Enpä tiennytkään, että on tällainen "sääntö" etunimissä:
ensimmäisen etunimen pitää olla lyhyt, ja toisen piempi.
Tai sitten ensimmäinen pitkä(kolmitavuinen), toinen lyhyt ja kolmanneksi vielä pitkä. Whaat!??
Tytöstämme tuli Ilona Helmi, mielestäni kaunis nimikokonaisuus, mutta monta kertaa olen saanut jo kuulla edellämainittuja väitteitä, että pitäisi olla toisinpäin. Siis Helmi Ilona...
Kommentit (43)
On erilaisia rytmejä ja on aika rajoittunutta, jos ei pysty tajuamaan kuin yhdenlaisen rytmin.
jonka halusimme välttämättä hänelle antaa, mutta ei etunimeksi. Siksi annoimme hänelle lopulta kolme nimeä, joiden tavut menevät 3-2-3. Se kuulostaa ihan kivalta. (Etunimi on hänellä siis puhuttelunimi.)
Yhden kaverin nimien tavut ovat 2-2, mikä kuulostaa todella oudolta ja töksähtävältä.
se mikään sääntö ole, mutta nuo ap:n esimerkkinimet nyt vain sointuvat paremmin Helmi Ilona järjestyksessä kuin Ilona Helmi. Tuo jälkimmäinen huutaa kolmatta nimeä siihen perään tasapainottamaan. Mutta tosiaan vain jos kerrot kaikille että tässä on meidän Ilona Helmi. Ilona Helmi Sukunimi taas kuulostaa hyvältä eikä sitä toista nimeä normaalisti muuten käytetä kuin sukunimen kanssa, kun virallisesti pitää jossain koko nimensä ilmoittaa.