Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään muulla ollut kuolemanpelkoa synnytyksen lähestyessä?
28.01.2013 |
Minä siis pelkään, että kuolen, mutta en omasta puolestani, enhän minä sitä ole näkemässä! Mutta pelkään, että miten mies ja lapset siitä selviäisivät!
Minua välillä itkettää kun poika tekee jotain suloista tai tytär intoilee jostain, että entä jos en ole näkemässä, kenelle he sitten kertovat? Miten heihin sattuu, jos äiti kuolee..
Muistan kuinka toisen lapsen kanssa oli sama tilanne. Kirjoitin yön pimeinä tunteina vuolaasti itkien kirjeitä, jotka piilotin, jos jotain sattuisi ja sitten hävitin, kun kaikki meni hyvin.
Onko tämä jotakin henkistä valmistautumista irtautumaan lapsista, jotta pystyy antamaan vauvalle kaikkensa, vai mitä tämä on?
Ei ole mitään syytä siis pelätä, että mitään sattuisi, mutta silti pelkään.
Välillä mieleen hiipii ajatus, että miten tuolle 5 vuotiaalle sitten isi kertoo, ettei äiti tulekaan koskaan enää kotiin.. :( Itkettää ajatuskin!
Onko muilla ollut samoja ajatuksia ja oletteko tehneet jotain "valmisteluja", jotta itsellä olisi helpompi olla?
Kommentit (5)
Tasoittuivat sitten kun hormonihöyryt väheni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän on aika narsistista ajatteluakin.. Jotenkin kuvittelen olevani niin korvaamaton.. Mutta eikö äiti yleensä olekin?
Miehen kuolemaakin pelkäsin ennen, kun hän lähti töihin, mutta tiedän, että me selviäisimme lasten kanssa.
Juttelitko koskaan miehesi kanssa asiasta?
ihan samoja ajatuksia oli ennen synnytystä kuin sinulla. Eikä ollut ensimmäinen synnytys minullakaan. Synnytyksen aikanaei tuota pelkoa kuitenkaan ollut tai ei sitä ollut aikaa miettiä kun vaan keskittyi siihen synnytykseen. Synnytyksen jälkeen ihmettelin miten hyvin kaikki menikään. Mutta ahdistus nosti päätään kotiuduttua ja tuli uusia pelkoja. Ahdistavat ajatukset kestivät reilun viikon, nyt on taas parempi olla. Ne on ne hormonit. Kyllä kaikki hyvin menee usko vaan! Suurempi todennäköisyys on kuolla auto-onnettomuudessa kuin kuolla synnytyksessä, riski on mitättömän pieni.
Onnea!
Itse jopa odotan synnytystä.. Takana kaksi täysin erilaista synnytystä, joten mielenkiintoista nähdä miten nyt menee..
Olen itselleni tolkuttanut tuota, että joka päivä ihmisiä kuolee autokolareissa, mutta silti..
Jotenkin se synnytys on vaan sellainen pakkotilanne, jota ei voi kiertää, mutta jossa on omat riskinsä! En osaa jotenkin sitä selittää..
Olisi kiva kuulla, onko tälle ilmiölle olemassa jokin psykologinen selityskin..
mutta en ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin niiden suhteen. Olin muutenkin aika ylitunteellinen sekä raskauksien että imetysten aikana.
Muistan kun aloin välillä esim. itsekseni itkeä ratissa kun tuli mieleen että JOS nyt ajaisin pahan kolarin ja kuolisin niin sitten mieheni menettäisi paitsi vaimonsa, myös syntymättömän lapsensa...