Voiko Suomen tapaisessa yhteiskunnassa naida alaspäin?
Jos mielestäsi voi, niin miten?
Itse menin naimisiin miehen kanssa joka on lähtöisin alemmasta keskiluokasta, kun taas perheeni varakkuus- ja koulutustason mukaan luokittelisin että olen itse lähtöisin ylemmästä keskiluokasta. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole vielä "alaspäin naimista", lähtötasojen erot eivät niin suuret ole.
Mitä mieltä te muut olette?
Kommentit (32)
mutta kuka kumma noin tekisi?
Mites ois rakastunut ihminen joka arvostaa enemmän muita kun ulkoisia asioita ja kauniita kulisseja?
Nyt viime aikoina ollaan taas alettu puhumaan luokista, ollaan menty niin kuin takaisin sinne 1960-70-luvuille. Eli siinä mielessä, kyllä voi naida alaspäin.
On ihan eri asia, pitäisikö tällaista retoriikkaa käyttää. Mutta kun luokista kerran puhutaan, niin onhan tuo mahdollista.
Suomessa eletään Amerikkalaista unelmaa, täällä voi pärjätä kuka vaan, jos yrittää.
Ja nuo Suomen "luokkaerot" on sellaisten ihmisten keksintö, ketkä haluaa korottaa omaa omaisuuttaan, mutta ei keksi siihen muuta keinoa.
Terkuin. Rikas suku, ihan tavallinen kansalainen
on se, että naidessa itse on päällä ja mies alla. (Lievästä bi-seksuaalisesta taipumuksestani huolimatta olen nainut elämässäni vain miehiä.)
No jaa, mutta alapäin naimisena noin naimismielessä pidän sitä, jos toinen on tyhmempi kuin itse olet, sitten on nainut alaspäin.
Oliko muuta kysyttävää?
elämänasenteena ovat mielestäni ratkaisevampia. Kaikki eivät hanki muodollista koulutusta. Perhekultuureissakin on eroa. Jos kokonaisuus ihmisessä natsaa niin silloin natsaa:)
Jos molemmat syövät samaa ruokaa (kasviksia, kalaa ym terveellistä) ja omaavat muutenkin hyvät elämäntavat niin bueno.
Minä nain pennittömän sekatyömiehen pojan.
Itse olen varakkaasta akateemisesta suvusta, isä talousneuvos.
Nyt mieheni on kyllä akateeminen optiomiljonääri, joten tilanne on tasoittunut...
(siis verrattuna vaikka Venäjään tai USAan tai Saksaan tai Britteihin tai vaikka Ruotsiin) että "epäsäätyinen naiminen" on määritelmällisesti mahdotonta.
Ne on näitä av-mammojen eliittikumppaneita :DDD
Miehet nai ylöspäin, kun naivat naisen.
Niin paitsi lesbot ja homot, jotka nai itsensä kanssa samantasoisen.
:D
Voi. Katso vaikka WT-mamupatjoja. Ne on itse alaluokkaa, sitä pohjasakkaa ja silti ne onnistuu naimaan alaspäin valitsemalla lukutaidottoman sovinistisian, jolla ei ole koulutusta eikä osaamista mihinkään ja rikosrekisteri pitkä kuin nälkävuosi.
Usko pois, kyllä naisvihasi on hyvin tiedossa ilman näitä jatkuvia ulostulojasi.
Minusta koko ajatus on hassu, ei Suomi ole luokkayhteiskunta. Tietyt wannabe-hienostopiirit kyllä yrittää sellaista ajattelua ajaa, että he ovat jotain eliittiä ja jotkut muut taas on jotain wt:tä mutta ei se ajattelu oikein suomalaisten enemmistön ajatteluun istu. Kuulostaa lähinnä naurettavalta.
Varakkuuseroja toki on, mutta ei minusta vielä varakkuuserot tee luokkaeroja, ellei sitten varakkuuteen liity automaattisesti brittityyliin esim. eri koulujen käyminen, eri harrastukset, eri urheilulajikiinnostukset, erilainen puheaksentti, omat piirit joihin kuuluu lähinnä oman luokan edustajia jne. Omat vanhempani ovat varsin varakkaita mutta elävät ihan tavis-suomalaista elämää ilman mitään luokkatouhuja. Itse olen akateeminen joka on nainut alkoholistiäidin pojan jolla ammattikoulupohja, mutta en katso naineeni alaspäin, koska en näe Suomessa yhteiskuntaluokkia.
Palstapersu käy saaastuttamassa joka ketjun. Usko pois, kyllä naisvihasi on hyvin tiedossa ilman näitä jatkuvia ulostulojasi.
Toimeton kommari-ituhippi taas herännyt yhteen vetämättömään päivään ja av-palstan päivystysvuoroonsa.
Miten ne sitten edes määriteltäisiin? Joten kysymyksesi on aivan älytön.
