Kamalaa kun ei pysty kiireen takia olemaan hyvä hoitaja.

hoitajille löytyy töitä.

Resurssit on mitoitettu siten, että täytyy vain ajatella, että hoidon taso on sitä, minkä on katsottu riittävän. Jos kiire ei näkyisi missään, niin eihän mitkään asiat koskaan paranisikaan.

Mä itse väsyin totaalisesti siihen työmäärään ja pitkiin työputkiin. Vaihdoin alaa ja pääsin päivätyöhön. Toki hoitovapaalla oon keikkailu hoitoalalla, mutta takasin en mene ellei joku aivan ihana paikka tule vastaan.

Vanhustyössä 13.v ja nyt edessä alanvaihto. Kiitti, mulle riitti.

itse olen päiväkodissa töissä ja joudun lunttaamaan huoltajille tietoja lapsesta päivän päätteeksi vihosta. Tulee vähän hassu olo ku ei kuitenkaan ole ollut lapsen kanssa koko päivää.

ja joskus siihen on mahdollisuuskin. Jotkut potilaat tulevat tutuiksi, kun heitä useamman vuoron hoitaa, mutta usein näen heitä vain yhden vuoron aikana, ja silloin on kamalaa, kun itkevät omaiset kysyy vointia, suunnitelmia ja kaipaavat empatiaa - ja minä en eden muista mitä potilalle on tapahtunut että hän on esim. tajuttomana letkuissa. Muistan vain sen, milloin minun pitää vaihtaa ravintoliuos ja käydä kääntämässä kylkeä painehaavojen välttämiseksi, laskea nestetasapaino ja viedä lääkeet... *huoh*.



Ap