Miten koulu voi velvoittaa itse ottamaan selvää läksyistä?
Entä jos lapsi on koulukiusattu, eikä kukaan kerro? Mistä ylipäänsä lapsi saisi yhteystiedot kun ei ole kenenkään kaveri? Opettajahan suorastaan osallistuu kiusaamiseen tuossa.
Kommentit (3)
jos opettaja ei kertonut mulle läksyjä ne jäi yksinkertaisesti tekemättä, koska turha mun oli mennä pyytämään keneltäkään luokkalaiselta niitä. Joko olisin saanut väärät tehtävät tai sitten en olisi saanut niitä ollenkaan...
ei ollut yhtään kaveria, joka olisi ne läksyt antanut. Ne jäivät sitten tekemättä, tai sitten tein esim. matematiikan kirjasta vaan etukäteen tehtäviä.
Opettajalta jos kysyi kouluun tullessaan, niin vastaus oli että ne pitää osata itse kysyä kaverilta. Enkä todellakaan halunnut kertoa kenellekään koulussa tai kotona, että minulla ei ollut kavereita, vaikka kaikilla muilla oli.
mutta sen voi tehdä myös kysymällä opettajalta.
Vastasin juuri pitkän viestin ketjuun ja sain vastauksia, joiden kirjoittajat eivät olleet edes lukeneet viestäni, vaan vastasivat kuin olisin kirjoittanut päinvastoin.