sairastuin-lapset uhataan ottaa huostaan

Joku välittää lapsistasi eli heidät halutaan hoitaa hyvin.

Älä väitä, että et saisi tavata heitä. Toki saisit. Kyse on vain siitä, että haluaisit kaiken omalla tavallasi, mikä tulisi hyvin kalliiksi (järjestää teille kotiin hoitaja.)

Et kai halua olla muille taakaksi, jos he/yhteiskunta haluavat puolestaan maksaa sinun sairaanhoitosi ja lastesi hoidon?

Ja tunteeton, lienet narsisti? Toivon kohdallesi ihan samaa, tulkoon syöpä ja vietäköön lapsesi (tuskin sinulla sellaisia onkaan, toivottavasti).

Pidetään mielessä, että yhteiskunta ei enää tule inhmillisellä tavalla apuun jos vanhempi sairastuu. Tästä, ja myös puolison uupumisesta hyvä kuvaus on Lundanien kirjassa "Viikkoja, kuukausia".

Olisi hyvä, jos lähellä olisi paljon hyviä ystäviä, lasten kummeja ja isovanhempia jne. jos jotain poikkeavaa tapahtuu elämäsä. Vastuu jakautuu useammalle, eikä käy niin raskaaksi. Luulen, että hyvin moni meistä pystyisi ja haluaisi auttaa jos sellainen tilanne tulisi eteen.

Juolahtaako mieleesi, että lapset nyt vaan haluavat aina olla ensisijaisesti äitinsä kupeessa ja omassa kodissaan. Tämä äiti myös haluaa suoda sen lapsilleen ja tarvitsisi yht.kunnan apua. Jos voisin niin suuntaisin heti verorahamme sinne!

Sinusta on lasten etu viedä vieraisiin paikkoihin saamaan se perushuolto -niinkö? Sekö korvaa oman äidin läsnäolon? Oletko itse joku nuori vain perushuollon saanut päiväkodin kasvatti?

---------

onko se pitkät hoitopäivät, vieras hoitaja iltaisin ja mummo viikonloppuisin? Mitä "iloa" sinusta on äitinä heille ja mitä tukea kykenet antamaan kasvatuksellisesti? Perushuolto, jaksatko sitä?

Koeta ajatella lastesi etua eikä itsekkäästi omaasi...

Pisimmillään ollut 6 kk sairaalassa putkeen.Saimme kotiin kodinhoitajan (90-luvun alku). Karmiva ajatuskin, että meidät oltaisiin sijoitettu jonnekin.



En koskaan kokenut turvattomuutta äidin sairastelun vuoksi.



Elämänkokemusta ja humaaniutta kyllä. Nämä eväät ovat kantaneet pitkälle omassa elämässäni.

Pisimmillään ollut 6 kk sairaalassa putkeen.Saimme kotiin kodinhoitajan (90-luvun alku). Karmiva ajatuskin, että meidät oltaisiin sijoitettu jonnekin. En koskaan kokenut turvattomuutta äidin sairastelun vuoksi. Elämänkokemusta ja humaaniutta kyllä. Nämä eväät ovat kantaneet pitkälle omassa elämässäni.

Nimenomaan. Onko nykyään lastensuojelussa menty niin pitkälle, että heidät pitää eristää kaikelta epämiellyttävältä, esim. sairauksilta. Ajatellaan, että lapsi tarvitsee täydellistä "palvelua" ulkopuolisten taholta jos vanhempi sairastuu. Vedotaan siihen, että lapsen pitää saada olla lapsi jne. Lapsuuskin on suorittamista, jossa ei saisi olla poikkeamia. Tuntuu melko ahdistavalta tällainen meininki.