Älyttömiä väittämiä, luuloja, yms. mitä olette kuulleet aikuisen ihmisen suusta. (ov)
Kaverini on ravintolakokki ja inhoaa ylikaiken maksaruokia. Tykkäsi kuitenkin syödä maksamakkaraa innolla. Sitten kuuli että maksamakkara on tehty mistäpä muustakaan kuin maksasta, ja sen jälkeen ei ole voinut syödä ko. tuotetta. Kuulemma maistuu pahalle.
Sama tyyppi väitti että yksin elävä/kaupassa asioiva henkilö ei saa/voi ostaa perhepakkauksia. En ole koskaan saanut järkevää perustelua väitteelleen.
Eräs toinen ihminen luuli että Maapallo on kaiken keskusta, jota tähdet, aurinko ja planeetat kiertää, eikä tiennyt mikä on Linnunrata. Aika monikaan ei itseasiassa tiedä edes sitä, mitä auringonpimennyksessä tapahtuu. Tosin se ei olekaan enää nykypäivänä kovin oleellista tietoa ihmisen arkipäivän kannalta.
Kaikkein älyvapaimpia "faktoja" olen kuullut yhdeltä ihmiseltä, joka on patologinen valehtelija, mutta se painiikin jo ihan eri sarjassa, enkä enää ota juttujaan tosissani.
Kommentit (394)
Tuohonhan osittain lihavuusleikkauksetkin perustuvat.
Vaikkapa nyt se, että monen mielestä äidillä ja sikiöllä on yhteinen verenkierto.
Exä luuli, että verotus on oikeasti ankarampaa sivutulokortille tehdystä duunista kuin päätoimesta. Äiti oli kuulemma sanonut ja äiti tietää. :D Oli se muutenkin tosi oksettava.
Exä luuli, että verotus on oikeasti ankarampaa sivutulokortille tehdystä duunista kuin päätoimesta. Äiti oli kuulemma sanonut ja äiti tietää. :D Oli se muutenkin tosi oksettava.
Sitten kun menin töihin, tajusin oikean tilanteen.
Sitten on tietysti verkostomarkkinointiin uskovia kavereita, niitä olen aina ihmetellyt. Exä uskoi, että Blair Witch Project on totta. :P Vittu mikä Urpo.
oikeasti ajattelisivat hetken aikaa sitä kuinka paljon työtä tehdään tuon ajan ulkopuolella ja vapaata sen mukaan.
Yksi varmaan 20 v tyyppi ihmetteli kun tuli puhetta että makaroneissakin on kananmunaa, että eihän miten voi olla. Se oli luullut että makaronit on jotakin samanlaista kuin riisi, että ne kasvatetaan jossakin pellolla :D
Käsittääkseni se on kuollutta solukkoa, kun on puskenut päänahasta läpi..
Juu, tämä on usein lapsuudessakin kuultu juttu, jota jo silloin lapsena ihmettelin. Nykyään kampaajana itsekin joskus selitän hiuksiaan kasvattaville asiakkaille tämän niin, että hius ei haaroitu ja "purkaannu" latvasta, jos välillä ottaa ihan vähän päistä pois, jolloin _tuntuu_ siltä, että hiukset kasvaa paremmin.
Yksi harhaluulo on kanssa se, että kun värjää hiukset, alkaa omat hiukset kasvaa eri värisenä. Monikin on tässä vuosien varrella valitellut, että ennen oli niin kaunis oma väri, ja sitten kun alkoi värjäämään, niin se muuttui ihan maantien väriseksi. Sama ripisissä; kun alkoi käyttää ripsaria, niin omista ripsistä tuli ihan vaaleat :D
(hänen sanojensa mukaan landella) asuvat ihmiset huolehtivat vähemmän ulkonäöstään kuin pk-seutulaiset.
Tältä henkilöltä kuulee kyllä vähän väliä vaikka minkälaisia älyttömyyksiä. Olen oppinut jo vähän itsekseni naurahtamaan niille, enkä ottamaan enää niin tosissaan saati alkaa väittelemään hänen kanssaan asioista.
Tuohonhan osittain lihavuusleikkauksetkin perustuvat.
Ei suoli mihinkään kasva. Vatsa kyllä kasvaa ja sitä voidaan pienentää leikkauksella.
Lapsen kaverin äiti säikähti tykinammuksen hylsyä meidän kirjahyllyssä. Se voi kuulemma räjähtää :D
Exän mukaan hänen elimistönsä tiesi mitä hän milloinkin tarvitsee; ihmisellä ei ole mielitekoja vaan kaikki lähtee erilaisista puutostiloista. Jos tekee mieli appelsiinia, c-vitamiinia kroppa huutaa, kaupassa silmä osuu houkuttelevan näköisiin pihveihin, jaahas proteiinia olisi saatava. Olut kieli b-vitamiinin puutteesta. Vodkaankin oli joku selitys, en vaan muista mikä. Aikansa huvitti, mutta kun huomasin b-vitamiinin puutteen olevan kroonista laatua, totesin ettei niin vakavasta imeytymishäiriöstä kärsivää ihmistä jaksa katsella.
Exä luuli, että verotus on oikeasti ankarampaa sivutulokortille tehdystä duunista kuin päätoimesta. Äiti oli kuulemma sanonut ja äiti tietää. :D Oli se muutenkin tosi oksettava.
että ilta-, yö- ja pyhälisistä ja ylityökorvauksista menee enemmän veroa. Joo, verottaja heittää peruspalkan ja kaikki lisät exec-taulukkoon ja määrittelee verot sen mukaan.
Skitsofrenia = monta eri persoonaa.
koirat dominoivat tai pyrkivät dominoimaan ihmisiä. Ja että ongelmat koirien kanssa ratkaistaan alistamalla koira ja olemalla kunnon laumanjohtaja.
Tämän harhaluulon kannattajilta kuulee sitten perään paljon todella naurettavia ohjeita siitä, miten ollaan hyviä laumanjohtajia ja miten koira alennetaan lauman alimmaksi.
Kuten istumalla koiran pedillä, syödään ennen koiraa, teeskennellään että syödään koiran omaa ruokaa ennen kuin se annetaan koiralle, kuljetaan aina ovista ensin jne.
Mun exä kärsi sitten myös hyvin usein b-vitamiinin puutteesta. Pitääkin kertoa tämä teoria sille, niin voi uudelle muijalleen selitellä :D
Äitini on vakaasti sitä mieltä, että täitä tulee automaattisesti likaisiin hiuksiin. Eli jos ei pese hiuksiaan tarpeeksi usein, tulee täitä varmasti. Hänen mukaansa samalla logiikalla ihmiset, jotka pitävät hiuksensa puhtaana, eivät voi saada täitä.
Jonkinlainen omituinen ilmassa leijuvien täi-itiöiden usko kai o_O