Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En usko että lapsellani olisi ADHD
03.02.2013 |
Mua on alkanut ärsyttää tarhasta tulevat vihjailut, että lapsellamme olisi ADHD. Poika on vilkas ja puhelias (puhuu päälle). Lisäksi on vielä epävarma itsestään, mikä purkautuu sellaisena "luokan pelle" -käytöksenä eli pyrkii miellyttämään tai naurattamaan muita saadakseen paikkansa.
Toisaalta sitten pärjää akateemisesti hyvin (osasi lukea ja kirjoittaa yksinkertaisia sanoja 5-vuotiaana, osaa eskarissa jo laskea ja lukea lauseita).
Eskariryhmän opet on sellaisia ihme kukkahattutätejä, joiden kanssa me ei tulla yhtään toimeen. Rehellisesti sanottuna musta tuntuu, että heillä on raskasta isossa ryhmässä ja olisi helpompaa kun kaikki lapset istuisivat hiljaa. Ja nyt kun yksi on sitten vilkas ja touhua ja toimintaa täynnä niin hänelle on pakko yrittää keksiä joku diagnoosi.
Mä olen lukenut noita diagnooseja netistä ja niissä koko ajan toistuu, että arki ADHD;n kanssa on raskasta ja levottomuus/impulssiivisuus esiintyvät useassa paikassa. Meillä siis ei mun silmään ole mitään normaalista poikkeavaa muuten kuin kuulemma siellä päiväkodissa.
Onhan se vilkas. Sitä en kiellä.
Ja puhelias, puhuu päälle. Ja saattaa mennä bussipysäkillä juttelemaan tuntemattomille ja kertomaan, kuinka saivat mökille hienon kalan -ymmärrän, että se on vähän epäsuomalaista.
Mutta mistä kumpuaa tää lasten tunkeminen samaan muottiin? Että heti kun on vilkas ja luokassa häiriötä aiheuttava (toisinaan) lapsi niin se on ADHD?
Kommentit (25)
mutta myöhemmin selvisi mm. että hänellä on yliliikkuvat nivelet ja kärsi sensorisen integraation häiriöistä.
Hänellä oli mm. vaikeuksia hallita kehoaan eli pitkään istuminen vaati häneltä ylivoimaisen paljon voimia.
Toimintaterpia sensorisen integraation keinoin kuitenkin auttoi todella paljon ja lapsi on nykyään ihan normaali. Sieltä tuli myös rutkasti itseluottamusta.
Päiväkodissakin tuettiin kuntoutumista. Lapsella oli esim. tukityyny istuimensa alla ja hän sai ruokailutilanteessa pieniä tehtävisä, esim. hakea lisää maitoa, joka katkaisi istumisen (=jännityksen) hetkeksi.
Nykyään on ilmeisesti muotia diagnisoida vähänkin poikkeava lapsi ADHD:ksi, mutta taustalla voi olla muutakin, jonka selvittäminen olisi hyväksi lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enneminkin siltä, ettei sitä ole opetettu, miten muualla kuin kotona käyttäydytään. Ja jos onkin, ei ole oppi vielä mennyt perille.
Puhuuko se kotonakin muiden päälle?
Ammattilaiset ovat nähneet uransa aikana satoja, jopa tuhansia lapsia. Ikävä tuottaa pettymys sinulle, mutta poikkeava käytös kyllä pistää todella nopeasti silmään. Sinä olet varmaan alusta asti tottunut tuohon käytökseen ja olet siihen ns. "turtunut". Ulkopuolinen huomaa kyllä varsinkin ryhmätilanteissa jos käytöksessä on hässäkkää. Ei välttämättä ole kyse kyllä adhd:sta, voihan olla että on vain häiriökäytöstä muuten.
Ei välttämättä ole kyse kyllä adhd:sta, voihan olla että on vain häiriökäytöstä muuten.
