Lue keskustelun säännöt.
Mistä sen tietää, että parisuhde on tiensä päässä?
31.01.2013 |
Mietin järkevää ratkaisua, kun elämä miehen kanssa on niin vaikeaa ja takkuilee. En vain tiedä milloin riittää. Milloin on paras erota, kun se kuitenkin on niin iso muutos lapsille. Mistä sinä tiesit, että se on loppu nyt? Oletko katunut ratkaisua?
Kommentit (44)
Moni on toivonut aikuisena, että vanhempansa olisivat eronneet eivätkä olleet kamalassa perhe/parisuhdehelvetissä "lasten takia", katkeroituneena toisiinsa ja omaan elämäänsä.
Tästä tuli juuri pitkän ajan tutkimus, että lapset ovat onnellisia melko tulehtuneessakin perhetilanteessa, kunhan vaan vanhemmat pysyvät yhdessä. On lähinnä vanhempien vakuuttelua itselleen, että ero olisi hyväksi lapsille.Kukaan lapsi ei toivo vanhempiensa eroavan, ei ainakaan tosissaan ja niin että ymmärtäisi sen seuraukset.
Mä ja sisareni kyllä toivottiin. Vanhemmat puhuivatkin keskenään erosta, mutta jäivät sitten kuitenkin yhteen syystä, jota kumpikaan meistä ei oikein ymmärrä vieläkään. Vituttaa myös tajuta nyt vielä aikuisena vanhempien huonon liiton vaikutus omiin parisuhteisiin.
Ero voi olla lapselle rankka asia, mutta mikään ei ole niin rankkaa kuin nähdä vanhempansa pitkäkestoisesti syvän onnettomina. Tietty jos pystyy elämään paskassa liitossa iloisena ja tyytyväisenä, kai kannattaakin jäädä yhteen. Harvasta tuollaiseen vaan on, vanhemmatkin ovat vain ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteisiä asioita. Silloin se iski mutta siitä lopulliseen eroon kesti vielä 3 vuotta. Katunut en ole sekuntiakaan. Lapset olivat silloin 1v ja 2,5v.
yhteisiä asioita. Silloin se iski mutta siitä lopulliseen eroon kesti vielä 3 vuotta. Katunut en ole sekuntiakaan. Lapset olivat silloin 1v ja 2,5v.
Itselläni on ajoittain sellainen olo. Jotenkin silti pyristelen sitä vastaan, yritän.. Menee joitakin päiviä ja se tunne taas iskee, että tästä ei tule mitään, pääsisinpä pois. ap
Kun teillä on lapsia, niin järkevää ratkaisua eroon ei ole. En halua moralisoida, mutta lapset kärsivät aina vanhempien erosta.
En tiedä, oletko itse joutunut kokemaan vanhempien eron, mutta nykyaikana kun vanhempia eroaa tiuhaan tahtiin, meitä erolapsia on monia. En tiedä ketään, sisaristani, ystävistäni jne. keitä vanhempien ero ei olisi järkyttänyt, ja kenen turvalliselta elämältä se ei olisi vienyt pohjaa. Isä ja äiti, puolet perintötekijöistäni kummaltakin, eivät välitä toisistaan, mikä ristiriita minun sisälläni sitten on?
Eli jos vaan voitte niellä ylpeytenne ja keskustella, niin eiköhän se siitä. Nykyään ihmiset ovat liian itsekkäitä, kaikkien pitää päästä toteuttamaan itseään kuin 17-vuotiaiden teinien, eikä edes omaa perhettä arvosteta. Sitä se avioliitto/parisuhde on, välillä on vähän vaikeaa, mutta perhettä ei jätetä!
Kun teillä on lapsia, niin järkevää ratkaisua eroon ei ole. En halua moralisoida, mutta lapset kärsivät aina vanhempien erosta.
En tiedä, oletko itse joutunut kokemaan vanhempien eron, mutta nykyaikana kun vanhempia eroaa tiuhaan tahtiin, meitä erolapsia on monia. En tiedä ketään, sisaristani, ystävistäni jne. keitä vanhempien ero ei olisi järkyttänyt, ja kenen turvalliselta elämältä se ei olisi vienyt pohjaa. Isä ja äiti, puolet perintötekijöistäni kummaltakin, eivät välitä toisistaan, mikä ristiriita minun sisälläni sitten on?Eli jos vaan voitte niellä ylpeytenne ja keskustella, niin eiköhän se siitä. Nykyään ihmiset ovat liian itsekkäitä, kaikkien pitää päästä toteuttamaan itseään kuin 17-vuotiaiden teinien, eikä edes omaa perhettä arvosteta. Sitä se avioliitto/parisuhde on, välillä on vähän vaikeaa, mutta perhettä ei jätetä!
