Jos joku läheinen kuolee,kuinka kauan teitä voi ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

Omien vanhempien kuolemaan pitäisi aikuisen (keski-ikäisen) olla jo jotenkin henkisesti valmistautunut. Tietysti asiaa voi mutkistaa, jos esim. suhde ei ole ennen kuolemaa ollut kunnossa tms.

Toki siis surraan jne., mutta jos "kova ahdistus" jatkuu useita kuukausia-vuosia kun eläkeikäiset vanhemmat kuolevat, kannattaa miettiä mistä ahdistus nousee.

Näinhän se on. Kyse on yleensä siitä, että ei ole millään tasolla käsitellyt kuolemaa, ja pelkää sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Omien vanhempien kuolemaan pitäisi aikuisen (keski-ikäisen) olla jo jotenkin henkisesti valmistautunut. Tietysti asiaa voi mutkistaa, jos esim. suhde ei ole ennen kuolemaa ollut kunnossa tms.

Toki siis surraan jne., mutta jos "kova ahdistus" jatkuu useita kuukausia-vuosia kun eläkeikäiset vanhemmat kuolevat, kannattaa miettiä mistä ahdistus nousee.

Se että rakkaan ihmisen kuolema tulee väistämättä, ja vanhemman ihmisen kohdalla ennemmin kuin myöhemmin, ei tee siitä yhtään vähemmän lopullista. Kannattaa miettiä mistä ahdistus nousee? No olisiko siitä ettei ikävää saa järkeiltyä pois sen enempää kuin hammassärkyäkään, vaikka sekin on luonnollinen ilmiö. Kuollut oli täällä kanssasi ja nyt ei ole enää. Miten järkeilet itsesi tästä faktasta pois?

V*tuttaa tuollaiset ihmiset, jotka mitätöivät muiden surua.

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalia jos on jo kuukausi kova ahdistus päällä?

 

 

Lyhyt aikahan se kuukausi on.

Sitäpaitsi tuohon kysymykseen ei voi vastata kuin sellainen joka on asian kokenut.

Juuri näin ja toisaalta asian kokeneellekin on vain se oma kokemus, joku toinen voi kokea saman tilanteen ihan toisin. Riippuen paljon siitä kuinka läheinen oikeasti oli ko. henkilön kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omien vanhempien kuolemaan pitäisi aikuisen (keski-ikäisen) olla jo jotenkin henkisesti valmistautunut. Tietysti asiaa voi mutkistaa, jos esim. suhde ei ole ennen kuolemaa ollut kunnossa tms.

Toki siis surraan jne., mutta jos "kova ahdistus" jatkuu useita kuukausia-vuosia kun eläkeikäiset vanhemmat kuolevat, kannattaa miettiä mistä ahdistus nousee.

Näinhän se on. Kyse on yleensä siitä, että ei ole millään tasolla käsitellyt kuolemaa, ja pelkää sitä. 

Pelkää? Suren...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omien vanhempien kuolemaan pitäisi aikuisen (keski-ikäisen) olla jo jotenkin henkisesti valmistautunut. Tietysti asiaa voi mutkistaa, jos esim. suhde ei ole ennen kuolemaa ollut kunnossa tms.

Toki siis surraan jne., mutta jos "kova ahdistus" jatkuu useita kuukausia-vuosia kun eläkeikäiset vanhemmat kuolevat, kannattaa miettiä mistä ahdistus nousee.

Se että rakkaan ihmisen kuolema tulee väistämättä, ja vanhemman ihmisen kohdalla ennemmin kuin myöhemmin, ei tee siitä yhtään vähemmän lopullista. Kannattaa miettiä mistä ahdistus nousee? No olisiko siitä ettei ikävää saa järkeiltyä pois sen enempää kuin hammassärkyäkään, vaikka sekin on luonnollinen ilmiö. Kuollut oli täällä kanssasi ja nyt ei ole enää. Miten järkeilet itsesi tästä faktasta pois?

