Äitini ja veljeni kuolemat ovat tehneet minusta immuunin tyhjänpäiväiselle marinalle.

Mutta se paha olo, jota turhalla marinalla puretaan on kovin subjektiivinen kokemus, eikä kukaan ole niin paljon toisten yläpuolella tai parempi muita, että olisi varaa arvostella sitä subjektiivista tunnetta. Mä halveksin itsensä ja omien kokemustensa ylentäjiä.

menee kyllä ohi. Sure ihan omassa tahdissasi.

kun läheisen kuolema oli tuore juttu.

kun läheisen kuolema oli tuore juttu.

kun asian on jollain tasolla läpi käynyt, niin sitä taas huomaa sortuvansa samaan vanhaan marinaan.

Tosin nykyisin taas sorrun itsekin toisinaan turhaan valittamiseen kun väsyttää jne. Enkä aina jaksaisi kuunnella niitä muitakaan valittajia. Mutta tosiasiassa elämäni tärkeysjärjestys on jossain määrin muuttunut silloin kolme vuotta sitten, ja se on säilynyt. Olen oppinut nauttimaan hyvin arkisista asioista.

perspektiivi muuttuu. On silti hyvä yrittää pitää samanaikaisesti yllä perusempatiaa.



Vaikeuksia ei voi laittaa asteikolle. Jollekin kuollut koira on elämää ravisuttava kokemus, toiselle taas vain pieni surun aihe.



Suuri, kaunis ihmisyys ei vertaa eikä tuomitse, vaan antaa kaikkien kokea (ja ilmaista kokemaansa) omalla tavallaan.



Paljon voimia ja iso halaus ap:lle.

Suru on vaiheita joista toivottavasti mennään eteenpäin.



Minulle toipumisen mittari on juurikin se tunne tavallisesta elämästä:myöhässä oleva juna suututtaa.



Kannattaa pyrkiä työstämään suru sen sijaan että nostaa sillä itsensä muiden yläpuolelle.



t. Myös monta liian rakasta varhain haudannut

Ap

Ymmärrän AP:ta täysin. Läheisen ja rakkaan ihmisen kuolema tuo perspektiiviä ja samalla sellaista arvokasta elämänkokemusta, jota ei soisi kenellekkään.



Oman äitini (ja hänen siskonsa) kuoleman jälkeen tajusin itsekin, että kärsimys on suhteellista. Mielestäni AP ei lytännytkään toisten ihmisten kärsimystä, vaan totesi, ettei jaksa kuunnella turhanpäiväistä marinaa. Joten miksi nuo "et voi laittaa surua asteikolle" kommentit? Ja kuka valopää viitsi kommentoida jotain että "kun unohtuu niin kyllä se marina tulee takaisin" (huom, ei suora lainaus)? Aika parantaa haavat, mutta tuskin se parantaa elämänkokemusta :D

mutta kyllä jokainen voisi miettiä kuitenkin tykönään, että onko aihetta surra kun ei saakaan nyt sitä tai tätä?



Minua ärsyttää turhanpäiväiset valittajat, jotka valittavat kun "mun kynsihuoltaja tai kampaaja perui mun ajan" ja näitä pitäisi vielä muka ymmärtää.



Nyt kun aloin valittamaan niin toinen ryhmä, mikä yököttää, niin ovat ne jotka juoksevat lääkärissä koko ajan, kun nyt nipisti selästä tai hartioista ja vähän kyllä koski kurkkuunkin eilen. Tottahan lääkäri määrää kokeisiin, koska se tuo rahaa ja sitten pidetään suurta meteliä kun nyt kävin kokeissa. Lienee turha mainita, että koskaan ei mitään vikaa edes löydy.



Enkä tarkoita tässä oikeasti sairaita vaan niitä jotka juoksevat kerran kuussa lääkärissä olemattomien vaivojensa kanssa. Useinhan nämä ovat kolmekymppisiä. Jos he olisivat oikeasti sairaita, niin huonosti käy tämän maan kanssa.