Jos tilanne on se, että molemmat tekevät töitä parisuhteen eteen. Jos vain toinen joustaa, tekee kompromisseja ja yrittää selvittää asioita, ylläolevaa ei kannata ottaa huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun tajusin että vaihtoehdot oli erota tai menettää ennenpitkää mielenterveytensä (miehellä oli päihdeongelma joka teki hänestä aggressiivisen ja epäluotettavan, suhde oli täynnä henkistä alistamista ja välillä lievää fyysistäkin väkivaltaa).
Olen kyllä myöhemmin lähtenyt ihan hyvistäkin suhteista joissa miehet olivat kaikinpuolin kunnollisia, koska suhteeseen jääminen olisi tuntunut itsepetokselta. Mulla ei siis ole ollut riittävästi senkaltaisia tunteita miestä kohtaan, jotka erottavat parisuhteen kämppis- tai kaverisuhteesta, ei himoa eikä rakkautta. Ajatus siitä, että eläisin loppuikäni miehen kanssa on lähinnä tuntunut siltä, että loppuikänikö mun täytyy vetää tätä teatteria.
Tai sit on tullut vaan semmoinen olo, niinkuin olisin joku postimyyntivaimo joka on paiskattu yhteen ihan satunnaisen miehen kanssa, johon ei ole mitään muuta aitoa sidettä kuin se parisuhde, jota yrittää esittää vaikka toinen tuntuu henkisesti ihan vieraalta.
Olemme jo siinä pisteessä, että kohtelemme toisiamme huonosti. Saattaa mennä viikko (kuten nyt) ettemme kuule toisistamme. Eli jompi kumpi ei vastaa toiselle. Miehessä ei ole mitään ylitsepääsemätöntä vikaa. Olemme vain tosi erilaisia, ja elämänkatsomuksemme on erilainen.
Kun mies on poissa, alan ikävöidä häntä kamalasti muutamassa päivässä (kuten nyt). Unohdan huonot hetket ja itken ikävääni yksin, ja toivon että hän palaa. Sitten hän tulee takaisin, ei mene kuin pari päivää kun jo olen lopen kyllästynyt hänen puutteisiinsa ja huonoihin ärsyttäviin puoliin, ja mietin miten ihmeessä voisimme elää yhdessä. Sitten jompi kumpi suuttuu jostain ja tulee taas viikon tauko ja ikävä alkaa raastavana.. Kierre on kamala, ja tätä on jatkunut jo kuukausia.
En tiedä palaako mies tällä kertaa. Järjellisesti ajateluna olisi paras vain päästä tämän vaiheen yli ja jatkaa elämää etsien sopivampaa kumppania. Mutta tunteellisesti näen itseni hänen rinnallaan ja odotan jotain ihmemuutosta kaikkiin ongelmiimme. Fyysinen ikävä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että löytäispä tuo jonkun toisen ja lähtisi sen matkaan.
Sen tietää siitä kun on täysin varma siitä että kaikki mitä on suhteen eteen tehtävissä, on jo tehty eikä muita vaihtoehtoja yksinkertaisesti enää ole. Ja sen mikä riittää kyllä tietää.
Noin se aikanaan meni. Kaikki piti yrittää ja siitä yrittämisestä huolimatta suhde ei siltikään enää toiminut ja seuraava askel oli ero.
En katunut hetkeäkään eikä tarvinnut myöskään enää vatvoa että olisko sittenkin vielä pitänyt tehdä jotain, kun tiesin että kaikki suhteen eteem oli yritetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun teillä on lapsia, niin järkevää ratkaisua eroon ei ole. En halua moralisoida, mutta lapset kärsivät aina vanhempien erosta.
En tiedä, oletko itse joutunut kokemaan vanhempien eron, mutta nykyaikana kun vanhempia eroaa tiuhaan tahtiin, meitä erolapsia on monia. En tiedä ketään, sisaristani, ystävistäni jne. keitä vanhempien ero ei olisi järkyttänyt, ja kenen turvalliselta elämältä se ei olisi vienyt pohjaa. Isä ja äiti, puolet perintötekijöistäni kummaltakin, eivät välitä toisistaan, mikä ristiriita minun sisälläni sitten on?Eli jos vaan voitte niellä ylpeytenne ja keskustella, niin eiköhän se siitä. Nykyään ihmiset ovat liian itsekkäitä, kaikkien pitää päästä toteuttamaan itseään kuin 17-vuotiaiden teinien, eikä edes omaa perhettä arvosteta. Sitä se avioliitto/parisuhde on, välillä on vähän vaikeaa, mutta perhettä ei jätetä!
lapsetkin kärsivät. Joten olen kanssasi eri mieltä.
