Erosta 5 vuotta ja edelleen sinkkuna, olenkohan ihan outo??

et ole ollenkaan outo.

Välittävä vastuullinen vanhempi.

eikä mitään myöskään näköpiirissä. Olen varmaan toosi outo!!!

Ja kiitos kauniista sanoista, sitä juuri olen yrittänyt olla. Alkaa vaan hirvittää, kelpaanko enää koskaan kellekään, löydänkö jonkun joka musta (meistä) oikeasti välittäisi...

joka tosiaan on 36 vuotias, eikä suhteita ole ollut tuon 5 vuoden aikana. Paitsi joitain tapailuja, treffejä lähinnä.

et ole ollenkaan outo. Välittävä vastuullinen vanhempi.

Minäkin olin pitkään yh-sinkkuna, koska en vain löytänyt sitä oikeaa. Oli treffejä ja sen sellaista, mutta ei mitään vakavaa. Kyllä sen itse tuntee, kun tapaa sen oikean. Toki jos on monta pientä lasta, niin tapailukin on vaikeaa. Mutta ei siuis muuten lapset ole este, vaan merkitystä on vain rakkaudella ja kemialla.

Minulla on kyllä miesystävä, mutta tapailemme lähes ainoastaan, kun lapset ovat isällään. Lapset ovat kyllä nähneet miehen, mutta vain lyhyitä hetkiä ja pääasiassa muualla kuin kotonamme. Mitä enemmän mietin miehen sovittamista tähän kuvioon ja sen lapsilta vaatimaa sopeutumista sekä seuraan lähipiirin uusperheitä haasteineen, sitä enemmän minusta tuntuu, etten halua avo- enkä avioliittoon niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Elämä on helpompaa näin ja koska lapset ovat puolet ajasta isällään, minulle jää paljon aikaa elää omaa elämääni. Kun lapset ovat minun luonani, omistaudun heille. Erossa oli jo aikanaan riittävästi muutosta, nyt yritän vaan pitää arjen vakaana ilman enempiä muutoksia.

Itse aloitin deittailut, kun erosta oli mennyt puolitoista vuotta. En hakenut mitään vakavaa ihmissuhdetta. Lähinä hetken huvia itselleni.

Yksi päivä tapasin miehen, jolla oli tunteita minua kohtaan. Itse en ollut valmis todellakaan suhteeseen. Tästä on nyt vuoden päivät mennyt ja edelleen mies kuvioissa. Hänelle kelpasi koko paketti lapset ja koirat. Miehellä on myös lapsi ja minä olen ottanut hänet paketin mukana.

Koskaan ei tiedä milloin kolahtaa.

Minulla on kyllä miesystävä, mutta tapailemme lähes ainoastaan, kun lapset ovat isällään. Lapset ovat kyllä nähneet miehen, mutta vain lyhyitä hetkiä ja pääasiassa muualla kuin kotonamme. Mitä enemmän mietin miehen sovittamista tähän kuvioon ja sen lapsilta vaatimaa sopeutumista sekä seuraan lähipiirin uusperheitä haasteineen, sitä enemmän minusta tuntuu, etten halua avo- enkä avioliittoon niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Elämä on helpompaa näin ja koska lapset ovat puolet ajasta isällään, minulle jää paljon aikaa elää omaa elämääni. Kun lapset ovat minun luonani, omistaudun heille. Erossa oli jo aikanaan riittävästi muutosta, nyt yritän vaan pitää arjen vakaana ilman enempiä muutoksia.

Mitäs tuo sinun miesystäväsi tästä ajattelee? Oletteko pitkään olleet yhdessä vai onko tämä uusi suhde ja mies toivoo ja odottelee paremmin pääsevänsä elämääsi sisälle. Lapsillekin tekisi hyvää saada jokapäiväiseen elämään miehen malli, vaikka heillä isä onkin.

Toivottavasti olette keskustelleet miesystäväsi kanssa kuvion selväksi, koska muutoin kuulostat, hmm, hieman itsekkäältä. Ajattelit siis odottaa kunnes lapset täyttävät 18v ja vasta sitten alkaa elämään...?

yks säätö välillä, josta ei tullu mitään. Tavattiin ehkä kerran kuussa jos sitäkään parin vuoden ajan.

Nyt ei vuosiin kerta kaikkiaan mitään, eikä näköpiirissäkään mitään

niin onko se tervettä. Ok, voihan sitä etsiä miehen sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, mutta en takaa että löydät miestä heti kun napsautat sormia ja sanot, että nyt saa mies tulla. Rakkaus ei tule etsimällä.

