Miksi yksityiset palvelut ovat saatanasta ja ihmisten höynäyttämistä?
Tällaisen käsityksen olen saanut yhteiskunnallisia aineita opiskellessani. Arkikokemukseni kuitenkin puhuu toista. Monet julkiset palvelut tuovat mukanaan lähinnä ihmistä vituttavan kontrollin ja sellaisten kyyläävän/rankaisevan asenteen. Varsinkin kun meidän perheessä ei ole mitään sellaista, että olisi syytä kontrolloida.
Ajattelin ensisijaisesti nyt esim. päivähoito- ja joitakin terveyspalveluita/opetusta ja sosiaalipalveluita.
Kommentit (20)
Yksityisissä voitot käärii pieni osa ihmisiä. Julkiset ei tuota voittoa, mutta minun mielestä eräänlaista voittoa on hyvä velijärjestelmien turhat johtajapestit ja suojatyöpaikat (julkisella)
Eikä ole kokoaikaista narinaa siitä, että on resurssipula ja voi voi voi kun te vanhemmat myöhästytte ja aina te myöhästytte ja vielä kerran myöhästytte (lapsen hausta). Voi voi voi kun on huolta ja lapset hankalia ja voi kun ne lapset on hankalia. Voi kun vanhemmat on hankalia ja kertokaas nyt työaikanne, että voimme kyylätä, miten kauan sieltä töistä nyt kestääkään tänne, ettei vain ole ruokaa tullut haettua kaupasta tällä välin. Hoitoaika on työssäkäyntiä varten!
Olemme varmoja, että te vain lintsaatte ja hoidatatte lapset meillä, ettekä menekään töihin! Niin ja muistakaa, että kun pk menee kiinni klo 17 niin oikeasti meidän henksu on mitoitettu lähtemään kotiin klo 16.30 ja kaikki haut sen jälkeen ovat meidän mielestämme myöhästymistä.
Tällaista oli kunnallisessa... Ja aina puhuttiin vanhempien myöhästymisestä, vaikka suurin osa lapsista haettiin jo klo 15.30 ja vain 1-2 lasta lähempänä klo 17. Yleensä jos hain lapset klo 16.45, ei ollut enää kuin oma odottamassa ja se ainoa työntekijä nyrpeänä, kun minä "myöhästyin". Suurin osa lapsista oli osapäivähoidossa, mutta aina vain jauhettiin liian pitkistä hoitopäivistä.
Ihanaa, nyt ei enää kukaan jauha. Siitä ilosta maksaa jo enemmän.
vanhemmilta työaikoja:)
Ja jos on jokin päivä, jolloin ovat esim. retkellä, hoitopäivän vaihtaminen onnistuu kyllä.
Se, että henkilökunta jokapäivä kertoo runsaasti lapsen päivästä, on hienoa minusta.
t.2
Päinvastin kuin väitetään maailmalta on kokemuksia siitä miten ykstyistäminen nostaa hintoja ja huonontaa palvelun laatua. Pahimpana esimerkkinä tästä on Britannian rautatiet joiden kunto ja luotettavuus romahtivat ykstyistämisen jälkeen. Pitäisi myös miettiä sopiiko tuo yksityistaminen oikeasti kaikille aloille, kuten sosiaali- ja terveyspalveluihin. Hintojen nousua se joka tapauksessa aiheuttaa.
..ja palvelu oli moitteetonta eikä kukaan ollut asiaton tai pahantuulinen/vahdannut kelloa kuten yleensä julkisella tehdään. Hammaslääkäri kyseessä. Homma hoitui nopeasti ja tehokkaasti.
että kaikki pitää saada ilmaiseksi ja elää tuilla opiskelematta ja tekemättä töitä.
yksityiset paremmat palveluthan maksaa.
Sosialistille ja kommunistille kaikki yksityinen on pahasta. Kaiken pitäisi olla valtion hallussa ja viranomaisten päätösvallassa. Kansalaiselle jää marxilaisessa yhteiskunnassa vain hallintoalamaisen ja nöyrän tottelijan rooli.
Suomessa marxilaisen ajattelun suosiota lisää meille tyypillinen kateus, kauna, katkeruus ja herraviha. Ei haluta sietää sitä, että joku tienaa leikkaamalla toisten hiuksia. Halutaan valtion parturiin.
Olen ilmoittanut tietyt hoitoajat ja koska lapsi on kuntoutuksen vuoksi hoidossa, sillä ei pitäisi olla väliä että minä olen itse kotona sillä välin. Vaan lähes joka viikko sama juttu; hoitoaikoja sovittaessa ollaan vaan että juujuu, onnistuu. Sitten kun hoitoajoista pitäisi pitää kiinni, käykin niin että aletaan marisemaan ja vaatimaan minua hakemaan aikaisemmin! Hoitoaika lapsella nyt 9-16, haen yleensä viimeistään klo.15.45 ja pidän usein vapaapäiviä + pitkät lomat. Eiköhän alettu mankumaan että hakisin jo 15.30...sitten sanottiin että "niinä päivinä kun sinulla ei ole mitään iltapäivisin, voisit tulla jo kolmelta". Voi vittu. Maksamme (mies töissä) hoidosta ja tätä sitten saamme; pitää ahdistua lapsen hoitoajoista, jotka on hänen omaksi parhaakseen sovittu!
