On ihanaa olla vain yhden lapsen äiti

Meillä ei ole kyllä yhtään ihanaa ja helppoa edes tämän yhden ADHD:n kanssa mutta en pysty kuvittelemaankaan miten kauheaa olisi jos niitä olisi 2 tai enemmän, siitä aion kyllä pitää huolen ettei niin pääse koskaan käymään. Eikä meillä olisi siinä tapauksessa varaa nykyiseen elintasoonkaan.

voi olla paljon, jopa liikaa. Ei elämä yhden kanssa ole automaattisesti "helppoa". Jos meillä olisi muksut toisin päin ja ensimmäisenä olisi tullut erityistarpeinen kuopus, meillä olisi yksi lapsi, eikä siltikään helppoa / seesteistä / yltäkylläistä elämää. Yhden lapsen vanhemmat luulevat keskimääräistä useammin itse jotenkin aiheuttaneensa oman seesteisen ja helpon tilanteensa. Ihan näinhän se ei kuitenkaan ole. Mutta, sallittakoon se heille. Elämä ja iso perhe opettaa yhtä ja toista. Tuo että sisaruussuhde voi olla vaikea, niinhän se voikin... Mutta vaikeakin sisarussuhde on enemmän kuin ei sisarussuhdetta ollenkaan. (tarkoitan siis elämänkokemusta, ihmissuhdetaitoja jne).

mulla nyt jonkunlaiset välit tuohon vanhimpaan sisareeni.Nähtiin viimeksi 4v sitten kun oli lapseni ristiäisissä.Sen jälkeen olen joka vuosi lähettänyt kutsun lapsen synttäreihin ei halua tulla eikä muutenkaan kyläilemään yms on sentään facebook kaveri.Toinen sisareni häntä en ole nähnyt 22v.Ei halua tavata,ei puhua puhelimessa,ei ole facebookissa yms eikä meillä ole mitään riitaa,mitään pahaa en ole heille sanonut tai tehnyt.

totesin, esimerkiksi elämänkokemusta. Kokemuksen siitä, kuinka kaikki ei aina olekaan niin ihanaa ja antoisaa, ja kokemuksen siitä mitä sitten tehdään, kuinka selvitään. Varmaan olet tuosta oppinut myös jotain läheisten ihmissuhteiden merkityksestä, ehkä vaikuttaa myös siihen kuinka omat lapsesi kasvatat.

Jokin on teidät erottanut. Jokin voi teidät myös yhdistää. Ehkä se asia ei vain vielä ole tapahtunut.

mutta eipä taida sellaista asiaa tulla joka meidät yhdistäisi.Ei siihen riittänyt äitimme dementia ja dementiakotiin muutto eikä isän vanheneminen ja muutto palvelutaloon.Tuskin edes heidän kuolemansa meitä yhdistää.

Minustakin oli ihanaa olla yhden lapsen äiti. Se oli ainutlaatuista aikaa ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Ajattelin ja jännitin, että kahden lapsen kanssa olisi varmasti paljon vaikeampaa. Sitten tuli se toinen ja ihanaa on edelleen! Nuorempi on vasta 1,5kk ja nyt jo huomaa veljesten yhteyden toisiinsa. Vauva kuuntelee mielellään isoveljen juttuja ja hymyilee tälle, kun isoveli antaa suukon. Sitä on kyllä ihana katsoa, sydän pakahtuu kahden noin ihanan kanssa... ja uskon että tulevaisuudessa on koko ajan vaan enemmän iloa toisilleen ja minulle kahdesta rakkaasta lapsesta.

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:35"]

Minä olen ainoa lapsi. Ja siksi halusin kolme lasta.

[/quote]

Mieheni myös. Tunsi suurta yksinäisyyttä koko lapsuutensa. Nyt meillä on kaksi lasta ja kolmas suunnitelmissa.  Mutta kaikki tyylillään. :)

Ihanaa olla neljän lapsen äiti myös. Yleensäkin on varmaan ihanaa elää omanlaistaan elämää. Totta kyllä on, että jos olisimme köyhiä, ei olisi ollut varaa näin moneen lapseen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. 

