G: Mikä ärsyttää lastesi isovanhemmissa?

anoppini pukee lapselle aina mintun väriset vaatteet, vaikka juuri olen tähdentänyt, että tänään on "pinkki-päivä"

appiukko ostaa lapselle mansikkajäätelöa vaikka tietää, että Nico syö vain suklaata.

anoppini ei käy tarpeeksi usein kampaajalla, aiheuttaa friisyyrillään painajaisia lapsille.

Appi-ukko puhuu rumaa savon murretta, vaikka lapsille pitäisi puhua kirjakieltä

erilaisine elämyksineen, ylenmääräisine herkutteluineen, päiväunet tietenkin pois jättäen, naureskelevat sitten illalla, miten me vanhemmat ei saada kunnon kontaktia lapsiimme kun lähinnä kiukuttelevat ja riehuvat, kun tulemme paikalle ja laitamme normaalit iltarutiinit käyntiin. Ja tosi itsetyytyväisinä toistelevat, kuinka heillä ei ollut MITÄÄN hankaluuksia lasten kanssa.



Suon oikein mielelläni lapsille elämyspäivät isovanhempien kanssa ja kuuntelet kiukuttelut ja normalisoin tilannetta vielä seuraavanakin päivänä. Lapset ja isovanhemmat ovat hetkensä ansainneet. Mutta se vaan jaksaa vituttaa, että palkkioksi saan naureskelua siitä, kuinka en muka hallitse tilanneta, kun umpiväsyneet sokerikänniset lapset eivät tee iltatoimiaan tavallisen kiltisti...

Anoppi pukee lapsen mintunvärisiin vaatteisiin, vaikka tietää, että torstai on "pinkki-päivä".



Appi-ukko ostaa mansikkapuikon lapselle, vaikka tietää, että Nico syö vain suklaata.

Anoppi käy liian harvoin kampaajalla ja täten rumalla frisyyrillä aiheuttaa lapsille elinikäisiä traumoja.



Appi-ukko puhuu rumaa savon murretta, vaikka olemme kaksikielinen perhe (vain suomen kirjakieli ja ruotsi käytössä)

* lasten ei saisi KOSKAAn katsoa TV:tä tai pelata tietsikalla/pleikalla "kun ei sitä ennenkään pelattu"

* lapset 12 ja 10 v ja eivät todellakaan pelaa paljon, mutta sadesäällä vaikea keksiä muuta tekemistä

Ihan vaan kiusallanikin kerron teille ja vastaan samalla, että EI ÄRSYTÄ MIKÄÄN!

Olemme joko todella onnekkaita tai sitten osaamme suhtautua ihmisiin hieman eritavalla kuin te, joiden mielestä mummut ja anopit ovat from hell.



Toista perspektiiviä:

- anoppi ja appi eli mummu ja pappa, ovat aivan ihania ja ottavat lapsiamme luokseen hoitoon aina kun vaan voivat. Itse pyytävät ja hakevat 180km päästä jos ei muuten saada kuljetusta järjestymään töiden takia tms. Ja tuovat myös.

- haluavat olla osa lapsenlastensa elämää ja pitävät yhteyttä mutta eivät tuppaa neuvojaan eivätkä puutu muuten elämäämme ollenkaan.

- oma äitini eli lastemme mummi on oikea enkeli, hoitaa viikottain, ottaa luokseen kylään aina kun töiltään ehtii, käy meillä, soittelee, vie lapsia retkille, ostaa lapsille tarpeellista tavaraa...



En voi kuin olla onnellinen upeista isovanhemmista, jotka omistautuvat lastensa lapsille ja ovat myös selvästi lapsillemme todella tärkeitä.

on. Juu, onhan niitä melko paljon, varsinkin jos vertaa 70-luvun tai 40-luvun lapsiin. Mutta jos vertaa lasten kavereihin tai nykylapsiin yleensäkin, niin aika tavanomainen määrä leluja meillä on.



