Aiheeton ls-ilmo. Luokkakaveri teki ikävän källin!
15 vuotiaan tyttäreni luokkakaveri oli kertonut koulussa tyttäreni käyttävän huumausaineita. Heillä oli ollut riitaisat välit useamman viikon ajan ennen tapahtumaa. Väärä tieto oli kiirinyt opettajan korviin ja hän teki asiasta lastensuojeluilmoituksen. Tytär siis ei todellakaan käytä huumausaineita.
Meillä oli kotona jo yksi palaveri koulun työntekijöiden kanssa ja muutamia puhelinkeskusteluja sen lisäksi. Nyt tänään tuli sosiaalityöntekijöiltä kutsu sosiaalitoimistoon ja aikoja oli varattuna jopa kolme kappaletta.
Kirjoitan tämän viestin siksi, että minua ihmetyttää, että mihin tämä maailma on menossa, kun jo koululaiset tytöt ovat noin ilkeitä toisilleen ja tietävät jopa moisia keinoja olevan olemassa, joilla toisen elämää sotkea.
Toisekseen ihmettelen sitä, että miten opettaja voi tuosta vain lähteä tekemään ilmoitusta pelkän huhupuheen ja virheellisen tiedon perusteella. Ihmetellä myös täytyy sitä, että miten nuoren kohdalla toimitaan järein keinoin heti, mutta esimerkiksi pienen viattoman Eerika tytön kohdalla ei toimittu tomerasti vaikka hänellä oli pahoinpitelyn merkkejä.
Ottakaa kantaa! Mutta älkää enää lisätkö niin sanotusti vettä myllyyn eli tarkoituksellisesti pahoittako lisää mieltäni.
Kommentit (61)
Ei näin daijua äitiä voi olla, tän on pakko olla trolli.
Joo, tämä oli provo, sovitaan niin. Ei jatketa enää pitemmälle. Oikeastaan ylläpito voisi poistaa koko keskustelun, kun meni vain minun haukkumiseksi, kuten jo osasin aloittaessani aavistella.
Mieluummin opetat tyttäresi alistumaan ja sietämään käskyttelijää ja kiristäjää. Fiksua?
Eikö olisi paljon parempi osoittaa, että homma saadaan loppumaan, kun luotetaan viranomaisiin ja koululaitokseen.
Nyt lopetat sen nysväämisen ja soitat opettajalle, kouluterveydenhoitajalle ja kuraattorille. Menet tytön kanssa tapaamaan näitä ja sovitte yhdessä, miten etenette.
se rikosilmoitus ja käräjille. Lisäksi tekisin ls-ilmoituksen perheestä. Kasvatus ei ole kohdillaan, jos tollaista paskaa laittaa liikkeelle. Eniten ihmettelen opettajaa. Olisin armoton ja en antaisi tuumakaan myöten.
kerrottiin yläasteella sijaiselle että juuri silloin flunssassa kotona oleva pinko tyttö on muka alkoholisti ja muka kännissä nytkin kotonaan.
Sijainen oli luokassa hiljaa mutta tieto viranomaisille meni ja arvatenkin aikamoinen rumba tuon tytön kotona sossun tätejä vastaan.
Tuo tyttö suuttui niin että vaihtoi koulua saman tien emmekä häntä sen koommin nähneet. :D

TIETYSTI syyttäjä vie tuollaiset jutut oikeuteen saakka!
Täydet pisteet realismin tajusta ja syvä kunnioitukseni "armottomuudestasi". Huijjui!
kerrottiin yläasteella sijaiselle että juuri silloin flunssassa kotona oleva pinko tyttö on muka alkoholisti ja muka kännissä nytkin kotonaan.
Sijainen oli luokassa hiljaa mutta tieto viranomaisille meni ja arvatenkin aikamoinen rumba tuon tytön kotona sossun tätejä vastaan.
Tuo tyttö suuttui niin että vaihtoi koulua saman tien emmekä häntä sen koommin nähneet. :D
Ja tuonko pitäisi naurattaa? Kuinkahan paljon näitä aiheettomia ilmoituksia sosiaalitoimistossa joudutaankaan käsittelemään ja samanaikaisesti oikeasti apua tarvitsevat perheet ja ihmiset jäävät tarvittavaa huomiota vaille. Ilkeitä ihmisiä nähtävästi riittää ja sadistit sen kuin toisen alistamisesta nauttivat naureskellen.
sadistisesti ja pitkään. Erittäin pitkään.
kerrottiin yläasteella sijaiselle että juuri silloin flunssassa kotona oleva pinko tyttö on muka alkoholisti ja muka kännissä nytkin kotonaan.
