Aiheeton ls-ilmo. Luokkakaveri teki ikävän källin!
15 vuotiaan tyttäreni luokkakaveri oli kertonut koulussa tyttäreni käyttävän huumausaineita. Heillä oli ollut riitaisat välit useamman viikon ajan ennen tapahtumaa. Väärä tieto oli kiirinyt opettajan korviin ja hän teki asiasta lastensuojeluilmoituksen. Tytär siis ei todellakaan käytä huumausaineita.
Meillä oli kotona jo yksi palaveri koulun työntekijöiden kanssa ja muutamia puhelinkeskusteluja sen lisäksi. Nyt tänään tuli sosiaalityöntekijöiltä kutsu sosiaalitoimistoon ja aikoja oli varattuna jopa kolme kappaletta.
Kirjoitan tämän viestin siksi, että minua ihmetyttää, että mihin tämä maailma on menossa, kun jo koululaiset tytöt ovat noin ilkeitä toisilleen ja tietävät jopa moisia keinoja olevan olemassa, joilla toisen elämää sotkea.
Toisekseen ihmettelen sitä, että miten opettaja voi tuosta vain lähteä tekemään ilmoitusta pelkän huhupuheen ja virheellisen tiedon perusteella. Ihmetellä myös täytyy sitä, että miten nuoren kohdalla toimitaan järein keinoin heti, mutta esimerkiksi pienen viattoman Eerika tytön kohdalla ei toimittu tomerasti vaikka hänellä oli pahoinpitelyn merkkejä.
Ottakaa kantaa! Mutta älkää enää lisätkö niin sanotusti vettä myllyyn eli tarkoituksellisesti pahoittako lisää mieltäni.
Kommentit (61)
tyttösi nyt sanoo, että ei ole käyttänyt. Eikö ole varmasti käynyt mielessä, että tarinan takana voisi olla totuuden siemen? Miten voit olla niin 100% varma toisesta ihmisestä? Opettajaan tarina on mennyt täydestä...?
Siis en voi tehdä niin, koska tyttäreni pelkää ja minä pelkään.
Onko teillä myös perheväkivaltaa, kun tässä on aivan sama kaava: en uskalla lopettaa tätä pelkäämistä, kun minä niin pelkään.
Silläkö lapsesi pelonaiheet vähenevät, että annetaan jonkun pelotella ja terrorisoida entistä enemmän?
Kysyn vaan, että mitä ihmettä te aikuiset (?) ihmiset pelkäätte kakaroissa? Lapsen pelon ymmärrän, mutta en aikuisten.
Mutta ehkä minä olen itse sellainen ämmä, jota pelkäävät eräät muut ja se selittää asenteeni.
tyttösi nyt sanoo, että ei ole käyttänyt. Eikö ole varmasti käynyt mielessä, että tarinan takana voisi olla totuuden siemen? Miten voit olla niin 100% varma toisesta ihmisestä? Opettajaan tarina on mennyt täydestä...?
Hän oli ja on edelleen valmis menemään testeihin todistaakseen ettei käytä. Miksi en uskoisi omaa tytärtäni? Ja enkö olisi huomannut jotain merkkejä hänessä, jos hän käyttäisi huumausaineita? Ja tuskin ne ilmaisia ovat ja tyttärelläni ei ole kovin suuria summia rahaa käytössään, koska olemme vähävaraisia.
Liekö opettaja säikähtänyt, kun joku on maininnut huumausaine sanan ja jos on käytäntönä, että epäilystäkin on tehtävä heti ilmoitus, niin sehän sotkee tavallisten perheiden elämää ja kenestä on mukavaa olla lastensuojelun asiakkaana? Varsinkaan aiheettomasti?
Tyttäreni on kertonut olevansa valmis testeihin todistaakseen ettei käytä huumausaineita. Teenkö sitten itse väärin siinä etten vie asiaa eteenpäin tuon toisen tytön suhteen, koska pelkään häntä. Tiedän, että se voi kuulostaa uskomattomalta, mutta todella pelkään, koska hän oli uhannut omaa tytärtäni tappamisella aikaisemmin sen riitajakson aikana. En tahtoisi sosiaaliviranomaistenkaan asiaa viedä eteenpäin, koska todella pelkään mahdollisia seuraamuksia.
Jos te ette vie asiaa eteenpäin tuon tytön kohdalla, niin eiköhän hän tule jatkamaan kiusaamista. Tuskin elämänne helpottuu, vaan vaikeutuu.
Kun nyt olette lastensuojelun/sosiaaliviranomaisten asiakkaita, niin kerro heille mistä on kyse ja pyydä apua mitä tehdä.

Nyt ihan oikeasti menet heti huomenna tekemään rikosilmoituksen tästä tytöstä. Muussa tapauksessa kiusaaminen jatkuu ja saa vain rajumpia muotoja. Vai haluatko todellakin laittaa lapsesi kärsimään lisää vain siksi, että SINÄ pelkäät pahaista kakaraa?
Tytöt voivat olla todella, todella julmia (olin itse kiusattu) eikä olisi ensimmäinen kerta kun joku tekisi itsemurhan kiusaamisen takia. Oletko todellakin niin idiootti?