Tätä mekin epäilemme. Että kyse on enemmäkin kurittomuudesta eli ei tottele -koska miten on perusteltavissa, että kun ryhmää ohjaa kovaääninen mieshenkilö (korisvalmentaja) niin ei ole "häirikkö" mutta kun puikoissa on kukkahattu niin on häirikkö.
Itse olen eniten uskossa, että pojalla on heikko itsetunto ja sitä paikatakseen pyrkii olemaan "pelle" eli päästelee pieruääniä, joka saa muut lapset nauramaan jne. Eli siis ennemminkin pitäisi yhdessä päiväkodin kanssa keksiä keinoja, jolla pojan saisi uskomaan itseensä ja omiin taitoihinsa kuin että yritetään ajatella "se on sairas".
No, me olemme nyt ottaneet kotona tiukemman linjan ja rangaistus (esim. pelipäivän menetys, meillä vain tietyt päivät jolloin saa pelata) seuraa kun kuuluu, että ollut huonoa käytöstä. Samaten joka aamu käymme nyt läpi pari teemaa, jotta muistaisi ne paremmin. Ainakin pari päivää meni nyt viime viikolla putkeen (to ja pe) kun tämä systeemi otettiin käyttöön.
Mä en siis kiellä huonoa käytöstä (eihän siellä saisi häiriköidä) mutta vastustan tämmöistä että heti on ADHD kun ei ole samassa muotissa.
Itse näkisin asian samoin kun täällä aiemminkin on jo mainittu että kannattaa olla avoin asialle. Sitten kun lapsi menee kouluun oli diagnoosi tarhaiässä ollut mikä hyvänsä niin jos tulee koulussa tarvetta tukitoimille niin mieluummin on avoin niitä kohtaan. Jos lapsella on neurologisia erityispiirteitä niin on tärkeää että saa tukea niiden kanssa selviämiseen.
Ei sen vuoksi että joku täti haluaa että lapsi "lääkitään hiljaiseksi" vaan siksi että lapsi oppii olemaan osana juttuja.
En halua ketään "ylipsykokogisoida" mutta itselleni pisti korvaan se että lapsi viihtyy kotona todella hyvin omissa oloissaan ja on jopa huomaamaton. Olen huomannut että joihinkin neurologisiin erityispiirteisiin liittyy myös vetäytyvä käytös, kuten tuo älykkyyskin yhtälailla kuin se että on villi lapsi eikä se tosiaan indikoi sitä että neurologista ongelmaa ei ole, ehkä jopa päinvastoin.
Mitä ikinä teettekin, älkää tehkä sitä tarhantätien tai itsenne vuoksi vaan lapsen vuoksi ja siksi että hän pärjäilisi jatkossa mahdollisimman hyvin maailmassa. Neurologiset erityispiirteet eivät mielestäni ole sairauksia ja siinä olette oikeassa ettei vilkkaus tms mikään sairaus ole tai estä lasta rakastamasta juuri sellaisena kuin hän on. Mutta neurologiset erityispiirteet saattavat aiheuttaa haastetta maailmassa toimimiseen vielä aikuisenakin jos niitä on, jolloin on tärkeää että lasta on asian kanssa tuettu, jotta pärjäisi maailmassa mahdollisimman hyvin juurikin sellaisena kuin on eikä erityispiirteet muodosta tarpeettomia esteitä oman potentiaalin hyödyntämiselle.
Yhteiskunta esimerkiksi suosii soiaalisesti taitavaa ja konservatiivista käytöstä sekä pitkäjänteisyyttä esimerkiksi juuri nyt, ei välttämättä helppoa adhd tyyppisille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kukkahattutädeiksi? Jos ne koettaa hoidella sun lapses parasta, sun tapas reakoida siihen on alkaa nimitteleen heitä?
Kunnioita heitä, ehkä alkaa sitten poikaskin kunnioittmaan muita ja oleen hiljaa.
Jos kouluikäinen menee vieläkin juttelemaan tuntemattomille, kyllä ensimmäinen ajatus ainakin itselläni on, että tyyppi ei taida käydä ihan "täysillä", sori nyt vaan. Myös se, että joutuu luokan pelleksi, on kovin tavallinen tarina näillä lapsilla. Ja se, ettei osaa sulkea suutaan...
