Veisitkö lapsesi katsomaan huonokuntoista vanhusta sairaalaan?

jotenkin piiloteltavia asioita.



Jos vanhus on lapselle läheinen (oma mummu tai pappa), niin kyllä veisin ja olen vienyt. Olen vienyt koululaisen katsomaan kuolluttakin. Usein lapsellekin on helpompi käsitellä kuolemaa, kun näkee itse, mitä tapahtuu, miten huonoon kuntoon ihminen menee jne, eikä ihminen vain "katoa" jonnekin kuolemaan.



Lapsen kanssa vierailun ei tarvitse olla pitkä. Jos vanhus on sekava tms. niin selittäisin etukäteen lapselle, miksi mummo puhuu sekavia ja mistä se johtuu yms. Kartoisin myös (lapsen ikä huomioiden), että mummoa ei tarvitse pelätä jne.



Lasten suhtautuminen näihin asioihin on yleensä paljon luontevampaa kuin aikuisten.



Teillä ei nyt vielä taida kuolema olla ajankohtainen, mutta tässä luettavaa aiheesta lapsen kannalta:



http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/perheen_kriisit_ja_muuto…

Olen kiitollinen siitä, että meiltä vanhemmat ja mummi kielsivät meitä lapsia käymästä katsomassa vaariamme viimeisillä viikoillaan, kun hän oli ihan sekaisin, ei tunnistanut ketään yms. Meille kaikille jäi hyvät muistot vaarista, muistamme hänet sellaisena kuin hän oli ennen sekavaa tilaa.

Itse tein virheen ja kävin exanoppia katsomassa päivää ennen tämän kuolemaa. Hänen oli vaikea hengittää, hän koitti nukkua, mutta ulisi kivusta vähän väliä. Hänellä oli syöpä, vieläkin kaduttaa, että kävin katsomassa ja onneksi en lasta sinne vienyt. Olin viimeinen, joka näki hänet elossa. Vieläkin toivon vuosien jälkeen, etten olisi mennyt katsomaan. Tulee uniini pelottelemaan.

toivotko, että kukaan ei tule katsomaan???

Mä olin itse 2,5v kun mummoni oli sairaalassa kuolemaisillaan syöpään.

Mä en siitä ihmisesti muista mitään muuta kun sen että se makas siellä sairaalasängyssä.

Kaikki muut muistot on valokuvista... en välttämättä haluaisi muistaa sitä näkyä.. onneksi on edes kuvia iloisesta ja elämää pursuavasta mummosta.

Nyt voisin kuvitella vieväni isommat 9-vuotiaat jo hyvästelemään mutta en pientä.

En käynyt katsomassa omaa mummoani kuolleena juuri siksi, että halusin muistaa hänet elävänä.

Omat lapseni kävivät katsomassa äitiäni sekä viime hetkillä että niiden jälkeen.



Tuletko ajatelleeksi, että lapsi voi vilkkaalla mielikuvituksella kuvitella sairaan ja kuolleen paljon kamalammaksi kuin mitä todellisuus on?



Entä missä ja milloin vielä syöpäsairas ei saa viimeisillä hetkillään niin vahvaa lääkitystä, että tuskat ovat kovat.

vahvat kipulääkkeet voivat myös tehdä sekavaksi ja ulina voi olla tätä sekavuutta, ei kipua



Yleensä kyllä tervminaalivaiheessa osataan antaa riittävästi kipulääkettä ja kivuista ei juuri tarvitse kärsiä.

Elämä kun ei ole pelkkää iloa ja huvipuistoa, jossa rankin kokemus on ilmapallon pääseminen taivaan tuuliin (ja senkin tilalle sitten ostetaan uusi).



Me olimme läsnä kun lasten setä (45 v) menehtyi syöpään. Kävimme häntä katsomassa lähes päivittäin, vaikka oli jo heikko ja kivuissa. Valitettavasti syöpäsairaatkin joutuvat edelleen kärsimään kivuista, sillä taudin edetessä lääkitystä joudutaan aika ajoin lisäämään ja muuttamaan.



Kuolinpäivänä lapset jäivät pois koulusta/päiväkodista ja kävimme jättämässä hänelle jäähyväiset. Ja samalla tietysi lohdutimme leskeä ja lapsia, joiden rakas oli menehtynyt.



