Millaisia ovat "liian korkeat vaatimukset" joita joillain kuulemma on parinvalinnassa?

Aina kummastuttaa, kun joku sinkkuna osaa sanoa etsimänsä ihmisen ulkonäöstä tarkkoja kriteereitä, silmienväriä ja hiustyyliä myöten. En ikinä vastaisi treffi-ilmoitukseen jossa etsittäisi kumppania ulkonäköperusteisesti.



Tosin kannattaa olla nuorena liikenteessä, kolmekymppisenä älykkäät herrasmiehet ovat jo onnellisissa avioliitoissa. Esimerkiksi mensalaisista naimisissa on huomattavasti useampi kun keskivertokansasta.

- Nainen 37-vuotias. Akateemisesti koulutettu, hyvä työpaikka. Varallisuutta vähän, asuu vuokralla, ei autoa. Kaksi alle kouluikäistä lasta edellisestä suhteesta. Ylipainoa 25kg, mukava tyyppi, mutta aika musta-valkoinen ja neuroottinen rasitukseen asti. Ihan hyvä perusnainen silti.

Miehen pitäisi olla:

- lapseton

- urheilullinen

- todella iso palkka/hyvä asema töissä

- miehekäs, hyvännäköinen, karismaattinen

- ikää max 40

- hieno kämppä ja auto valmiiksi (siis omistusasunto ja velaton auto)

- hauska

- tykkää naisen lapsista

- sivistynyt

- ahkera kotitöissä

Ja sitten oikeasti oli tarjolla:

- tavallinen insinööri hyvässä työssä, ikää 39

- kaksi lasta ennestään

- kiva rivarikoti ja tavallinen japsi pihassa, mutta ei luksusta

- mukava

- hiukan löysä kroppa ja silmälasit

Ei kelvannut, koska oli niin "turn off".

En ole koskaan ymmärtänyt näitä valituksia toisten ihmisten liian korkeista kriteereistä. Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi ottaa "väärä" kumppani, sellainen joka ei sytytä? Eikö ylipainoinen yksinhuoltajaäitikin saa odottaa sitä ihanaa miestä, johon rakastua?

minusta kriteerit koskisivat _meidän_ yhdessä olemista koska ihmiset muuttuvat koko ajan.

On aivan diipadaapaa sanoa että savuton - ja jos mies alkaakin 50v. poltella sikaria harvakseltaan niin sekö on aidosti syy panna toinen pihalle?



Kaikki "kriteerit" on pelkoa jostain. Ihminen ei ole muuttumaton. Jos ihmiset lähtökohtaisesti viihtyy toistensa seurassa, on reiluja ja suht rehellisiä toisille ja nauravat yhdessä, en ymmärrä mitä muuta pitäisi kaivata.

Kaikki maallinen tavara tai ulkoisiin tekijöihin perustuva arvostus on helposti katoavaista. Ja niistä tulee sivuseikkoja jos pitää toisen persoonasta.

mutta jos tässä joutuisi uutta miestä etsimään, niin vaatimukset on aika vaatimattomat



-työpaikka tms. elanto

-siisti ulkonäkö

-lapsia saa olla, mutta mieluiten yhden kumppanin kanssa

-tykkää kissoista tai edes sietää niitä

-ei välttämättä halua asua yhdessä

-käyttää alkoholia hallitusti



Muu on sitten ihan sama.

Jo nuoresta saakka olen tiennyt haluavani akateemisen miehen, sillä tunnistan itseni akateemisen ajattelutavan omaavaksi.



Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa 17-vuotiaana, kun olimme molemmat lukiossa. Sitten kävi niin, että minä jatkoin "uraani" yliopistoon ja maisteriksi, kun taas mieheni lopetti lukion kesken ja meni töihin, ja sille tielle jäi. Eli nyt mulla onkin mies jolla ei ole edes toisen asteen tutkintoa.



