Hevosharrastuksen jyrkkä luokkajako?

osua ja upota liiankin hyvin... :D

Tulotasojen erilaisuus, harva vähävarainen tuosta vain voi siirtyä tuohon ykkösluokkaan. Hevosala ammattina on todella raskas ja palkka pieni, en ole tavannut yhtään hevosalan ammattilaista joka kävisi välillä purjehtimassa. Ne jotka ovat ennestään rikkaita voivat olla "ammattilaisia" niin halutessaan, koska raha ei merkitse mitään. Tavallinen hevosrakas ihminen on köyhä yrittäjä eikä muuksi muutu. Ja suuri osa ypäjällä koulutettava on heitä. Harva rikas hevosihminen muuten huolehtii itse hevosestaan, he usein harrastelevat ne mukavat hetket ja joku muu hoitaa ikävän duunin. Kilparatsastajat ehkä enemmän. On muuten olemassa myös ihan tavallistakin fiksuja hevosharrastajia. Mut ap:n esittämään kysymykseen, papin arvoilla on paljon helpompaa hevostella kuin omalla työllä.

Mut vanhempien varallisuudestahan se on kaikki kiinni. Jännä juttu on et (ainakin aiemmin) nää kaks luokkaa tallilla kuitenkin sosiaaliseeras keskenään.

Tulotasojen erilaisuus, harva vähävarainen tuosta vain voi siirtyä tuohon ykkösluokkaan. Hevosala ammattina on todella raskas ja palkka pieni, en ole tavannut yhtään hevosalan ammattilaista joka kävisi välillä purjehtimassa. Ne jotka ovat ennestään rikkaita voivat olla "ammattilaisia" niin halutessaan, koska raha ei merkitse mitään. Tavallinen hevosrakas ihminen on köyhä yrittäjä eikä muuksi muutu. Ja suuri osa ypäjällä koulutettava on heitä. Harva rikas hevosihminen muuten huolehtii itse hevosestaan, he usein harrastelevat ne mukavat hetket ja joku muu hoitaa ikävän duunin. Kilparatsastajat ehkä enemmän. On muuten olemassa myös ihan tavallistakin fiksuja hevosharrastajia. Mut ap:n esittämään kysymykseen, papin arvoilla on paljon helpompaa hevostella kuin omalla työllä.

Ja lisäisin että tuo jälkimmäinen joukko yleensä sitten lisää talliinsa pari "lupaavaa" ravuria, joista ei ikinä tule mitään.

verbaalisesti lahjakas. Hänen pitäisi kirjotella enemmänkin.

Kuvauksesi on kuin eräästä kylämme hevosperheestä.

ne öky-harrastajat lukee itsensä lääkäreiksi ja juristeiksi

ne öky-harrastajat lukee itsensä lääkäreiksi ja juristeiksi

rahalla, hevosalan ammattilaiset Suomessa tekevät pitkää päivää ja tienaavat myös mahdollistamalla noiden ökyjen hevosenpidon. Siinä vaiheessa on rikkaiden lapset lähtee vaihto-oppilaaksi tai perehtyvät opintoihin, ne hevosammattilaiset edelleen huolehtii hevosista. Ja kun rikkaan lapsi ei enää viitsi hevostella, niin heppa myydään. Se ammattilainen jatkaa edelleen. Eli siinä mielessä on todellakin kahden kerroksen väkeä. Kilpakentillä rikkaiden lapset menestykseen hyvin, koska on rahaa panostaa treenaamiseen. Varsinaiset ammattilaiset raataa palkkansa eteen.

jokaiseen harrastukseen kuuluu ihan kaikenlaisia ihmisiä. Ihmiset vain ovat erilaisia, vaikka harrastaisivat samoja asioita. Ei mikään harrastus ole vain yksinomaan jonkin tietyn ihmisryhmän edustajia varten, sitä saa harrastaa ihan kaikki joita se kiinnostaa.



Tulee mieleen Harley Davidson -harrastajat. Alunperinhän se oli jengien ja kovisten mielenkiinnon kohteena. Se kuvastaa maskuliinisuutta, kovuutta ja testosteronia. Sittemmin hienostelevat toimitusjohtajat ynnä muut "spennat" jotka pukeutuvat arkena pukuihin ja kravatteihin alkoivat ostaa moottoripyörikseen harrikoita. Arvatkaapa katsotaanko sitä hyvällä silmällä? Mitä luulette onko noilla rikkailla mitään asiaa kokoontumisiin? Ei ole, eikä välttämättä Suomessakaan :)

Ypäjä-srjassa Krista ehkä poikkeus ap:n näkemykseen. Ei ole hyväosaisesta perheestä, mutta menestyy ymmärtääkseni ihan hyvin.

