Miten tulipalossa kaiken menettäneet selviävät henkisesti

Kyllä ne muistot säilyvät mielessäkin. :) Mutta siitäpä projektia, digitoimaan/backupaamaan kuvia ja skannaamaan kirjeitä. Vaatteille ei oikein voikaan mitään, jos ei palonkestävää kaappia hankin.

Ei tartte murehtia, että muistot palaa.



Ihminen on yllättävän sitkeä tiukan paikan tullen. Tunnen kaksikin tulipalosta selvinnyttä ja molemmilla on uusi koti, uudet valokuvat eivätkä ne muistot loppujen lopuksi siinä palossa edes tuhoutuneet.

Osan kuvista pystyy hankkimaan takaisin kavereilta ja sukulaisilta.



Ja nykyäänhän valokuvat ja tiedostot voi varmuuskopioida toiselle puolelle kaupunkia tai maapalloa, sieltä ne sitten saa siirrettyä takaisin.



Ja kun henki ei mene, ei sen rinnalla mikään menetys kuitenkaan ole mitään.

Ja mitä hävisi..en esim.löydä lasten tarhakuvia ja pojan ekaluokan luokkakuvaa..enkä yhtä kirjaa..tytön pomppupallo ainakin hävisi muutossa.

olin äärimmäisen kiitollinen, että menetimme vain mammonaa. Vakuutus korvasi sen, mitä oli korvattavissa rahalla. Muistot jäi. Perintöesineet ja valokuvat tuhoutuivat, mutta mitä niistä. Siis oikeasti, sen rinnalla, ettei kukaan perheestäni edes loukkaantunut.



Oikeastaan tuntuu, että muistan ne tuhoutuneet tavarat paremmin nyt, kun olen ne menettänyt. Jos siis verrataan siihe, että ne vauvan vaatteet tai valokuvat lojuisivat jossain ullakolla vuosikausia.

Tallentakaa kuvanne Dropboxiin, siellä ne säilyvät salasanan takana turvassa bittiavaruudessa. Varmuuskopio jos jotain sattuu.

Tallentakaa kuvanne Dropboxiin, siellä ne säilyvät salasanan takana turvassa bittiavaruudessa. Varmuuskopio jos jotain sattuu.

en uskaltaisi laittaa henkkoht kuviani nettiin salasanan taakse.

Mieheni kotona on ollut tulipalo hänen ollessaan lapsi. Palossa meni paljon mieheni leluja ja kirjoja ja muita perheen tavaroita.



Nykyaan mies on tosi tarkka kaikista tärkeista muistoista. Esim kaikki kuvamme on tallenettu pilvipalveluun (ja muutama muu varmuuskopio) . Kun menemme pidemmaksimaikaa lomalle, mies vie toiseen paikkaan talteen jotain muistoja . Llisaksi meilla on tallelokero pankissa pitkäaikaiseen säilytykseen.



Eli kylla lapsuudentapahtuma on vaikuttanut mieheeni. Han on myos erittain tarkka tulen kanssa.

Tietenkään kaikkea ei voi varmistaa, mutta ainakaan yhden onnemuuden /varkauden jälkeen kaikki ei ole mennyttä.

Mutta kyllä se että tulipalosta selviää hengissä (tai se että joku siellä menehtyy) menee kaiken sen tavaran edelle.



Meidän lapsuuskoti paloi pari vuotta sitten, itse olin siis jo muuttanut aikaa sitten omilleni ja kaikki tärkein oli tallessa omassa kodissa. Toki lapsuushuoneen huonekalut ja teini-iän esineet ja muistot menivät, mutta ei niitä jotenkin osaa kaivata. Osa perheenjäsenistä kuitenkin joutui sairaalaan tulipalon vuoksi mutta selvisi kuitenkin, niin ei niillä tavaroilla jotensakaan ole väliä.



Enemmän kauhulla muistelisin, että minkä verran ullakollakin oli minun vanhoja lelujani - mitä ihmettä tekisin monella jätesäkillä ja pahvilaatikolla vanhaa roinaa ? Ehkä tämä on jokin puolustusmekanismi, mutten oikeasti kaipaa sitä tavaraa.



Myöskään vanhempieni en ole kuullut puhuvan palaneesta omaisuudesta ikävöivään sävyyn.

