Mun just 2v täyttänyt tyttö ei sit ilmeisesti tykkää minusta, äidistään:((

Kaduttaa koko tytön tekeminen, esikoinen on ollut ihan toista maata ja äitin kulta.

Tämä kuopus kyllä touhuaa kanssani ja tulee syliin yms. kun isä ei ole paikalla. Miten tämän ikäinen voi jo olla näin ilkeä äitiään kohtaan?





Kirjoitit viestissäsi noin.

On minusta aika järkyttävästi sanottu, vaikka et sitä varmaan tarkoita.

Mutta jollain tasolla varmaan viestität lapselle sitä, että kaduttaa lapsen teko, että hän ei ole yhtä ihana ja äidin kulta kuin esikoinen.

VAikka et sitä ehkä usko, niin nuo sinun tunteesi välittyvät lapsellesi.



Minusta sinun kannattaisi vakavasti pohtia asennettasi kuopusta kohtaan. Ala nähdä hänen ainutlaatuisuutensa, päästä irti odotuksista hänen suhteensa ja anna hänen olla oma erilainen (kuin esikoinen) ja ihana itsensä.

Jos siis esität asian hänelle niin, että "tule halaamaan äitiä", niin varmasti vastaus on ei. Jos haluat halata, halaa! Eikä muutenkaan lapsen vastuulla voi olla hellyydenosoituksien tarjoileminen sinulle. Hirveä ajatuskin, että äitinä loukkaantuisi tuollaisesta ja alkaisi osoittamaan mieltään lapselle!

Juuri näin, halaa vaikka vähän väkisin, vaikka silleen nopeasti, jos hän kovasti torjuu ja rimpuilee.

Mutta älä lopeta hellyydenosoituksia, vaikka lapsi lopettaisikin. Jos lopetat, lapsi luulee, että et tykkää hänestä.

Anna hänen nyt jonkun aikaa torjua sinua, mutta älä sinä torju häntä.

Jos lapsi sanoo sulle, että ei tykkää susta, niin sano takas "mutta minä kyllä tykkään susta aina ihan kamalasti, koska olet niin ihana".



Niin kuin joku kirjoitti, niin älä käske lasta tulemaan sun luo halaamaan tms., ehkä et niin teekään. Mutta tarjoile hänelle nyt moninkerroin rakkautta, mutta ilman minkäänlaisia vastavaatimuksia.

Nauti siitä hetkestä kun hän on isän jaloissa :)

Vittuako täälläkin osa vastaajista aujoo päätään tai letkauttelee ivallisesti? Ei kaikille ole itsestään selvää miten omat ajatukset ja tunteet toimivat tuossa tilanteessa.



Minä olen isä ja meidän perheessä se, kuka oli tuossa tilanteessa. kaveriperheessä samassa jamassa oli äiti ja hänen tyttärensä. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli noin kaksivuotias lapsi.



Tämä on todella yleistä luulisin.

Kun hain poikaamme tarhasta oli se aina kovan työn takana. Pakoon juoksu, riuhtominen, todellinen kirkuminen jne oli joka kerta tosiasia.



Siinä ei paljon muuta voi kun kertoa vaan että nonii, nyt mennään, tulehan sieltä nyt jne ja ottaa ohjat. Eihän se todellakaan mukavaa ole ja välillä erittäin heroja raastavaa mutta SE MENEE OHI. Täällä ollaan nyt 3,5 vuotiaan pojan kanssa ja on niin isin perään että, eikä mitään merkkiä noista ajoista ole.



Tärkeintä on että otat rauhallisesti, etkä pulttaa lapselle asiasta joka on kehitysvaihe, eikä varmasti tahallista ilkeilyä sinua kohtaan.

Arvasin ettei täällä mitään ymmärrystä saa. Onhan tämä ihan älytön ongelma, ei kukaan muu äiti tälläistä ole varmaan saanut osakseen:(

Lapsi on lapsi eikä teidän välinne "ole pilaantuneet iäksi" kuten alussa dramaattisesti ilmaisit. Tosin jos jatkat omaa käytöstäsi tuolla tavalla, ne luultavasti pilaantuvat kyllä.

Ikävä on sellainen asia jota noin pieni lapsi ei osaa käsitellä. Usein se purkautuu raivareina ja sillä että lapsi sanoo ettei halua sitä aikuista lähelleen.

Ja lue huviksesi lapsen kehityspsykologiaa, opit ehkä jotain. Ja soita sinne neuvolaan ja varaa vaikka ylimääräinen käynti niin voit puhua ongelmastasi heille. Kyllä, tuo ongelma on nyt sinussa eikä lapsessasi. Lapsi raivoaa sille, johon hän luottaa eniten. Kun sinä nyt käännät selkäsi hänelle, hän kokee ettei äiti välitä.

ja äsken hain tytön päikkäreiltä hyväntuulisena ja tyttökin halusi halia:) Nyt tuntuu, että kyllä tämä tästä! AP

Olen iloinen, että olet ottanut palautteesta opiksesi, ja nykyään esität vähän maltillisemmin äitiä, joka on tehnyt lapsen koska kuvitteli, että lapsi suojaa äidin herkkää melenterveyttä maailmaa vastaan, rakastaa aina eikä koskaan hylkää. Kun vielä vähän viilaat, niin alan oikeasti tykätä näistä aloituksistasi.



Sen vielä sanoisin, että kun ei sulla oikeasti taida vielä olla paljon kokemusta lapsista ylipäänsä, niin mieti kahteen kertaan miten kuvailet suhdetta lapseen. Ei kukaan äiti ole tässä maailmassa niin pihalla kaksivuotiaan käytöksestä, että oikeasti käyttäytyisi kuten sinä. Vähän vähemmän nettiä ja enemmän ihmiskontakteja, niin saat aloituksista realistisempia.