Sijainen oli luokassa hiljaa mutta tieto viranomaisille meni ja arvatenkin aikamoinen rumba tuon tytön kotona sossun tätejä vastaan.
Tuo tyttö suuttui niin että vaihtoi koulua saman tien emmekä häntä sen koommin nähneet. :D
eli lastensuojeluilmoitusta ei tehdä pelkän sivumennen kuullun puheenpätkän perusteella. Jos noin olisi, joutuisi suurin osa tytöistä ja naisopettajista lastensuojeluun, koska he ovat huoria. Puheissa siis.
Kerroit, että teet 10-15 provoa päivässä. Niiden määrä ei korvaa laatua.
kerrottiin yläasteella sijaiselle että juuri silloin flunssassa kotona oleva pinko tyttö on muka alkoholisti ja muka kännissä nytkin kotonaan.
Sijainen oli luokassa hiljaa mutta tieto viranomaisille meni ja arvatenkin aikamoinen rumba tuon tytön kotona sossun tätejä vastaan.
Tuo tyttö suuttui niin että vaihtoi koulua saman tien emmekä häntä sen koommin nähneet. :D
Ja tuonko pitäisi naurattaa? Kuinkahan paljon näitä aiheettomia ilmoituksia sosiaalitoimistossa joudutaankaan käsittelemään ja samanaikaisesti oikeasti apua tarvitsevat perheet ja ihmiset jäävät tarvittavaa huomiota vaille. Ilkeitä ihmisiä nähtävästi riittää ja sadistit sen kuin toisen alistamisesta nauttivat naureskellen.
olimme silloin 14-15 -vuotiaita joten melkoisen ajattelemattomia oltiin ja pääasia oli silloin typerän sijaisen höynäyttäminen.
Myöhemmin toki ollaan asiaa mietitty ja väkisinkin vaan tuo tiukkapipoinen ja tärkeilevä tyttö perheineen naurattaa. Hän oli aina NIIN paras kaikessa joten sossun yhteydenotto lienee ollut aikamoinen kolaus.
Tapahtui Raisiossa 80-luvulla.
opettajahan voi tehdä sen rikosilmoituksen. Sanot tiukkaan opettajalle, että viranomaisena hänen tehtäviin kuuluu huolehtia ilmoituksen tekeminen tuollaisesta perättömästä ilmiannosta ja asianosaisena pyydät häntä hoitamaan asian.
Ai ihan toivot, että lapseni otetaan huostaan. Jos meidän elämän pilaa joku ulkopuolinen ihminen, niin miksi syyt langetetaan meidän niskaan. Eikö tämä opettaja ole tässä se ylireagoija ja myös sosiaalityöntekijä, joka onkeen heti nappasi. Saankohan heiltäkin samanlaista kohtelua eli haukkumista minun huonoudestani. Pitäisikö kaikilta tossukoilta viedä lapset pois.
Ihan aikuisten oikeasti sinun tyttäresi tulevaisuus voisi olla parempi semmoisen ihmisen huostassa, joka ei pelkäisi, ei alistuisi kynnysmatoksi eikä olisi pakenemassa toiselle paikkakunnalle. Lähtisitkö lastensuojeluilmon vaiko samanikäisen kakaran tappouhkauksen vuoksi?
Lastensuojelu voi todellisuudessa olla lapsesi turva, sillä se uhkailija ja kiusaaja tässä on se, joka on lastensuojelun tarpeessa!
Miksi sinä et millään halua tätä ymmärtää?
Sossujen kanssa on asia tehtävä selväksi.
Sitä paitsi kouluasioista ei käydä mitään keskustelua kenenkään kotona, kuten alussa kerroit, tai niin ainakin sen ymmärsin.
En osaa kuvitella, että yksikään opettajan lähtevän nykyaikana kotikäynnille.
Kyllä, opettaja toimi väärin. Asia olisi ehdottamasti pitänyt selvittää koulussa. Miten asiaan reagoi rehtori?
Sosiaalityöntekijä olisi tehnyt virkavirheen, jos ei olisi heti asiaan napannut. Saanko nyt viitata Eerikaan, noin esimerkkinä siitä, kuinka tarpeellinen huostaanotto jätettiin tekemättä ja rikospoliisi selvittää asiaa.