Eihän sitä diagnoosia ole pakko hakea ja voi olla, ettei sellaista saisikaan. Mutta piirteiden olemassaolon kannalta kannattaa pitää avoin mieli ja lukea aiheesta, kuinka esim. puhua lapselle tuosta ettei tuntemattomille ole soveliasta mennä juttelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta hänen lastaan ei saa... Tyypillistä.
Mutta hyvä, että alatte tutkimaan asiaa. Jos syynä on heikko itseluottamus, on kodilla tosiaan paljon petrattavaa, miten olette sen latistaneet?
Miten lapsi, joka on epävarma itsestään, menee juttelemaan vieraille ihmisille?
No, en minä tiedä. Minähän en ole psykologi. Mehän ollaankin nyt viemässä se lapsi sinne neurologille kun tädit on niin huolissaan -eikös se ole hyvä asia?
Mun mielestä lapsi on iloinen, puhelias ja vilkas nuori poika. Mutta tarhan mukaan se on LIIAN puhelis, LIIAN iloinen ja LIIAN vilkas. Ja on kuulemma teatterimatkalla alkanut bussissa jutella vieraan tädin kanssa ja koskettanut sitä käsivarteen ("koskettelee vieraita ihmisiä") -itse ainakin tehostan monesti keskustelua koskemalla kuuntelijaa olkavarteen...
Kukkahattutäti on kukkahattutäti. Termi on yleisesti käytössä, sorry.
Mä todellakin olen lokeroiva -ihan oikeassakin elämässä. Mut voi lokeroida sellaiseksi tyypiksi, joka ottaa aina tilan haltuun ja ryhmässä hakee itselleen lähes poikkeuksetta johtajan roolin. Mä olen semmonen... kukkahatun täydellinen vastakohta.
Mutta asiasta toiseen tai tavallaan samaan; voiko olla, että meidän lapsi on vaan huonosti kasvatettu? Koska me ollaan miehen kanssa molemmat todella spontaaneja ja lyhytpinnaisia -meillä siis todellakin puhutaan ja pussataan ja vastavuoroisesti huudetaan kun hermot menee. Että jos me vaan ollaan liian tunneihmisiä miehen kanssa kun molemmat ollaan voimakkaita persoonia ja tunneihmisiä ja pilattu koko lapsi.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sulje pois toisiaan?!
Jos te vaan huudatte, möykkäätte, pomoilette toisillenne ja annatte pojan kasvaa kuin pellossa, eihän se reppana toki tiedä miten sen kuuluu toisten joukossa käyttäytyä.
että ap tuo oman näkemyksensä selkeästi esille. Ei ole mitään syytä alkaa peesata päiväkodin työntekijöitä, jos itse näkee asian toisin. Kyse ei ole siitä, etteikö uskoisi, että omassa lapsessa voi olla jotain epänormaalia, vaan vanhempien näkemys asiasta. Joskus nämä näkemykset päiväkodin ja vanhempien välillä voivat erota aika dramaattisestikin toisistaan, joten on hyvä, että ulkopuolinen taho, esim. lastenneurologi tutkii tilanteen.
Meidän päiväkodissa oltiin täysin vakuuttuneita, että lapsella on pahoja viivästymiä puheessa. Meidän mielestämme puhe oli ehkä hieman jäljessä muita lapsia. Puheterapeutin lausunnon mukaan puheen kehitys oli normaalia, joissakin kohdin jopa edellä ikäryhmäänsä. Ongelma on vain siinä, että ryhmätilanteissa lapsi ei tuonut omaa ääntään niin hanakasti kuuluviin kuin muut, mutta kehitys on tämänkin korjannut. Nyt kyllä tuo ääntään kuuluville... Lapset kehittyy eri tahtiin. Tämä on päiväkodeissa vaikea huomata, koska suurin osa lapsista solahtaa nätisti niihin päiväkodin muotteihin, osa taas solahtaa niihin vähän myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette omalla käytöksellä ja näillä sanavalinnoilla jo murentaneet lastentarhanopettajien ja muiden arvovallan, minkä takia poika ei heitä tottele. Eli koska olette aikuisena eri leirissä heidän kanssaan, ei yhteistyö voi toimiakaan. Tämä tulee jatkumaan sitten myöhemminkin koulussa, kun poikanne saa lisää naisopettajia (mikä on tilastollisesti aika todennäköistä).