Mä erosin koska mies alkoholisoitui, kuvioon tuli väkivalta,
Kun teillä on lapsia, niin järkevää ratkaisua eroon ei ole. En halua moralisoida, mutta lapset kärsivät aina vanhempien erosta.
En tiedä, oletko itse joutunut kokemaan vanhempien eron, mutta nykyaikana kun vanhempia eroaa tiuhaan tahtiin, meitä erolapsia on monia. En tiedä ketään, sisaristani, ystävistäni jne. keitä vanhempien ero ei olisi järkyttänyt, ja kenen turvalliselta elämältä se ei olisi vienyt pohjaa. Isä ja äiti, puolet perintötekijöistäni kummaltakin, eivät välitä toisistaan, mikä ristiriita minun sisälläni sitten on?Eli jos vaan voitte niellä ylpeytenne ja keskustella, niin eiköhän se siitä. Nykyään ihmiset ovat liian itsekkäitä, kaikkien pitää päästä toteuttamaan itseään kuin 17-vuotiaiden teinien, eikä edes omaa perhettä arvosteta. Sitä se avioliitto/parisuhde on, välillä on vähän vaikeaa, mutta perhettä ei jätetä!
lapsetkin kärsivät. Joten olen kanssasi eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enää tippaakaan mitä mies teki ja missä juoksenteli naimassa ja juomassa. Pääasia että pysyi poissa häiritsemästä mun ja lasten elämää. Siitä sen viimeistään tiesi, kun nukkui sikeästi 10 tuntia piittaamatta paskaakaan siitä missä mies menee. :=))
Moni on toivonut aikuisena, että vanhempansa olisivat eronneet eivätkä olleet kamalassa perhe/parisuhdehelvetissä "lasten takia", katkeroituneena toisiinsa ja omaan elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos siis emme ole riidoissa toistemme kanssa. Riitelemme aina samoista asioista. Yksi asia on miehen rahankäyttö, mies pelaa rahaa nettipeleihin suhteessa tuloihin ihan liikaa (esim. 1/3 osa viikon ruokabudjetista). Jää sitten minun päänvaivakseni miettiä miten taloudellisesti pärjätään.
Toinen asia on se, että mies on suuttuessaan aivan hirveä. Esim. jos suuttuu lapsille niin huutaa heille aivan pää punaisena, joskus haukkuu myös lapsia. Minulle karjuu myös jos suuttuu. Lisäksi usein, jos hän on minulle suuttunut, niin mies pelaa lisää rahaa nettipeleihin.
Väsyneenä aamulla mies rähjää, kun pitää herätä, herää aina liian myöhään ja tulee kiire. Sitten mies purkaa kiukkuaan lapsiin, jos lapset eivät toimi tarpeeksi nopeasti. En tiedä, tämä on tällaista ajatuksenvirtaa, mutta nämä asiat ovat viikoittain esillä ja alan olla aika väsynyt. ap
Moni on toivonut aikuisena, että vanhempansa olisivat eronneet eivätkä olleet kamalassa perhe/parisuhdehelvetissä "lasten takia", katkeroituneena toisiinsa ja omaan elämäänsä.
Tästä tuli juuri pitkän ajan tutkimus, että lapset ovat onnellisia melko tulehtuneessakin perhetilanteessa, kunhan vaan vanhemmat pysyvät yhdessä. On lähinnä vanhempien vakuuttelua itselleen, että ero olisi hyväksi lapsille.
Kukaan lapsi ei toivo vanhempiensa eroavan, ei ainakaan tosissaan ja niin että ymmärtäisi sen seuraukset.
silti usea tuttava on sanonut, että toivoivat jo lapsena, että vanhemmat eroaisivat. Pelkäsivät riitelyä ja huono ilmapiiri vaikutti heidän elämäänsä.
Moni on toivonut aikuisena, että vanhempansa olisivat eronneet eivätkä olleet kamalassa perhe/parisuhdehelvetissä "lasten takia", katkeroituneena toisiinsa ja omaan elämäänsä.
