Onko opettaja ammattikasvattaja?

Oikeastaan vasta lukiolaisia pääsee kunnolla opettamaan.

Ja lukiossa kuulema nykyään entistä enemmän joutuu sielläkin tekemään kasvatuksellista työtä.



Harmi, että sielläkin vielä, opettajan aikaa menee paljon kurin pitoon:/

Valitettavasti nykypäivänä itse opettaminen jää aika vähälle. Valtaosa ajasta menee kasvattajana, sosiaalityöntekijänä, siivoojana ja poliisina.

Aina on liian kiire, vanhemmat on vaikeita, lapset on vaikeita, loma on liian lyhyt korvaamaan menetettyä elämää, kun tunteja on pitänyt valmistella illat, yöt, joulut ja hääpäivät. Aikaa ei jää juustosiivujen punnitsemiselle, maratoneille eikä nutturan kiristämiselle.



ns. ammattikasvattajilla on kaikkein kuritomimmat lapset. Kun äiti on niin väsnynyt ja atopiakin hilseilee.

ensisijaisesti ope. Mutta olen myös aikuinen ihminen nuorten elämässä, ja sitä kautta kasvattaja. Minun tehtäväni on olla oma itseni, ja koulun erilaiset persoonat opettavat lapsille, että on olemassa erilaisia, hyviä tapoja olla aikuinen. Ja kun sukset menevät ristiin, minun tehtäväni on myös asettaa rajoja.



Oppilaat eivät ole mitenkään vaikeita, kivoja ja hauskoja he ovat, vaikka hetkittäin joku juttu toki ärsyttääkin, kuten ihmisissä aina. Vanhemmat ovat kyllä yläkoulussa helppoja, ei sieltä mitään narinaa tule, yhteydenottoja tulee äärimmäisen harvoin, ne pakolliset kiitokset jossain lukukauden lopussa, asiallisten asioiden selvittämiset jne. Muuta ei oikeastaan. Ei pidä kuvitella, että jotkut iltapäivälehtien jutut kertovat koko totuuden.



Ja open työ vie juuri niin paljon aikaa kuin sen antaa viedä. Minä teen koulussa normaalia työpäivää, eli en sieltä lähde tuntien päätyttyä, mutta illat ja viikonloput ovat perheen ja minun. Rajat on asetettava itse, kukaan ei tule opelle sanomaan, että nyt olet tehnyt riittävän hyvin työsi.

Me ei olla ammattilaisia missään asiassa. Ei edes koulunkäynnissä ja opettamisessa saati kasvattamisessa.



Just sain LÄÄKÄRILTÄ ohjeet, miten erään oppilaan koulunkäynti tulee järjestää. (Harmi vaan, ettei tuo ohje ole ollenkaan edes lainmukainen). Koulupsykologit on myös parempia asiantuntijoita opettamisessa.



Ärsyyntynyt erityisope.

Luuletko, että aineenopettaja vaan seisoo erillään luokan todellisuudesta ja opettaa omaa ainettaan? Kyllä siinä tarvitaan ryhmänhallinta- ja kasvatustaitoja.

uistatteko kunnioittaneenne opettajanne ryhmänhallinta -ja kasvatustaitoja, kun olitte itse nuoria tai lapsia?



Minusta se oli täysin persoonakohtaista. Koulutus ei taannut mitenkään opettajan kykyjä. Toisilla auktoriteetti oli ikään kuin luonnostaan, toiset hakivat sitä karjumalla ja kolmannet viis veisasivat, puhuvat asiansa vaikka Kake olisi kuristanut Maken takarivissä. Neljäs porukka väänteli nenäliinaa ja poistui takavasemman kautta mentaalilomalle. Viides jengi heittäytyi kaveriksi ja luokan pompoteltavaksi.



Siis ihan laidasta laitaan. 'Opettaja' ei ole synonyymi hyvälle opetukselle eikä kasvatukselle, ei myöskään ryhmänjohtamistaidoille.

Minusta se oli täysin persoonakohtaista. Koulutus ei taannut mitenkään opettajan kykyjä.

ensisijaisesti ope. Mutta olen myös aikuinen ihminen nuorten elämässä, ja sitä kautta kasvattaja. Minun tehtäväni on olla oma itseni, ja koulun erilaiset persoonat opettavat lapsille, että on olemassa erilaisia, hyviä tapoja olla aikuinen. Ja kun sukset menevät ristiin, minun tehtäväni on myös asettaa rajoja.

Oppilaat eivät ole mitenkään vaikeita, kivoja ja hauskoja he ovat, vaikka hetkittäin joku juttu toki ärsyttääkin, kuten ihmisissä aina. Vanhemmat ovat kyllä yläkoulussa helppoja, ei sieltä mitään narinaa tule, yhteydenottoja tulee äärimmäisen harvoin, ne pakolliset kiitokset jossain lukukauden lopussa, asiallisten asioiden selvittämiset jne. Muuta ei oikeastaan. Ei pidä kuvitella, että jotkut iltapäivälehtien jutut kertovat koko totuuden.

