Raskaana ja parisuhdepaniikki :(

jos olisit lukenut viestini, olisit ehkä huomannut maininnan siitä että nämä tunteet ovat heränneet raskaaksi tulon jälkeen.



-ap-

kunnes suurimmat odotuksen ja imetyksen hormonihuurut ovat tasoittuneet. Jos sinusta silloin yhä tuntuu samalta, niin toimi sitten. Mielestäni olisi reilua antaa miehellesi mahdollisuud näyttää millainen isä hän on, eikä vain etukäteen olettaa jotain.



Tällaista arkista kiireistä eloahan tämä suurimman osan elämä on. Ei minun korkeakoulutettu miehenikään juuri arkisin puhu maailman menosta, vaan enimäkseen häntä kiinnostavista aiheista.



Voisitteko mennä perhetrerpiaan puhumaan tunteistanne ja parisuhteestanne?

Se on elämäsi tärkein asia. Ihanaa, että saat siis lapsen. Jos parisuhde kariutuu, niin mitä siitä. On niitä lapsia kasvatettu kunnon kansalaisiksi eron jälkeenkin. Nyt keskityt täysillä äidiksi tulemiseen. Ja saattaahaan se suhde parantua ja parempi yhteinen aaltopituus löytyäkin vaikka jaettujen vanhemmuuskokemusten avulla. Tai sitten tulee ero. Sekään ei haittaa.

Teet miehelle palveluksen, kun eroat ja kasvatat väkisin hankkimasi pennun yksin.

Noita tunteita tulee parisuhteessa. Sitä paitsi, nyt kun olet tiedostanut asian, alatte yhdessä harrastaa tai tehdä jotain, mikä lähentäisi teitä. Tehkää yhdessä jotain mikä kiinnostaa sinua, sitten jotain mikä kiinnostaa miestä ja lopuksi jotain mikä kiinnostaa teitä molempia. Alatte hoitamaan parisuhdetta ettekä anna toisen karata ulottumattomiin.



Itse olen akateeminen ja rakastan keskustelua kaikesta taivaan ja maan välistä. Miehenikin on akateeminen, mutta ei valitettavasti juuri pidä keskustelusta. Tarvittaessa kyllä kykenee, mutta aika harvoin me mistään keskustelemme. Pointti on, että akateemisuus ei välttämättä tee ihmisestä keskustelutaitoista.



Miehesi kuulostaa myös siltä tyypilta, samanlaiselta kuin omani, että lasten kasvattamiseen oppiminen kestää ja hän tarvitsee siihen esimerkkiä. Eli ei heti luonnostaan osaa keskustella asioista lasten kanssa. Vuosien saatossa, kun hän näkee miten teet sitä itse lapsen kanssa ja painostat lievästi lasten kanssa keskusteluun, tämä puoli hänestä voi kehittyä hurjasti. Näin on käynyt oman mieheni kanssa, vaikka ensimmäisen vuoden aikana tuntui jo aika toivottomalle tapaukselle.



Ja vielä lopuksi, mitään eroa ei kannata edes suunnitella ennen kuin lapsi on vähintään kolme ja elämä ja ennen kaikkea hormonit ovat tasaantuneet. Itse itkin koko raskauden ajan, että en haluakaan lasta :) Hormonit voi sekoittaa totaalisesti pään :

Yksi asia kerrallaan. Olet nyt raskaana ja saatte vauvan. Sen aika on nyt. Nauttikaa siitä yhdessä ja olkaa onnellisia vanhempia.



Miehestäsi. Mieti, mihin asioihin hänessä rakastuit. Hänessä on varmasti paljon hyvää. Anna hänen olla isä lapselleen. Rakastaminen ja välittäminen on tärkeintä.



Älä huolehdi tuollaisesta, ettei mies osaa selittää lapselle tähtikuvioita! Selitä itse! Ihmiset on erilaisia ja sehän on juuri hyvä asia. Kunhan mies on kunnollinen, luotettava ja rakastettava, se riittää vaikka mihin.



Minäkin olen korkeasti koulutettu nainen ja mieheni on duunari, mutta sovimme toisillemme täydellisesti. Meitä yhdistää huumori, hellyys sekä samat arvot ja unelmat. Meillä on pieni lapsi, joka saa paljon rakkautta.



Vaikka olen kiertänyt maailmaa, opiskellut ja saanut erilaisia haasteita työssäni, niin osaa kyllä arvostaa mieheni hienoja piirteitä; hän osaa rakentaa, käyttää koneita, korjata kaikenlaista, laittaa ruokaa ja opettaa meille luonnossa samoilun ihanuutta.



Kun ollaan erilaisia, elämämme laajenee ja voimme antaa toistemme elämään uusia ulottuvuuksia ja nauttia niistä yhdessä.