Eli ei nyt vielä hoitohaku ongelmat ratkenneet.

ja äsken hain tytön päikkäreiltä hyväntuulisena ja tyttökin halusi halia:) Nyt tuntuu, että kyllä tämä tästä! AP

Ymmärrän hyvin nuo "primitiiviset" tunteesi, vähän samaa kokenut esikoiselta, joka ei enää tykännyt äidistä kun kuopus syntyi.

20

tunteelta sillä tavalla, että käyttäytyvät kuin eivät tahtoisikaan olla sen kanssa, jonka kokevat hylänneen hänet. Lapsilla ei ole keinoja käsitellä tuollaisia tunteita, siksi saattavat käyttäytyä noin. Ja koska lapsi kuitenkin tarvitsee vanhempiaan, hän hakee huomiota ja rakkautta isältä, joka ei ole häntä hylännyt.



Eli kyse ei ole lainkaan siitä, ettei lapsi rakastaisi sinua, ihan varmasti rakastaa. Hän on ehkä vaan jollain tavalla kokenut liian raskaaksi sen, että "hylkäsit" hänet, ja suojelee itseään käyttäytymällä noin. En tiedä, millä asiaan saisi helpotuksen, mutta ehkä sillä, että yrittäisit vapaa-aikana antaa paljon huomiota lapselle, siitä huolimatta että hän torjuu sen, kyllä hän jossain vaiheessa ymmärtää, että sinä et tule häntä hylkäämään (sen pahemmin kuin töihin mennessäsi hylkäsit)

Kuten moni jo onkin edellä kirjoittanut. Monesti lapsi protestoi eniten sille kaikista lähimmälle, joka yleensä on se, joknka kanssa ensimmäiset kuukautensa on kotona viettänyt. Monesti se on äiti, kuten nytkin ap:n tapauksessa.



Ihan siitä johtuu myös isän suosiminen. Lapsi on tottunut, että sinä olet aina läsnä, isä on töissä monta tuntia päivässä. Kyllähän se mieltä ilostuttaa kun isä sitten tuleekin töistä kotiin.



Nyt sitten sinä olet ns. hyljännyt lapsen hoitoon etkä olekaan enää läsnä koko päivää. Totta kai siitä sinulle myös kiukutellaan. Lapsi on tottunut siihen, että isä on aina välillä monta tuntia päivässä pois silmistä eli lapsen silmissä isän asema ei ole muuttunut mihinkään.



Välillä tosiaan lapsille tulee myös niitä vaiheita, jolloin isä tai äiti on tärkeämpi.



Meillä esikoinen oli juuri tuollainen pienempänä. Minä sain tuta nahoissani päivähoidon aloituksen ihan ap:n kuvailemalla tavalla. Ja jo ennen päiväkotiin menoakin jos olin vaikka jossain omissa menoissa vähänkin pidempään kuin pari tuntia, niin ai että minulle osoitettiin mieltä. Hyvä kun lapsi päin katsoi pariin ekaan tuntiin kun palasin kotiin. Isänsä taas sai aina yhtä riemukkaan vastaanoton, palasi sitten viemästä roskia tai viikon työmatkalta.



Nuorempi meillä taas on aina osoittanut mieltään ihan raivokkaasti kiukuttelemalla. Esikoinen just tuollaisella en-katso-päinkään-sinua -marttyyriasenteella. Tosin esikoinen aina tuli innoissan halaamaan kun päikkäristä haettiin mutta sitten kiukkuvaihe pistettiin silmään heti kun ovesta astuttiin ulos. Ei se sekään kivaa ollut.

Eikös se ole niin että lapsi uskaltaa näyttää negatiiviset tunteet sellaiselle joka on läheinen ja jolle ne uskaltaa näyttää. Sulla on kunnia olla tämä henkilö tyttärellesi.



Uskoisin että jostain tällaisesta on kyse, eli koska olet tuttu ja läheinen, sulle uskaltaa kiukutella.

Eikö nykyään jkokainen vanhempi tiedä, että lapsi käyttäytyy juuri noin, kun hänellä on ollut paha olo ja ikävä äitiä. Lapsi haluaa ikäänkuin näyttää äidilleen, kuinka pahalta tuntuu, kun tämä hylkäsi hänet. (kärjistetysti).

Niin se vaan on jotenkin mennyt. Tietenkään emme itse mitenkään rakasta vähempää tai enempää, vaan kumpaankin tasapuolisesti. Jotenkin lapset ovat vaan valinneet näin. Mutta kumpikin ollaan kummallekin omalla tavallamme tärkeitä, sen huomaa.



Musta on vaan tavallaan suloista nähdä se rakkaus, jonka tyttö kohdistaa isäänsä. Mut kaikenlaisia tunteita vanhemmuus tuo tulleessa, eikä niitä sunkaan pidä kieltää. Ota aikaa sen lapsen kanssa, ja kuten joku sanoi niin lapsen mielikin voi vaihdella. Tämä voi hyvinkin olla ohimenevä kausi.

olla näin ilkeä äitiään kohtaan!?? =O



Pitäisiköhän sinun olla yhteydessä neuvolaan tai kasvatus- ja perheneuvolaan ja pytää sieltä apua ihan ensiksi omiin ajatuksiin?



Luuletko että 2v. lapsi osaa oikeasti olla ilkeä ja vihata sinua jollain tavalla? Huh, kaikkia sitä onkin.