V*tuttaa tuollaiset ihmiset, jotka mitätöivät muiden surua.

Kyllä mulle silloin kun äiti kuoli ollessaan 85-vuotias huomautettiin ihan päin näköä parin kuukauden jälkeen, että koita nyt aikuinen ja keski-ikäinen ihminen koota itsesi, ja että resilienssiä pitäisi alkaa löytymään keski-ikäiseltä. Vihjailtiin myös, että pitäisi mennä terapiaan, jos ei tässä iässä kykene käsittelemään väistämättömiä kuolemia ja suruja elämässä. Sekä siviilissä että duunissa. Pidettiin draamailijana ja jonkin sortin pösilönä.

Vierailija kirjoitti:

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA 

Miksi tulet ärsyyntymään tälläiseen ketjuun, jos aihe on vastenmielinen? Vain tyhjentämään likasankosi. Pysy poissa. 

Itse olen ollut monissa hautajaisissa. Suru on tavalla tai toisella aina läsnä, mutta ei sen pidä antaa hallita elämää. Kuolema on luonnollinen asia, eikä mikään elämän vastakohta. Elävien pitää jatkaa elämistä eikä kuolla sisältä pois nukkuneiden takia. 

26, olen pahoillani että ympärilläsi on noin kamalia ihmisiä.

Kummallinen käsitys tuo, että keski-ikään mennessä pitäisi olla tunteet kylmänrauhallisessa kontrollissa. Puhumattakaan siitä, että monilla meistä ei resilienssiä juurikaan ole. Itselläni oli vielä kolmekymppisenä todella vahva resilienssi. Nykyään nelikymppisenä, about 10 vuoden jatkuvan stressin ja vastoinkäymisten jälkeen, se on mennyttä. Useampi kuolemantapaus toistensa jälkeen vei loputkin kyvystäni palautua.

Vierailija kirjoitti:

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA 

Aloitus on vuodelta 2008.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut monissa hautajaisissa. Suru on tavalla tai toisella aina läsnä, mutta ei sen pidä antaa hallita elämää. Kuolema on luonnollinen asia, eikä mikään elämän vastakohta. Elävien pitää jatkaa elämistä eikä kuolla sisältä pois nukkuneiden takia. 

Älä viitsi. Onko sinulta kuollut oma lapsi? Minulta on, kahdeksan vuotta sitten, ja suren hänen kuolemaansa niin kauan kuin itse elän. Suru tekee tekee minusta ihmisen. Jatkan elämistä mutta jokin minussa on kuollut, etkä sinä voi sitä estää.

En ole koskaan surrut itse asiassa ketään, ihmiset on pahoja. Ukkini oli ainoa jolla oli suuri sydän ja aidosti hyvä ihminen. Toiseksi ainoastaan eläinten poismeno on aina paha paikka. Muut...näääh, olette omalla vastuulla.

Jaa. Esikoiseni kuolemasta ja 31 vuotta ja edelleen ahdistaa. Ei usein mutta joskus.

En osaa kiintyä läheisiin,kun tiedän että joku päivä ne kuolee. Olen jo kokenut äidin menetyksen.

Ei ole vielä kuollut ja jos onkin niin en tiedä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Omien vanhempien kuolemaan pitäisi aikuisen (keski-ikäisen) olla jo jotenkin henkisesti valmistautunut. Tietysti asiaa voi mutkistaa, jos esim. suhde ei ole ennen kuolemaa ollut kunnossa tms.

Toki siis surraan jne., mutta jos "kova ahdistus" jatkuu useita kuukausia-vuosia kun eläkeikäiset vanhemmat kuolevat, kannattaa miettiä mistä ahdistus nousee.

Öh, no ehkä siitä että rakkaat läheiset on kuolleet. Sitä paitsi nelikymppisen vanhempien tulisi olla noin kuusikymppisiä, eikä mitään 80 v. Se on epänormaalia. 

Ei minua ole ahdistanut. Hänellähän on nyt hyvä olla.