Jos te ette vie asiaa eteenpäin tuon tytön kohdalla, niin eiköhän hän tule jatkamaan kiusaamista. Tuskin elämänne helpottuu, vaan vaikeutuu.
Kun nyt olette lastensuojelun/sosiaaliviranomaisten asiakkaita, niin kerro heille mistä on kyse ja pyydä apua mitä tehdä.
Mutta kun minä en ole rohkea eikä taida olla tyttökään. Pitääkö tässä alkaa miettämään paikkakunnalta pois muuttoa.
tulokset jakeluun kouluun ja sosiaalivirastoon ja saatteeksi tiukka käsky oikaista väärät tiedot rekistereistä. Sitten pyydät kaikista papereista kopiot.
Sosiaalivirastoon ilmoitat, että et tod. ala haaskata aikaasi asiaan enempää.
Sitten rikosilmoitus väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkaussyyte alulle.
Ja kiusaajasta tiukka lastensuojeluilmoitus.
jos se on aiheeton, asia todetaan ja se jää siihen. Jos se ei ole sillä tavalla aiheeton, että teini tekee jotain typerää, niin asiaan voidaan puuttua, vaikka ls-ilmoitus tuntuiskin liian isolta asiasta ko. teosta. Ja joskushan ne ilmoituksen ovat ihan aiheellisia.
Meidänkin teinistä on tehty ls-ilmoitus, tyttö käytti alkoholia, ja olin siitä itsekin huolissani, vaikka käyttö oli toistaiseksi melko vähäistä (verrattuna johininkin muihin) ja itse olimme asiaan aktiivisesti puuttuneet. Mutta minua ei haitannut ls-ilmo, kerran tapaismme ls-viranomisen, sen sijaan päihdeklinkan nuorisotyöntekijää tapaisemme useammin, ja se oli ihan hyvä juttu meille kaikille. Ilmoitus ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä, niin kuin ei varmaan suurin osa ilmoituksista.
Noita vastaavia tehdään nykyään paljon, halutaan puuttua nuorten päihteiden käyttöön, ja minutsa se on hyvä. Vaikka joskus tulisikin ylilyöntejä, eihän se haittaa, asiat voidaan aina selvittää.
Oletko todellakin niin idiootti?
Taidanpa sitten olla. Kiitos vain kannustuksesta. Tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin.
joka uhkaa tappaa toisen ei ole mieletään täysin terve. Vaikka olisi minkälainen riita. Ilmiantajalla on todennäköisesti itsellään ongelmia esim. kotona ja hän saattaa psykologin apua.
Mutta jos sä et vie asiaa eteenpäin, niin tässähän vaan opetetaan tytöille, että saa puhua mitä lystää ilman seuraamuksia.
Tuommoinen pikkulikka nyt uhkailee tappamisella, kun ei ole joutunut vastuuseen jutuistaan ennen. Nyt on aika näyttää, ettei se suun soitto ole hyväksi. Uskalla puolustaa tytärtäsi ja vaadi toinen tyttö vastuuseen.
Onko tuon tytön vanhempien kanssa edes keskusteltu?
Taidanpa sitten olla. Kiitos vain kannustuksesta. Tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin.
Kuvitteletko ihan aikuisten oikeesti, että muiden olisi pitänyt kannustaa sua olemaan ihan tossukka? Ei hyvää päivää taas...
Toivottavasti se lapsi otetaan sulta huostaan kun et osaa siitä huolta pitää.

Ai ihan toivot, että lapseni otetaan huostaan. Jos meidän elämän pilaa joku ulkopuolinen ihminen, niin miksi syyt langetetaan meidän niskaan. Eikö tämä opettaja ole tässä se ylireagoija ja myös sosiaalityöntekijä, joka onkeen heti nappasi. Saankohan heiltäkin samanlaista kohtelua eli haukkumista minun huonoudestani. Pitäisikö kaikilta tossukoilta viedä lapset pois.
lastensuojelullinen!
jos halutaan selvittää käyttääkö nuori jotain aineita??Miten olis vanhempien ja opettajien ja esim.terveyskeskuksen yhteistyö??
Mutta kun hän ei käytä huumeita, vaan hänen luokkakaverinsa on tahallisesti levittänyt väärää tietoa eli mustamaalannut häntä. Lisäksi voisin mainita, että tyttären koulumenestys on tänä lukuvuonna ollut selkeästi parempaa kuin viime vuotena, eli jos hän olisi huumeidenkäyttäjä, niin eikö taso olisi pikemminkin laskenut.
Mitä tyttäreksi on tilanteesta mieltä?
Miksi pelkäät sitä toista tyttöä?
Esimerkilläsi annat tyttärellesi todella heikot eväät elämää varten. Kyllä itseään pitää uskaltaa puolustaa, tai muuten saa varautua olemaan muiden kynnysmatoona lopun ikää.
Sori, ikää siis 15. Miten ihmeessä pelkäät 15v lasta?
Tuolla perusteella lastensuojeluyksikön saa varmasti ruuhkautumaan jos joka risauksesta ilmoituksia lähdetään tehtailemaan heti ensimmäisenä. Uskoisin lastensuojelussa olevan todella vakaviakin perhetilanteita hoidettavana ja aiheettomat ilmoitukset vain vievät työntekijöiden aikaa todellisilta avuntarvitsijoilta.