Veisitkö lapsesi katsomaan huonokuntoista vanhusta sairaalaan?

Vein 4-vuotiaan katsomaan, mutta huoneessa ei ollut muita potilaita.



91-vuotias mummo sitten menehtyi seuraavana aamuna.



Ei ollut lapselle mikään järkyttävä kokemus. Tosin onhan se huonokuntoisuuskin tietty suhteellinen käsite.

Itse haluaisin säästää lapsia. Mutta mies tahtoisi lasten näkevän isoisoisän viimemetriellä. Paappa ei ole enää tässä maailmassa ja olemus muuttunut kovasti erilaiseksi ja poissaolevaksi. Haluaisin säästää lasten kauniit muistot paapasta. Huonetoverit 3 kpl töysin huonoina ja puhuvat ja huutavat sekavia.

veivät minut ja siskon katsomaan ukkia sairaalaan, oli tosin omassa huoneessaan, mutta erittäin huonokuntoisena. Kuolikin pian tämän jälkeen. Minä olin 13, sisko 11. Hyvä että pääsimme heittämään hyvästit rakkaalle ukille.

Lapset eivät jaksa olla sairaalassa kovin kauan, se ja sairas omainen ahdistavat heitä herkästi. Kuitenkaan minusta lapsen silmiä ei saa sulkea elämän tosiasioilta. Lyhyt vierailu on ok lapsen kanssa. Lapselle on syytä etukäteen selvittää, mihin joutuu.

Tai ei se nyt vanhus ollut, vaan syöpäsairas äitini. Eivät nuo siitä järkyttyneet (2 ja 4 v).

vienyt lapsiani 4-10-vuotiaita katsomaan todella huonokuntoista äitiäni, joka ei tunne enää edes minua. Ei ole tullut traumoja, vaan lapset silittelevät mummiaan ja juttelevat hänelle.

lastani katsomaan syöpää sairastavaa äitiäni. Kivut olivat niin kovat, että tuskan katsominen vierestä oli aivan kamalaa minullekin, aikuiselle ihmiselle.



Aiemmin kyllä kävi, oli 6-vuotias.

niin ei vanhus enää mielestäni tee mitään merkityksellistä uutta elämälleen. Se sairaala-aika ei ole se mitä sitten muistellaan. Se aika ei oikeastaan merkitse mitään pitkän, vaiherikkaan elämän kaaressa.

vanha ja sairaskin ihminen aistii muiden läsnäolon ja lapset ovat yllättävän ymmärtäväisiä tuollaisissa tilanteissa.



selitä että muut on vanhoja ja sairaita ja ettei tarvitse pelätä ja ole itse rauhallinen. jos on miehesi isästä kyse on kielestäni miehelläsi oikeus päättää asiasta.



älä ole itsekäs, ole inhimillinen.

...ja hänen luonaan on vierailtu kotona/vanhainkodissa, niin tottakai käytte lasten kanssa sairaalassakin.

Jos taas paappaa on nähty jouluna ja juhannuksena, niin sitten kysyisin niiltä lapsilta nappaako lähteä.



Meidän 5v ainakin suhtautuu ihan asiallisesti ja silittelee mummon (dementia) poskea. Kotimatkalla sitten vastailen mielenkiintoisiinkin kysymyksiin :)

Mummoni oli huonossa kunnossa, hengitti maskiin eikä näyttänyt itseltään yms,mutta ihan järjissään. Ja huoneessa ei ollut muita. Toinen lapsi oli vielä ihan vauva turvakaukalossa ja isompi 2,5 vuotta. Halusin että mummo ehtii vielä nähdä lapset , ja kyllä se kovasti ilahtui siitä ja tuli itselle hyvä mieli :) ja isompi lapsi ei järkyttynyt, iloisena leikki ja tutki kaikkea ja kävi mummoa halaamassa.

...ja hänen luonaan on vierailtu kotona/vanhainkodissa, niin tottakai käytte lasten kanssa sairaalassakin.

Jos taas paappaa on nähty jouluna ja juhannuksena, niin sitten kysyisin niiltä lapsilta nappaako lähteä.



Meidän 5v ainakin suhtautuu ihan asiallisesti ja silittelee mummon (dementia) poskea. Kotimatkalla sitten vastailen mielenkiintoisiinkin kysymyksiin :)

sairalaan/vanhainkotiin 3-vuotiaan useammankin kerran katsomaan suvun (sekaviakin) vanhuksia. Eikä hän ole siitä ollut mitenkään ollut järkyttynyt, päinvastoin mielenkiinnolla on aina tulossa mukaan. Puhutaan käynnistä ennen ja jälkeenpäin jos siltä tuntuu.



