tunteita. Vähän niinkuin sätkynukella leikkisi.

Lapsi oppii nopeasti, että tästä narusta kannattaa vetäistä jos haluaa aikuisen kiihtyvän. Oppivat myös sen että saavat aikuisen hämilleen jos ottavat pissakakkapippelipylly-puheet käyttöön julkisella paikalla ;)