Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä avuksi vauvan huonoihin uniin?

Vierailija
31.01.2013 |

Vauva on 4kk ja nukkuu yöt tunnin ja puolen tunnin pätkissä. Päiväunet ovat 2-3 puolen tunnin pätkää päivän aikana. Mä olen aivan poikki, koska en ehdi nukkua oikein missään välissä. Imetän ja nukumme perhepedissä, myös omaa pinnasänkyä vauvalla on kokeiltu välillä. Minun vieressä nukkuessaan vauva on koko ajan rinnassa kiinni. Jos irrotan hänet siitä ja yritän esim. huijata syömään tutia, hän herää heti ja alkaa huutaa. Ei tyydy tutiin yöllä ollenkaan. Päivällä se auttaa nukahtamaan edes hetkeksi päiväunille.



Vauvalla on allergioita mutta on oireeton tällä hetkellä. Lisäruokaa (kiinteitä tai korviketta) hän ei kuitenkaan saa, koska ei ole löytynyt vielä mitään sopivaa, josta ei tulisi oireita. Toki olemme yrittäneet vasta löytää sopivaa maitoa - tuloksetta. Lisäksi olemme kokeilleet bataattia mutta se ei sopinut vauvalle. Nyt annetaan mahan levätä vähän aikaa ennen uusia kokeiluja. Eli imetyksellä mennään.



Vauva on ollut yhtä huono nukkuja alusta saakka. Herää jatkuvasti eikä kunnon päiväunia ole nukkunut oikein koskaan. Pieniä pätkiä vain sylissä tai nyt välillä jopa vaunulenkillä. Mulle nämä päiväunihetket eivät suo mitään lepoa. En yölläkään saa nukuttua, kun vauva on vieressä, koska en pääse vaihtamaan siinä asentoa ja kroppa puutuu nopeasti samassa asennossa.



Mikä avuksi? Hoidan vauvan lähes kokonaan yksin, koska mies on sellaisessa työssä, että matkustelee suurimman osan ajasta. Esikoinen on jo isompi mutta hänellekin minulta täytyisi riittää aikaa, edes vähän. Alan olla aivan loppu :(

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
31.01.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi pinnasänkyyn ja laita pinnasänky eri huoneeseen, nostat vaikka oven ulkopuolelle, niin ei ole pitkä matka kun kuitenkin jonkun verran heräilee. Tämä auttoi meillä.

Vierailija
2/2 |
31.01.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta se ei nyt umpiväsyneenä paljon lohduta :( Kiitos tuosta vinkistä siirtää vauvan sänkyyn toiseen huoneeseen. Kokeilen sitä!



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan kaksi