Joskus mietin tätä asiaa. Olen aina ihaillut ihmisiä joilla on jaksamista hankkia korkea koulutus, enkä varmasti katsoisi miestäni kahta kertaa jos tapaisin hänet nyt. Mutta tapasimme ja rakastuimme jo alaikäisinä, enkä voinut tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mieheni tienaa paremmin kuin minä eli on pärjännyt elämässään hyvin. Sivistys hänellä on jäänyt ikävä kyllä alhaisemmaksi kuin minulla, mutta tässä sitä ollaan ja edelleen rakastan. Huonoja piirteitä on minussakin aivan tarpeeksi. Olisin hölmö jos jättäisin mieheni tämän asian takia tässä vaiheessa.

joka on ystävällinen, hauska, korkeasti koulutettu, edes kohtuullisen näköinen, haluaa lapsia ja tekee oman osansa kotitöistä. Ja siis on vileä vapaa.

Mun työkaveri on tällainen, paitsi tietystikään ei ole enää vapaa vaan perheellinen. Hyvännäköinen ja savuton, kohtuudella käyttää alkoholia. Hyvässä asemassa oleva korkeasti koulutettu.

En voi mitään että perään tulee kuolattua..

joka on ystävällinen, hauska, korkeasti koulutettu, edes kohtuullisen näköinen, haluaa lapsia ja tekee oman osansa kotitöistä. Ja siis on vileä vapaa.

Mun työkaveri on tällainen, paitsi tietystikään ei ole enää vapaa vaan perheellinen. Hyvännäköinen ja savuton, kohtuudella käyttää alkoholia. Hyvässä asemassa oleva korkeasti koulutettu.

En voi mitään että perään tulee kuolattua..

On myös kohtelias herrasmies (ikää about 34v), aukoo ovet ja jonottaessa naisena saan mennä ensin jne.

Tää koko kriteerilistailu on mulle aika vierasta. En mä ainakaan ole ikinä tuntenut ketään, joka lemppaisi miehen johon on korviaan myöten ihastunut siksi että sillä on vääränmerkkiset kengät tai liian matala koulutus.



Jos taas ei ole ihastunut, niin siinä vaiheessa voidaan alkaa puhua siitä että mies on liian matalasti koulutettu tai pukeutuu liian huonosti tai ties mistä täyttymättömistä kriteereistä. Mutta kun eiväthän nämä asiat ole se oikea ongelma, vaan se, ettei nainen ole tarpeeksi ihastunut. Jos ON ihastunut, niin ei siinä tule mieleenkään että miehellä on eri väriset silmät kuin mitä olisi toivonut. Ja jos ei ole tarpeeksi ihastunut, niin mitä järkeä koko suhteeseen ryhtymisessä sitten muutenkaan olisi?



En mä ainakaan voi pakottaa itseäni ihastumaan ihmiseen, jota pidän ulkoisesti epäviehättävänä ja älyllisestä tyhmänä, vaikka mua miten syyteltäisiin että mulla on liian korkeat vaatimukset. Lapsiperheelliseen mieheen voisin ihastuakin, mut en halua, koska en todellakaan haluaisi elää uusperheessä. (Veikkaan kuitenkin, että jos jostain löytyisi ihan täydellinen mies joka viesi aivan totaalisesti jalat alta, niin olisin valmis tämänkin asian suhteen jotenkin sumplimaan.)

että odottavat yhden ihmisen vastaavaan heidän kaikkiin tarpeisiinsa, vaikka elämässä on hyvä olla muitakin läheisiä, esimerkiksi ystäviä, jotka jakavat saman mielenkiinnon kohteen