Sekin tuossa lelujen määrän päivittelyssä ärsyttää, että appivanhemmilla itsellään tavaraa riittää, omakotitalo ja mökki ovat niitä täynnä, vaatteita, kirjoja, huonekaluja, sisustusesineitä, keittiötarvikkeita... Miksi lasten tavarat olisivat jotenkin automaattisesti huonompi ja paheksuttavampi juttu kuin aikuisten tavarat?

ja olen todella onnellinen, että tulen toimeen hänen kanssaan. Välillä kuitenkin ärsyttää, kun hän lellii esikoista piloille. Tuntuu, ettei halua olla se "pahis" joka kieltää, eikä kestä kiukuttelua/itkua. Jos sanon pöydässä lapselle, joka sanoo "en jaksa syödä, otan nyt jälkkäriä", että varmasti et saa sitäkään, jos et syö ruokaa, niin anoppini kuitenkin antaa lapselleni jäätelöä. Ja lapseni tietää sen, hän osaa vedellä oikeista naruista ja käyttäytyy täysin erilailla siellä (onneksi) kuin kotona.



Oma äitini on taas myös tuollainen kritisoija, itse on tehnyt kaiken täydellisesti, ei koskaan valittanut mistään ja aina jaksanut. Jos torun lastani, niin hän tulee LAPSEN KUULLEN moralisoimaan, että lapselle ei saa huutaa ja "kyllä kai nyt voi vähän sitä ja sitä..". Tämä on kyllä vähentynyt, kun olen äidilleni pari kertaa asiasta räjähtänyt. Hän myös väittää kirkkain silmin, ettei ole koskaan huutanut meille, kun olimme pieniä. Jea right, niinkuin en muistaisi.. :D



Isäni taas käydessään tupakalla parvekkeella ottaisi mielellään lapseni sinne "katselemaan pihalle" samalla. Ihan kuulemma samanlailla sillonkin poltettiin kun me olimme pieniä ja ihan hyviä meistä tuli. Minä en todellakaan hyväksy sitä, että 4-vuotiaani hengittää tupakansavua ja isäni ei mitenkään ymmärrä tätä. Olen tästä asiasta sanonut valehtelematta monta vuotta ja monta kertaa, silti hän joka kerta on ottamassa hänet mukaan ja ihmettelee, että miksi ei pääse. Sitten vielä kehtaa sanoa tytölleni, että "kyllä pappa olisi päästänyt, mutta kun äitisi...". ÄRGH!!

Anoppi ja appi:

-tullaan tavan vuoksi meille kylään ja eivät juuri lapsia huomioi vaan anoppi lukee lehteä ja appi kuorsaa sohvalla (yöks!). Anoppi välissä huutelee lapsia käymään sohvan luona.

-appi haluaa katsoa telkusta uutiset, vaikka tietää ettei meillä katsota televisiota lasten hereillä ollessa. Etenkään uutisia.

-brassailevat lapsenlapsillaan tuttavilleen, vaikka oikeasti eivät hirveästi ole kiinnostuneet



Omat vanhemmat:

-isäni on tunnevammainen ja hänen seuraansa ei voi lapsia luottaa (tää on oikeasti surullista :( )

-äitini pomppii isäni mielenliikkujen mukaan (malliesimerkki narsistin vaimosta), jonka seurauksena emme voi koskaan luottaa, että äiti saapuisi sovittuna ajankohtana meille kylään / lapsenvahdiksi.

-äitini ei halua olla kurja lapsillemme missään tilanteessa eli pomppii uhmaikäisen mielialanvaihteluiden mukaan :-P

Minun lapsillani on mukavat isovanhemmat, jotka välittävät heistä, ottavat mielellään hoitoon ja auttavat monin tavoin. Myös minä pidän noista isovanhemmista ja viihdyn heidän seurassaan. Viihtyisin myös äitini seurassa, mutta hän on kuollut ja suren sitä, etteivät lapseni saaneet häneen koskaan tutustua.



SILTI minua ärsyttää noissa kolmessa isovanhemmassa muutama juttu ja kirjoitinki jo pari viestiä niistä. Mikään ihmissuhde ei ole pelkästään ihana ja auvoisa eikä ole mitään haittaa siitä, että jossain av:lla vähän tuulettaa tunteitaan. Ja se, että äitini on kuollut, ei estä ärsyyntymästä elossaolevien isovanhempien joistain piirteistä.

anoppini pukee lapselle aina mintun väriset vaatteet, vaikka juuri olen tähdentänyt, että tänään on "pinkki-päivä"

appiukko ostaa lapselle mansikkajäätelöa vaikka tietää, että Nico syö vain suklaata.

anoppini ei käy tarpeeksi usein kampaajalla, aiheuttaa friisyyrillään painajaisia lapsille.