Itse huomasin ihan saman, varsinkin siinä jaksossa jossa ne isot kilpailut järjestettiin Ypäjällä. Siellä oli niitä 12-vuotiaita jotka oli niin paljon korkeammalla tasolla kuin nämä Ypäjän 16-18-vuotiaat. Huomasi että ketkä tekee sitä ihan tosissaan ja ketkä ei.

Rahakkailla on varaa ottaa kalliita valmennustunteja lapsilleen. Ja ostaa osaava koulu/estetykki tytölle/pojalle. Pelkästään hyväpäinen ja osaava ponikin "opettaa" paljon ratsastajalle plus lisäksi valmennukset.



Viisitoistavuotiaina sitten ne paljon treenanneet, valmennuksessa olleet erottuvat kuin yö ja päivä normiratsastajista. Siksi voittajaluokkiin "pääsevät" ne rikkaat suomen-ruotsalais lapset/nuoret koska ovat treenanneet hyvien valmentajien johdolla ja niillä on parhaimmat (kalleimmat), osaavat ja näyttäväliikkeiset hevoset.



Jotkut harvat saavat sitten lahjakkuudella ja raatamisella saman tuloksen aikaan, mutta eipä sitä juuri kilpailla kansainvälisesti ellei jostakin irtoa rahaa siihenkin hommaan. Yhden hevosen kouluttaminen vie niin tuhottomasti aikaa n. 4-5 vuotta ja lisäksi lahjakas, näyttäväliikkeinen, hyvärunkoinen varsakin maksaa jo aika paljon.



Yksinkertaisesti, maajoukkuetasolla ratsastaminen vaatii rahaa, tai sponsoreita.

on ikävää, että todellisuudessa asia menee juuri näin. Rahalla saa ja hevosella pääsee, niinkuin sananlasku menee. Sinänsä on myös sääli, että tuo luokkajako on niin jyrkkä, että välialue ykkös- ja kakkosluokan välillä jää pieneksi ja eteneminen kakkosluokasta ykkösluokkaan on käytännössä aivan mahdotonta.



Itse kyllä vähän vierastaisin lapsen päästämistä hevosharrastukseen juuri tuosta em. syistä, ettei tuo kakkosluokkaan kuvattu kielenkäyttö, tupakointi, asenne opiskeluun ym. "tarttuisi". Tuohon ykköstason harrastustyyliin taas ei ole mahkuja, vaikka ihan hyvätuloisia ollaankin. No, ei kyllä tarvi murehtia muutenkaan, koska lapsi on allerginen hevosille... Toisaalta surku, koska olen itse harrastanut ratsastusta ja olisi kiva harrastaa yhdessä lapsen kanssa.



Toki nykyään tilanne on vähän muuttumassa, koska tuohon väliluokkaan on tullut iso aikuisikäisten ratsastusharrastajien luokka, joilla on varaa kustantaa harrastuksensa ja joskus vaikka oman hevosenkin pito esim. pikkuporukalla ilman ruotsinsuomalaista perintörahaakin. Aikuisharrastajien myötä koko talli- ja opetuskulttuurikin on käymässä läpi isoa uudistusta.

Kyynelsilmin yrittävät päästä jengiin mukaan. Ripa, Arska ja Rane, HYVÄKSYKÄÄ MEIDÄT.

Sittemmin hienostelevat toimitusjohtajat ynnä muut "spennat" jotka pukeutuvat arkena pukuihin ja kravatteihin alkoivat ostaa moottoripyörikseen harrikoita. Arvatkaapa katsotaanko sitä hyvällä silmällä? Mitä luulette onko noilla rikkailla mitään asiaa kokoontumisiin? Ei ole, eikä välttämättä Suomessakaan :)

Vanhempani ovat ihan keskiluokkaisia ja teini-iässä tuli käytyä valmennuksessa jos toisessa, vaikkei omaa hevosta ollutkaan. Aika paljon toisten hevosia sai ratsastaa teininä, kun oli osoittanut luotettavuutensa ja taitonsa. Pääkaupunkiseudulla on paljon ns. tätiratsastajia, jotka ostavat laadukkaita harrastehevosia, mutta eivät ehdi käydä niitä ratsastamassa päivittäin. Monet heistä antavat käydä hevosellaan valmennustunneilla, koska tällöinhän hevonen tulee ratsastettua ammattilaisen valvovan silmän alla.