Minulla oli aikoinaan arabipoikien kanssa samoja ongelmia, kunnes vaihdoin taktiikkaa ja lakkasin edes yrittämästä olla mukava. Laitoin kovan kovaa vastaan.
Tätä mekin epäilemme. Että kyse on enemmäkin kurittomuudesta eli ei tottele -koska miten on perusteltavissa, että kun ryhmää ohjaa kovaääninen mieshenkilö (korisvalmentaja) niin ei ole "häirikkö" mutta kun puikoissa on kukkahattu niin on häirikkö.
sillä erotuksella, että meidän poika on vuoden nuorempi. Tarhasta saamme jatkuvasti kuulla, että lapsi pelleilee, kotona poika on taas mitä rauhallisin tapaus ja oikeastaan ihan huomaamaton. Itse olen aina ärsyyntynyt päiväkodin tätien tavasta tuoda asia ilmi ja välillä olen todella väsynyt tähän. Lapsi on meidän esikoinen enkä minä oikein tiedä, miten tuon ikäisten pitäisi käyttäytyä. Meidän poika myös juttelee tuntemattomille, vähän liikaakin. Itse olen myös ADHD diagnoosia vastaan, mutta nyt olen alkanut ajatella, että ei olisi ihme, vaikka sellainen tulisikin. Lapsi on siis kotona todella rauhallinen, mutta seurassa ilmeisesti hankaluuksia, ja nimenomaan isossa ryhmässä. Mielestäni lapsi on ihan sosiaalinen, muta tämä on vain mun mielipide - en tiedä, miten hän päiväkodissa sitten oikeasti käyttäytyy.
En pysty nyt muuta sanomaan, kun että koita jaksaa. Voin sanoa, että ei ole helppoa kun on eri mieltä kuin "ammattilaiset".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Munkin pojan piti olla adhd. Vasta tokalla luokalla näky ettei ole ja nyt ylivilkas poika on rauhallinen, kun täyttää 9 v. Älä suostu ottamaan sitä leimaa lapsellesi. Vasta koulumaailmassa näkee onko mitään. Ekalla luokalla lapseni oli vielä vilkas ja vilkas puhuukin tuntemattomille. Vilkas saa myös tutkimuksissa adhd piirteet. Omani on siis tutkittu 2 kertaa kaavakkeilla. En jaksa kertoa enempää.
Ap.lle: ole iloinen, että ottivat asian näin päin puheeksi.
Olisi ne päiväkodin tädit voineet alkaa keskustelemaan, että "onkohan kotona kaikki kunnossa... " jne, kuten minun lasteni kohdalla.
Tyttö oli vilkas, puhelias, avoin, iloinen, reipas. Ei kiusannut. Häiriöksi sillä tavalla, että oli liikaa äänessä eikä oikein jaksanut istua paikoillaan.
Toisaalta oli motorisesti erittäin taitava, oppi lukemaan ym. nopeasti (kun koulu alkoi), oli taitava käsistään ja näppärä tekemään. Toisaalta hänellä oli kyllä erittäin hyvä keskittymiskyky, istui paikoillaan ja teki hyvinkin pikkutarkkoja töitä ja tehtäviä hyvin taitavasti.
Hän myös puhui päälle, otti avoimesti kontaktia vieraisiin ihmisiin.
Vahvatahtoinen, oikeudenmukainen, rehellinen, suora. Hän oli kaveriporukassa pidetty.