Aikanani kun sinkkuelämää elelin ensimmäisen vakavan suhteeni jälkeen, loihe miespuolinen ystäväni lausumaan, että minulla on liian kovat kriteerit poikakaverin suhteen. "Ota nyt sellanen keskivertojamppa." Niinpä, hyvä muuten, mutta ei minulla ollut kovia kriteerejä. Halusin vain sellaisen, joka veis jalat alta ja rakastaisi minua. Matkan varrella erehdyin luulemaan rakkaudeksi sitä, kun kelpasin jollekulle. Muistin ystävän neuvon ja päätin, että tämä keskivertojamppa on se oikea. Ei saa vaatia liikaa. Tämän päivän älyllä tiedän ja tajua, ettei se ollut rakkautta. Kiintymystä kyllä, ja yhdessä toimeentulemista. Päätin kuitenkin yrittää ja tuhlasin siinä nuoruuteni. Yrittämisessä. Sainpahan kuitenkin ihanat lapseni ja opin paljon itsestäni. Nyt jatkan yksinäni, pidän kiteerini korkealla, jos kerran se, että haluaa sukkien pyörivän jaloissa on liikaa vaadittu. Olen mieluumin ilman miestä kuin keskinkertaisessa suhteessa, jossa en saa mitään. Ei minulla ole ulkonäkö-, tulo- eikä silmienvärikriteereitä. Tottakai miehen pitää omillaan toimeen tulla, kuten minunkin. Ja tietty komeaa on mukavampi katsoa kuin sysirumaa. Tosin rakkaus tekee kummia ja kaunistaa toisen ulkonäönkin. Tiedän sen ihan kokemuksesta. En minä mitään kadu. Paitsi sitä, etten osannut kuunnella vain itseäni. Koskaan ei saisi ympäristöltä ottaa huonoja neuvoja niitä itse pohtimatta.

Pikkulapset odottaa jotain sukkien pyörimistä jaloissa. Aikuinen käyttää aivoja valitsemaan kumppaninsa. Ei ihme että liitot ei kestä

No sitten jatkan yksinäni. Mielestäni sukat pyörii kun toista rakastaa. ja jos ei rakasta, ei kannata olla yhdessä. Luovuin toiveesta, että joku rakastaisi minua samalla lailla kuin itse rakastan häntä, ja otin sen, jolle kelpasin. Emme me rakastaneet. Pitää liitossa olla jotain joka toimii liimana ja pitää sen yhdessä. Tiedän useamman liiton, joka on alkanut siitä sukkien pyöirimisestä, ja ne kaikki ovat kasassa edelleen. Ja tiedä nuseamman, joissa on luultu, ettei sellaista rakkautta ole olemassakaan. Ja niistä suurin osa on purkautunut. Ei kaikki, sen myönnän.

Haluan puolison joka kohtelee minua nätisi ja arvostavasti. Ei mielestäni liikaa vaadittu? Ja jos on, olen sitten yksin. Näinkin pärjää.

Nainen saa aina miehen

ellei ole vammainen tai vastaavaa. Rahaa siinä ei tarvita.

Tai en minä ainakaan ole saanut 38-vuotiaaseen mennessä. En ole vammainen enkä edes läski tai erityisen ruma, tavallisen näköinen. Mutta olen ilmeisesti jotenkin pelottava, kun olen hiljainen ja vakavaluonteinen, enkä sellainen avoin ja sosiaalinen ja huumorintajuinen, mitä kaikki miehet tuntuu hakevan. Miehet joita olen tapaillut tuntevat itsensä vaivaantuneeksi seurassani eivätkä siksi halua enää nähdä, joten en ole saanut ketään vakikumppaniksi.

Saisit helposti kymmenet treffit tälle viikolle jos haluaisit. Helpoiten se onnistuisi netissä. Jos tekisi jotain sen eteen

mutta se ei ollut ollenkaan luontevaa kun olen tällainen ujo ja hiljainen. Vaivaantunut tunnelma ja lopuksi miehet totesivat tavalla tai toisella että ei nyt oikein kolahda. Baareista en ole koskaan välittänyt (itse asiassa en kestä melua enkä tungosta), eli muuten olen tavannut miehiä vain arjessa ja työpaikalla ja opiskeluaikana opinnoissa. Monet on niistäkin puolison löytäneet, vaan minä en.

Mutta jos pelkkää seksiä haluaa niin sitä kyllä nainen aina saa, ja siitä ne laasaslaiset tuntuu lähinnä puhuvankin kun puhuvat markkina-arvosta. Että miten saa kertapanon jostain baarista. Se ei kyllä todellakaan ole vaikeaa, on sitäkin joskus tullut kokeiltua. harmi vaan että kovin harva nainen oikein saa mitään sellaisesta, itsellekin tuli lähinnä surullinen ja likainen olo.

että joku kävelisi sinne? Miten voit tutustua miehiin jos et käy missään etkä tee asian eteen mitään? Varsinkin jos naamastasi näkee että ei kiinnosta ollenkaan.