Ja mieheni on aivan haka leikkimään lapsemme kanssa; ihana kuunnella sitä kikatusta ja höpsöttelyä:)

teille jotka olette kirjoittaneet positiivisia kokemuksianne, haluaisin ennen kaikkea toivoa että tämä voi tästä taas lähteä toimimaan.



-ap-

Juuri tavallisesta arjesta pitävät pärjäävät lasten kanssa parhaiten. Lasten kanssa 95 % on arkiasioita. Sä voit sitten vastata niihin vaikeimpiin kysymyksiin. Eikö sulla ole töissä fiksua juttuseuraa?

Ainoa vain, että lapsemme ovat jo 3 ja 6v.



Minä kaipaan älyllisiä keskusteluja maailmasta, mieheni tuijottaa lätkää. Muuten olemme täydelliset toisillemme, ja lapsillemme molemmat omilla tavoillamme hyviä vanhempia.



Mies rakentaa majat ja kay kalassa lasten kanssa, minä pohdin ne avaruudet ja sanojen sijapäätteet.



Parisuhteessamme en edes odota, että mies taipuisi minun kanssani analysoimaan maailmaa ja yhteiskuntaa, historiaa filosofiaa jne., sillä eivät ne häntä kiinnosta. Teen kaiken tämän ystävieni kanssa. Sen sijana hän on muuten erittäin hyvä mies, ei juo, tuhlaa rahoja, osallistuu kotitöihin, lastenhoitoon - hoitaa heitä enemmän kuin minä. Ei petä luottamustani ja muutenkin voin nojata häneen kuin kallioon.



Ei tämä aina näin auvoa ole ollut. Oli aika, jolloin riitelimme kotitöistä, eikä varsinkaan ensimmäisen raskauden aikana miestä jaksanut vielä hirveästi perheeseen suuntautuminen kiinnostaa, mutta tämä kaikki on tullut kuukausien myötä.



Älä luovuta, jos muuten kaikki on suhteessanne hyvin!

Olet raskaana, joten kuvittelet että olet koko maailman keskipiste. Kaikki ovat sinua vähäpätöisempiä, myös miehesi. Kyllä se siitä. Lapsia on kuule tehty iät ja ajat, jo kauan ennnen kuin koulutuksia on edes keksitty. Lapsi ei tule pitkään aikaan kyselemään yhtään mitään keltään. Ja kaikki lapsethan eivät välttämättä ole edes kiinnostuneita siitä miksi ruoho on vihreää.



Sinulle voi jopa olla vaikeaa hyväksyä sitten sitä, ettei lapsi jaksa kuunnella kun sinä selostat "luonnon ihmeitä", samalla kun lapsi pohtii miksei hän saa pleikkaa kuten naapurin mukulat.

Tommonen perusarkeen tyytyvä kotona oleva iskä on varmasti aivan huippu. Jokainen on vanhempi omalla tavallaan, lapselle se riittää kunhan parhaansa yrittää. Eri asia on teidän suhteenne, koita nyt panostaa siihen, mietit niitä asioita, miksi aloitte seurustelemaan. Anna perheellenne tilaisuus. Ja vauva-arki on rankkaa, siinä kenellä tahansa parilla on haastetta. Juttele miehellesi ja kerro, mitä kaipaat suhteeseenne, eihän toinen mikään ajatustenlukija ole. Raskaana myös kaikki huolenaiheet tulevaisuudesta on ihan normaalia hormonimyrskyä, kaikki kyllä järjestyy!

siitä kuinka olette mihen kanssa erilaisia, sinä ns. paremmista piireistä ja miehesi idiootti? En kovin fiksuna pidä sinua, jos olet jo ounastellut, että miehen kanssa ei nyt suju hyvin, niin sitten siihen vielä pitänyt lapsi pukata?

Hyviä neuvoja olet saanut, lapsi nyt ensimmäisenä ja parisuhteen kohtalo selväksi sitten myöhemmin. Suuri osa meistä nykyään tekee lapset eri miehen kanssa kuin sitten kasvattaa. Sehän on vain elämää, ei mikään maailmanloppu.



Ja mahtavaa että raskauduit ongelmista huolimatta!

Juuri tavallisesta arjesta pitävät pärjäävät lasten kanssa parhaiten. Lasten kanssa 95 % on arkiasioita. Sä voit sitten vastata niihin vaikeimpiin kysymyksiin. Eikö sulla ole töissä fiksua juttuseuraa?

Oikeasti, koko elämä ja arki muuttuu kun lapsi tulee perheeseen. Ehkä sinä analyyttisempänä ja korkealentoisempana ihmisenä kohtaat heikkoutesi kun pitäisi sietää sitä arkea; vaipparumbaa, pyykkivuorta, kasvavaa laskupinoa, oksennus- sun muita tauteja, harrastuksiin kuskaamista... kaikkea. Ehkä miehesi on enemmän jalat maassa ja vaatimattomampi ja hän jaksaa kannatella harteillaan paremmin arjen taakkaa.

