G: Kotinne turhimmat härpäkkeet?
Jäikö selätin pölyttymään sängyn alle ja homehtuuko leipäkone kaapissa? Mitkä in-jutut tai kotien välttämättömyydet teillä ovat osoittautuneet turhiksi?
Kommentit (4)
Käytän konetta taikinoiden vaivaamiseen, en ole edes kokeillut niitä ominaisuuksia. Näyttää jotenkin paljon vaivalloisemmalta raastaa asioita sillä koneella kuin raastaa niitä perinteisellä raastimella.
Meiltä puuttuu ne joka kodin pakolliset tarvekalut ja tavaraa on muutenkin vähän. Piikkimatto on joka päivä käytössä.
Eräs sukulainen järkyttyi kuulessaan, että meillä ei ole munaleikkuria ja osti heti sellaisen. Ei ole osoittautunut tarpeelliseksi edelleenkään. Hiustenkuivaaja on minulle turhake myös, mutta kaapissa pölyttyy.
Isä (ja äitikin) on innokas hankkimaan kaikenmoisia keittiövimpaimia, jotka yleensä jäävät käyttämättä ekan kuukauden jälkeen, tai sitten niitä käytetään kerran 5 vuodessa. Silloin kun asuin kotona tällaisia laitteita olivat esim. leipäkone, höyrykeitin, jogurttikone ja munankeitin. Jäivät käyttämättä jo silloin, ja ovat seisoneet kaapissa siitä lähtien. Pölymäärästä päätellen eivät ole nykyisin yhtään sen enempää käytössä kuin ennenkään. En tajua miksi hilloavat niitä komeroissaan edelleen.
-Yleiskone, pärjätään vatkaimella ja tehosekottimella. Onneksi oli vanhempien vanha ilmaiseksi saatu niin ei tullut rahallista tappiota.
-sähköhammasharja
Sen sijaan piikkimatto on ollut kovassa käytössä :) Monia "pakollisia" juttuja ei ole tullut koskaan edes hankittua, mm. telkkaria joten hutejakaan ei juuri ole tullut.