Appi-ukko puhuu rumaa savon murretta, vaikka lapsille pitäisi puhua kirjakieltä

poikkesin ihan uteliaisuuttani talle palstalle, onko nämä jutut edes tosia, nyt ymmärrän tytärtänikin, joka kieltää suukottelemasta lapsiaan, etteivät vaan saa kariesta, mihin tämä maailma on menossa, hei HALOO! miten teistä nuoret on tullut tuollaisia turhan rutisijoita, nämäkö maaiman tärkeimmät ongelmat T äiti ja anoppi

Lastahan siinä haluaa säästää, kun välttelee karieksen tarttumista. Vai haluatko ehdoin tahdoin laittaa lapsenlapsesi kärsimään poran viuhuntaa jo pienestä pitäen? Sitä paitsi hampaat ovat kalliit ja ainutlaatuiset.

kyllä voisi pussailla vaikka poskelle välttääkseen siirtämästä omien mätähampaidensa kariesta eteenpäin. Elämä ilman kariesta on huomattavasti miellyttävämpää ja terve suu edistää terveyttä yleisestikin.



Jos tästä huolimatta isovanhempien on pakko suukotella suulle, kyse ei todellakaan ole rakkauden osoittamisesta vaan itsekkäästä käyttäytymisestä, joka lähtee pelkästään isovanhempien omista tarpeista. Toisekseen meidän perheessä suulle suutelu on aikuisten välinen eroottinen ele.



Karieksen siirtäminen on ihan sama kuin minkä tahansa pysyvän, parantumattoman sairauden tartuttaminen lapseen tahallaan.

Lastahan siinä haluaa säästää, kun välttelee karieksen tarttumista. Vai haluatko ehdoin tahdoin laittaa lapsenlapsesi kärsimään poran viuhuntaa jo pienestä

pitäen? Sitä paitsi hampaat ovat kalliit ja ainutlaatuiset.

Niinpä niin, miten sitä ennen onkaan eletty, kun omilla lapsilla ei ole reikiä, muistaakseni meillä on suukoteltu . Mihin teiltä nuoret äidit on kadonnut ns.maalaisjärki , eikä tämä nyt edes ole ainoa asia, enpä ihmettele että mummut ja vaarit ei käy, kukaan eijaksa määräänsä enenpää, sitä sontaa, mitä nämä nykyajan, mielestään fiksut vanhemmat syytävät meidän päälle

Äitini, anoppini ja appeni ovat yleisesti ottaen ihania isovanhempia. Jos väkisin pitää jotain löytää, niin:



- Äitini ei halua kieltää lapsilta mitään. Pidemmät vierailut hänen luonaan käyvät stressaaviksi, kun vanhemman naisen kauniisti sisustetussa kodissa saa kyllä koko ajan olla varoittelemassa ja kieltämässä. Mun pitää olla hyvin tarkkana koko ajan, kun äiti itse ei uskalla kieltää esim. sillä aikaa kun käyn vessassa.



- Anoppi tykkää enemmän poikalapsista ja suosii siksi esikoistamme. Peittää sen onneksi melko hyvin, mutta joskus tämän huomaa. Tiedän, että näin on, koska on itse sanonut.



- Apessa ei kyllä ole mitään vikaa. Toisaalta paljon vähemmän tekee ja touhuaa lasten kanssa kuin anoppi, on passiivisempi. Mutta mikään apen tekeminen/suhtautuminen lapsiin ei ärsytä.



- Oma isäni on luku erikseen. Hänessä ärsyttää suurinpiirtein kaikki, eniten se, että ei reagoi lapsiin mitenkään. Ei vastaa, ei kiitä jos tuovat lahjan ja tuskin edes katsoo lapsiin päin. Poikani kysyi kerran minulta, ymmärtääkö vaari puhetta ja suunnitteli ottavansa kerhokaveriltaan oppimansa viittomat käyttöön.

että ensin meitä painostetaan, pyydetään, anellaan tekemään lapsia (ihan kuin ne tekemällä niin vain tulisi) ja sitten kun niitä tulee, niin nämä isovanhemmat, jotka niitä niin kovasti halusivat, eivät koskaan ehdi / halua / jaksa niitä hoitaa. Siis KOSKAAN. Voisivat edes pari kertaa vuodessa hoitaa pari tuntia kun niitä niin kovasti halusivat!

