isän rooli sairaalassa lapsen synnyttyä?

kun huoneessa on paljon porukkaa. Minun osastoaikana pienessä huoneessa on ollut kolme äitiä miehineen + vauvat tietysti. Ei siinä voi puhua, jo ihan siksi että ei voi tietää jos joku kaipaisi kipeästi unta, ja se huono on tosi ahdas, kirjaimellisesti väisteltiin toisiamme koko ajan jos jonkun piti mennä pois huoneesta, koska huone oli mitoitettu vain kahdelle sängylle. Omat lapseni ovat pääasiassa nukkuneet ekat päivät. Vasta kotona on ollut aikaa tutustua vauvaan kaikessa rauhassa.

4

En kyllä ymmärrä miten tämä toteutuu jos ei ole perhehuoneita. Toisen kanssa en oikein muista, oliko mies edes synnytyksen jälkeen sairaalassa vai ei. Kotiuduin 24h kohdalla.

Minusta on tosi järkevää aloittaa isyysloma vasta kotiutuessa jos lapsia on useampi ennestään ja äiti viipyy max 24h sairaalassa. Jos äiti tarvitsee fyysistä apua sairaalassa niin tilanne on toki toinen, samoin kuin ensisynnyttäjillä, jotka ovat ainakin meillä aina sen 2yötä (minimi 36h) sairaalassa.



Monilapsisissa perheissä kuten meillä isyyslomaa ei muutenkaan kanta tuhlata helppoihin alkuviikkoihin kovin paljoa kun vauva lähinnä vaan nukkuu vaan säästää esim.kesään, jolloin ei ole kerhotoimintaa isommille ja he kaipaavat isän antamia virikkeitä.

Eikö se mieskin tavallaan ole ensisynnyttäjä, jonka olisi yhtä tärkeää osallistua siihen ohjeistukseen ja opastukseen ja jo sairaalassa isä voi tukea imetyksen onnistumista, tutustua lapseen ja osallistua vierihoitoon.

Toki lapseen kyllä ehtii tutustua kotonakin, mutta vierihoito sairaallassa on merkittävä tekijä isäksi kasvamisessa.

Hyvin sanottu. Musta on jotenkin ihmeellistä että vielä nykypäivänä ei ole itsestäänselvää isän läsnäolo lapsen synnyttyä. Tarkoitan siis että niin moni synnäri ajaa isän kotiin vähintään öiksi.

Mulle tehtiin hätäsekstio aamupäivällä ja isä oli vauvan kanssa ensimmäiset tunnit kun minä olin heräämössä. Sitten kun pääsin illalla osastolle, isä oli vauvan kanssa vastassa ja siinä yhdessä ihmeteltiin tulokasta.



Oli tosi tärkeä ja kävi joka päivä töiden jälkeen meitä katsomassa kun jouduin viikon oleen sairaalassa. Vointi oli vauvalla ja mulla hyvä ja meillä olisi ollut ihan turhaa jos mies olisi ollut töistä pois ja maleksinut sairaalan käytävillä.



Paljon parempi oli, että sain rauhassa tutustua vauvaan, harjoitella imettämistä, nukkua ja isä tuli illalla meidän luokse työpäivän jälkeen.



Taysin henkilökunta oli aivan ihanaa, kiitos heille.

Olen isä ja lapseni äiti antoi jo heti synnytyksen jälkeen ehkä tavallista isomman "roolin" minulle isänä... Lapsen synnyttyä koppasin vauva syliin äidin mahan päältä ja siitä asti lapsi on ollut yksinomaan minun hoidettavani. Äiti oli synnytyksestä väsynyt ja nukahti perhehuoneen sänkyyn (synnytys tapahtui yöllä). Siinä minä sitten pidin seuraa vauvalle, juotin äidinmaidonkorviketta ja vaihdoin vaippaa. Vauva valvoi ja valvottikin sitten ensimmäiset kolme ikävuottaan minua. Äiti ei ryhtynyt imettämään vauvaa, eikä muutenkaan hoitamaan sitä. Jostain syystä minä miehenä olisin odottanut, että äiti kiinnittää vauvaansa edes jotain huomiota. Kun ei kiinnittänyt, niin katsoin tarpeelliseksi huomauttaa asiasta äidille=tuli riitoja tästä. Kun äiti ei saanut ymmärtämystä vauvan vieroksunnalleen kotona, niin lähti hakemaan lohtua toisesta miehestä=tuli ero, kun lapsi oli vielä ihan sylivauva. Vauva tietysti jäi isälleen ja nyt lapsi on 5-vuotias. 5 vuotta on siis kulunut ja se ihmeellinen äitiys ei ole astunut esiin missään vaiheessa. Missähän se on piilossa? Jotenkin epäilen, että sellaista ei taida koskaan tullakaan esiin=on aivan liian myöhäistä jo. Minulle ja lapsilleni äiti on vain henkilö, joka synnytti lapsen ja siihen se homma sitten jäi. Mitään muuta mainitsemisen arvoista en osaa, eikä kyllä lapsetkaan osaa, sanoa. Äidillä ei vain ole mitään merkitystä...

Tunnepuolen heikkeneminen johtuu siitä, että monet naiset vaativat itselleen synnytyksessä lähes kokovartalopuudutuksen.

Synnytyskivulla on oma merkityksensä, se valmistaa synnyttämiseen, kun sitten on ohi, syntyy valtava tunnereaktio, jos koko kroppa on puudutettu, järki pysyy liikaa mukana eivätkä tunteet pääse esille.