5 vuotta erosta. Arki vaan täyttyy lasten hoidosta ja työstä. Lapset on enimmän osaa ajasta mun luona. Silloin kun ovat isällään, teen pidempää työpäivää. Ei tässä oikein ehtisi ketään miestä tapaamaankaan. Ja en tosiaan ole kaupan kassajonossa, kirjastossa tms. vielä törmännyt yhteenkään sopivaan mieheen :)

mutta kun ei vaan tapaa ketää missään. Baareissa en käy ja netissä on melko outoa porukkaa keskimäärin.

niin onko se tervettä. Ok, voihan sitä etsiä miehen sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, mutta en takaa että löydät miestä heti kun napsautat sormia ja sanot, että nyt saa mies tulla. Rakkaus ei tule etsimällä.

mutta kun ei vaan tapaa ketää missään. Baareissa en käy ja netissä on melko outoa porukkaa keskimäärin.

niin onko se tervettä. Ok, voihan sitä etsiä miehen sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, mutta en takaa että löydät miestä heti kun napsautat sormia ja sanot, että nyt saa mies tulla. Rakkaus ei tule etsimällä.

Jos itselleni tulisi ero, niin erittäin suurella todennäköisyydellä en ottaisi naista vaivoiksi, vaan nauttisin sinkkuudesta ;)



M35

mulla ei ole edes lapsia. JOtenkin vaan ei ennen kuin nyt ihan viimeisenä vuotena ole yhtään edes kiinnostanut ajatus parisuhteesta. Nyt on alkanut yksinäisyys ja seksinpuute riivata, mutta ikää on jo 38 :(

niin onko se tervettä. Ok, voihan sitä etsiä miehen sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, mutta en takaa että löydät miestä heti kun napsautat sormia ja sanot, että nyt saa mies tulla. Rakkaus ei tule etsimällä.

Elämä menee niinkuin menee. Jos on mies, niin on. Ja jos ei oo, niin ei oo. Ja mun mielestä on viisasta seurustella niin että asutaan omissa huusholleissa. Pakkoko sitä heti on rynnätä yhteen asumaan. Toki tästä pitää molempien olla samaa mieltä. Ja en nyt tarkota, että missään vaiheessa ei sais yhteen muuttaa, vaan että ei pidetä sen asian kanssa kiirettä. On lapsille tosi iso asia.

Elämä menee niinkuin menee. Jos on mies, niin on. Ja jos ei oo, niin ei oo. Ja mun mielestä on viisasta seurustella niin että asutaan omissa huusholleissa. Pakkoko sitä heti on rynnätä yhteen asumaan. Toki tästä pitää molempien olla samaa mieltä. Ja en nyt tarkota, että missään vaiheessa ei sais yhteen muuttaa, vaan että ei pidetä sen asian kanssa kiirettä. On lapsille tosi iso asia.

Minä en ole koskaan tätä ymmärtänyt. Itse en siis ole vieläkään eron jälkeen suhteessa, joten omia tekojani en puolustele, mutta minä ajattelen että lapsille olisi ollut jopa terveellisempää, että perhe-elämämme olisi normaalimpaa ja mulla olisi uusi mies, kuin että eletään tämmöistä erakkomaista sinkkuäidin perhe-elämää... Lasten takia en ainakaan himmailisi uuteen suhteeseen menoa, päinvastoin, ajattelisin että on lapsillekin hyvä. Siis jos kyse on kunnon miehestä tietysti, muunlaisia en harkitsisikaan edes jos olisin lapseton.

Elämä menee niinkuin menee. Jos on mies, niin on. Ja jos ei oo, niin ei oo. Ja mun mielestä on viisasta seurustella niin että asutaan omissa huusholleissa. Pakkoko sitä heti on rynnätä yhteen asumaan. Toki tästä pitää molempien olla samaa mieltä. Ja en nyt tarkota, että missään vaiheessa ei sais yhteen muuttaa, vaan että ei pidetä sen asian kanssa kiirettä. On lapsille tosi iso asia.

Minä en ole koskaan tätä ymmärtänyt. Itse en siis ole vieläkään eron jälkeen suhteessa, joten omia tekojani en puolustele, mutta minä ajattelen että lapsille olisi ollut jopa terveellisempää, että perhe-elämämme olisi normaalimpaa ja mulla olisi uusi mies, kuin että eletään tämmöistä erakkomaista sinkkuäidin perhe-elämää... Lasten takia en ainakaan himmailisi uuteen suhteeseen menoa, päinvastoin, ajattelisin että on lapsillekin hyvä. Siis jos kyse on kunnon miehestä tietysti, muunlaisia en harkitsisikaan edes jos olisin lapseton.

mutta onhan se nyt lapselle kova juttu, kun uusi ihminen muuttaa kotiin. Pointtini oli että ei pidetä kiirettä sen muuttamisen kanssa. Annetaan lapsille aikaa tutustua tyyppiin ja sopeutua ajatukseen. Pahimmillaan lapset on vielä erostakin ihan ruvella, jos kovin pian erosta uusi mies muuttaa huusholliin.

Ja seurustella voi vaikkei yhdessä asuttaskaan.

nyt suhteessa kolmatta vuotta, enkä tiennyt että tällaista voi ollakkaan... :)

Tuntuu, että kaikki alkavat nykyään pian eron jälkeen seurustella... Itsekin kohtaan ihmettelyä, enkö ole ketään löytänyt. Ei, en ole, enkä ole kyllä etsinytkään. Arjessa ja lapsissa tuntuu olevan niin paljon hommaa. Missä sitäpaitsi on hyviä vapaita miehiä??