Ei ne nyt sentään tule sua kotoa hakemaan

Nainen siis vaatii mieheltä:

- ei ole juoppo

- ei ole naista yli 15 v vanhempi

- ei omaa kaljamahaa

- käy töissä

- tekee vapaa-ajallaan muutakin kuin katsoo nettipornoa tai makaa sohvalla pallejaan raapimassa

- käy päivittäin suihkussa ja pesee hampaat

- pukeutuu puhtaisiin vaatteisiin

- ei asu sikolätissä

- käyttäytyy fiksusti (eli ei piereskele ja röyhtäile seurassa, osaa käyttää haarukkaa ja veistä)

- ei sano ensimmäisiksi sanoikseen: Mennäänkö naimaan?

Eikö tuossa ole lista, josta kenenkään ei täytyisi joutua tinkimään?

Se mies, joka ei tuon listan kohtia täytä, olkoon yksin.

15 vanhempi tohon listaan kuuluu? Mitä merkitystä iällä on? Ikä on vaan numero

Jos ihminen ei oikeasti halua parisuhteeseen, hän verhoaa asenteensa asettamalla kumppanille niin kovat vaatimukset, että ei ole pelkoa niin loistavan tyypin löytymisestä.

Ihan sama tilanne siis kuin joillakin lintsari-lusmuilla työnteon suhteen. Kyllähän tästä töihin mennään vaikka huomenna, kunhan vain. Ja sitten niin kovat ehdot, että eivät varmasti täyty.

Ei saa olla haluamatta parisuhteeseen, vai mikä juttu tää nyt on?

Mulla on ainakin se tilanne, että en suostu mihin tahansa. Rima on aika korkealla sen suhteen, milloin olen vapaudestani valmis luopumaan. Jos ei tietyt kriteerit täyty niin olen vallan hyvin ilmankin. Mutta ei ne mitään tekosyitä ole.

Eli odotat kotona

että joku kävelisi sinne? Miten voit tutustua miehiin jos et käy missään etkä tee asian eteen mitään? Varsinkin jos naamastasi näkee että ei kiinnosta ollenkaan.

Ei ne nyt sentään tule sua kotoa hakemaan

Joo täytyy myöntää että viimeiseen 5 vuoteen en ole jaksanut aktiivisesti etsiä ketään. Olen ollut sillä mielellä että jos joku kävelee arjessa vastaan niin hyvä, jos ei niin sitten ei. Työpaikalla olen ainoa nainen ja paljon sinkkumiehiä joten luulisi siellä olevan hyvät mahdollisuudet mutta ei, kavereita niistä nörteistä olen saanut mutta en sen enempää. Siellä itse asiassa harva taitaa edes muistaa että olen eri sukupuolta kuin ne, yksi jätkistä olen vaan.

Liian korkeat vaatimukset viittaavat esim. sellaisiin ihmisiin, jotka eivät vaivaudu edes tutustumaan uusiin ihmisiin, mikäli kaikki sisäiset ja ulkoiset moninaiset kriteerit eivät täyty tai ole juuri sillä hetkellä esillä, kun tulee tilaisuus kohdata toinen ihminen. Tästä seurauksena "liian kovat vaatimukset"-ihmisille jää usein, kuten vanha sanonta sanoo, "luu kouraan". Tämä siitä huolimatta, vaikka olisivatkin itse täysin fiksuja ja filmaattisia.

Että vakavan parisuhteen aloittaminen vaikeutuu mitä pitemmälle se jostain syystä menee. Vanhempi, pitkään sinkkuna ollut ihminen, tottuu niihin omiin kuvioihinsa niin hyvin, että toisen erilaiset tavat alkavat ärsyttää helpostikin. Ei enää niin hyvin sopeudu kompromisseihin ja omien rutiinien muuttamiseen. Näin helposti alkaa listaamaan niitä kriteereitä, joiden täyttymistä potentiaaliselta kumppanilta ehdottomasti vaatii.