* anoppia en oo nähny ku pari kertaa ennen lasta



* appi ei turhia tunkeile uuden vaimonsa kanssa



* omat vanhemmat hössöttävät sitten senkin edestä. Lapsi nyt 8kk ja kun hänen kanssa leikitään niin annetaan lelu käteen, lapsi tutkii mielissään sitä, menee sekunti ja annetaan jo toista lelua, lapsi miettii kumpaa tutkii, ottaa viimeksi tarjotun, ollaan jo hakemassa kolmatta lelua.....jne. Miten lapsi oppii koskaan keskittymään mihinkään kunnolla kun EI anneta rauhassa tutkia lelua. Eihän tuon ikäinen vielä osaa loogisia leikkejä leikkiä eli jos on palikkapallo niin ei heti varmasti osaa niitä sinne laittaa. Leikki tuon ikäiselle tarkoittaa muotojen ja värejen opettelua. Ärsyttää. Ja sitten jos lapsi tekee jotain hassuja ääniä, niin molemmat tekevät sitä sitten hyvän tovin ja eripuolilta lapseen nähden. Jeps jeps sehän on sama jos minä ja mieheni puhuttas yhtäaikaa mun vanhemmille ja selittettäs vielä eriasiaa kumpikin. Ja jälleen lapsen keskittymiskyky on kovilla. Ei malteta antaa lapsen olla rauhassa hetkeäkään vaan kokoajan siis KOKO AJAN pitää olla seurustelemassa. Sitten ihmetellään kun alkaa villiintymään että onpas villiä meininkiä. Luultavasti johtunee kuitenkin siitä, että liian paljon uutta liian lyhyen ajan sisällä. Jotenkin pitäisi saada sanottua että rauhoittukaa, mutta miten sen tekee ettei sitten olla "No ei leikitä sitten ollenkaan...." Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan.



Olikos se 24 vai 26 joka tuskaili sokerihumalaisilla lapsilla. Meillä tilanne on melkeen sama, lapsi on vaan niin ylistimuloitu illalla etten meinaa saada rauhottumaan nukkumaan millään. Kauhulla odotan sitä herkkuaikaa, tuleeko meillekin sokerihumalasyndrooma....



Kuitenkin olen ihan tyytyväinen, että haluavat leikkiä ja touhuta, mutta pitäs ottaa huomioon lapsen kehitysaste ja se mikä on lapselle parasta. EIKÄ tehdä seurusteluhetkestä urheilusuoritusta. Rauhassa, rauhassa niin minäkin antaisin mielellään useammin lapsen heille hoitoon.

itseasiassa olen sitä mieltä että sekä vanhempani että appivanhempani ovat vähän helkkarin hyviä isovanhempia ja kasvattajia.



sen sijaan ihan ihmisinä on toki pari asiaa jotka ärsyttää.



-äitini sanoo usein ihan tietyllä nuotilla että "älkää vaan ikinä heittäkö meneen noin hyvää sohvaa/ verhoja/ legoja/ kirjaa/ mitä tahansa!", ja vielä mulle, kun mä olen ainoa meidän suvussa joka ylipäätään kierrättää tavaraa, ja uutta ostaessanikin huolehdin mahdollisimman tarkkaan ettei synny hukkaan heitettävää. kerran huomautinkin aika terävästi asiasta, ja äiti painotti tarkoittavansa ettei sohvaa/ verhoja jne. kannata ikinä laittaa pois meiltä, mutta hitto, me asutaan 56 neliön asunnossa 4 hengen perheenä, että ei me voida varastoida kaikkia maailman hienoja verhoja ja legoja tänne meille.



-isäni oli mun lapsuudessa ja nuoruudessa aivan uskomaton siivousfriikki-marttyyri, joka raskaalta työmatkalta palatessaan hyvä että sai salkun kädestään laskettua, tarttui jo moppiin ja ärräpäitä päästellen kuurasi koko kämpän "kun saatana täällä ei kukaan muu ikinä blaa blaa", vaikka meillä oikeasti oli varsin siistiä ja puhdasta. vanhemmiten isän näkö on huonontunut tosi paljon, ja ilmeisesti siisteysstandardit laskeneet. asuu naisystävänsä ja tämän lasten kanssa, eikä huuda tai hulluna kuuraa paikkoja, jotka itseasiassa olisivat paikoitellen kuuramisen tarpeessakin. tai siis hyvä tietty ettei huuda, mutta ikävä että meille huusi niin paljon, että mulla meni ehkä 2-3 vuotta niin, etten katsonut isääni kasvoihin, koska pelkäsin.