Kyllä onnelliseen lapsuuteen tarvitaan myös rahaa. Perheen talousvaikeudet, jatkuva ruoasta ja vaatteista pihistely, vanhempien huolehtiminen ja kavereiden joululahja - ja kesälomamatkojen vertailu eivät takuulla tee lapsuudesta onnellista. Seurasin vieressä ystävääni, jonka perheessä pihisteltiin kaikesta (ruoaksi makaronia ja keitetty kananmuna, vaatteet kirppikseltä, lapsuuden ainoa matka kerran junalla Keski-Suomeen sukulaisia tapaamaan) ja kyllä siitä lapsuudesta on enemmän surullisia kuin onnellisia muistoja. 

Raha ei tee onnelliseksi mutta sen puutekaan ei ole hyväksi. Asumme seudulla, jossa lapset harrastavat paljon, ja monet tekevät upeita matkoja. Me emme tee, kun olemme satsanneet lasten harrastuksiin, mutta joka vuosi teemme edes pienen jutun (kylpyläretki, huvipuistokäynti, halpa matka Itä- Eurooppaan tms.). Lapsille nämä elämykset ovat ikimuistoisia ja niitä muistellaan vuosikausia.

Minusta siis jokaisen pitäisi miettiä, mitä haluaa lapselleen tarjota. Se peruselatus ja omilleen muutto 18v on halpamaista ja itsekästä. Tällaisten vanhempien ei pitäisi edes lapsia hankkia.

Mielestäni siis on tärkeää suhteuttaa se lapsiluku myös tuloihin. Me olimme pitkään yksilspsinen perhe, kun halusimme sille yhdele tarjota muutakin kuin rakkautemme. Sai käydä muskarissa ja jalkapallossa, kuskattiin kavereille, järjestettiin isoja kaverisynttäreitä, käytiin useita kertoja vuodessa kylpylöissä, kun lapsi rakasti uimista jne. Jos toinen lapsi olisi tullut melko pian perään, olisi elintaso ollut aivan toinen. 

Olen ylpeä siitä, että kohtuu pienillä tuloilla, työttömyyden ja vakavan sairauden jälkeen olemme kyenneet tarjoamaan lapsillemme harrastuksia ja jopa elämyksiä. Itselleni on ollut tärkeää, että lapsellamme on sisarus. Oli se suhde millainen tahansa, niin ei tarvitse yksin vastata iäkäistä vanhemmista, ja parhaimmillaan se voi antaa niin paljon. Emmehän me kukaan tiedä, minkälaisia meidän lapsistamme tulee, joku voi olla rikollinen, murhaaja tai muuten vaan ilkeä ihminen. Ihan samalla tavalla se sisarussuhde voi olla ihana tai kamala. Näissä asioissa jokainen vanhempi ottaa riskin. Lapsettomaksi haluava ei sitä riskiä uskalla tai kykene ottamaan. On aika lapsellista siis kehuskella, että yksilapsinen valinta on jotenkin varmempi kuin se useampi lapsinen valinta. Se sisarus voi pitää lapsen kaidalla tiellä, tukea ja auttaa, jos vanhemmat ei pysty. Jos ei uskalla riskeerata missään, ei uskalla elää.

Ihanaa olla kolmen, pian neljän lapsen äiti. Itse ainoana lapsena, vaikka sain kaiken mitä tarvitsin, lähes rajattomasti vanhempieni aikaa, sain harrastaa mitä halusin sekä matkustella, käydä ravintoloissa, en halunnut tarjota samaa "kohtaloa" omalle esikoiselleni. Kaipasin aina sisarusta, vieläkin aikuisena käy aika ajoin mielessä, että harmi kun olen ainokainen. Äitinä nautin siitä, kun on vilskettä ympärillä ja näen, miten sisarukset nauttivat toinen toisensa seurasta.

Todella outo ajatus, että hyvän vanhemmuuden mittari olisi se, kuinka kalliit harrastukset lapsella on tai kuinka paljon nimenomaan rahallisesti lapseen "panostetaan". Tottahan rahaa tarvitaan, jotta pystytään täyttämään perustarpeet, mutta ei ihmisen onnellisuudelle ole todellakaan mikään tae, että harrastetaan kalliisti, syödään kalliissa ravintoloissa jne.

