Lue keskustelun säännöt.
Äidilläni syöpä, en pysty käymään katsomassa
10.01.2013 |
Eli äidilläni todettiin pitkälle levinnyt syöpä noin viikko sitten. On aika väsähtänyt ja makoilee paljon ja on todella masentunut, puhuu jatkuvasti kuolemasta ja kamalasta kohtalostaan ym. Minä olen yrittänyt tukea ja auttaa, piristää ja välillä se on niin vaikeeta, että molemmat vollotetaan yhdessä... Ja mulle tulee siitä ihan järkky olo, kun itken siellä vaikka minun pitäisi nimenomaa tsempata ja piristää, mutta pahennan vaan olotilaa :( Jotenkin tuntuu, että helpointa vaan olisi, kun ei käy katsomassa, mutta tottakai käyn, kun kyseessä rakas äitini.
Miten pystyisin muuttamaan asennettani sellaiseen parempaan suuntaan etten vaan itke ja voivottele äidin surkeaa kohtaloa??? Olen NIIN monta kertaa yrittänyt muuttaa suhtautumistani, tsempannut itseäni ja vetänyt syvään henkeä ja yrittänyt olla puhumatta taudista yhtään! Alan olemaan itsekin tosi väsynyt ja masentunut...
Kommentit (53)
Isäni kuoli syöpään kesällä, ja hänen vuoteensa äärellä itkettiin kyllä, mutta välillä naurettiinkin, paljon.
Meitä oli lisäkseni äitini ja sisareni, ja heidän läsnäolonsa helpotti. Vaikka isäni kanssa oli vaikea (varsinkin viimeisinä viikkoina) puhua kuolemasta, niin me naiset pystyimme siihen - jopa miettimään hautajaisia ja kuolemaan liittyviä muita muodollisuuksia.
Toivottavasti sinulla on joku jakamassa taakkaasi. Voimia sinulle ja äidillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tarvi ahdistua eikä pelätä. Tässä myös hyvä kirja:
Sielun Ikuinen Elämä
Lisa Williams
Monia meistä mietityttää se, mitä meille tapahtuu kun kuolemme.
Tässä hämmästyttävän syvällisessä kirjassa Suomessakin syksyllä 2011 loppuunmyydylle yleisölle esiintynyt meedio ja selvänäkijä Lisa Williams tutkii kuolemanjälkeistä elämää ja todisteita siitä.
Meditaation, selvänäön ja henkilökohtaisen henkioppaansa kanssa käymien keskustelujen sekä oman rajakokemuksensa avulla Williams tutkii sielun matkaa ja keskustelee erilaisista kuolemanjälkeisen elämän tasoista paljastaen, millaista elämä rajan toisella puolella on.
Sielun matka vastaa niihin moninaisiin kysymyksiin, joita monilla on kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä. Lisa tarjoaa näköalan tähän kiehtovaan aiheeseen tutkimalla sielunvaellusta ja jälleensyntymää.
Kuolema ei ole kaiken loppu vaan pikemminkin siirtymä toiseen maailmaan - paikkaan, jota meillä ei ole mitään syytä pelätä.
Lisa Williams on kansainvälisesti tunnettu meedio ja selvänäkijä, jolla on hämmästyttävä kyky viestiä kuolleiden kanssa. Hän on tuttu myös Amerikan televisiossa, jossa hänellä on ollut useita menestysohjelmia kuten Life Among the Dead ja Lisa Williams: Voices from the Other Side. Lisa kiertää esiintymässä valtaville yleisöille eri puolilla maailmaa ja pitää elämästään ja opetuksistaan blogia (www.lisawilliams.com). Lisäksi Lisa on koulutettu reikihoitaja ja kristalliparantaja. Hän asuu Etelä-Kaliforniassa poikansa ja kahden koiransa kanssa.
Äitisi tarvitsee tukea, ei mömmöillä tylsäksi tainnutettua tytärtä, joka ei uskalla kohdata tosiasioita.
Jos olisin äitisi, en haluaisi sinua luokseni. Kuolema tulossa ja lapsi parkuu, että miten minä kestän... Et mitenkäämn tuolla asenteella!
Miksi et anna äidin puhua kuolemasta, jos se puhututtaa? Parasta puhua nyt, kun vielä jaksaa. Suunnitelkaa hautajaisia, miettikää muistojuhlaa jne. ja naurakaa aina välillä miettien sitä, miten kukakin on ja millaisia kukkia tuovat jne.
Karmeinta on leikkiä, että äiti ei ole sairas!
hautajaisia alkaa suunnittelemaan!!!
Sehän on tietysti väistämätön tosiasia, mutta eiköhän se jonkinasteinen toivo elämän jatkumisesta, vaikka ihan muutaman kuukaudenkin, ole kuitenkin parempi kuin täysi luovuttaminen.