-appi tykkää jankata ja mussuttaa ihan ihme asioista, eikä usko ilmastonmuutokseen.



-anopissa ei sinänsä ole mitään ärsyttävää, lähinnä päinvastoin. no välillä hän saa minut tuntemaan itseni tosi heikoksi kasvattajaksi, epäjohdonmukaiseksi, liian pehmeäksi ja laiskaksi, koska itse on tehokas ja suoraviivainen.

Kyllä valittaa saa. Kirjoitinkin tähän aikaisemmin. Appivanhempieni kanssa tulen kyllä toimeen ja lastenhoito sujuu ihan ok sopivissa suhteissa.



Sen sijaan omien vanhempien kanssa menee hermo, erityisesti äidin. En edes kysy apua sieltä enää, kun tulee vain marttyyrimainen vastaus "no katotaan nyt sopiiko"!! Ja sitten tietysti jälkikäteen valittaa toisille sisaruksilleni kuinka raskaita hoidettavia lapseni ovat!!!



Nyt viimeksi äiti kritisoi sitä kun lykkäämme tyttären kouluumenoa. Kun tyttö on kyllä äitini mielestä fiksu! Voi jee kyllä kai mekin sen tiedämme mutta ei se lykkäys nyt siitä vain johdu!! Äitini on niin outo ihminen ettei oo tosikaan.:(((.

" Se, että vietettyään lasten kanssa riemukkaan päivän



erilaisine elämyksineen, ylenmääräisine herkutteluineen, päiväunet tietenkin pois jättäen, naureskelevat sitten illalla, miten me vanhemmat ei saada kunnon kontaktia lapsiimme kun lähinnä kiukuttelevat ja riehuvat, kun tulemme paikalle ja laitamme normaalit iltarutiinit käyntiin. Ja tosi itsetyytyväisinä toistelevat, kuinka heillä ei ollut MITÄÄN hankaluuksia lasten kanssa.



Suon oikein mielelläni lapsille elämyspäivät isovanhempien kanssa ja kuuntelet kiukuttelut ja normalisoin tilannetta vielä seuraavanakin päivänä. Lapset ja isovanhemmat ovat hetkensä ansainneet. Mutta se vaan jaksaa vituttaa, että palkkioksi saan naureskelua siitä, kuinka en muka hallitse tilanneta, kun umpiväsyneet sokerikänniset lapset eivät tee iltatoimiaan tavallisen kiltisti..."







Eli mummolassa lapsi kun ei koskaan rissaa, nukku ja syö hyvin. Sitten ihmetellään mitenkä heti kun me vanhemmat tullaan paikalle alkaa mahoton rissaaminen ym "kun ei se vaan meillä tee koskaan tuollaista" ARGGGH, niin ärsyttävää. Ja anoppi hokee, kuinka heillä aina on ohjelmaa lapselle, ulkoillaan paljon, luetaan iltasatu ym. sata kertaa olen sanonut, että niin meillä kotonakin tehdään. Viimeksi pimahdin ja sanoin, että on se hyvä kun lapsi pääsee välillä mummolaan hyvään hoitoon, kun kotona vaan pidetään nälässä eikä viedä edes ulos. Juuh, ja anoppi tekee varsin selväksi kuinka onnellisessa asemassa olen, kun saadaan lapsi mummolaan hoitoon tarvittaessa. Oikeassahan se on, mutta pitäisikö sitä olla kontillaan kumartelemassa sen takia kun siitä jaksaa jatkuvasti huomautella. Ei pelkkä kiitos tunnu riittävän.

huumorintajua. Sanoo mitä tahansa vitsikästä, niin kaikki menee totena. Ja sitten hän on oppinut ihme teinityylin reagoida kaikkeen: eli kun suutun, jos lapselle on annettu jotain ruokaa, mitä ei saisi tms. niin anoppi vaan virnistää ivallisesti, kohottaa keskarin ja tokaisee "mee hoitoon". Menee hermot hänen kanssaan.