Ihan typerää väittää, etteikö olisi.
Kouluttamattoman yh-äidin kouluttamaton lapsi, joka ei töitä koskaan ole tehnyt, ei ole taatusti samaan luokkaan kuuluva kuin akateemisen perheen akateemisesti koulutettu lapsi.
Ihanko oikeesti meinaatte, ettei luokkia olisi? Ikuiset sossupummit kuuluu ihan samaan yhteiskuntaluokkaan kuin vaikkapa Rovion tai Koneen toimitusjohtajat?
Kyllä ihan jokaisessa yhteiskunnassa on jonkinlaista luokkajakoa. Se, että Suomessa on suuri osa ihmisistä keskiluokkaan (alempaan tai ylempään) kuuluvia, ei poista sitä seikkaa, että on myös niitä alempia ja ylempiä luokkia.
Se millaisille vanhemmille on syntynyt ei kuitenkaan määritä sitä luokkaa. Kouluttamattomien vanhempien lapsi voi hankkia akateemisen koulutuksen. Toisaalta taas akateemisenkin perheen lapsesta voi tulla rapajuoppo.
On Suomessakin eri yhteiskuntaluokkia. Avioliiton/ parisuhteen voi rekisteröidä millaiset ihmiset vaan keskenään. Suvut eivät Suomessa kovin avoimesti kai järjestele avioliittoja. Se minkä verran antaa muiden mielipiteiden ohjata omaa elämää ja kumppanin valintaa riippuu ihan ihmisestä itsestään ja miten johdateltavissa on. Mutta varmaan on niin, että samanlaisista taustoista tulevilla henkilöillä synkkaa yleensä hyvin, joten niitä parisuhteitakin sitten muodostuu.
Meillä on yleisemmät asennot lähetyssaarnaaja ja takaapäin nainen alla. Eli kyllä alaspäin onnistuu. Mutta tämä on siis miesnäkökulmasta.
eikä edes koulutus tai ammatti. Aatelistenkin jälkikasvu voi elää köyhästi ja niukkuudessa.
Minusta tuollainen yhteiskuntaluokkien etsiminen ja niistä puhuminen kertoo henkilön järjen köyhyydestä. Ei kukaan täyspäinen aikuinen ihminen kehtaa menää kenellekään sanomaan, että "mä olen parempaa luokkaa kuin sä kun mun isä on toimitusjohtaja ja sun isä on vaan poliisi".
Kyllä Suomessa on yhteiskuntaluokkia, vaikkaivat ne aina olisikaan kovin selkeärajaisia eivätkä niin kaukana toisistaan kuin nyt vaikka Britanniassa tai Ranskassa. Ei sen sanominen ole järjenköyhyyttä. Se, jos menee toiselle sanomaan, että tämä on itseä alemmasta luokasta, on erittäin huonoa käytöstä.
Itse olen kotoisin ylemmästä keskiluokasta ja kuvittelin myös pitkään, että Suomessa on niin tasa-arvoista, ettei täällä mitään luokkia ole. Ajatukseni ovat viime vuosina muuttuneet. Kyllä minä olen tietyssä mielessä saanut asioita helpommalla, kuin joku köyhän perheen lapsi. En tarkoita etteivätkö köyhät vanhemmat voisi olla loistavia vanhempia ja varakkaammat vaikka väkivaltaisia. Eihän yhteiskuntaluokka ihmisestä parempaa tai huonompaa tee. Mutta jos ajattelen itseäni, jolla oli mukavat vanhemmat, niin kyllä minä sisaruksineni sain harrastaa just mitä halusimme vaikka taisivat ne harrastukset maksaa aika pitkän pennin. Sain lähteä ulkomaille kielikurssille. Meillä oli tilava koti kivalla paikalla ja ihana kesäpaikka. Vielä opiskeluaikoina vanhemmat auttoivat taloudellisesti jonkin verran. Hyväen aika, kyllähän minä olen vähän kermaperseeksi syntynyt, ja niin olat jo vanhempanikin. Toiset saavat laskea joka pennin ja kantaa huolta toimeentulosta vaikka olisivat viimeisen päälle hyviä ihmisiä. Kyllä tämä on hyvä tiedostaa. Ja maksaa ihan tyytyväisenä ja kiitollisena ne veronsa. Suomeen ei tarvita yhtään nykyistä suurempia yhteiskuntaluokkien eroja.
Toinen tarina on tietysti se, että hyvin moniin maailman ihmisiin verrattuna me kaikki suomalaiset olemme kultalusikkaporukkaa...

Nykyään ainakin puhutaan tuloluokista. Miellän yhteiskuntaluokan sellaiseksi suuremmaksi asiaksi kuin vain varallisuuseroksi. Kuten briteissä on.
mutta kuka kumma noin tekisi?