Mieluummin suunnittelisin vaikka äidin käyntiä kotona kuin hautajaisia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hautajaisia alkaa suunnittelemaan!!! Sehän on tietysti väistämätön tosiasia, mutta eiköhän se jonkinasteinen toivo elämän jatkumisesta, vaikka ihan muutaman kuukaudenkin, ole kuitenkin parempi kuin täysi luovuttaminen. Mieluummin suunnittelisin vaikka äidin käyntiä kotona kuin hautajaisia!
eikä leikitä, että kyllä tämä tästä. Julminta jaettavaa on väärä toivo! Eikä hautajaisista puhuminen ole luovuttamista vaan asioiden tekemistä valmiiksi.
kuunnella vain ja olla läsnä. Itse sairastuin vakavasti muutama vuosi sitten ja silloin vain on niin, että ei pysty oikein muuta ajattelemaan kuin kuolemaa ja synkkiä asioita.
Ja kaikkein tärkeintä mulle oli se, että oli läheiset ja ystävät sellaisia, että he tulivat minua katsomaan ja olivat vain siinä läsnä. Välillä juteltiin tosi synkkiä ja itkettiin, välillä ihan tavallisia juttuja ja joskus jopa naurettiin....
No minä olen siitä selvinnyt, toistaiseksi ainakin. Kerran kun on syöpään sairastanut, niin ei oikein uskalla koskaan ihan vilpittömästi sanoa, että on selvinnyt....
Mutta pahinta, olisi minulle ollut se, että läheiset olisi hylänneet minut. Älä siis mieti yhtään miten siellä pitää olla, menet vaan omana itsenäsi. Ja voin lohduttaa, että ette te ihan aina jaksa itkeä. Sekin vaihe tulee, kun haluaa vaan vaikka kuunnella kun toinen lukee iltasanoman otsikoita ja sitten puidaan niitä yhdessä.
Jaksamista sinulle. Mutta äitisi kyllä nyt tarvitsee sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulle annettu jostakin tarkka pvm. että tiedät ihan varmasti milloin joku kuolee?
Mitä ihmeen väärää toivoa? Ei sitä nyt kukaan ole mennyt sanomaan, että äiti paranee ja kaikki on hyvin. Jos suunnitellaan mahdollista kotonavierailua, se on monen kohdalla ihan mahdollista. Moni jopa haluaa KUOLLA siellä kotona, jos se sulle nyt on sitten mukavampaa suunnittelua.
Ei tulevan vainajan tarvitse omia hautajaisia suunnitella valmiiksi, sen kyllä pystyy omaiset tekemään, ole ihan huoleti.
hautajaisia alkaa suunnittelemaan!!! Sehän on tietysti väistämätön tosiasia, mutta eiköhän se jonkinasteinen toivo elämän jatkumisesta, vaikka ihan muutaman kuukaudenkin, ole kuitenkin parempi kuin täysi luovuttaminen. Mieluummin suunnittelisin vaikka äidin käyntiä kotona kuin hautajaisia!
eikä leikitä, että kyllä tämä tästä. Julminta jaettavaa on väärä toivo! Eikä hautajaisista puhuminen ole luovuttamista vaan asioiden tekemistä valmiiksi.
Älä ap välitä.
Tähänkin ketjuun on kirjoittanut useat ihmiset.
Miksi kaikki on aina sairaita jos joku on eri mieltä jostain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä rakkaasi tule.
Mene pelkästään sairaalaan ja ole siellä vaikka kuukausi putkeen, ilman että ihmiset tulee sinua moikkaamaan.
he ovat "kuoleman kohtaamisen ammattilaisia" ja asiasta puhuminen on helppoa.
Ei sun tarvitse osata ap.
Kun oma äitini sai aivoinfarktin menin ihan pois tolaltani, joka käskee siinä tilanteessa piristymään tai tsemppaamaan on keskenkasvuinen idiootti.
Se riittää että olet siinä ja vaikka sitten itket.
Jos tarvitset jonkun rauhittavan lääkkeen pahimpiin päiviin niin pyydä lääkäriltä. Mutta ei nyt missään nimessä mitään masennuslääkitystä kriisissä kannatta aloittaa.
Minusta myös olisi lohduttavaa keskustella kuolemanjälkeisestä elämästä, koska äitisi sitä kuitenkin miettii. Ei se ole tutputtamista puhua Jumalasta ja Jeesuksesta, olenm kai sitten tyhmä, mutta minusta on lohduttavaa tietää olevansa menossa taivaaseen ja että elämä ei lopu kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kampaat tukan ja viet vaikka korun kaulaan.
Oma kylpytakkikin voisi olla kiva ja aamutossut.
Yöpöydälle joku mukava muistoja herättävä valokuva.
Jos on lapsia, ne voi piirtää piirustuksia tuliaisiksi.
Pientä mieluista purtavaa jos maistuu ja saa syödä herkkuja. jne!!
Jonkun olisi autettava äitiä työstämään asiaa ja siihen ei nyt auta ap:n itku. Ap. jatkaa elämää äidin kuoleman jälkeenkin, mutta nyt on se apu äidille saatava!
Jos olisin itse kuolemansairas, en ehkä kaipaisi sängyn reunalle jotakuta itkemään, vaikka itse itkisin. Se ei varmaankaan auttaisi minua yhtään.
Minulle tulisi vain huonompi olo kun näkisin kuinka paljon lapsenikin suree....