Tiedätkö omien vanhempiesi käyttäneen huumeita?
Lueskelin tuota sairaanhoitaja-ketjua ja toista jossa riideltiin kannabiksesta, ja moni ilmoitti olevansa perheellinen.
Entä meidän nuoruudessa? Ovatko kenenkään meidän vanhempanne käyttäneet jotain alkoholin ja tupakan sijaan tai lisäksi? Ennen lapsia? Lastensaannin jälkeen?
Omasta tuttavapiiristäni tiedän yhden naisen, jonka vanhemmat polttivat kuulemma pilveä tämän lapsuusaikana. On ihan normaalin oloinen ihminen.
Kommentit (6)
Entä meidän nuoruudessa? Ovatko kenenkään meidän vanhempanne käyttäneet jotain alkoholin ja tupakan sijaan tai lisäksi? Ennen lapsia? Lastensaannin jälkeen?i]
Jos minun vanhenpani olisivat käyttäneet, tuskin he sitä minulle kertoisivat.
Mikä huumausainefiksaatio sinulla on? Käyttivätkö omat vanhenpasi?
Kun ennen kun sain itse lapsen, ei tullut jotenkin mieleenkään että myös huumeita käyttävät saavat lapsia, tai ajattelin että ne on vain jotain narkkariperheitä :) Mutta kun lapsia on syntynyt myös esim hippiaikaan kun pilvenpoltto oli paljon yleisempää, niin kai jossain on sellaisia lapsia, joiden perheessä on käytetty huumeita ja jotka ovat nyt aikuisia.
Kai se on sitten huumefiksaatio. Mietin miltä tuntuisi kasvaa perheessä jossa pössytellään.

pilvenpoltto ei ollut niin yleistä kuin se on nykyään. Just törmäsin johonkin tilastoon, miten moni nykyajan parikymppisistä on kokeillut. Valitettavasti en muista tarkkoja lukuja, mutta aika yleistä se kuitenkin on.
riippuvuutta hänellä ei tietääkseni ole koskaan ollut.
Olisin yllättynyt jos äidilläni olisi vastaavaa kokemusta.
Itse en ole kokeillut huumeita enkä aio kokeillakaan. Saan jo ihan liiaksi kiksejä alkoholistakin.
Sen sijaan mun yksi samanikäinen kaveri (olen 32) on joskus polttanut pilveä äitinsä kanssa. Ja mulla on yksi ulkomaalainen, yli nelikymmenvuotias kaveri, jonka vanhemmat ovat pössytelleet (elossa oleva vanhempi varmaan vieläkin) ja ainakin 60-luvulla käyttäneet happoa.
Mä polttelen kannabista, kun sellaista joskus saan käsiini. Yleensä pari kertaa vuodessa. Lapsen saamisen jälkeen en ole vielä polttanut, koska imetän edelleen, enkä tiedä sen mahdollisista vaikutuksista imetyksen yhteydessä. Ehtiihän tässä vielä, kun lapsi on isompi.