Ja open työ vie juuri niin paljon aikaa kuin sen antaa viedä. Minä teen koulussa normaalia työpäivää, eli en sieltä lähde tuntien päätyttyä, mutta illat ja viikonloput ovat perheen ja minun. Rajat on asetettava itse, kukaan ei tule opelle sanomaan, että nyt olet tehnyt riittävän hyvin työsi.

Minä en enää. En saa mitään iloa työstäni, jota vielä pari vuotta sitten rakastin. Nautin työstäni kovasti noin viiden vuoden ajan, kun ei ollut lapsia. Yhden lapsen jälkeen pidin työtäni edelleen mukavana ja mielekkäänä.

Nyt kaksilapsisen perheen äitinä en ole hyvä enää missään. En työssäni, en äitinä enkä ihmisenä varsinkaan. En kelpaa muille mutta en varsinkaan itselleni. Oppilaat ovat hankalia, vanhemmat ihan järkyttäviä, työmäärä kohtuuton enkä suoriudu enää mistään kunnialla. Olenko voinut todella muuttua näin paljon? Olen antanut esimerkkejä ystävilleni ja tälläkin palstalla joistakin vanhempien vaatimuksista tai oppilaiden käytöksestä ja saanut kauhistelua ja epäuskoa. Mutta voiko viidessä vuodessa muuttua noin paljon niin oppilasaines että vanhemmatkin?

Ei. Luultavasti ei. Uskon, että vika on minussa, vaikka kovasti haluaisin syyttää muita. Ehkä olen väärällä alalla ja tajunnut sen vasta nyt?

Rajojen asettelusta kyllä sen verran, että meillä rehtori määrää, miten paljon opettajien on esim. informoitava vanhempia ja tarkistettava wilma-ja sähköpostiviestejä. Vanhemmat määräävät sen, miten paljon töitä teemme juuri heidän lapsensa eteen ja lapset tietysti sen, kuinka haasteellista heitä on opettaa. Voihan niitä rajoja asetella, mutta ei niitä pysty pitämään, ellei sitten ole täysin välinpitämätön lopputulokselle.

oppilasaines on todella mauton.

Minusta se oli täysin persoonakohtaista. Koulutus ei taannut mitenkään opettajan kykyjä.

Mikä tahansa koulutus on kai kuin ajokortin saaminen. Tutkonnon jälkeen on lupa aloittaa ammatin ajoharjoittelu. sama

että opettajan pedagogiset opinnot eivät kyllä olleet mitään kasvattamisopintoja. Siellä opiskeltiin opettamista, millainen on hyvä oppitunti, erilaisia oppimistyylejä, opetusmateriaaleja, jne. Toki siitäkin puhuttiin, että hyvin koostettu tunti auttaa oppilaita pitämään mielenkiinnon ja keskittymisen yllä.



Mutta eihän se käytännössä mene niin, että kun pidät loistavia tunteja, niin jokainen oppilas sitten automaattisesti käyttäytyy asiallisesti. Eikä se mene niinkään, että jokainen oppitunti pystyy olemaan loistavasti koostettu.



Näihin tilanteisiin opinnoista ei annettu mitään eväitä. Sitä kysyttiinkin, ja vastaus oli, että hyviä tunteja pitämällä ongelmia ei tule. Idealistista.

Ja joidenkin ryhmien kohdalla sitä tuntuu, että lastentarhanopettajan koulutuksesta voisi olla hyötyä... Koulun vanhat opettajat sanovat, että opiskelija-aines muutuu koko ajan lapsellisemmaksi. Kertooko se siitä, että joku alemman asteen opettaja on jättänyt hommansa hoitamatta, vai mistä se kertoo?



Korostan vielä, että suurin osa opiskelijoista on fiksuja, mutta pari kellokasta taannuttaa koko ryhmän.

Minä olen ammatiltani opettaja, mutta työtäni ei voi tehdä ilman kasvattamista. Tosiasia kuitenkin nykypäivänä on, että oppitunnista saattaa suurin osa kulua tuohon "kasvattamiseen" ja vain murto-osa siihen itse asian opettamiseen. Tässä tapauksessa kasvattaminen tarkoittaa siis lähinnä työrauhan luomista, käytöstapojen opettamista, sosiaalisten taitojen opettamista jne. Ja osa niistäkin ilman muuta kuuluu koulunkäyntiin, koska esim. sosiaalisia taitoja harjoitellaan juuri ryhmässä. Mutta haluan itse välttää tuota ammattikasvattaja-sanaa, koska varsinkin omien lasten kanssa täällä kotona touhutessa se termi ei ihan ekana tule mieleen :) Lasten kasvattaminen on erittäin haastavaa, oli opettaja tai ei. terv. luokanopettaja-äiti