Kertoisitko kokemuksesi ns. energiasyöpöstä henkilöstä?

Ystävällä ei mennyt kai niin hyvin, ei ollut suhdetta eikä oikein perspektiiviä elämään. Olin aivan naatti aina tapaaamistemme jälkeen.



Sittemmin ystävä löysi ja menetti suhteen, ja asenne elämään on muuttunut. Enää ei väsytä hänen näkemisensä.

On valittajat ja sitten kaikentietävät. Kummatkin puhuu paljon.

Puhui ihan koko ajan ja lähinnä omista mielenkiinnonkohteistaan. Valitti myös jatkuvasti, vähän väliä oli naama nurin milloin mistäkin ja sellainen terve empatiakyky puuttui kokonaan. Kerran pidimme illanistujaiset nyyttärimeinigillä, mies tuli sinne ja eristäytyi porukasta harrastuksensa kanssa (jonka raahasi mukaansa..), söi kyllä kaikkien tuomia herkkuja mutta otti lähtiessään mukaansa omat tuomisensa(rahallinen arvo 1,5€). Rasittavaa seuraa, kaikenkaikkiaan. Kun pitäisi mennä muiden tahtiin, hän tuskastuu ja kiukuttelee kuin pahainen kakara.

Aina tavatessa oli sellainen tunne, että joudun kovasti tsemppaamaan seuratakseni hänen ajatuksenjuoksuaan. Olin tapaamisen jälkeen aina niin väsynyt, että piti levätä viikon verran ennen kuin olin valmis tapaamaan uudelleen.



No eipä siitä sitten maailman suurinta rakkautta koskaan syntynyt. Deittailu hiipui itsestään vuoden päästä.

joka vähintään soitti joka päivä/yö, joskus kävi useamman kerran päivässä, oli jatkuvasti vaikeuksissa, aiheutti meille kotietsinnän ym. mukavaa.

eniten itsestään sekä paljon turhista asioista, jotka saavat tuntemaan, että aika mene hukkaan ja aivot täyttyy paskalla. Ei osaa koskaan rauhoittua, koko ajan meno päällä.

Tutustuin miehen kautta hänen ystävänsä vaimoon. Tällä pariskunnalla on kolme lasta ja vaimo on heidän kanssaan kotona. Epäilen, että kotona oleminen oli käynyt liian raskaaksi ja nainen tarvitsi epätoivoisesti kuuntelijaa/ tukijaa ja valitsi minut. Olin itse juuri silloin jäänyt kotiin vauvani kanssa ja tietysti aika väsynyt itsekin.



Tuo tuttavanainen oli hyvin aktiivinen yhteydenpidossa, jatkuvasti kävi lasten kanssa meillä ja viihtyi todella pitkään joka kerran. Autoimme heitä tosi paljon (vaikka oma vauva vei siis energiaa) jne. Perhe muutti ja asuu yhä ulkomailla ja tuolloin nainen alkoi pommittaa minua tekstareilla ja meileillä. Asiat olivat koko tämän ajan samaa: parisuhteen ongelmia, lasten sairastelua, omia sairauksia (aivan järkyttävä lista näitä!), unettomuutta, stressiä ym. Siinä vaiheessa olin ollut puoli vuotta pätkäunilla vauvan kanssa (heidän lapsensa isompia) ja todella tuntui, että joka kerran kuin luin viestejä, tuntui, että minusta imetään viimeinenkin pisara.



Ratkaisin asian niin, että aloin ensin vastata tsemppaamalla, sitten en huomioinut valittamista vaan totesin jotain positiivista, sitten harvensin yhteydenpitoa - joka nyt on hyvin harvassa. Lähetämme ystävällisiä terveisiä ja onnentoivotuksia ym. silloin tällöin. Osin tämä taitaa johtua siitä, että itse harvensin yhteydenpitoa. Osin johtunee siitä, etten enää mennyt mukaan valitukseen. Oli uskomatonta huomata, miten paljon parempi olo tuli, kun otin etisyyttä. Vastaisuudessa aion asettaa tiukemmat rajat.

