Muuttiko pikkulapsiajan univelka muita ihmisinä?

Toinen lapseni on nukkunut tosi huonosti ensimmäiset lähes kaksi vuotta.  Olen tiennyt, että olen väsynyt, mutta olin siihen niin turtunut etten tuntenut itseäni väsyneeksi. Olin vain herkkä itkemään, herkkä raivostumaan ja mikään muu ei sitten tuntunutkaan miltään. Olin täysin eri ihminen tuon ajan. 

Nyt, kun lapsi on nukkunut kaksi kuukautta kuten normaalit lapset, huomasin yhtenä päivänä, että minulla on outo tunne, jonka muistan viimeksi vuodelta 2010, ja tajusin että olen virkeä.  Seuraavaksi tajusin, että olen iloinen lapsistani, ja ylipäänsä tunnen kaikenlaisia tunteita, myönteisiäkin. En enää ärry raivohulluuden partaalle lasten kiukutteluista tai kotitöistä. 

Olen tosi helpottunut siitä, että voin ehkä sittenkin saada takaisin itseni, aivoni ja ilon lapsista ja olla parempi äitikin näille.  Onko muille käynyt näin, ettei ole tajunnut olleensa tosi väsynyt, ja että se väsyminen on muuttanut omaa käytöstä ja oikeastaan leimannut kaikkea mitä tekee ja ajattelee?