Lue keskustelun säännöt.
Muistatko illon tajusit, ette ole kaunis? Ja miten se vaikutti sinuun?
31.01.2013 |
Minulle se valkeni 12vee.
Jotenkin vaan ymmärsin että muut tytöt saavat enemmän huomiota.
Ja sitten pikkuhiljaa asia upposi.
Itkin yksin monta, monta kertaa.
Seurassa pakotin olemaan hymynaamalla liikkellä, annoin jätkille seksiä aika nuorena (14v) - sillä sai edes pikkasen huomiota.
Nyt kun olen 39v ja naimisissa kahteen kertaan, olen huomannut että asia vaivaa minua vieläkin.
E joka päivä, mutta aina kun lähden ulos tms, ymmärrän taas olevana altavastaaja.
Kommentit (29)
ettette olisi kauniita, vaan siitä että teillä on huono itsetunto.
En muista että koskaan olisin ajatellut olevani mikään kaunotar, teininä lähinnä epävarma rillipää finninaama, mutta onneksi olin teini 90-luvulla ennen galtsua sun muuta, eli sain ihan rauhassa haahuilla raudat suussa ja ylisuuri flanellipaita päällä. Myöhemminkään en ole ajatellut olevani mikään häikäisevä ilmestys, mutta epäsymmetrisestä naamasta, muutamasta liikakilosta ja lyhyestä tukasta huolimatta olen huomannut että kauniit ja tyylikkäät vaatteet, sopiva meikki ja iloinen hymy auttaa useimmiten.
En ole siis koskaan ajattelut että olisin susiruma, mutta silti kohteliaisuuksia "kauneudestani" (miestäni lukuunottamatta) olen kuullut niin harvoin, että ne pari kertaa on todella jääneet mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, olenko ruma vai kaunis vai tavallinen.
Tällä hetkellä minulla on ylipainoa joten en missään nimessä kuvittele itseäni ainakaan kauniiksi, mutta hoikempina aikoina olen kyllä saanut kateellisia kommentteja kavereita. Myös poikaystäväni ovat aina kehuneet söpöksi tms.
Jonkin verran olen elämäni varrella kuullut myös ihmeellisiä kommentteja itsestäni (eräässä harrastuksessa teini-ikäisenä ohjaaja pysähtyi kohdalleni ja totesi "Sinä se olet kuin nukke" ja kerran eräs sukuun naitu totesi ettei voi kuin tuijottaa minua, että oikein häikäistyi), mutta nämä ovat niin poikkeustapauksia että ne voi laskea yhden käden sormilla. Esimerkiksi baarissa en saa miehiltä usein mitään huomiota.
Olen siis 25-vuotias, joten tämä on vähän ihmeellistä :D Itseään on tosi vaikea arvioida!
Mutta vielä minä nuo ylimääräiset kilot tainnutan perkele! Sitten olisi ainakin peruslähtökohdat pääosin kunnossa, ja voisi vaikka meikeillä ja kampauksilla tuunata paremmaksi...
Isäni kertoi minulle että olen ruma. Olin yli 10-v. silloin.
En kuvittele olevani erityisen kaunis, mutta en kyllä ajattele olevani rumakaan. Ehkä joskus lukion jälkeen tajusin, ettei minusta saa oikeasti mitään superkaunista vaikka yrittäisi. Vaikka oli tuolloin hoikka ja niinpoispäin, en silti ollut "kaunis". Mutta en ahdistunut, tajusin vain. Tällaisena perustallaajana on elämä varmaan oikeasti helpompaa.
alle kouluikäisenä olin tekemisissä lähinnä aikuisten kanssa. Lisäksi olen muihin verrattuna omituinen, olin jo lapsena. Nuorena usein olin pojille jonkun kauniimman tytön "korvike", paras ystäväni esimerkiksi oli hyvin kaunis ja vientiä riitti, minä sain jämät.
ja tämä on tuubaa
ettette olisi kauniita, vaan siitä että teillä on huono itsetunto.
lässynlässynlää todella jääneet mieleen.
Aikuisenakin asia joskus vaivaa, minusta se on jotenkin "epistä" että tästä rumasta ankanpoikasesta ei ikinä kasvanut joutsenta. Lisäksi omituisuuteni vieroittaa minua muista ihmisistä, enkä ole keskivertoa älykkäämpi saatika missään lahjakas. Olis nyt jotain voinut saada (en muuten ole ihan tervekään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pidin itseäni rumana, kunnes sain huomata olevani paljon tavallista paremman näköinen. Ulkonäöllä on paljon väliä, mutta harva edes tajuaa miten paljon siihen voi vaikuttaa.
Uskokaa tai älkää, mutta esim. Marlene Dietrich ei ollut mikään hyvännäköinen nainen. Häntä piti kuvata sukkahousut linssin päällä, koska iho oli niin huono, että kovassa valossa hän olisi näyttänyt hirviöltä. Googlatkaa vaikka, kaikki kuvat superpehmeässä valossa.
