Meille syntyi pieni ~¤prinsessa¤~ :) (sis. synnytyskertomuksen)

Tyttö syntyi 30.11. klo 10:18. Typy olikin tosi täsmällinen - hän päätti tulla maailmaan laskettuna päivänään. :)



Synnytys käynnistyi supistuksilla edellisenä iltana klo 19. Supistukset olivat alkuunsa säännöllisiä, toistuivat 5-10 minuutin välein. Minusta nuo supparit eivät olleet aluksi kovin kivuliaita ja kärvistelinkin kotona johonkin kahteen asti yöllä. Parina viimeisenä tuntina kivut olivat kuitenkin voimistuneet niin, etten pystynyt muuta kuin itkemään supistuksen tullessa.



Kahden jälkeen oltiin Tyksissä, jossa otettiin ensin supistus- ja sydänkäyrää. Tyttö liikkui masussa hurjasti. Sitten kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ja totesi minun olevan jo 5 cm auki. Ei siis lähdetty yhtään liian aikaisin, vaikka sitä jo epäilinkin.



Siitä sitten siirryttiin synnytyssaliin avautumaan. Otettiin taas sydän- ja supistuskäyrää. Mies seurasi kirjoitinta tosi tarkkaan ja tiedotti minulle aina, kun seuraava supistus oli tulossa. Meinasin kyllä hermostua aivan totaalisesti näistä tietoiskuista. :D



Supistukset alkoivat jälleen kipeytyä ja kätilön kehotuksesta kokeilin kuumaa suihkua, joka auttoikin kivasti sen aikaa, kun siellä olin. Parissa tunnissa olin avautunut 7-8 senttiin. Nyt oli pakko pyytää jotakin kivunlievitystä. Kätilö ehdotti parakervikaalipuudutusta, jonka sitten otin. Laittaminen ei meinannut onnistua millään ja neulaa jouduttiin vaihtamaan pari kertaa. Siinä vaiheessa alkoi v*tuttaa jo aika pahasti. Epiduraalia minulle ei tosiaankaan tyrkytetty. Kätilön mukaan olin kestänyt hienosti siihenkin asti, joten pyrkimyksenä oli ilmeisesti pärjätä kevyemmillä mömmöillä. No, tuo parakervikaalipuuduts vei onneksi supistuksesta terävimmän kivun, mutta eipä sitä iloa kovin pitkään kestänyt.



Synnärillä vaihtui vuoro ja sain reippaamman kätilön sekä aivan ihanan kätilöopiskelijan, joka jaksoi tsempata koko ajan. Itse olin vaan tosi kypsä ja kiukkuinen, enkä halunnut seurustella miehen ja opiskelijan kanssa. He tulivat juttuun tosi hyvin ja mua otti päähän, kun juttelivat välillä ja meikäläinen kitui synnytyspedillä. :P



Kätilöopiskelija ehdotti mulle ilokaasua, joka kyllä hetken aikaa tuntui mukavalta, mutta sitten hengittelin sitä aivan liikaa ja menin tokkuraiseksi. Ei ollut enää mitään meininkiä synnyttää. Supistusten aikana aloin vain itkeä, kun yritin imeä ilokaasua ja mun oli pakko heittää maski helvettiin. Kätilöopiskelija vaan iski naamarin takaisin. :)



Joskus seitsemän hujakoilla aamulla aloin ponnistella tyttöä alemmas, koska oli vielä aika ylhäällä. Avautumisvaihe meni kohtalaisen hyvin ja mielestäni nopeasti, mutta nyt ponnistusvaiheessa koko homma tyssäsi. Kivut olivat aivan mielettömät ja supistusten jälkeen aloin parkua hysteerisesti. Mulle laitettiin oksitosiinitippa, koska supistukset olivat vissiin suht heikot. Opiskelija laittoi katetrinkin jossakin välissä, koska en saanut pissattua. Siinä sitten ponnisteltiin ja ponnisteltiin - kätilö ja opiskelija hokivat, että näkyy jo päätä ja arvuuttelivat, oliko tukkaa vai ei, vai kenties takatukka :D Kuvittelinkin, että noniin, ei tämä voi enää kauan kestää, jos päätäkin näkyy. No, 3,5 tuntia ponnistelin ja aktiivista ponnistusvaihetta kesti yli 2 tuntia.



Aloin olla jo todella epätoivoinen ja tuskainen, voimat olivat ihan lopussa. Voimattomana huusin jotakin apua tähän ja kätilö väläytteli imukupin mahdollisuutta, mutta yritti vielä tsempata, " ettei tarvitsisi sotkea tähän lääkäreitä, kun synnytys on mennyt muuten hienosti" . Mun oli pakko iskeä hanskat tiskiin, koska en vain jaksanut enää yhtään. Kätilö kutsui lääkärin paikalle ja tietysti häntä sai odottaa vaikka kuinka ja kauan - siltä musta ainakin tuntui. Epätoivoissani taisin karjuakin jotakin, että missä helvetissä se lääkäri viipyy. :) Tytöllä oli koko ajan hienot sydänäänet, eivätkä romahtaneet missään vaiheessa, joten siinä mielessä hyvä, ettei mennyt panikoimiseksi tai että olisin joutunut hätäsektioon.



Lääkäri sekä lastenlääkäri tulivat sitten paikalle ja niinpä meidän neitimme avitettiin maailmaan imukupin voimalla. Mies oli aika järkyttynyt tuosta toimenpiteestä, itse en enää tajunnut mistään mitään, enkä onneksi nähnyt mitään välineitä. Tytön pää oli ollut jotenkin vinossa ja tätä eräs toinen kätilö myöhemmin ihmetteli. Synnytyskanavaan on vaikea päästä pää vinossa. Oliskohan se mennyt vinoon, kun kätilö ja opiskelija yrittivät jeesiä? No, terve ihana tyttö kuitenkin syntyi, vaikken siihen enää jossain vaiheessa jaksanut uskoakaan. Hän parkaisi aika nopeasti ja voi että sitä onnen tunnetta! :) Mies on ollut alusta asti aivan myyty, niin rakastunut hän on tuohon meidän omaan rinsessaamme ja niin olen minäkin. :) Painoa tytöllä oli 3530 g ja pituutta 50 cm. Tytön pisteet olivat 9/10/10.



Imukupista huolimatta säästyin täysin repeämiltä ja episiotomialta, mikä on vissiin aika harvinaista. Jotakin hyvää siis. :) Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi ihan kohtalaisen hyvä fiilis, vaikka ponnistusvaihe meni täysin pieleen. Olen onnellinen siitä, että tytöllä oli koko ajan hyvä vointi - tieto sydänäänien romahtamisesta olisi varmaan musertanut minut täysin ja olisin ehkä kokenut synnytyksen traumaattisena. Imukupista ei siis jäänyt mitään kammoa ja niin kuin moni täällä on sanonut, sen koki vain taivaallisena helpotuksena siinä vaiheessa, kun omat voimat olivat täysin lopussa.



Synnytyksen kesto kokonaisuudessaan:



I vaihe: 10:15

II vaihe: 02:03

III vaihe: 00:12



Oikein kovasti tsemppiä loppuraskaudessa kärvisteleville ja erityisesti muille joulumammoille! :)



-Pilkku & Typykkä 7 vrk-