Mitä luokkasi kovis-tytöstä tuli isona?
Kommentit (375)
Nuorena kuoli. Toisella paljon vastoinkäymisiä. Kaksi kai aika kohtuullisesti pärjää.
En tiedä mitä se tekee mutta näin vuosi sitten kaupassa ja oli todella läski. Siis ihan oikeasti läski eikä mikään pullukka. Vähän sellaiseen amerikkalaiseen malliin. En meinannut edes tunnistaa aluksi.
Juoppo, poliisi, painija, myymälä-apulainen. Yksi hankki korkeakoulututkinnon ja eteni pitkälle valtion hallintoon. Huomatkaa pilkku juopon ja poliisin välissä, samoin painijan edellä. Tietenkin jostakin olisi voinut tulla juoppo poliisinkanssa painija, mutta niin ei tietääkseni käynyt. Itse suuntasin tietojenkäsittelyalalle.
Kiinteistövälittäjä. Kulki Guessin blingbling-laukun kanssa kuin se olisi ollut tyylikäskin desgin-laukku.
1. Kunnan joku virkailija ja perheenäiti. Ulkonäkö rupsahti aika pahasti jo ennen kolmea kymppiä, ja "sattumalta" luonne parani samalla. Aika ujon ja mukavankin oloinen ihminen nykyään.
2. Ensin varakas perheenäiti. Nainen itse kosmetologi, mies eteni uralla. Sitten mies vippasi naisen ulos. Nyt hakee olkapäätä ja yrittää selviytyä laskuistaan kaupungin kämpässä.
3. Seurusteli pahismiesten kanssa. Väkivaltaa, alkoholia, huumeita, mt-ongelmia ja osastolle toipumaan. Nyt asuu kaupungin kämpässä ja yrittää olla äiti lapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Yläasteen kovistyttö oli päässyt jo Jalluun levittelemään haarojaan, siinä vaiheessa kun me oltiin muut lukion toisella. Sen jälkeen ei havaintoja.
Sen jälkeen kun pornotähti tajuaa ettei urasta jää käteen kuin työn ilo ja saman palkan olisi saanut vaikka marketin kassalla. Ura on usein jatkunut jollei ole älliä opiskeluun jossakin duunarityössä joka ei vaadi koulutusta tai korkeintaan jonkun lyhyen amis koulutuksen.
Kuoli alkoholimyrkytykseen alle 6 kk
ylioppilaaksi pääsyn jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Matalapalkka-alalla työskentelevä yh jolla lapsia kahden eri miehen kanssa. Kouluja ei lukiota pitemmälle käytynä.
Woino ylioppilas olla wt
Rakennussiivooja, näin hänet kerran aamulla ärrällä ostamassa tupakkaa.
Oli jäänyt luokalleen jo peruskoulun aikaan ja sai 17 vuotiaan ensimmäisen lapsensa.
En tiedä, mitä hänestä tuli myöhemmällä iällä.
Kovispoika taas joi itsensä hengiltä.
Bingoemäntä sen jälkeen kun lukion lopetti. Toisesta kosmetologi.
Kaupan kassa. Blondasi jo valmiiksi ohuita hiuksiaan nuorempana niin monta kertaa, että hiusraja on paennut pelottavan kauas, tämä huomion tein, kun viimeksi hänet näin.
Vierailija kirjoitti:
tuli periaatteellinen perheenäiti, hänen perheensä on täysraitis -eivät halua toistaa omien vanhempiensa virheitä. Hyvään suuntaan oli muuttunut, vaikka se vaatikin pitkän tien.
Niin. Se ei aina ole lapsen oma vika miten oireilee ja käyttäytyy, sitten aikuisena osaa pohtia omaa myrkyllistä kasvuympäristöään ja miksi oli sellainen lapsi kuin oli.
Tiedän yhden josta tuli hammaslääkäri. Ei ollut mikään tyhmä, mutta yläasteella hillui huonossa seurassa ja ainakin leikki jotain kovista. Ilmeisesti lukiossa sitten skarppasi ja tuli järki päähän.
Mä olin kaverilta kuullut, että tatuointiliikkeessä töissä. Itse en ole nähnyt häntä kovista koulujen jälkeen.