Kun koulu alkoi, ja kouluvuodet eteni, alkoi tulla muutakin....
Kyllä, hänellä on adhd.
Mutta sen sijaan että kukaan olisi oikeasti ottanut puheeksi, että lapsen vilkkaus on liikaa jne, minua syyllistettiin; kotona on sitä ja kotona ei ole tätä ja lapsen kanssa olisi helpompaa kotona jos minä itse vain ja plpaaplaa. teini-iässä meillä oli kovaäänisiä yhteenottoja ja usein, hän jaksoi vääntää aivan loputtomiin jostain täysin toisarvoisesta asiasta. En tiedä kuka täysipäinen aikuinen olisi jaksanut sitä hermostumatta. Mutta ulkopuolisten mielestä se olin minä, joka olin ja en ollut ja kaikki johtui minusta...
Kun lapsi oli pieni, ne käyttäytymisen ilmentymät olivat ns. hallittavissa, "pieniä" verrattuna siihem mitä on tulossa.
Hyvä, että lapsesi on neurologin tutkimuksissa. Jos diagnoosia ei ole, on siitä lausunto. jos on, saat neuvoja ja keinoja siitä, miten lapsen kanssa jatkossa.
Käyttäytyminen näyttäytyy eri tavalla teillä kotona kuin isossa ryhmässä.
ADD/ADHD-oireet ovat hyvinkin yksilöllisiä - ja kaikkia tässä mainittuja oireita esiintyy myös aivan terveillä lapsilla - mutta ADD:sta/ADHD:sta on kyse silloin, kun samalla lapsella on MONIA mainittuja oireita ja ne esiintyvät toistuvasti ja tiheästi. Tyypillisiä oireita ovat mm:
ylivilkkaus/hyperaktiivisuus
keskittymiskyvyttömyys
tarkkaamattomuus
levottomuus
rauhattomuus
impulsiivisuus
ärtyisyys
tunteiden vaihtelevuus
voimakastahtoisuus
uhmakkuus
ihmissuhdevaikeudet
jatkuva liikehdintä
voimakas puheääni - puhuu taukoamatta ja lujalla äänellä
jatkuvan huomion tarve
rutiinin tarve - yllätykset aiheuttavat kriisejä pienen ihmisen maailmassa
epäsosiaalisuus (monet ADD/ADHD-lapset leikkivät mielellään itseään pari vuotta nuorempien kanssa - ja viihtyvät myös ilman tovereita)
aggressiivisuus
voimakkaat (negatiiviset) reaktiot asiaan kuin asiaan
vaikea seurata monta asiaa käsittävää ohjetta (esim. "hae sukat ja pue takki ja ota pipo" - lapsi ei tiedä mistä alkaisi eikä saa suoritetuksi mitään kohtaa)
Monilla ADD/ADHD-lapsilla esiintyy myös tuntoyliherkkyyttä (sensorinen integraatio) esim.
valon
äänten
kosketuksen
tunteiden
suhteen. Monet ADD/ADHD-lapset kärsivät esim. koulun jonossa seisomisesta, kun pienikin töniminen tuntuu rajulta iskulta. Tuntoyliherkkyyteen voi reagoida kahdella tavalla lapsen luonteen mukaan:
joko vetäytyy (välttää tilanteita) tai
menee mukaan ja antaa takaisin (eli toinen hipaisee ja lapsi mottaa kunnolla takaisin).
ADHD:n pitää ilmetä useissa ympäristöissä (kotona, koulussa, mummolassa). Se on oirediagnoosi, on täytyttävä tietty määrä oireita jotta voidaan diagnosoida ADHD. Mitään verikoetta tai muuta ei ole olemassa, jolla aukottomasti voitaisiin osoittaa että lapsella on tai ei ole ADHD. Oma lapseni sai diagnoosin, mutta se pantiin myöhemmin "hyllylle" koska lapsi rauhoittui kasvaessaan. Lääkitystäkin kokeiltiin, ja koulunkäynti parani, mutta lapsi kärsi liikaa sivuvaikutuksista hyötyyn nähden.