Mulla on kaveri joka soittelee maratonipuheluita monta kertaa viikossa. Puhua pälpättää itsestään, päivästään, kavereistaan, työstään, kaikesta eikä mistään. Ongelmat ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina, ja niitä huokaillaan yhdessä ja joskus naisporukassa. Porukan illanistujaisissa yleensä aiheet kiertää tämän yhden navan ympärillä. Jos jky yrittää puhua omista ongelmistaan, kääntää tämä narssissi aiheen sukkelasti jollain tavalla itseensä. Todella itsekeskeinen, tosin luulen ettei itse sitä tajua. Kukahan tuolle uskaltaisi sanoa, kun on vielä erittäin suuttuvaista ja mököttäväistä tyyppiä...

Ja siitähän ei pääse eroon. Narsisti, hamstraaja, vainoharhainen. Hänen kanssaan voi olla vain täsmälleen samaa mieltä tai sitten joutuu tappelemaan. "Virheistään" tai esim. vastaan otetuista palveluksista voi joutua maksamaan paljon myöhemmin, tietysti huonoilla hetkellä.



En voi olla hänen seurassaan pitkiä aikoja, koska alan vetäytyä sisäiseen maailmaani ja sieltä palaaminen kestää pitkän aikaa. Yritän pitää etäisyyttä mahdollisuuksien mukaan.

Hän valittaa aina ja on äärimmäisen pessimistinen ja huonoitsetuntoinen kaikinpuolin. Ilmoitti esimerkiksi jouluaatonaattona iltapäivällä, että ei pääse aattoiltana meille, koska on silloin päänsärkyä. Tämä on siis ihan ok, hänet oli kutsuttu, mutta olisi myös ollut ihan ok kieltäytyä kutsusta vaan koska ei huvita.



Keskustelussa koko ajan sellaisia: no tästä en sitten viitsi sanoa mitään, ettei se ja se suutu- kommentteja, tarkoitksena saada kyselemään innostuneesti lisää. Keskustelussa myös sellaisia jatkuvia hymähtelemisiä tyyliin "et nyt tiedä tästä asiasta kaikkea enkä aio kertoa, mutta haluan silti JUURI tätä asiaa puitavan juurta jaksain".



Asia ei ole koskaan mitenkään ratkennut, se on hänen perusluonteensa. Kaikesta huolimatta hän on tavallaan tosi kiva ja "hyvä" ihminen kaikin puolin, vaikka on enemmän tai vähemmän rasittava. En halua tavata häntä päivittäin, koska negatiivisuus on tarttuvaa ja en halua ärsyyntyä muutenkaan liikaa. Tapaamme satunnaisesti ja lapseni ovat hänellä joskus hoidossa. Pidän itse yllä "rajaa", etten ärsyynny liikaa ja hän ei sitä ylitä, koska ei ole mikään tuppautujaluonne.



Jos olen koko päivän hänen kanssaan, niin olen kyllä tosi poikki.

Minä minä minä ihminen... Valitan tai ole valittamatta. Ihmiset eivät pidä minusta ja häpeän itsekin omaa käytöstäni tai sitä millainen olen muiden ihmisten kanssa.



Olen ratkaissut asian siten etten ole enää kenenkään kanssa tekemisissä. Muiden ei tarvitse tuskastua siitä kuinka epätoivoisesti yritän olla heidän seurassa, eikä minunkaan tarvitse tuntea itseäni huonoksi siitä etten osaa olla muiden ihmisten kanssa.



Tunnen toki itseni yksinäiseksi mutta parempi näin :(

Minä minä minä ihminen... Valitan tai ole valittamatta. Ihmiset eivät pidä minusta ja häpeän itsekin omaa käytöstäni tai sitä millainen olen muiden ihmisten kanssa.

Olen ratkaissut asian siten etten ole enää kenenkään kanssa tekemisissä. Muiden ei tarvitse tuskastua siitä kuinka epätoivoisesti yritän olla heidän seurassa, eikä minunkaan tarvitse tuntea itseäni huonoksi siitä etten osaa olla muiden ihmisten kanssa.

Tunnen toki itseni yksinäiseksi mutta parempi näin :(

Mitä jos kokeilisit kysellä keskustelukumppaniltasi HÄNEN elämästään? Kuuntelisit, esittäisit lisäkysymyksiä ym. Jos tiedostat asian, voit tehdä sille jotain. Marttyyriys ei kaunista ketään.

