Musta ei olis uusperhekuvioon, ei sitten millään!

Minusta oli uusperhekuvioon ja nyt perjantaina minusta tuli isoäitipuoli! Nuorin yhteinen lapsemme vasta vuoden.

En silti uskalla luvata, että en ketään hankkisi, jos joku shokkiero tai miehen kuolema ykskaks yllättäisi.

Ihan voi seurustella ja kumpikin asua omissa asunnoissaan, kunnes lapset ovat tarpeeksi isoja ja muuttaneet pois kotoa.



Näin toimisin myös itse, jos meille ero tulisi. En haluaisi pakottaa lapsiani uusperheeseen, jossa muutokset ovat aina kompromisseja ja joku aina kokee olonsa sorsituksi. Liian rankkaa. Lasteni ei tarvitse sellaisesta kärsiä minun takiani. Oma onneni ei ole tässä se tärkein. En tehnyt lapsiani sellaiseen elämäntilanteeseen, että olisin kuvitellut, ettei heihin tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa ja ihan tietoisena heidät tein eli en voi väittää, että pitäisikö nyt parhaassa iässäni muka elää yksin ja enkä saisi hankkia enää lisää lapsia. En hanki. Kun rupesin mieheni kanssa perustamaan perhettä, puhuimme jo silloin, että lapset tulevat ykkösinä meille kummallekin. JOs ero tulisi, olisivat lapset edelleen ykkösiä ja minä kykenen olemaan onnellinen, vaikka en asuisikaan jonkun miehen kanssa yhdessä. Lisää lapsia en hanki.

Kukaan ei erota, että ollaanko ydin vai uusperhe, kaikki luulee ydinperheeksi :) Minulla on aikaisemmasta suhteesta lapsi, joka pitää miestäni isänään. Mies kohtelee esikoistani kuin oma lapsi olisi. Yhteisiä lapsiakin meillä jo on :) Naimisiin olemme menossa. Lapset saavat tasapuolisesti rakkautta ja ovat onnellisia :) Joskus esikoiselle pitää toki kertoa, että mieheni ei ole hänen isänsä, vaan hänen oma isänsä jätti hänet ihan pienenä, eikä ole sen jälkeen kuulunut tästä mitään. Viina ja vieraat naiset aina menneet lapsen edelle tällä miehellä... Joten, mikäs tässä ollessa? :)

Johtunee siitä, että exiä ei pyöri kuvioissa sotkemassa pakkaa. Mun kaksi isompaa lasta asuvat aina meillä, näkevät isäänsä hyvin satunnaisesti ja hoitavat nämä tapaamiset ihan itse. Ovat yläasteikäisiä. Miehellä ei ole muita lapsia, kuin tämä meidän yksi yhteinen. Hänellä ei exää, jolla olisi tarvetta siten puuttua aioihin. Mieheni tulee toimeen isojen lasteni kanssa hyvin, eikä juurikaan puutu heidän kasvatukseen tms. on enemmänkin aikuinen kaveri, mutta pitää kanssa i kyllä yhteistä linjaa.



Näin olemme olleet reilut kuusi vuotta. Aluksi isompien lasteni isä oli enemmän kuvioissa ja silloin oli joitain ongelmia, lähinnä siksi, ettei isä pitänyt kiinni tapaamisista ja muutteli niitä miten sattuu. Sillä ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä uusperheeni kanssa.



Elämä on oikein harmoonista ja hyvää.

mutta olen samoilla linjoilla ap:n kanssa. Jos eroaisin tai jäisin leskeksi, niin mihinkään uusperhekuvioihin en lähtisi. Lapsillani on vain yksi isä ja se riittää. En kaipaa elämääni niitä haasteita, joita ajankäyttö, aikataulutus ja rahankäyttö uusperheessä saattavat aiheuttaa. Olen itse kasvanut uusperheessä, jossa osa sisaruspuolista asui perheen ulkopuolella äidillään. En vain halua kasvattaa lapsiani samanlaisessa elämänpiirissä kuin itse kasvoin.



En kaipaisi miestä rinnalleni arkea jakamaan, selviäisin siitä ihan hyvin yksinkin. Jonkun miehen tapaileminen olisi ok, mutta haluaisin asua erillään siihen asti kun lapset muuttavat pois kotoa.



Mutta mistäpä sitä tietää, elämä on yllätyksiä täynnä. Mutta nyt ajattelen asiasta näin.