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 19:13"]

Itselleni on ollut tärkeää, että lapsellamme on sisarus. Oli se suhde millainen tahansa, niin ei tarvitse yksin vastata iäkäistä vanhemmista, ja parhaimmillaan se voi antaa niin paljon. Emmehän me kukaan tiedä, minkälaisia meidän lapsistamme tulee, joku voi olla rikollinen, murhaaja tai muuten vaan ilkeä ihminen. Ihan samalla tavalla se sisarussuhde voi olla ihana tai kamala. Näissä asioissa jokainen vanhempi ottaa riskin. Lapsettomaksi haluava ei sitä riskiä uskalla tai kykene ottamaan. On aika lapsellista siis kehuskella, että yksilapsinen valinta on jotenkin varmempi kuin se useampi lapsinen valinta. Se sisarus voi pitää lapsen kaidalla tiellä, tukea ja auttaa, jos vanhemmat ei pysty. Jos ei uskalla riskeerata missään, ei uskalla elää.

[/quote]

Hyvin monet ihmiset vastaavat yksin vanhempiensa hoidosta, vaikka heillä olisi sisaruksia. Miten niin lapseton ei muka uskaltaisi tai kykenisi ottamaan riskiä? Kyllä kykenee ja uskaltaa. Lapseton EI HALUA LAPSIA. On lapsellista kehua sisaruksia. Miksi sisaruksen pitäisi pitää kaidalla tiellä, tukea ja auttaa? Se ei ole sisarusten tehtävä. Opettakaa suurperheelliset ne lapsenne tutustumaan muihinkin ihmisiin kuin omaan perheeseen. Uskaltakaa elää.

Kyllä kaksi lasta on ainoa oikea lukumäärä lapsia. Yksi lapsi on liian vähän ja kolme ja sitä enemmän on taas aivan liikaa. Tämä on siis absoluuttinen totuus.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2013 klo 11:43"]

jokainen harrastaa mitä tahtoo: esikoisella lätkää 180e/kk ja futista 90e/kk ja telinejumppaa 250e/kausi, kesimmäisellä futis 60e/kk ja koris 400e/kausi ja kuopuksella jumppa 240e/kausi. Nyt mietitään, josko keskimäinen aloittaisi vielä soittoharrrastuksen, näytti maksavan 400e/lukukausi. Ja silti käydään kaikki ne tapahtumat reissut mitä halutaan.. että siinä mielessä tuo lasten lukumäärä ei kyllä mun mielestä tuossa ole määräävä tekijä?

[/quote]

Meneepä teillä paljon rahaa joka kuukausi :O

siis ap vain ilmaisia miten iloinen on omastaan. jotenkin omituista että juuri monilapsiset äidit tulevat sitten todistelemaan että heilläkin on tosi hyvin. jotenkin aina menee tällä palstalla väittelyksi. meillekään ei tullut kuin 1 lapsi ja monista syistä, se ei kuulu edes kellekkään vaikka minusta on ihanaa kun on edes 1, tuntuu jotenkin pikkumaiselta todistella paremmuuttaan täällä. ollaan vaan kaikki omistamme tyytyväisiä, ei se muilta pois ole, vai onko?

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:14"]

en ole koskaan kuullut kenenkään ihmisen sanovan "onneksi olin ainut lapsi" oletko käsi sydämmellä sinä kuullut? Että joku olisi sanonut sen ilman naurahdusta ja aivan tosissaan?

[/quote]

Minä olen iloinen siitä, että olin ainoa lapsi. Paljon omaa rauhaa ja vanhempien jakamatonta huomiota. Kaikilla kavereillani oli sisaruksia, eikä se mitään herkkua näyttänyt olevan. Meteliä, kinastelua, kateutta, kilpailua ja jatkuvaa itkemistä siitä, että kaikki saavat varmasti yhtä monta nallekarkkia. Minulla on edelleen läheiset välit moneen lapsuudenkaveriini, eikä heidän elämässään ole ainakaan mitään merkkiä erityisen lämpimistä sisarussuhteista. Perintömökeistä riitelyn tietenkin voi katsoa tietynlaiseksi läheisyydeksi...

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 15:30"]

Se vasta ihanaa on kun ei ole ainuttakaan kakaraa kitisemässä. Saa elää vielä vapaammin kuin sen yhden kanssa.

