Yksinäisyys yliopistossa. Miten selvisitte?

Yleensä ryhmätöissä löytyy porukat, mutta muuten menee luennolta toisille ihan omaan tahtiin.

löytäisin ystäviä. Mm ruokalassa vaihdoin muutaman sanan ihan tuntemattomankin kanssa ja jos juttu luisti, niin seuraavan kerran kun näin saman tyypin, jatkoin jutustelua. Löysimme yhteisiä kiinnostuksen kohteita joten aloimme harrastamaan yhdessä:) Luin päivän lehden aamulla sillä ajatuksella, että olisi jotain jutun tynkää.

sitä kautta sain sen verran kavereita uudelta paikkakunnalta että sillä pärjäsi.



Yksikään heistä ei enää ole ystäviäni, mutta elämänvaihekaverit ovat parempia kuin ei mitään.

selaamaan tätä av:ta ja tätä kautta virtuaalisia keskustelukumppaneita löytyy jokaiselle päivälle.

ruuanlaittoo, omiin bileisiinsä jne. PItivät huolen, etten vain lue kaiket illat yksin huoneessani.

ja aina kun järjestetään jotain juhlia, mukana järjestelyissä.



Itsestä on yliopistomaailmassa kiinni jos jää ilman seuraa.

Aikanaan vielä lukiossa mulla oli paljon ystäviä, mutta opiskeluajalta ei löytynyt kuin yksi kaveri. Opiskelin miesvaltaisella alalla, jossa olin ainoa nainen sen vuoden aloittaneissa. Ekat pari vuotta pyörin poikien kanssa, mutta sitten aloin seurustella ja nämä "pojatkin" löysi tyttökavereita, joten se kaveruus hiipui pikkuhiljaa. Olin aktiivinen ainejärjestössä ja siellä oli yksi tyttö mun lisäksi, mutta ei meistä ystäviä tullut. Muuten sitten vietin aikaani miespuolisten kanssa ja enimmäkseen joko lukiokavereiden (jotka asui toisella paikkakunnalla) tai olin yksin.

Mulla oli luentojen ym. myötä joitain tuttavia, joiden kanssa oli kiva jutella, muttei mitään ystävyyttä muodostunut. Useimmiten ne tuttavat muuten olivat sivuaineopiskelijoita, kun itse opiskelin pääainettani. Olo oli tosi yksinäinen.

Up

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 01:35"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 00:49"]

Mene yths:n lääkärille suremaan sitä että olet yksinäinen, saat heti masennuslääkkeet joista tulee maanisen sosiaalinen olo ja kymmeniä outoja ystäviä, joista kaikista haluat eroon sitten kun lopetat lääkityksen. Tämä oli oma karu kokemukseni ja varoituksen sananen!

[/quote]

Ei yksinäisyyden hoito kuulu lääkärille. Hän olisi kyllä voinut ohjata sinut joihinkin ryhmiin tai keskusteluapuun tms.

[/quote]

Hah, vai ei kuulu! Mulla on just sama kokemus, surin yksinäisyyttäni YTHS:lla ja pyysin keskusteluaikaa YTHS:n psykologille. Lääkäri sanoi että kuules, kun jonot on melkein vuoden niin hän nyt määrää serotoniinivalmistetta ensihätään että vähän piristyn. Heti samaan määrättiin rauhoittavat tasaamaan SSRI-lääkkeen alkuoireita ja vielä unilääkkeet tasaamaan unirytmiä, joka menee monella masennuslääkkeistä sekaisin. Ekat 2 vuotta olin opiskelupaikalla ihan sekaisin eri pillereistä.

Päätin vain kovettaa itseni ja suhtautua siihen siten, että opiskelu on minulle työtä, ja työkavereitani en voi valita. Olin mahdollisimman kohtelias ja ystävällinen ja juttelin ihmisille pienemmiällä kursseilla ja ryhmätöiden aikana, mutta silti ei vain sellaisia kavereita mukaan jäänyt. Olin pari vuotta vanhempi kuin muut, enkä halunnut mennä hwti alussa mukaan ryyppäjäisiin (en tykkää itse juoda, enkä myöskään osaa jutella kännisten ihmisten kanssa) ja jotenkin sitö vain jäi porukan ulkopuolelle. 

Mutta yritä llöytää kavereita tai juttuseuraa jostain muualta! Itselleni olisi ollut paljon vaikeampaa, jos ei olisi ollut muita tuttuja, joiden kanssa jutella ja joille valittaa tilanteesta koulussa.

Järkky koti-ikävä raastaa ja painun helvettiin täältä heti kun pääsen tenteistä eroon!!! 

Terveisin yliopistolainen jättikyrpä otsassaan, yksin kopissaan. 

En päässyt yli yliopiston yksinäisyydestä joten lopetin sen kahden vuoden jälkeen.  

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 23:56"]

Järkky koti-ikävä raastaa ja painun helvettiin täältä heti kun pääsen tenteistä eroon!!! 

Terveisin yliopistolainen jättikyrpä otsassaan, yksin kopissaan. 

[/quote]

Tuon minäkin muistan opiskeluelämästä parhaiten, pienenpieni yksiö, laivahytin kokoinen paskakämppä valtavassa kerrostalossa, jossa oli paperinohuet seinät ja meteliä ympäri vuorokauden. Kävin kyllä bileissä, mutta ihmiset niissä jäivät etäisiksi, en paljon kohdannut kaltaisiani. Lukemattomina viikonloppuina ryyppäsin yksin kopissani ja itkin.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 23:56"]Järkky koti-ikävä raastaa ja painun helvettiin täältä heti kun pääsen tenteistä eroon!!! 

Terveisin yliopistolainen jättikyrpä otsassaan, yksin kopissaan. 

[/quote]

Minä, toinen yksinäinen, saatan kököttää siinä viereisessä kopissa :)

Yksinäisyys on mulle ihan ok, ainoastaan syömään tai kahville mennessä olo on kurja.

Voi rakkaat, älkää jääkö yksin. Kyllä sitä seuraa voi löytää... Tosi ikävää et monilla on tollasia kokemuksia. Opiskeluajan pitäis olla mukavaa!

En selvinnyt. Sairastuin masennukseen (oli paljon muitakin syitä) ja opiskelut jäivät kesken.

Onneks meillä oli opiskelijoiden irc-kanavia.

Muuten löysin kavereita kristillisistä opiskelijajärjestöistä ja ylioppilaskunnan toiminnasta, varsinaisia ystäviä en kyllä juurikaan. Mutta näillä mennään. Ryhmätyöt aiheutti usein ahdistusta.

Aika omituista, että minun kokemukseni on ihan erilainen kuin teidän muiden. Olin vielä koulussa vain yhden hyvän ystävän varassa. Kun yliopistossa aloitin, niin yhtäkkiä ympärillä oli vaikka kuinka paljon porukkaa, jotka jakoivat kiinnostuksenkohteeni. Sain yliopistosta ensimmäisen kerran oikein ystäväpiirin. Olen edelleenkin näiden ihmisten kanssa tekemisissä, ja samoin sen yhden kouluaikaisen ystävän.

Up