Helposti. Kaikki tärkeä on digimuodossa ulkoisilla levyillä joista yksi sijaitsee kodin ulkopuolella. Esimerkiksi kuvat, videot, tiedostot.  Vanhat paperikuvat on myös skannattu niihin digimuotoon. Fyysisesti ei ole mitään sellaista mitä jäisi oikeasti kaipaamaan sillä fyysiset tavarat saa yleensä ostettua jälkeenpäin uudestaan. Omia digitietoja taas ei voi edes rahalla ostaa.

Miten köyhät selviävät henkisesti? Ja fyysisesti? Ovat ilmeisesti näkymättömiä kitujia.

Voihan tuollainen olla helpotuskin. Voi aloittaa uudelta, puhtaalta pohjalta sekä symbolisesti että konkreettisesti, varsinkin jos vakuutukset on olleet kunnossa, eikä ole itse paloa sytyttänyt - ainakaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. 

Ei konmarittamista, ei turhaa tavaraa, muistot kannattaa muutenkin tallentaa omaan päähän tai sitten pilveen, jos oma pää on hatara. Muisto ekoista kouluvuosista ja omat maalaukset ja käsityöt eivät sittenkään ole niin suuria menetyksiä, koska ei sinusta tullut sen kummempaa, ei perusteta jälkeesi museota tai edes kirjoiteta kirjaa tekemisistäsi. Nythän voit vaikka muistella sen oman siihen astisen elämäsi nauhalle, ja siitä ehkä omaelämäkerraksi. 

Olen menettänyt lähes kaiken tulipalossa joskus. Naapurissa syttyi tulipalo joka levisi asuntooni myös. En minä vaatteita tai huonekaluja alkanut suremaan. Harrastus välineet, valokuvat oli enemmän arvokkaita kuin joku sänky tai telkkari. Kyllä siitä selvii jos asenne on oikea. Valokuvia saa lisää vaikkei omista lapsista lapsena.

Yleensä ihmisen on pakko jatkaa elämäänsä. Tietysti kaiken menettäminen jättää trauman, ja on henkisesti raskasta aloittaa kaikki alusta... Mutta pakko mennä eteenpäin. Valokuvat ja erilaiset muistoesineet, niiden menettämisestä aiheutunut tuska on kyllä mitätön siihen nähden miten voimia vaativaa yleensäkin on aloittaa kaikki alusta! Etenkin jos menetettynä on enemmän kuin kerrostaloasunto!

Ai, niin.... Se nyt on kuitenkin se ensimmäinen henkinen haaste, että saa arjen rullaamaan.. Jos on perhe, lapsia useampi, niin miten saat arjen rullaamaan. Siinä on jo iso haaste ja henkistä koostumista vaativa tehtävä. Ei siinä nyt heti tule mieleen, että voi voi kun ne hääkuvat ja muut kastekuvat menivät...

Mä luulen, että jos meille kävisi näin niin lapselle se olisi suurin menetys sillä tuhansien eurojen edestä menisi legoja siinä samalla ja legot eivät ole korvattavissa samanlaisilla.

Itselleni mikään muu kuin perheeni ja lemmikkien hengissä säilyminen ole tärkeää.

Vauvanvaatteet???

Valokuvat on pilvessä ja muut muistot mielessä, se on kaikkein tärkeintä. Millään vaatteilla ei ole paskankaan väliä, jos osaa olla kiitollinen siitä että perheenjäsenten henki säilyi.

Itselleni oli jonkinlainen helpotus, kun kaikki meni tulipalossa. Jäi vaan vaatteet päälle ja rahapussi käteen. Puolisoni oli järkyttynyt ja yritti epätoivoisesti pelastaa raunioista tavaroita. Vuokrattiin kalustettu asunto ja minulla oli suuri vapauden tunne, kun en omista mitään. Se tunne haihtui sitä mukaan kun sitten uusia tavaroita hankittiin ja asunto.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni oli jonkinlainen helpotus, kun kaikki meni tulipalossa. Jäi vaan vaatteet päälle ja rahapussi käteen. Puolisoni oli järkyttynyt ja yritti epätoivoisesti pelastaa raunioista tavaroita. Vuokrattiin kalustettu asunto ja minulla oli suuri vapauden tunne, kun en omista mitään. Se tunne haihtui sitä mukaan kun sitten uusia tavaroita hankittiin ja asunto.

No olisit muuttanut telttaan tai luolaan.