[/quote]

Kyllä, lapsettomuus on ihanaa. Vaikka yksi lapsi tulisi kuinka edulliseksi ja olisi miten helppo, elämä on aina huolettomampaa ja helpompaa ilman sitä yhtäkään lasta. Elämäni on niin paljon merkityksellisempää, kun saan käyttää sen, miten haluan.

selkeesti 21 on katumapäällä että edes hankki lapsia!!! Onnea vaan!! Kyllä yks lapsi riittää! Itsekästä hankkia monta koska et kumminkaan pysty antaa tasapuolisesti huomioo kaikille!!!

No minusta taas on ihana olla lapseton. Vielä enemmän aikaa ja rahaa tehdä mitä haluaa. :-P Olen kiitollinen tästä ihanasta lahjasta, mikä minulle on annettu.

Jos matematiikka paikkansa pitää, kolmelle lapselle ei voi olla yhtä paljon aikaa kuinn yhdelle.   Nimimerkki: Toivoin yhtä laasta ja sen sain.

Pakko sanoa, että minustakin! Juuri eilen tilasin 150e:llä merinovillavaatteita tulevalle syksylle lapselleni ja olen valinnut haluamani ihanat haalarit ym. On varaa ja aikaa laittaa itseä, harrastaa, myös omaa aikaa. On aikaa antaa lapselle huomiota ja laittaa hänen kanssaan huonetta, keskittyä leikkeihin ja iltasatuihin. Haluaisin ehkä joskus toisen lapsen (meillä on hyvin aikaa), mutta pakko sanoa, että en ainakaan pienellä ikäerolla! On tämä vain aivan ihanaa näin! 

Yksilapsisuus on lapsen kiusaamista. Olen tyytyväinen elämääni ja lapsuuteeni ja minulla on ollut parhaat vanhemmat ikinä, mutta.. Ainoa mistä olen "katkera" on se, ettei minulla ole sisaruksia :/ Edelleen, näin aikuisena, haluaisin siskon tai veljen.  Yleensä ihmiset ihmettelevät kuinka näin voi olla, että joku ei haluasi olla se hemmoteltu kakara.

Joo, sainhan minäkin aika paljon kaikkea, mutta ei niitä huvikseen ostettu mulle, kyllä asiat piti perustella ja ns. turhiin ostoksiin piti tehdä jotain työtä yms. Tiedän, että varmasti sain enemmän kuin kaverini, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että mitkään tavarat yms. eivät korvaa sitä, että minulla ei ollut sisaruksia. Niistä olisin voinut melkein asua vaikka sillan alla!!

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:07"]

Yksilapsisuus on lapsen kiusaamista. Olen tyytyväinen elämääni ja lapsuuteeni ja minulla on ollut parhaat vanhemmat ikinä, mutta.. Ainoa mistä olen "katkera" on se, ettei minulla ole sisaruksia :/ Edelleen, näin aikuisena, haluaisin siskon tai veljen.  Yleensä ihmiset ihmettelevät kuinka näin voi olla, että joku ei haluasi olla se hemmoteltu kakara.

Joo, sainhan minäkin aika paljon kaikkea, mutta ei niitä huvikseen ostettu mulle, kyllä asiat piti perustella ja ns. turhiin ostoksiin piti tehdä jotain työtä yms. Tiedän, että varmasti sain enemmän kuin kaverini, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että mitkään tavarat yms. eivät korvaa sitä, että minulla ei ollut sisaruksia. Niistä olisin voinut melkein asua vaikka sillan alla!!

[/quote]

Kaikki yksin kasvaneet eivät ajattele näin. Sisaruksista voi tulla läheiset suurellakin ikäerolla. Sisaruksista voi tulla täysin vieraat toisilleen, vaikka ikäeroa olisi yksi vuosi. Pahimmassa tapauksessa koko lapsuus on riitelyä ja kateutta, kuten meillä oli. Olihan se kiva leikkiä joskus veljen kanssa, mutta aina se meni riitelyksi ja kateutta molemmin puolin on aina ollut toisen saamisista. Ei sisarus ole mikään onnellisuuden lähde.

en ole koskaan kuullut kenenkään ihmisen sanovan "onneksi olin ainut lapsi" oletko käsi sydämmellä sinä kuullut? Että joku olisi sanonut sen ilman naurahdusta ja aivan tosissaan?