ADHD-lapsi voi olla älykäs ja pärjätä hyvin koulussa kuten teidänkin lapsenne on hyvin kehittynyt ja osaava. Joskus ongelmat tulevat kunnolla esiin vasta koulussa, missä vaaditaan vielä enemmän paikallaan istumista, vuoron odottamista ja sääntöihin sopeutumista.
Joskus lapsilla on ADHD-piirteitä, mutta heillä ei voida asettaa diagnoosia koska niitä ei ole tarpeeksi tai useissa elämän ympäristöissä. Silloinkin lapsi on oikeutettu saamaan tukitoimia esim. koulussa.
Mutta jos te koette nyt pärjäävänne vanhempina hyvin ja lapsi kehittyy normaalisti ja on onnellinen, minusta teidän ei tarvitse olla huolissanne. On kuitenkin hyvä tietää että apua ja tutkimuksia on saatavissa jos vuosien myötä tilanne muuttuu.
Mä olen nyt lukenut tosiaan netistä tästä sairaudesta ja jos oikein listaa lukee niin tottahan jokaisen oireen saa osumaan:
Levoton -kyllä, toisinaan
Keskittymisvaikeuksia -ei, tai ainakaan minä en ole havainnut
Paikallaan pysyminen vaikeaa -kyllä, joskus. Tai ainakin hytkyy tai puhua pulputtaa vuoroa odottaessaan. Mutta toisiaan jaksaa kyllä odottaa.
Puhelias -Erittäin. Oppi puhumaan 1,5vuotiaana ja siitä asti sitä juttua onkin sitten riittänyt.
Ja niin edelleen.
Mutta sitten esim. kotona hän on hyvin rauhallinen, jopa huomaamaton kun ei vaadi enää vanhempien seuraa viihtyäkseen vaan puuhailee omiaan esim. rakentelee legoja tai piirtää. Ja on niin omatoiminen vessassa käynnin, välipalan ottamisen jne kanssa.
Koskaan eläminen ei ole hänen kanssaan ollut haastavaa tai rankkaa.
Olemme nyt päättäneet viedä lapsen neurologille, jotta saamme tätien suut kiinni. Meistä mieheni kanssa tuntuu, että lapsi on nyt joutunut silmätikuksi ja suurennuslasin alle. Lapsi jo vastaileekin kuin tilauksesta, että "minä olen niin huono lapsi ja en osaa käyttäytyä" kun on tiedusteltu miten tarhapäivä meni.
Jos lapsi olisi nuorempi, vaihtaisimme toiseen tarhaan. Nyt on enää kevät edessä. Onneksi.
Itseäni lähinnä mietityttää kun useat lastenpsykiatrit (mm. Jari Sinkkonen) ovat toistuvasti kirjanneet, että vastustavat tätä alle kouluikäisten lasten ADHD-luokittelua kun lapset kasvavat ja ovat niin eri kehitysvaiheissa
Alue: Aihe vapaa
No kun en keksinyt mitään muutakaan tapaa, jolla saada loppumaan se jatkuva tarve "käydä keskustelua" . Jokaisessa keskustelussa samat jutut, silmien pyörittelyt ja "olemme kovasti huolissamme" ja me vastataan, että "me ei todellakaan olla" -ehkä se oli tosiaan vastareaktio siihen. Ja toisaalta onpa sitten itselläkin varmuus jos vastaava asia nousee esiin koulussa tai jossain.
En mä siis 100% sesti kiistä, ettei vois olla ADHD, mutta kun mä luen noita tarinoita perheistä, joilla on ko.sairaus niin me ei kyllä olla lähimaillakaan. En tunnista lastani siitä, mitä tarhassa sanovat. Mutta toisaalta mä en ole siellä ja mä en TIEDÄ, mitä se siellä tekee. Niihin kukkahattuihin en luota pätkääkään.
Mitään lääkitystä en todellakaan ota lapselleni.