Ei se nyt niin olennaisesti eroa ydinperheestä. Olen elänyt molemmissa...



Kun rakkautta riittää ja yhteiset pelisäännöt ovat selvillä asiat sujuvat. Ei tämä ole NIIN haastavaa, kun joka paikassa pelotellaan.



Enkä tosiaankaan koe, että lapseni kärsisivät. Päinvastoin! Avomieheni on heille rakas ja äiti onnellisempi kuin ennen. Olisivat tosi surullisia, jos tästä pitäisi luopua!



Joten, mitä te vouhotatte?

Kaksi lasta aiemmasta liitostani ja kaksi nykyisestä. Entinen mieheni on naimisissa ja me kyläilemme puolin ja toisin. Ei siis ole mitään ongelmaa kellään hyväksyä uusia ja vanhoja puolisoitamme. Lapset entisestä liitosta rakastavat äitipuoltaan, käyvät kylpylälomilla yhdessä, shoppailemassa yms... minä koen sen ainoastaan hyvänä asiana. Minun nykyinen mieheni on aina pitänyt lapsia kuin ominaan. Samalla tavalla hoitaa ja huolehtii, kuin omistaankin. En ymmärrä miksi lapsia tehdään, erotaan eikä hoideta eron jälkeen kunnolla asioita loppuun asti.

Ei se nyt niin olennaisesti eroa ydinperheestä. Olen elänyt molemmissa...

Kun rakkautta riittää ja yhteiset pelisäännöt ovat selvillä asiat sujuvat. Ei tämä ole NIIN haastavaa, kun joka paikassa pelotellaan.

Enkä tosiaankaan koe, että lapseni kärsisivät. Päinvastoin! Avomieheni on heille rakas ja äiti onnellisempi kuin ennen. Olisivat tosi surullisia, jos tästä pitäisi luopua!

Joten, mitä te vouhotatte?

Täsmälleen samaa mieltä. Onko tullut mieleen koskaan, että täällä kun uusperhekuvioista lukee, niin niissä yleensä on ongelmia kun kerran tänne kirjoittavat ja kysyvät neuvoa? Ei esim. minulla tai monella muullakaan uusperheen äidillä, jolla on kaikki asiat ihan kunnossa, ole tarvetta tänne kirjoittaa siitä aiheesta. Muutenkin aivan ihmeellisen mustavalkoista ajattelua, vähän samaa kuin niissä keskusteluissa että se joka pettää, pettää aina tai niissä, joissa päivitellään alle 3-v lapsen päivähoitoon vientiä. Varmaanhan teillä juuri on näihinkin asioihin jyrkät mielipiteenne.

Kaksi lasta aiemmasta liitostani ja kaksi nykyisestä. Entinen mieheni on naimisissa ja me kyläilemme puolin ja toisin. Ei siis ole mitään ongelmaa kellään hyväksyä uusia ja vanhoja puolisoitamme. Lapset entisestä liitosta rakastavat äitipuoltaan, käyvät kylpylälomilla yhdessä, shoppailemassa yms... minä koen sen ainoastaan hyvänä asiana. Minun nykyinen mieheni on aina pitänyt lapsia kuin ominaan. Samalla tavalla hoitaa ja huolehtii, kuin omistaankin. En ymmärrä miksi lapsia tehdään, erotaan eikä hoideta eron jälkeen kunnolla asioita loppuun asti.

Teillä on vain sinun lapset=D

Ei voisi vähempää kiinnostaa toisen ihmisen erolapset, enkä muutenkaan voisi kuvitellakaan laittavani ketään muuta miestä lasteni hyvinvoinnin edelle.

Sen verran tunnen ittäeni, että jos ero tulis, niin uutta miestä en ottais, ehkä sitten kun lapset olis jo omillaan.

ei tee kenellekään perheessä hyvää. Myös äidillä on oikeus onneen ja uuteen rakkauteen. Toki niin, etteivät lapset kärsi.

Ei se nyt niin olennaisesti eroa ydinperheestä. Olen elänyt molemmissa...

Kun rakkautta riittää ja yhteiset pelisäännöt ovat selvillä asiat sujuvat. Ei tämä ole NIIN haastavaa, kun joka paikassa pelotellaan.