Toki lapsissa varmasti on eroja. Meidän poika ei ole ihan herkimmästä päästä..

Meillä on lasten isomummua käyty katsomassa moneen otteeseen sairaalassa, eikä ne ole siitä järkyttyneet. Ja mummu on ilahtunut.

Minua ovat käyneet katsomassa melko heikossa kunnossa.

Äitini kuoli niin yllättäin, että ei käyty millään sairasvuoteella. Kuollutta en vienyt katsomaan, kun oli jo aikaa ehtinyt kulumaan

mummua, joka hiljalleen sitten uupui ja viimein kuoli.

Kuolleena eivät nähneet häntä, paitsi mieheni ottamissa kuvissa, joissa näytti oikein kauniilta ja seesteiseltä.

Lapset kyselevät kumminkin kuolemasta ja mielestäni on hyvä näyttää heille, mielikuvitus kun kuitenkin yleensä kehittää ne pahimmat pelot. Lapset eivät ole saaneet traumoja tuosta.

4-vuotias ehkä eniten hämmästeli sitä, kun hautajaisissa jotkut itkivät. Ei ymmärtänyt, että kuollutta surraan vaan luuli, että itkevillä on joku konkrettinen hätä tai kipu. Ajatteli varmaan, miksi itse yleensä itkee. Ihmetteli, kun niin monella itku samaan aikaan.

Olen kiitollinen siitä, että meiltä vanhemmat ja mummi kielsivät meitä lapsia käymästä katsomassa vaariamme viimeisillä viikoillaan, kun hän oli ihan sekaisin, ei tunnistanut ketään yms. Meille kaikille jäi hyvät muistot vaarista, muistamme hänet sellaisena kuin hän oli ennen sekavaa tilaa.



Itse tein virheen ja kävin exanoppia katsomassa päivää ennen tämän kuolemaa. Hänen oli vaikea hengittää, hän koitti nukkua, mutta ulisi kivusta vähän väliä. Hänellä oli syöpä, vieläkin kaduttaa, että kävin katsomassa ja onneksi en lasta sinne vienyt. Olin viimeinen, joka näki hänet elossa. Vieläkin toivon vuosien jälkeen, etten olisi mennyt katsomaan. Tulee uniini pelottelemaan.

vanha ja sairaskin ihminen aistii muiden läsnäolon ja lapset ovat yllättävän ymmärtäväisiä tuollaisissa tilanteissa.

selitä että muut on vanhoja ja sairaita ja ettei tarvitse pelätä ja ole itse rauhallinen. jos on miehesi isästä kyse on kielestäni miehelläsi oikeus päättää asiasta.

älä ole itsekäs, ole inhimillinen.

käymme aika usein näissä paikoissa kun on vanhoja sukulaisia

...ja hänen luonaan on vierailtu kotona/vanhainkodissa, niin tottakai käytte lasten kanssa sairaalassakin.

Jos taas paappaa on nähty jouluna ja juhannuksena, niin sitten kysyisin niiltä lapsilta nappaako lähteä.

Meidän 5v ainakin suhtautuu ihan asiallisesti ja silittelee mummon (dementia) poskea. Kotimatkalla sitten vastailen mielenkiintoisiinkin kysymyksiin :)

Minulta ei ole koskaan kadonneet. Muistan toki ne viimeisetkin ajat, mutta myös ne aikaisemmat. EIkä minulle sen sairaan, väsyneen ja joskus sekavankin mummon tai vaarin näkeminen ole mitenkään pilannut niitä aikaisempia muistoja. Ehkä päinvastoin, se korosti niiden aikaisempien muistojen eläväisyyttä, kauneutta ja tärkeyttä - sekä minulle että niille, jotka olivat muistoistaan jo luopumassa.



Ei myöskään kuolleen mummon näkeminen vienyt aikaisempia muistoja - Lähinnä se toi käsinkosketeltavuutta, ymmärrystä siihen, että nyt se tosiaan kuoli, pitkä matka hänen kanssaan/tukenaan on ohi ja on aika alkaa elää omaa elämää tästä eteenpäin.

Jos ovat sen ikäisiä, että ymmärtävät "mummuon kovasti sairaana,jutellaan ihan hiljaa. Huoneessa on muitakin potilaita, joilla onvälillä huono olo".



Omalla olemuksellani ja sylilläni voin viestittää, ettei tarvitse pelätä.