Tästä tuli juuri pitkän ajan tutkimus, että lapset ovat onnellisia melko tulehtuneessakin perhetilanteessa, kunhan vaan vanhemmat pysyvät yhdessä. On lähinnä vanhempien vakuuttelua itselleen, että ero olisi hyväksi lapsille.Kukaan lapsi ei toivo vanhempiensa eroavan, ei ainakaan tosissaan ja niin että ymmärtäisi sen seuraukset.
Minulle ero oli valtava helpotus, oli kuin valtava taakka olisi otettu hartioilta. Aikaa erosta on yli 8 vuotta ja ikinä en ole katunut. Lapset olivat eron hetkellä vajaa 1v ja 2.5v. Eivät nuo osaa surra sitä mitä ei ole koskaan ollutkaan, eli onnellista ydinperhettä.
Olisihan se tavallaan varmaan helpotus erota lopullisesti,meillä on kanssa ollu kohta jo vuoden verran tällästä että muutama päivä menee ok ja sitten miehestä ei kuule moneen päivään-viikkoon mitään,minä olen siis tässä suhteessa ollut aina se joka yrittää ottaa yhteyttä mutta ei vastata puhelimeen ja yhdessä olemme olleet kohta viisi vuotta. Tulisi vain sellanen tunne että tietäisi tämän olevan tässä.. Minulla on sama kuin joku tuolla edellä mainitsi että kun mies on esim yhden päivän meillä niin alkaa hermot olla jo punasen puolella,mutta sitten kun on poissa niin on kauhea ikävä,ihan kun tää olis vaan riippuvuus toisesta ihmisestä,kuinka siitä pääsee? Tiedostan sen itsekkin että elämä voisi jatkua ja voisin elää lapsemme kanssa ihan kahdestaan eikä aina tarvitsisi huolehtia missä se mies menee ja onko hengissä. Aina joutuu olemaan huolissaan. Hän ei koskaan kysele minulta että olisiko minulla mitään asioita esim.hoidettavana että voisi olla lapsen kanssa sen aikaa,mutta hänen tekee mieli lähteä ryypiskelemään niin sittenhän mentiin eikä meinata! No nyt olisi oikeastaan sellainen muutoksen hetki muutenkin,olemme lapsen kanssa muuttamassa uuteen asuntoon,niin jospa pystyisi katsomaan uutta alkua vähän muutenkin. Emme ole lapsen isän kanssa asuneet koskaan yhdessä. Tuntuu siltä ettei hän koskaan olisi minusta enempää halunnutkaan,että "kohan ollaan vaan"..
Tuolla jo joku aiempi sanoikin, ettei pidä erota ennen kuin on yrittänyt kaikkensa. Pitkässä parisuhteessa tulee kausia, jolloin ei huvita, ja silloin pitää vaan jaksaa sen yli. Jos uskot, että teillä on jotain pelastettavaa, yritä.
Mutta sitten kun tulee se hetki, että toivoo joka aamu, että toinen olisi saanut yöllä aivohalvauksen ja kuollut... tai että kun tuntematon numero soittaa, siellä poliisi ilmoittaisi että ukko on joutunut onnettomuuteen ja surunvalittelut... ei ole oikeus toivoa kenenkään kuolemaa. Silloin pitää olla sen verran selkärankaa, että eroaa.
Itse olen paininut saman asian kanssa, en tiennyt olisko pitänyt erota vaiko jatkaa suhteessa, jossa ei ollut kuitenkaan hyvä olla. Saattoi olla, että viikon ajan asiat olivat hyvin, mutta sitten taas samat ongelmat nousivat esille. Riideltiin aina samoista asioista. Voimat alkoivat olla loppu. Sitten varasin ajan pariterapeutille ja annoin miehelle kaksi vaihtoehtoa. Joko pariterapia tai ero.
Pariterapiassa selvitimme suhteemme ongelmat. Osa ongelmista kumpusivat miehen lapsuudesta ja osa syntyivät jo seurustelumme alkuaikoina. Alettiin siis seurustelemaan nuorina, 16&17-vuotiaina.
Nyt voidaan molemmat suhteessa hyvin, tottakai välillä on vaikeampaa, mutta muuten arki sujuu ja viihdymme koko perhe yhdessä.Parisuhteen eteen on tehtävä töitä, ei muuten mikään parisuhde kestä. Eriasia tottakai väkivaltaiset, alkoholistit yms..
Tsemppiä! Toivottavasti saatte suhteenne toimimaan. Minkä ikäisiä lapsenne muuten ovat?