Enkä tosiaankaan koe, että lapseni kärsisivät. Päinvastoin! Avomieheni on heille rakas ja äiti onnellisempi kuin ennen. Olisivat tosi surullisia, jos tästä pitäisi luopua!

Joten, mitä te vouhotatte?

vai kuulutteko niihin harvoihin, joilla uusperhe toimii? Hienoa, jos toimii!

Itse en ole tavannut vielä toimivaa uusperhettä. Toimivaksi en katso äidin/isän arviota vaan lasten kertomusten mukaisen arvion. Tunnen uusperheitä, jotka pitävät itseään hyvinkin onnellisina ja yhtä jäsentä vain hankalana (ja tietysti siis ei johdu siitä uusperheestä lainkaan). Mutta se hankaluus näkyy tämän lapsen oman kertomuksen mukaan väärinkohteluna uusperheen taholta. Ei se silloin ole toimiva uusperhe vaan perhe, joka yrittää peitellä yhden jäsenensä epäreilun kohtelun.

Harmi vain, että huomasin sen kun olin jo ehtinyt perustaa uusperheen.

Ja kun tunnen meitä yhteensä neljä, on prosentti aika hyvä. On pilvin pimein ydinperheitä, jotka eivät toimi. Ei kukaan silloin tule sanomaan, että pahoinvointinne johtuu siitä, että olette ydinperhe. Haasteita on kaikissa perheissä, muodosta riippumatta. Voit milloin vain tulla haastattelemaan perheeni lapset. Voin lyödä vetoa, ettei kukaan heistä vaihtaisi nykytilannetta mihinkään muuhun.

Ei se nyt niin olennaisesti eroa ydinperheestä. Olen elänyt molemmissa...

Kun rakkautta riittää ja yhteiset pelisäännöt ovat selvillä asiat sujuvat. Ei tämä ole NIIN haastavaa, kun joka paikassa pelotellaan.

Enkä tosiaankaan koe, että lapseni kärsisivät. Päinvastoin! Avomieheni on heille rakas ja äiti onnellisempi kuin ennen. Olisivat tosi surullisia, jos tästä pitäisi luopua!

Joten, mitä te vouhotatte?

vai kuulutteko niihin harvoihin, joilla uusperhe toimii? Hienoa, jos toimii!

Itse en ole tavannut vielä toimivaa uusperhettä. Toimivaksi en katso äidin/isän arviota vaan lasten kertomusten mukaisen arvion. Tunnen uusperheitä, jotka pitävät itseään hyvinkin onnellisina ja yhtä jäsentä vain hankalana (ja tietysti siis ei johdu siitä uusperheestä lainkaan). Mutta se hankaluus näkyy tämän lapsen oman kertomuksen mukaan väärinkohteluna uusperheen taholta. Ei se silloin ole toimiva uusperhe vaan perhe, joka yrittää peitellä yhden jäsenensä epäreilun kohtelun.

Sääli, että näin kolmekymppisenä sinkkuna on aika vaikeaa löytää lapsetonta miestä, joka kuitenkin tahtoisi minun kanssani tehdä lapsia. En kuitenkaan tahdo yh-isää, koska haluan saada nauttia siitä suhteen lapsettomasta alkuajasta kun voimme tutustua toisiimme kunnolla ja tehdä mitä huvittaa niin ettei kaikkia suunnitelmia tarvitse tehdä lapsen ehdoilla alusta asti. Sitä lapsiperhe-elämää jaksaa varmasti sitten aika paljon paremmin, kun suhteessa on ollut myös toisenlainen vaihe jonka aikana se on saanut lujittua.



Jos mulla olisi jo ennestään lapsia, niin sitten voisin kyllä perustaakin uusperheen jonkun lapsellisen miehen kanssa, jos sattuisi sopiva tyyppi kohdalle jolla esim. samansuuntaiset mielipiteet kasvatuksesta. Tuossa tilanteessahan ne omat lapset ovat jo rajoittamassa elämää, joten tilannetta ei niin hirveästi muuttaisi se, että kuvioon tulee lisää lapsia, kun lapsiperhe-elämää on pakko elää jo joka tapauksessa. Ja musta on parempi niin, että molemmilla on lapsia tai sitten ei kummallakaan, joten kumpikin on tavallaan samassa asemassa.

