Miten Tauski muka voisi saada oleskeluluvan gambialaiselle vaimolleen?
Eikös tuo ole juuri sellainen nettiromanssi, minkä perusteella oleskelulupaa ei takuulla irtoa ja syystäkin?
Lupaa varten pitää olla oikea liitto/suhde, ei mikään 3kk:n nettituttavuuden jälkeen solmittu, ties millaisin motiivein (vaimo haluaa EU-oleskeluluvan, Tauski eksoottisen tanssijan ryhmäänsä ja no niin...).
Kommentit (36)
]vietän gambiassa 6kk vuodessa työni puolesta.
Ethän saa palkaa mistään valtion instanssista tai hyväntekeväisyysjärjestöltä?
Kunhan vihkiminen ja paperityöt hoidetaan, tottakai vaimo pääsee Suomeen. Ei siinä enää ole mistään oleskeluluvista edes kyse, puoliso saa puolison viisumin eikä siihen vaikuta yhtään mitään että missä kukin on tavattu ja kuinka kauan.
vuosi pari sitten ukrainalaisnainen(?) joka oli aviossa suomalaismiehen kanssa. Ei auttanut avioliitto, kun viranomaiset totesivat kyseessä olevan lumeliiton ja sen perusteella nainen karkoitettiin. Asuivat yhdessä Oulussa, mutta niin vain lähtö tuli.
]vietän gambiassa 6kk vuodessa työni puolesta.
Ethän saa palkaa mistään valtion instanssista tai hyväntekeväisyysjärjestöltä?
asun täällä sverigenmaalla, gambianturismi on iso bisnes.
Ja järjettömintä on, että vaikka liitto päättyy eroon niin tämä tuontielävä saa jäädä maahan loppuiäkseen, ja sossu elättää. Laki pitäisi kiiruusti muuttaa niin että puoliso elättää puolisonsa, jos sellaisen tuo jostain. Ja jos litto päätty eroon, puoliso palaa omaan maahansa
Naimisissa ollaan vieläkin, ja mies on elättänyt minua koko avioliiton ajan. Tulonsa ovat niin suuret, etten saanut missään vaiheessa edes työmarkkinatukea. Nyt olen vakityössä ja kannan korteni kekoon.
Eli eivät kaikki suinkaan ole rikollisia tai yhteiskunnan elättejä. Kaikki eivät vain olisi millään halunneet rantautua Suomeen, mutta kun vaimo halusi takaisin perämetsiin... ;)
Kunhan vihkiminen ja paperityöt hoidetaan, tottakai vaimo pääsee Suomeen. Ei siinä enää ole mistään oleskeluluvista edes kyse, puoliso saa puolison viisumin eikä siihen vaikuta yhtään mitään että missä kukin on tavattu ja kuinka kauan.
Se että menee naimisiin tai hankkii lapsen ei ole todellakaan mikään tae että saat oleskelulupaa.Oleskeluluvan saaminen on pitkä prosessi,monia kiemuroita matkassa,haastatteluja jne..
Eiköhän Taukkikin saa luvan, kun saihan Pekkakin Antonion tuotua suomeen.
No on ehkä hieman eri asia tuleeko maahanmuutaja Afrikasta vai Etelä-Amerikasta, haloo!!
Eiköhän Taukkikin saa luvan, kun saihan Pekkakin Antonion tuotua suomeen.
No on ehkä hieman eri asia tuleeko maahanmuutaja Afrikasta vai Etelä-Amerikasta, haloo!!
oli täällä opiskelupaikka, mun käsityksen mukaan Antionio tuli Suomeen opiskelijaviisumilla.
miten gambialaiset mieshuorat saa oleskeluluvan? Yleensä niin, että suomalainen neitsyt jokinorsu a 100 kg menee mieshuoran kanssa naimisiin ensimmäisen lomaviikon loppupuolella ja sitten muutetaan Suomeen ja kelakorvausten pariin. Näinhän se menee.
riippuen paikkakunnassta. Ainakin meidän tutut joutuvat Helsingissä haastatteluun, mutta me emme kun asumme kehyskunnissa. Aika tosin jo 8 vuotta. Kansalaisuudenkin mies sai jo. Kesti tosin tuhottoman kauan.

me ja tutkin ovat tavanneet Suomessa, että ei ole tuontitavaraa.
vaimot tai vaimokkeet helpommin kuin naiset omat kumppaninsa. Vaikka naisella olisi lapsi miehen kanssa, niin silti on paljon vaikeampaa kuin suomalaisen miehen saada Thaimaassa tai muualla turistikohteessa tutustuttuun naiselle oleskelulupa.
Eiköhän Taukkikin saa luvan, kun saihan Pekkakin Antonion tuotua suomeen.
No on ehkä hieman eri asia tuleeko maahanmuutaja Afrikasta vai Etelä-Amerikasta, haloo!!
oli täällä opiskelupaikka, mun käsityksen mukaan Antionio tuli Suomeen opiskelijaviisumilla.
Onko Antonio opiskellut jossain jotain vakavasti otettavaa? Minä luulin, että se on parturi.
riippuen paikkakunnassta. Ainakin meidän tutut joutuvat Helsingissä haastatteluun, mutta me emme kun asumme kehyskunnissa. Aika tosin jo 8 vuotta. Kansalaisuudenkin mies sai jo. Kesti tosin tuhottoman kauan.
Riippuisko vähän mistä maasta tullaan

vietän gambiassa 6kk vuodessa työni puolesta. aids niittää väkeä, mutta sairastuneet piilotetaan muilta ja väitetään kirkkain silmin tyypin sairastuneen vaikka malariaan. tilastoihin merkitään sitten mitä satuja tahansa, silloinkin, kun tauti on testeissä todettu ja asianmukainen lääkitys saatu. luulisin, että turismista riippuvainen maa ei halua ulkomaailman tietävän, kuinka suuri hiv-positiivisten määrä väestössä on. siihen päättyisi keski-ikäisten euronaisten seksiturismi paratiisirannoilla...