Lue keskustelun säännöt.
Ei hitto! Miten pienestä voi tulla onnelliseksi :O Meillä oli eilen miehen kanssa
27.01.2013 |
ensimmäistä kertaa sitten alkuhuumavuosien PUOLI TUNTIA yhteistä aikaa. Siis ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen, ja uskokaa tai älkää, en todellakaan liioittele, vaikka saattaa kuulosta uskomattomalta.
Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen meillä oli puoli tuntia aikaa, vain kahdestaan, ilman minkäänlaista häiriötekijää (lapsia/muita ihmisiä, huomiosta kilpailevaa lehteä/televisiota/tietokonetta/puhelinta/radiota/muuta oheistoimintaa).
Me istuttiin sohvalla, hiljaisessa olohuoneessa, kahdestaan. Ja musta tuntui samalla kertaa todella oudolta, ja toisaalta ihan älyttömän huojentuneelta ja helpottuneelta, tuli ihan alkuhuuma mieleen. Silloinhan sitä kahdenkeskistä aikaa vietetään, siihen panostetaan, se tapahtuu ihan itsekseen.
Olen tässä vuosikausia tuskastellut, mikä on kun meillä menee koko ajan yhä huonommin ja huonommin, eikä ole mitään puhuttavaa, eikä puhuta mitään, ikinä. Paitsi että mitä tuodaan kaupasta tai kuka imuroi.
Vika on ollut niinkin pienessä ja yksinkertaisessa asiassa, että meillä ei ole ollut sitä kahdenkeskistä aikaa! Siis oikeasti kahdenkeskistä, tällä tarkoitan siis sitä että ei ole muita ihmisiä ympärillä, eikä mitään muuta, mikä veisi huomion. Nykyään aina tuntuu olevan jotain taustamelua tai muuta, joka vie huomion, juurikin televisiot, tietokoneet, radiot... ei silloin voi keskittyä oikeasti siihen toiseen ihmiseen, olla oikeasti läsnä!
Olin niin onnellinen tuosta puolituntisesta yhdessä, että itketti. Vaikkei me edes puhuttu mitään kummallista, mutta oltiin vaan oikeasti yhdessä ja läsnä! Mieskin kuuli jokaisen lauseeni ja vastasikin niihin (yleensä, kun olen yrittänyt hänelle jotain puhua, häneltä on mennyt puolet ohi kun on samalla seurannut toisella silmällä televisiota tai pelannut tai jotain). Tästä lähtien hommaan vaikka väkisin tuollaista yhteistä aikaa, vähintään pari kertaa viikossa edes sen puoli tuntia kerrallaan. Uskon, että sillä on järisyttävän iso vaikutus parisuhteemme tilaan.
Kommentit (7)
Lapset mene yläkertaan odottelemaan unta. Me istutaan sohvalla, sytytetään kynttilät ja jutellaan. Televisiotakin katsotaan, selataan ipadeja tai luetaan, mutta ei aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli ollaan klo 5.30 miehen kanssa aamupalalla, jutellaan niitä näitä. Ei ole osattu ajatella, että on jotenkin ihmeellistä olla kahdestaan kiireettä ja ilman puhelinta tai televisiota.
eli ollaan klo 5.30 miehen kanssa aamupalalla, jutellaan niitä näitä. Ei ole osattu ajatella, että on jotenkin ihmeellistä olla kahdestaan kiireettä ja ilman puhelinta tai televisiota.
tajuta, miten tärkeää tämä tällainen, yksinkertainen kiireetön yhdessäolo ilman häiriötekijöitä voikaan olla, olen vain tajunnut että jotain mättää, ja nyt kun vuosien tauon jälkeen tällainen yhteinen aika sitten sattui kohdalle, sitä oikein herkistyi, kun tajusi kuinka paljon on kaivannut tällaista, ja että tämä on juuri se, joka on puuttunut.
Ei se paljoa vaadi, mutta vaatii kuitenkin :)
ap
Tv ja Ipadit vievät liikaa huomiota, nytkin istun tässä pädittämässä ja mies kattoo urheilua...
Meilläkin sauna on hyvä paikka, ja sängyssä juttelu ennen nukahtamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo on meillä joka päiväistä
ja sammutetaan kaikki huomion vievät vehkeet, ja laitetaan muksut aikaisemmin nukkumaan tai hoitoon (harvemmin kyllä hoitoon saadaan, me ainakaan), ja sitten ollaan kahdestaan. Keskitytään olemaan kahdestaan, eikä mietitä koko ajan jotain muuta.
Meillä tuo ei valitettavasti ole ollut mitenkään tavallista. Aika on livahtanut käsistä, ja nykyään meillä ainakin televisiot ja tietokoneet yms. saavat aivan liian paljon huomiota osakseen. Harmi vaan että se huomio on todellakin pois sitten parisuhdeajasta ja perheajastakin.
ap
Meillä on pelastavaa se että saunomme usein lasten mentyä nukkumaan. Siellä ei ole mitään muita häiriötekijöitä kuten tietsikkaa jne. Eli istutaan sitten saunassa tuntikin (miedossa lämmössä) ja jutellaan kaikessa rauhassa.