Jossain vaiheessa totesin, ettei minusta kuitenkaan tule huippuratsastajaa ( siihen kun vaaditaan rahan, hevosten ja harjoittelun lisäksi myös sitä jotain erityistä, mitä jokaiselta huippu-urheilijalta omaan lajiinsa tarvitaan). Aloin hoitamaan kilpahevosia ja ilman päivänkään opiskelua Ypäjällä ( tai muussakaan vastaavassa oppilaitoksessa), alkoi avautua ovia yhä parempien ratsastajien hevosenhoitajaksi. Kyllä, palkka on huono, työajat vielä huonommat, mutta kyseessähän on enemmän elämäntapa kuin työ.



Se mitä noissa oppilaitoksissa, nimenomaan hevosenhoitajaopiskelijoille, opetetaan poikkeaa todella paljon siitä mitä työ todellisuudessa on. Ainakin itse olen kohdannut hevosenhoitaksi opiskelleita, joille ihan perusasiat hevosten käsittelyssä voivat olla uusia.

Aika kärjistettyä minusta, ja pätee ehkä johonkin pääkaupunkiseutuun. Itse asun maalla ja täällä taas hevosen pitäminen on halvempaa, joten ihan tavallisilla ihmisillä on varaa pitää hevosta, ja monella on mahdollisuus pitää semmoista vieläpä kotonaan.



Toki nämä ovat sitten ihan eri ihmisiä kuin nuo huippiluokan kilparatsastajat, huipulle pääsemiseen vaaditaan yleensä reippaasti rahaa, mutta eivät todellakaan mitään ap:n kuvaamaa porukkaakaan.



Itse en varsinaisesti pyöri hevospiireissä, mutta harrastan omaehtoisesti hevosia, käyn siis ratsastamassa ja hoitamassa naapurini hevosia. Tunnen myös erään paikallisen hevosalan rautaisen ammattilaisen. Toki olen naapurini kautta tavannut muitakin seudun hevosihmisiä ja esim. valmennuksissa ja kisoissa (joissa toisinaan käyn näiden naapurieni kanssa) tapaan heitä myös.



Aika tavallisia ihmisiä tuntuvat olevan. Täällä on aika tavallista, että hevonen hankitaan jossain vaiheessa harrastusta, koska sen pitäminen on tosiaan halvempaa ja muutenkin yksinkertaisempaa kuin kaupungissa. Täällä suurin osa hevosenomistajista kuuluu ratsastusseuroihin, jotka järjestävät sitten isommilla talleilla valmennuksia ja pieniä kilpailuja.

Luulisi sinun ymmärtävän, että tämä kahtiajako tapahtuu enemmänkin siinä vaiheessa kun aletaan siirtyä harrastuksesta ammatin puolelle. Kerran viikossa ratsastuskoululla kävijät nyt tuskin vielä pääsevät käsiksi tähän luokkaeroon.

Toisaalta surku, koska olen itse harrastanut ratsastusta ja olisi kiva harrastaa yhdessä lapsen kanssa. [/]

Mielestäni jakautumista kahteen eriarvoiseen luokkaan tukee, Kyra Kyrklundin sanoin (Ypäjä-sarjassa) se, että ratsastus on täysin yksityisten toimijoiden varassa. Jos tätä 'tyttöharrastusta' tuettaisiin samalla tavalla kuin esimerkiksi jalkapalloa ja jääkiekkoa (meidänkin pikkukunnassa sekä jääkiekkohalli että jalkapallohalli), tilanne voisi olla tasaisempi. Onko missään kunnallista tai kunnan/kaupungin vahvasti tukemaa maneesia keskustan lähellä?



Oma tyttö harrastaa tallin ratsuilla ja pärjää kilpailuissa hyvin. Pystyisi todennäköisesti oppimaan ja kehittymään tämänhetkisestä tasostaan vielä paljon, mutta emme ole rikkaita. Omaan hyvään hevoseen ei ole varaa, pitkiin kilpailumatkoihin ei ole mahdollisuutta. Harrastus pysynee harrastuksena, ja taitojaan ei pääse toteuttamaan isoissa kisoissa koskaan. Taviksen lapsi ei pääse mihinkään hevostelun NHL:ään tai formula ykkösiin. Toisaalta, onhan tämä rentoa touhua näin, ei ole paineita, kun ei ole edistymiselle polkujakaan. Harrastus jää harrastuksen tasolle.

ja se tuli vielä tuosta Ypäjä-sarjasta mieleen, että ensinnäkin toisen asteen ammatilliseen koulutukseen hakeutuu enemmän sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole niin kiinnostuneita lukuaineista (vaan käytännön työstä) ja toiseksi se, että tuossa sarjassahan ei suinkaan esitellä kaikkia opiskelijoita, vaan siinä seurataan lähinnä muutaman nuoren elämää.



#19