En ihan ymmärrä noita yksityisten palveluiden ylistäjiä, esimerkiksi lähes kaikki onnettomuudet/lasten karkaamiset jne. ovat tapahtuneet yksityisissä päiväkodeissa. Ei se, että palvelu naamioidaan "ystävälliseksi" ja siitä joutuu maksamaan enemmän, tee siitä yhtään sen parempaa. Eikä kukaan ole ikinä julkisella puolella arvostellut lapsen hakuaikoja, taitaa ennemminkin olla tapauskohtaista ;)
Sairaanhoito toimii meillä julkisella puolella loistavasti, palvelu on nopeaa ja ystävällistä. Yksityisellä pjuolella olen joutunut jonottamaan paljon pidempiä aikoja ilman selityksiä, vaikka on ns. aika varattuna. Ja lisäksi hinnat ovat pöyristyttäviä.
Kuinkahan monta lasta on muuten pelastettu sillä, että päiväkodeissa ja kouluissa on jouduttu puuttumaan perheen elämään, vaikka täällä sitä pidetään "kyttäyksenä"? Ei mitään normaaliperheitä kytätä, mutta jos tarvetta ilmenee, on päiväkodin ja koulun työntekijöillä velvollisuus suojella lasta.
terveisin tyytyväinen veronmaksaja
Pihalla on aina lakimääräinen ihmisiä, iltapäivisinkin. Tiedän, että venyttävät omasta lähtöajastaan, jotta lakimäärä säilyy. Mielelläni maksan vähän ylimääräistä, kun tiedän paikan turvalliseksi.
Onneksi heillä se on sallittua.
t. 2
Onneksi heillä se on sallittua.
t. 2
sen siitä saa, kun lisäilee lauseita:D
Suomessa on päivähoidon, peruskoulun ja sairaanhoidon laatu maailman huippuluokkaa, ja kustannukset puolestaan minimaaliset muihin maihin verrattuna. Mutta eihän se tietenkään kelpaa, on paljon kivempaa maksaa enemmän ja tuntea itsensä hieman paremmaksi ihmiseksi kun käyttää yksityisiä palveluita.
No, tyhmät maksaa.
Se on vain etu kunnalle, että on muitakin palveluita.
Olen lisäksi sitä mieltä, että minun ei tarvitse kantaa harteillani muiden syntejä. Se, että "jotkut perheet" tekevät niin tai näin, ei mitenkään liity minuun. En käsitä, miksi minun pitäisi tavisvanhempana edes sitä paskanjauhantaa ("jotkut vanhemmat niin ja näin - voi voi voi ja resurssit") kuunnella.
Ap
ovat huonontuneet tämän korruptoituneen järjestelmän takia, jossa palvelu on ulkoistettu rahantekofirmalle ja ostopäätökset tekee firman osakas.
Missä suhteessa? Pitääkö sitä hokea kuin itsestäänselvää mantraa? Kun vertaillaan ja julkistetaan tuloksia, joku valitsee kriteerit ja antaa niille merkityksen, toiset ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tieto ei ole koskaan objektiivista.
mutta sitä en käsitä, että miten voi olla halvempaa yksityistää vaikka joku isohko hoitolaitos kuin hoitaa se kunnan toimintana - siis olettaen, että henkilöstömitoitus, palkat ja toimitilakulut ovat molemmissa vaihtoehdoissa samat. Mistä ne voitot oikein tulevat, ja miksi julkinen puoli ei voisi vain käydä kopioimassa yksityisen puolen toimintaa ja tehdä itse samoin, jolloin toiminta tulisi vieläkin halvemmaksi, kun niitä omistajien voittoja ei tarvitsisi maksaa?
Ja jos voitot tulevat hallinnollisten kulujen takia, niin eikös kunnassa ole joka tapauksessa se sama hallinto, joka maksaa saman verran, tuotettiinpa hallinnonalan palvelut sitten julkisesti vai yksityisesti.
Työntekijän näkökulmasta julkisella:
-kytätään toisten työaikoja
-työn teholla ei ole väliä, ainoastaan sillä miten pitkään olet työpaikalla
-työntekijän palkitsemisjärjestelmää ei ole
-esimiehet on valittu virkaansa iäksi. Mielenterveysongelmaisiakaan ei potkita pois ja ilmapiiri on usein tulehtunut olemattomien esimiestaitojen takia.
-vallitsee kateuden ilmapiiri (niitä pomoja kohtaan, koska tienaavat enemmän)
Yksityisellä:
-työaikoja ei kytätä niin tarkkaan vaan työn laadukasta ja nopeaa tulosta seurataan ja siitä myös palkitaan --> motivoi tekemään enemmän ja nopeammin, ja opettelemaan työnsä hyvin
-voit itse tienata enemmän, jos olet hyvä työssäsi (saada bonuksia ja edetä uralla)
-jos jollakulla on ongelmia, häntä pyritään auttamaan kalliillakin ohjelmilla (esim alkoholi- tai mielenterveysongelmat)
-esimiehiä koulutetaan kannustamaan ja antamaan hyvää palautetta
Meilläkin on muuten lapset yksityisessä kielikylpypäiväkodissa hoidossa ja olemme tosi tyytyväisiä. Tämä yksityinen maksaa kunnalle jopa vähän vähemmän kuin julkinen päiväkoti.
Kaikkien yrittäjien ja omistajien tavoitteena EI OLE voiton tekeminen, vaan itsensä ja muiden työllistäminen ja laadukkaan työn tekeminen! Usein yrittäjäomistaja tekee töitä ilmaiseksi, matkustaa halvemmin, kouluttautuu halvemmin ja ajaa vanhemmalla autolla, koska maksaa kaiken omasta pussistaan.
yksityisessä päiväkodissa. Vaikka matkaakin tulee sinne, tahdon silti pitää hänet paikassa, jossa aikuiset oikeasti välittävät lapsista, ja suhtautuvat heihin yksilöinä.