Tärkeintä on hyvä kroppa, hyvinistuvat vaatteet ja ennen kaikkea hyvä ryhti. Naama saa olla millanen petolinnunperse vaan, jos muut osa-alueet on kunnossa. Silloin ihmiset sanovat, että "sä olet jännällä tavalla persoonallinen".
Huono itsetunto tekee ihmisestä ruman. Ja läski.
seksissä! Näin olen huomannut muutaman kerran kun kännissä jonkun kotiini tuonut :)Toisaalta pimeessä kaikki on kauniita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono itsetunto tekee ihmisestä ruman. Ja läski.
Sellaisia oikeasti kauniita ihmisiä on loppujen lopuksi aika vähän. Että iho olisi hyvässä kunnossa, samoin hiukset, piirteet kauniit ja ilman meikkiä näyttäisi hyvältä. Useimmiten kauneus on aikamoisen työn tulos, ja jokainen voi vaikuttaa omaan kauneuteensa esim. kuntoilemalla, meikkaamalla, värjkäämällä tukkaa yms. Jos on huono itsetunto, niin mikään ei kyllä auta.
Silloin asialle ei ollut vielä mahdollista tehdä mitään, mutta tällä hetkellä tuskin kukaan pitäisi minua suoranaisesti rumana. Olen ikäisekseni erittäinkin vetävän näköinen, koska ulkonäölleen todellakin voi tehdä paljon. Paitsi jos on lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olin kaunis nuorena aikuisena, oikeastaan siihen saakka kunnes tulis raskaaksi. Paisuin kuin pullataikina raskauden aikana ruuan ja raskausmyrkytysen takia. Iho ei sitten kilojen karistua enää vetäytynyt. Naaman ja kaulan iho roikkuu. Näytän petolinnulta. Sain lapset kypsällä iällä. Siihen saakka olin kaunis.
hämmästyneenä aikuisena katsellut lapsuus- ja nuoruusajan valokuvia itsestäni. Äitini halusi minun ajatelevan että olen ruma ja että poikien kanssa ei saa tehdä tuttavuutta. (Ja ei, hän ei ollut yksinhuoltaja vaan hänen äitinsä oli ollut vähän iloisempi tyttö.)
Olen näin jälkikäteen katsoen ollut ihan tavallisen nköinen / sievä, en missään nimessä ruma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tsempppiä sinulle. Tiedän kuinka ikävä tilanne on. Minä olen tosin toiminut juuri päinvastoin kuin sinä, eli en minkäänlaisia läheisiä ihmissuhteita ole hankkinut. En voisi kuvitella seurustelevani. Miksi pilaisin jonkun toisen elämän rumalla puolisolla?
Kait se jossain teini-iän alussa selvisi, että muut eivät tosiaankaan pidä ulkonäöstäni. Tottakai on ottanut koville, kun tuntemattomat tulevat kadulla huomauttamaan "olet ruma", eli ei tosiaan ole kyse siitä, että itse vain kuvittelisin. En ole nykyajan kauneusihanteen mukainen ja asia on vain hyväksyttävä.
Minusta ei saa nättiä "vähän meikkaamalla ja laittamalla hiukset" niinkuin täällä alentuvasti toiset ehdottelevat ja hyvähän se on ehdotella, kun ei itse ole ruma.
Päiväkodissa kun oli ohjattuja prinsessaleikkinäytelmiä, joku muu sai aina olla prinsessa. Itseasiassa järjestäen kaikilla muilla tytöillä oli vuoronsa saada kruunu päähänsä, mutta minä olin aina kamarineito tai kerran olin rohkea ritari kun sitä esittänyt poika sai hernarit ja siirrettiin pois rauhoittumaan.
Koulun alettua eka vuosi meni hyvin, kavereita oli yms. Mutta tokalla luokalle siirrettiin tyttö joka manipuloi kaikki sormensa ympärille ja minusta tuli kohde nro. 1. Joka päivä olin rasvaletti, finninaama, kusihiki jne. Lempinimet kuvasivat aina ulkoista olomuotoani. Ihmettelin tätä sillä itse oikeastaan pidin näkemästäni.
Kaiken muun kiusaamisen sitten otinkin enemmän salaa itseeni, mutta nuo ulkonäköasiat eivät tuntuneet pahalta.
Yläasteella poikien kiinnostus oli vähäistä. Olematonta itseasiassa. Kavereita napsittiin ympäriltä ja heille tultiin bileissä juttelemaan.
Yksissä istujaisissa katsoi yksi todella ylipainoinen kundi asiakseen tulla ilmoittamaan minulle että otsani on ihan valtava. Pidin sitä hassuna ja otin leikilläni loukatun koiranpentuilmeen. Hän kavahti: "Hyi kun RUMA!" ja jätti minut kessu kädessä tätä mietiskelemään.