Lapsemme hieman pelästyivä, kun näkivät ruumiin, mutta se konkretisoi kuolemaa. Ruumis ei ollut pelottava lapsistakaan, mutta hekin selvästi näkivät, ettei kyseessä ollut vain nukkuva ihminen.



Minusta tämä oli ainoa tapa kohdata rakkaan ihmisen kuolema. Mielestäni olisi ollut erittäin itsekästä vainajaa kohtaan jättää menemättä, ja olla ottamatta lapset mukaan. Koskaan ei voi tietää mitä maailma tuo tullessaan, mutta yksi asia on varma:meistä jokaisesta joskus aika jättää. Se voi tapahtua tänään tai 50 vuoden kuluttua, mutta joka tapauksessa kuolema on luonnollinen asia, jota ei pidä piilotella lapsilta.



Voitte olla varmoja, että rakkaasta sukulaisestamme on paljon enemmän iloisia ja riemukkaita muistoja kuin kipujen ja sairauden värittämiä päiviä. Mutta yhtä lailla ne kuuluivat hänen elämäänsä, eikä niitäkään kuulu pyyhkiä pois, ei edes lasten elämästä.

kouluikäisen veisin minne vaan.



mutta alle kouluikäisen kohdalla miettisin veisinkö esim. dementiakotiin jos sukulainen on jo niin dementoitunut että olisi hyvin arvaamaton. tai hullujen huoneelle en veisi.



itse olin 10-12v. kun mummoni sairasti syöpää ja käytiin aina kattomassa, loppuvaiheessakin vaikka mummo oli ihan tiedoton ja kuihtunut olemattomiin. käytiin myös katsomassa ruumista kun aika koitti.

En näe mitään syytä viedä katsomaan. Oma äitini kuoli viime kesänä ja jo se, että sain itseni katsomaan äitiä huonokuntoisena ja sekavana oli ihan riittävää. En olisi mitenkään voinut vaatia lapsiltani, että he olisivat käyneet sairaalassa. Itse en käynyt myöskään ruumista katsomassa. Ja tiedän, että myös äidin toive oli, ettei lasten tarvitse häntä koskaan sekavana nähdä.

Olen kiitollinen siitä, että meiltä vanhemmat ja mummi kielsivät meitä lapsia käymästä katsomassa vaariamme viimeisillä viikoillaan, kun hän oli ihan sekaisin, ei tunnistanut ketään yms. Meille kaikille jäi hyvät muistot vaarista, muistamme hänet sellaisena kuin hän oli ennen sekavaa tilaa.

Itse tein virheen ja kävin exanoppia katsomassa päivää ennen tämän kuolemaa. Hänen oli vaikea hengittää, hän koitti nukkua, mutta ulisi kivusta vähän väliä. Hänellä oli syöpä, vieläkin kaduttaa, että kävin katsomassa ja onneksi en lasta sinne vienyt. Olin viimeinen, joka näki hänet elossa. Vieläkin toivon vuosien jälkeen, etten olisi mennyt katsomaan. Tulee uniini pelottelemaan.

toivotko, että kukaan ei tule katsomaan???

Ja sen aion kertoa kaikille. Kun olen tuossa tilassa sitten joskus itse, toivon, että kukaan lapsista, eikä lapsenlapsista eikä kukaan muukaan tule katsomaan!

En veisi kouluikäistäkään lasta katsomaan vuodepotilasta saati sekavaa ihmistä. Lasta pelottaa sekavuuden näkeminen eikä se pelko häviä mihinkään vaikka kuinka selittäisi mistä sekavuus johtuu, ei se selvää ole aikuisillekaan. Olin itse katsomassa sukulaistani tk vuodeosastolla ja piti lähteä kesken pois kun viereisen sängyn potilas alkoi yskiä kovasti. Teki niin pahaa katsoa.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2013 klo 22:27"]

Huoneeseen missä huonetoverit ovat todella sekavia ja huonokuntoisia.

[/quote]

Tietenkin olen vienyt. Outo kysymyskin.

Kyseessä on vanhempien oma pelko, ei lasten, jos ei pysty viemään. Sairaanhoitajan korvaan kuulostaa ihan hirveältä, että jätettäisiin menemättä, koska sukulainen on vanha ja raihnainen eikä "mitään tiedosta kuitenkaan". Se nyt vaan kuuluu elämään, suurin osa meistä on siellä lopulta. Ei vanhuudessa ja sairaudessa ole mitään pelättävää tai järkyttävää. Lapselle voi ikätason mukaisesti selittää asian.