Sellaiset vaatimukset ovat epärealistisia, jotka eivät jätä millekään virheelle tai epätäydellisyydelle - eli inhimillisyydelle - sijaa. Ymmärrän, että on must-juttuja (kuten vaikka väkivallattomuus ja joillekin vaikka päihteettömyys), mutta sellaiset kolmenkymmenen kohdan listat ovat epärealistisia. Monesti näitä listoja väsäävät etsivät vielä itseään eikä oikeasti toista ihmistä, joka voisi olla jollain tavalla oma itsenäinen persoonansa vahvuuksineen ja heikkouksineen.



Monet naiset myös suorittavat itse elämää ja luulevat, että mitä enemmän suorittaa sitä todennäköisemmin pitäisi löytää puoliso. Nää listat on osa elämän suorittamista eivätkä he edes näe, että se suorittaminen tekee heistä itsestään just tosi tylsiä ja luotaansatyöntäviä. Ei uskalleta hypätä, ei uskalleta ottaa riskiä ja tutustua paremmin, jos yksi kohta listasta ei mee kympin arvoisesti. Ei anneta edes mahdollisuutta. Monethan ihmiset vielä kasvavat eri tavoilla parisuhteessa. Ei tarvitse olla täydellinen joka asiassa.



Joskus se on myös hyvä suojakilpi kun ei pystykään ikinä sitoutumaan tai luottamaan muihin ihmisiin. Vetää kriteerit niin koviksi, ettei kukaan voi täyttää niitä.

taalla...pelkaanpa etta saatte hakea kauan muttei siksi ettei tuon tyyppisia miehia olisi vaan siksi etta tuon tyyppiset kivat miehet etsivat kivaa naista, plussana varmaankin tulisi se ettei roiku taalla mammapalstalla jo ENNEN ennen kuin loytaa itselleen miehen...

Vinosti hymyilen joskus, kun joku varsin keskinkertainen tallaaja kertoo edellyttävänsä kumppanilta älykkyyttä. Kilttinä ihmisenä en kysy, kauanko luulet älykkään ihmisen kanssasi jaksavan.

Todellisuudessahan ihminen hakee toista, joka olisi suunnilleen yhtä tyhmä tai yhtä viisas kuin itse on. En minäkään voisi olla parisuhteessa, jossa joutuisin koko ajan tuntemaan itseni tai toisen osapuolen tyhmäksi.

Samoin ihmetyttää vakiovaatimus huumorintajusta. Siis ihanko oikeasti joku määrittelee itsensä ehdottoman huumorintajuttomaksi?

Pitäisi hieman määritellä, mikä naurattaa: pissa/kakka/alapääjutut, sarkasmi/brittiläinen läppä jne. Olen valitettavasti törmännyt vähän liian moneen sovinistisikaan, jotka laukovat mitä tahansa "huumorin" nimissä.

Vinosti hymyilen joskus, kun joku varsin keskinkertainen tallaaja kertoo edellyttävänsä kumppanilta älykkyyttä. Kilttinä ihmisenä en kysy, kauanko luulet älykkään ihmisen kanssasi jaksavan.

Todellisuudessahan ihminen hakee toista, joka olisi suunnilleen yhtä tyhmä tai yhtä viisas kuin itse on. En minäkään voisi olla parisuhteessa, jossa joutuisin koko ajan tuntemaan itseni tai toisen osapuolen tyhmäksi.

Samoin ihmetyttää vakiovaatimus huumorintajusta. Siis ihanko oikeasti joku määrittelee itsensä ehdottoman huumorintajuttomaksi?

Pitäisi hieman määritellä, mikä naurattaa: pissa/kakka/alapääjutut, sarkasmi/brittiläinen läppä jne. Olen valitettavasti törmännyt vähän liian moneen sovinistisikaan, jotka laukovat mitä tahansa "huumorin" nimissä.

Että jengi ylistää itseään huumorintajuisiksi! :D Yksi exäni olikin oikea huuliveikko: pilkkasi ja ivasi tekemisiäni ja suuttui kun en ymmärtänyt hänen vitsejään. No, minulla on kyllä mielestäni hyvä huumorintaju, mutta en minä pidä hauskana sitä, jos minulle tärkeille asioille tai tekemisilleni nauretaan.

Ihan sama kuin "harrastan liikuntaa". Niin mitä liikuntaa?? Ihme latteuksia.