Ei se nyt niin olennaisesti eroa ydinperheestä. Olen elänyt molemmissa... Kun rakkautta riittää ja yhteiset pelisäännöt ovat selvillä asiat sujuvat. Ei tämä ole NIIN haastavaa, kun joka paikassa pelotellaan. Enkä tosiaankaan koe, että lapseni kärsisivät. Päinvastoin! Avomieheni on heille rakas ja äiti onnellisempi kuin ennen. Olisivat tosi surullisia, jos tästä pitäisi luopua! Joten, mitä te vouhotatte?

..on uusperhekuvioiden ONGELMAT. Kun on eksiä, nyksiä ja tulevia eksiä ja kaikille tenavia...auta armias. Ja mikä pahinta. Tässä sekametelissä unohtuu useimmiten se tärkein: LAPSI. Ja varsinkin uuden kummpanin edelliset lapset ovat niitä hankaluuksien tuottajia.

Nimmerkki: Yksi ukko, yksi tenava ja kiitos ei enempää miehiä eikä lapsia

niin paljon näkee näitä uusperheitä, missä on yksi edellisestä liitosta, joka surullisena kulkee yksin. yrittää päästä loppuperheen yhteyteen, mutta on aina sivussa. Etsii sitten rakkautta siitä porukasta, missä on muitakin rikkinäisiä lapsia. Saa vertaistukea näistä.

Muu perhe tyytyväisenä möllöttää kuplassaan ja luulee, että kukaan ei heitä erota ydinperheestä. Paitsi se surullinen esikoinen, joka kokee, ettei kuulu muiden onneen.

Kukaan ei erota, että ollaanko ydin vai uusperhe, kaikki luulee ydinperheeksi :) Minulla on aikaisemmasta suhteesta lapsi, joka pitää miestäni isänään. Mies kohtelee esikoistani kuin oma lapsi olisi. Yhteisiä lapsiakin meillä jo on :) Naimisiin olemme menossa. Lapset saavat tasapuolisesti rakkautta ja ovat onnellisia :) Joskus esikoiselle pitää toki kertoa, että mieheni ei ole hänen isänsä, vaan hänen oma isänsä jätti hänet ihan pienenä, eikä ole sen jälkeen kuulunut tästä mitään. Viina ja vieraat naiset aina menneet lapsen edelle tällä miehellä... Joten, mikäs tässä ollessa? :)

Ei ole pakko ottaa yh-isää vaan sellainen, jolla on lapsi(a) puolet ajasta. Saat sekä sitä kahdenkeskistä, että lapsiperheaikaa, jolloin pääset näkemään miten miesystäväsi toimii omien lastensa kanssa. Jos aiot hänen kanssaan lisääntyä niin on hyvä tietää ennalta ettei tarvitse sitten itkeä, että mies ei hoidakaan vauvaa tms.

Ihan niin kuin kaikissa perheissä, myös uusperheissä homma toimii jos sitä perustamassa on täysjärkisiä ihmisiä, jotka osaa ajatella asioita lasten näkökulmasta ja yleensäkin toimia pitkäjännitteisesti.

Kuvio menee aina niin, että miehet hyväksyy naisen lapset kuin omikseen.

Mutta ne miehen lapset on vittumaisen ex-vaimon kakaroitA, jotka tungetaan pilaamaan viikonloppua.

Miehet onnistuvat isäpuolina, mutta tarinat kauheista äitipuolista on totta. Naiset ei sopeudu siihen, että heidän miehensä ovat kokeneet avioliiton ja lapsen syntymän jo aiemmin.

Äitipuolet hokevat, ettei vierasta lasta tarvitse rakastaa. Mutta miehen pitää pitää naisen lasta kuin omanaan,

Kaksi lasta aiemmasta liitostani ja kaksi nykyisestä. Entinen mieheni on naimisissa ja me kyläilemme puolin ja toisin. Ei siis ole mitään ongelmaa kellään hyväksyä uusia ja vanhoja puolisoitamme. Lapset entisestä liitosta rakastavat äitipuoltaan, käyvät kylpylälomilla yhdessä, shoppailemassa yms... minä koen sen ainoastaan hyvänä asiana. Minun nykyinen mieheni on aina pitänyt lapsia kuin ominaan. Samalla tavalla hoitaa ja huolehtii, kuin omistaankin. En ymmärrä miksi lapsia tehdään, erotaan eikä hoideta eron jälkeen kunnolla asioita loppuun asti.

Teillä on vain sinun lapset=D