Miksi mua ahdistaa ystävystyminen?

Sinä itse sen varmaan pohjimmiltasi tiedät, mutta pelkäätkö esim, että jos avaudut toiselle liikaa hän voisi käyttää luottamustasi väärin?

mulla on alkanut olla samanlaisia tuntemuksia nyt, kun olen melko hiljattain perustanut oman perheen ja vauva/pikkulapsi on vienyt kaiken energiani. Yhteydenpito ystäviin on jäänyt melkein nolliin, ja uusien ystävien (esim. samassa elämäntilanteessa olevien tyyppien) haaliminen tuntuisi siksikin väärältä. Tällä hetkellä mulle riittää oma perheeni, mutta toivottavasti ainakin osan ystävyyssuhteista voi elvyttää sitten ns. paremmalla ajalla.

Monesti kun tapaan uuden ihmisen ja alamme ystävystymään, jossain vaiheessa alkaa ahdistaa, että ystävyys jotenkin etenee liian vakavalle tasolle? Mä en tajua mistä tämä voi johtua! Sama juttu uuten käy aina miesten kanssa.. Mutta ystävyydessä jotenkin en tajua tätä, koska silloin olen itsekin aina sitä mieltä, että haluan ystävystyä!! Kaikki liian syvälliselle tasolle menevä ahdistaa :(

Oma ahdistukseni johtuu muutamasta todella ahdistavasta läheisriippuvaisesta tapauksesta. En enää milloinkaan halua saada yöllisiä itkupuheluita, lukea sähköpostistani itsemurhayrityksistä, kuunnella valitusta kun rahat on loppu ja on pakko elää luotolla.



Olen päätynyt siihen lopputulokseen, etten halua ystäviä, vaan tuttavia. Koska ystävyys tarkoittaa joillekin ihmisille sitä että toinen on aina auttamassa ja kuuntelemassa, ja minulla nyt ainakin on oma elämä, en voi olla jatkuvasti tavattavissa, "tyydyn" tuttavuuksiin.