Sosiaalityöntekijällä on velvollisuus selvittää asiat. Miksi sinä pidät sitä niin kauheana etkä ymmärrä omaa ja lapsesi etua? Sinä ja tyttäresi ette kykene, ette halua ettekä uskalla pitää puolianne kiusaajaa vastaan. Antakaa siis sossun huoleksi ne "källit", ja tappouhkaukset poliisille.
Mitä menetettävää teillä olisi, kun pelkäätte jo nyt niin että muualle muuttoa harkitsette?
eli lastensuojeluilmoitusta ei tehdä pelkän sivumennen kuullun puheenpätkän perusteella. Jos noin olisi, joutuisi suurin osa tytöistä ja naisopettajista lastensuojeluun, koska he ovat huoria. Puheissa siis.
Jos tekisinkin sinusta ilmoituksen? Kyllä opettajat voivat tehdä ilmoituksen epäilyistään. Varmasti paljon riippuu henkilöstä kuinka suuri herkkyys on, mutta huumeet ovat aihe, jonka takia perhe tarvitsee nopeasti apua ja lapsi tukea.
Vie heti tyttö testiin, sillä huumausaineet näkyvät useita kuukausia. Kerro myös opettajalle, kaverille ja sos.viranomaisille että jos testi on negatiivinen teette poliisi asian ja syytteen sekä haette korvauksia!

Tuolla perusteella ne olisi koko ajan tekemässä ilmoja. Kyllä se ensin kertoo huolensa terveydenhoitajalle ja kuraattorille! Ihan siksi, että koulussa juuri he hoitavat näitä asioita.
Vie heti tyttö testiin, sillä huumausaineet näkyvät useita kuukausia. Kerro myös opettajalle, kaverille ja sos.viranomaisille että jos testi on negatiivinen teette poliisi asian ja syytteen sekä haette korvauksia!
koska hänhän tässä teki väärin.
jos lapsesta on huoli. Että siitä vaan korvauksia hakemaan! Opettajaa saisi siis syytteen siitä, että noudatti virkavelvollisuuttaan?!? Täällä on kyllä taas sellausta älyn tykitystä että voi jee!
Ps. itse annan pisteet tuolle opelle joka on uskaltanut toimia kuten laki edellyttää, suurin osa opettajista on niin munattomia etteivät uskalla ilmoja tehdä vaikka olisi miten suuri huoli!
Vie heti tyttö testiin, sillä huumausaineet näkyvät useita kuukausia. Kerro myös opettajalle, kaverille ja sos.viranomaisille että jos testi on negatiivinen teette poliisi asian ja syytteen sekä haette korvauksia!
koska hänhän tässä teki väärin.
Vie heti tyttö testiin, sillä huumausaineet näkyvät useita kuukausia. Kerro myös opettajalle, kaverille ja sos.viranomaisille että jos testi on negatiivinen teette poliisi asian ja syytteen sekä haette korvauksia!
Huumetesteillä on vaikea aukottomasto todistaa ettei ole käyttänyt. Jotkut häviää testistä parissa päivässä jos satunnaiskäyttäjästä kyse.
Opettajalla on LAKIsääteinen velvollisuus iloittaa lastensuojeluun myös EPÄILYT. Siellä sitten tutkitaan onko aihetta jatkoihin.
todellakin olen riittävän kova mimmi tarvittaessa. Tekisin todellakin ls- ilmoituksen tästä tytöstä. Lisäksi mua ei kiinnosta mitä av- mammat sanoo mitä voi tehdä ja mitä ei. Meidän perheessä asian hoitaisi eräs asianajaja ja hän kertoisi minulle mitä voi tehdä ja mitä ei. On perehtynyt riita ja rikosasioihin. Olen kerran ollut oikeudessa ja voitin jutun tuntuvilla korvauksilla. Sillä on seurauksensa, jos uhkailee tappamisella ja puhuu perättömiä.

Kumpa minulla olisi sinut ystävänä!
lapsesi elämän jos et hae hänelle oikeutta. Alkuperäinen syypää on tuo 15v pimatsu, jolle pitäisi näyttää närhen munat. Missä sun mies on? Eikö se tytön isä voisi lastaan puolustaa jos susta ei siihen ole?
Mietipäs sitten kun tuo sama tyttö levittää perätöntä huhua että tyttösi on koulun futisjoukkueen jakorasia ja tartuttaa sukupuolitauteja muihin. Vieläkö sanot, että et voi tehdä mitään? Ei näin daijua äitiä voi olla, tän on pakko olla trolli.