Eikö se mieskin tavallaan ole ensisynnyttäjä, jonka olisi yhtä tärkeää osallistua siihen ohjeistukseen ja opastukseen ja jo sairaalassa isä voi tukea imetyksen onnistumista, tutustua lapseen ja osallistua vierihoitoon.

Toki lapseen kyllä ehtii tutustua kotonakin, mutta vierihoito sairaallassa on merkittävä tekijä isäksi kasvamisessa.

Hyvin sanottu. Musta on jotenkin ihmeellistä että vielä nykypäivänä ei ole itsestäänselvää isän läsnäolo lapsen synnyttyä. Tarkoitan siis että niin moni synnäri ajaa isän kotiin vähintään öiksi.

kallista pitää semmoisia tiloja. Vaikka sinänsä kannatankin perhehuoneita kaikille, se taitaa olla mahdottomuus.

2

Se, että äiti menee kipushokkiin pidentää synnytyksen kestoa ja ponnistusvaihetta. Ei synnyttäminen ole mitään elämysteollisuutta, jossa pääasia on se, että äidillä on fantsu olo sen _jälkeen_, vaan siinä on pääasia saada lapsi elävänä ja terveenä ulos niin että äidillekään ei synny parantumattomia vammoja. Esimerkiksi ponnistusvaihe, jossa äidillä ei pitkän synnytyksen jälkeen vaan ole enää voimia ponnistaa, altistaa komplikaatioille.



Vauvoista pidetään tänä päivänä huolta paremmin kuin koskaan ennen, vaikka äidit saavat enemmän puudutteita kuin koskaan ennen. Miten tämä on mahdollista, jos se äidinrakkaus on kiinni siitä, että äidin pitää kärsiä synnytyksessä mahdollisimman paljon?

kipeä, vauva itki öisin ja piti jatkuvasti imettää. päivisin taas kauhea trafiikki heti aamusta, valot lätkäistiin päälle aikaisin ja porukkaa lappoi huoneeseen. Olin tosi tosi väsynyt koska synnytys oli kestänyt päiväkausia enkä ollut nukkunut kunnolla aikoihin.



Miehen läsnäolo mahdollisti sen että sain pistää korvatulpat korviin ja piiloutua peiton alle ottamaan edes hetken unta tarvitsematta stressata herääkö vauva itkemään ja kuulenko sen.



Tukala oli kyllä olla kahden hengen huoneessakin. Mies istui tuoleineen sängyn vieressä mutta kun siinä on se pöytä ja vauvan sänkykin niin ajautui tuoleineen kokoajan siihen ihmisten kulkureitille ja joutui pyytelemään anteeksi ja nousemaan seisomaan.

Olen isä ja lapseni äiti antoi jo heti synnytyksen jälkeen ehkä tavallista isomman "roolin" minulle isänä... Lapsen synnyttyä koppasin vauva syliin äidin mahan päältä ja siitä asti lapsi on ollut yksinomaan minun hoidettavani. Äiti oli synnytyksestä väsynyt ja nukahti perhehuoneen sänkyyn (synnytys tapahtui yöllä). Siinä minä sitten pidin seuraa vauvalle, juotin äidinmaidonkorviketta ja vaihdoin vaippaa. Vauva valvoi ja valvottikin sitten ensimmäiset kolme ikävuottaan minua. Äiti ei ryhtynyt imettämään vauvaa, eikä muutenkaan hoitamaan sitä. Jostain syystä minä miehenä olisin odottanut, että äiti kiinnittää vauvaansa edes jotain huomiota. Kun ei kiinnittänyt, niin katsoin tarpeelliseksi huomauttaa asiasta äidille=tuli riitoja tästä. Kun äiti ei saanut ymmärtämystä vauvan vieroksunnalleen kotona, niin lähti hakemaan lohtua toisesta miehestä=tuli ero, kun lapsi oli vielä ihan sylivauva. Vauva tietysti jäi isälleen ja nyt lapsi on 5-vuotias. 5 vuotta on siis kulunut ja se ihmeellinen äitiys ei ole astunut esiin missään vaiheessa. Missähän se on piilossa? Jotenkin epäilen, että sellaista ei taida koskaan tullakaan esiin=on aivan liian myöhäistä jo. Minulle ja lapsilleni äiti on vain henkilö, joka synnytti lapsen ja siihen se homma sitten jäi. Mitään muuta mainitsemisen arvoista en osaa, eikä kyllä lapsetkaan osaa, sanoa. Äidillä ei vain ole mitään merkitystä...

Tunnepuolen heikkeneminen johtuu siitä, että monet naiset vaativat itselleen synnytyksessä lähes kokovartalopuudutuksen.

Synnytyskivulla on oma merkityksensä, se valmistaa synnyttämiseen, kun sitten on ohi, syntyy valtava tunnereaktio, jos koko kroppa on puudutettu, järki pysyy liikaa mukana eivätkä tunteet pääse esille.

Voiko oikeasti jollain olla tälläinen ajatusmaailma.

"Järki pysyy liikaa mukana eivätkä tunteet pääse esille". Heheee! :D

Jännä, kun itse olen järkevä ihminen ja silti mulla on tiekkö tuntemuksia ihan jatkuvasti.

No, ainakaan sulla ei ole päässyt tuo järkipuoli liian hallitsevaksi... ;)