Tai sitten eroavaisuutenne kärjistyvät entisestään. Kuka tietää. Mutta älä nyt ainakaan vielä kirvestä kaivoon heitä!

Ja muistathan, että elämässä on muitakin arvokkaita asioita kuin perhe ja parisuhde. Kuten ystävät!

Samaa mieltä muutamien vastaajien kanssa, että älä eroa ainakaan muutamaan vuoteen, hormonit ovat ällistyttäviä eikä niiden vallassa kannata hätiköidä. Jos et nyt usko olevasi hormonien vallassa, niin odota vaikka 2v ja mieti sitten taaksepäin että oliko niin ;-)



Toinen pointti: miehesi ON lapsesi isä, ja tulee aina olemaan. Nyt on myöhäistä haikailla lapselle analyyttisrmpää isää, jota kiinnostaa keskustelu ja tähtitaivas, pulla on jo uunissa ja ikinä ei kukaan muu voi olla tämän lapsen isä. Sinuna keskittyisin siihen, minkä takia miehestäsi tulee hyvä isä ja itse voit sitten paikata, tosin ota huomioon että lapsi saattaa tulla isäänsä eikä haluakaan keskustella tähtikuvioista - niin hui, lapsi ei ole kopio sinusta pienenä vaan oma yksilönsä :)



Ja kaikkein viimeeksi: oikein paljon onnea odotukseen ja ihania hetkiä kesävauvan kanssa!

Monista lapsista tulee aivan normaaleja, vaikka eivät omistaisikaan akateemista isää :)

kiitos kovasti kaikille tsemppausviesteistä! Olette varmaan oikeassa siinä, että miehen tasaisuus ja rauhallisuus on varmasti vain hyväksi lapsen tultua. Parisuhteen tulevaisuus on vielä minun mielessäni kysymysmerkki, mutta en usko että sitä on aikaa edes ajatella kun on vauva hoidettavana... Voivathan asiat parantuakin ajan kuluessa.



-ap-

Sanot, että nuo tunteet ovat heränneet raskauden jälkeen. Voivat olla aivan pelkkiä hormonien aiheuttamia myllerryksiä, niitä tulee sinulle vielä lisää ja synnytyksen jälkeen varsinkin. Ei kannata pelästyä :) ota iisisti ja nauti elämästä. Jos tunteet ovat samat vielä parin vuoden kuluttua, niin mieti sitten uudelleen. Parisuhde ei aina ole kuin Kauniista ja rohkeista, jossa intohimoa riittää, keskustelut hipoo taivaita jne. Arki on yleisesti melkoista puurtamista ja perusasioiden hoitamista. Tunteet kuitenkin pitää kumppaneiden välillä olla, ne pitävät yhdessä vaikeidenkin aikojen läpi. Tsemppiä ja oikein paljon onnea tulevasta pienokaisesta! Vanhemmaksi tulo mullistaa maailman, usko minua :)

Lapsen tekeminen moisen yksinkertaisen ja selkeästi sivistymättömän ja keskustelutaidottoman miehen kanssa on kyllä viimeinen niitti sille, että voisit elää elämäsi haluamallasi tavalla. Olet selvästi liian erilainen kuin miehesi ja se on jo vaikuttanut parisuhteeseenne: et enää kunnioita miestäsi. Mieshän ei tuosta muutu mihinkään parempaan suuntaan, kunhan jurottuu kun lapsiperheen arki rymyää parisuhteeseenne. Edessäsi on ankea parisuhde, jossa olette vain lapsenne vanhempia vailla keskinäistä syvää yhteyttä. Sellaistako mallia halusit lapsellesi näyttää parisuhteesta ja perheestä? Ahdistavan kuuloinen tilanne ap, enpä olisi mennyt lasta tuollaisen älyltään pikkupojan tasolla olevan kanssa tekemään.

Meillä oli myös raskausaikana samantapainen tilanne. Kannattaa keskustella miehen kanssa, että millainen äiti sinä haluat olla, millainen isä haluaa olla, minkälaiset arvot lapselle annetaan perinnöksi. Me kirjoitettiin ihan tylysti paperille, että mies tajuaisi mitä haen takaa.. Nyt kun lapsi on 2-vuotias niin huomaan myös miehessä hurjasti aikuistumisen merkkejä ja kypsyyttä joka isyyden myötä on tullut.

Myös hormonit tekevät temppuja, älä raskaus-tai imetysaikana tee isoja päätöksiä.. Äitiys kasvattaa, ja isyyskin, jos siihen on valmis.

Nauti raskaudestasi, eka raskaus on upeaa ja ihmeellistä. Älä stressaa itseäsi turhaan että sinä ja vauva voisitte mahdollisimman hyvin.