Lukiossa alkoi tulla painoa ihan salakavalasti, kun tuohon asti olin sentään ollut todella hoikka. Tähän sitten yksi kundi kommentoimaan: Sulla on kyllä kivat silmät, mutta oot tosi läski. Hassua oli että sanoi sen viettelevästi espanjaksi kun luuli etten ymmärrä. Halusi varmaan olla samaan aikaan rehellinen kun koettaa silti jos lohkeis. Kiitin kohteliaisuudesta samalla kielellä.
Oma isäni rakasti viljellä seuraavanlaisia:
"Miksi olet aina ihan kodittoman näköinen?"
"Kulmakarvasi olet kyllä perinyt Pelle Hermannilta"
"Mihin sinä tarvitset kauneudenhoitotuotteita kun sinulla ei ole kauneutta mitä hoitaa?"
"Älä sinä niitä poikia yritä, ei ne susta huoli."
Ja nykyäänkin vielä, kun olen lihonutkin saan kuulla häneltä siitä jatkuvasti.
Silti mielestäni peilistä katsoo ihan hauskannäköinen nainen. Varsinkin kun olen menossa kohti hoikkuutta, näytän aikalailla samalta kuin nuorena ja olen todella tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jolloin tajusin olevani kaunis:)
Se oli vuosi avioeron jälkeen. Paljon nuorempi mies teki tuttavuutta ihan ruokakaupassa ja ihana vuoden kestänyt laastarisuhdehan siitä tuli. Sen jälkeen itsetunto kasvoi vielä entisestään kun nykyinen mieheni kertoi sen minulle. Kuten joka päivä jo 17 vuoden ajan:D
Minä olen tiennyt asian alta kouluikäisestä. Minulla on samanikäinen serkku, joka oli (ja on) kaunis, siro, hoikka, hyvä laulamaan ja mitä vielä. Mummolassa varsinkin enot ja tädit jaksoivat vertailla meitä ääneen. Näin, miten äidille tuli paha mieli ja olin siksi surullinen, ettei äiti pidä minusta. Ei se koskaan puolustanut minua mitenkään.
Nyt minusta oma ulkonäkö on yks hailee. Minulla on mukava mies ja ihanat lapset, joten on minussa jotain hyvää ollut.
Luulin lapsena olevani ruma, koska olin kiusattu. Jälkeenpäin selvisi, että ala-asteen suosituin poika oli ollut minuun ihastunut ja pari muutakin.
En edelleenkään pidä itseäni kauniina, mutta olen hyvännäköinen ilman erityistä ehostamista ja laittamista. Itseasiassa miehiltä saatua positiivista huomiota olen nyt, 36-vuotiaana, saanut enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Olen itse asiassa kuullut ällistyttävän monta kertaa olevani kaunis, ihan omituisissakin paikoissa kuten töissä. Mutta, kuten sanottu, kaunis en mielestäni ole, mutta vetoan varsin paljon vastakkaiseen sukupuoleen. Väitän, että kohdallani on kyse siitä, että itsestään pitäminen parantaa ulkonäköä muiden silmissä monta pykälää.
OT: pidän hieman outona sitä, että ihmiset (sekä ventovieraat että tutut) ovat ääneen ihmetelleet miksi olen mieheni kanssa, vaikka saisin paljon komeamman. Hän ei onneksi ole tätä kuullut enkä todellakaan aio kertoa. Ei ole sitten tullut mieleen että ehkä rakastuin mieheeni muusta syystä kuin siitä, että hän olisi miesmalli... O_o
Luitko ap:n kysymyksen? Mene keskustelemaan omasta kauneudestasi jonnekin muualle.
Luitko ap:n kysymyksen? Mene keskustelemaan omasta kauneudestasi jonnekin muualle.
Vastaukseni oli enemmänkin kannustusta - koska tahansa voi nähdä totuuden. Joko omin tai toisen silmin. Kukaan ihminen ei ole täysin ruma.
kun isäni äiti mummolassa käydessä alkoi päivitellä, että sus siunatkoon miten on tytöstä tullutkin niin ruma vaikka on äiti ja isä komeita ihmisiä ja velikin on kaunis kuin nukke. Sitä ennen en ajatellut ulkonäköäni lainkaan, sen jälkeen siitä tuli pakkomielle. Kysyin äidiltäkin että olenko minä ruma ja hän yritti kierrellä kysymystä. Ei edes vaivautunut valehtelemaan vaikka että olisin persoonallisella tavalla söpö tms. Tosin enhän minä ollut. Punakka iho, harmaanruskea tukka, värittömät silmäripset ja kulmakarvat, huonoryhtinen pikku ruipelo. Kuin kääpiökokoinen vanhus oikeastaan.
Tekisi mieli päästä kertomaan pikkusinulle, että olet oikeasti aivan ihana pikku ihminen.
Ihan oikeasti en edes susiruma ole, mutta olen tiennyt kyllä sijani ja markkina-arvoni päiväkoti-ikäisestä lähtien.
Ulkonäköni vaivaa mua usein enemmän kuin parantumaton perussairauteni.