Työkaverillani ei ole mikään koskaan hyvin vaan kaikki on paskaa. Hän on aina kipeä ja väsynyt, puhuu usein vaivoistaan ja silloin kun itse ei ole niin lapsi on. Sanoo olevansa yksinhuoltaja vaikka lapsi kyllä viettää aikaa isänsä luona useinkin. Työasiat ja työkaverit on hänen mielestään kaikki aivan p:stä, tekee marttyyriasenteella kaiken ja aina omasta mielestään eniten töitä. Haukkuu koko ajan muita selän takana ja epäilee muita vainoharhaisesti jos jonkinmoisesta vilunkipelistä. Kun hänelle tarjoaa apua, ei se kuitenkaan kelpaa, vaan huokaillen jatkaa samaan malliin 'kai se on pakko jaksaa taas tämäkin itse hoitaa'-asenteella. Sitten taas valittaa kun mistään ei saa apua.



Työpaikalla kun ollaan en ole päässyt hänestä karkuun. Lopareita nyt en tuollaisen ammattivalittajan takia viitsi ottaa, yritän kuunnella vaan mahdollisimman vähän ja keskittyä muihin asioihin.

Siis en ole jatkuvasti äänessä omista asioistani. Kuuntelen siis muita ja olen aidosti kiinnostunut heistä.

Silti olen rasittava ja ärsyttävä, eikä kukaan viihdy seurassani, vaikka esittäisivät muuta.

No lopetin yhteyden pidon muihin ihmisiin ja tottahan tuo etteivät minun kanssa halua olla tekemisissä kun eivät itsekään mitään yhteyttä pidä.

Minä minä minä ihminen... Valitan tai ole valittamatta. Ihmiset eivät pidä minusta ja häpeän itsekin omaa käytöstäni tai sitä millainen olen muiden ihmisten kanssa.

Olen ratkaissut asian siten etten ole enää kenenkään kanssa tekemisissä. Muiden ei tarvitse tuskastua siitä kuinka epätoivoisesti yritän olla heidän seurassa, eikä minunkaan tarvitse tuntea itseäni huonoksi siitä etten osaa olla muiden ihmisten kanssa.

Tunnen toki itseni yksinäiseksi mutta parempi näin :(

Mitä jos kokeilisit kysellä keskustelukumppaniltasi HÄNEN elämästään? Kuuntelisit, esittäisit lisäkysymyksiä ym. Jos tiedostat asian, voit tehdä sille jotain. Marttyyriys ei kaunista ketään.

on energiasyöppö. En haluaisi tuntea näin, mutta ei sille minkään mahda. Hän on aivan mahdottoman kovaääninen, tottelematon, ilkeä, ehtivä, osaava, ovela, sinnikäs... mitähän vielä. Kaikki ei siis suinkaan negatiivisia piirteitä, mutta kaikki nämä yhdistettynä aikamoinen paketti.



Olen aina aivan puhki kun hoidan tätä lasta, enkä ymmärrä miten sisko jaksaa sekoamatta. Hänellä on muitakin lapsia ja meno on aikamoista.

jotka puhuvat koko ajan itsestään ja haluavat olla huomion keskipisteenä ärsyttävyyteen asti. Kartan myös sellaisia, jotka puhuvat muista pahaa tai ovat jatkuvasti riidoissa milloin mistäkin syystä.

jotka puhuvat koko ajan itsestään ja haluavat olla huomion keskipisteenä ärsyttävyyteen asti. Kartan myös sellaisia, jotka puhuvat muista pahaa tai ovat jatkuvasti riidoissa milloin mistäkin syystä.

Olen vähentänyt yhteydenpitoa ihmisiin, joiden kanssa minua jatkuvasti ahdistaa, väsyttää ja ärsyttää. Olen asiaan mietittyäni huomannut olleeni roskakorina toisen ongelmille, ja omat asiani ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle noissa keskusteluissa. Äkkiäpä tuollainen märehtijä uuden uhrin keksii.

Ex-miehen sisko oli ja on varmaan vieläkin manipuloiva pummi. Suhteemme alussa lainaili luvatta meikkejäni, vaatteitani, pummi röökiä, kaljaa, siideriä, aina oli kyytiä vailla mieheltäni, oli oman veljensä hyväksikäyttäjä. Myös vanhemmiltaan oli jatkuvasti pummimassa rahaa ja muita hyödykkeitä. Hänen isänsä maksoi tälle pummille mm. puhelinlaskun ainakin vielä kun sisko oli 25v. Kaljaan oli aina kuitenkin rahaa mutta lapsen vaatteisiin ja vuokraan ei, vaikka oli työssäkäyvä ihminen ja äiti.



Kun jonkun ajan päästä tajusin mikä on homman nimi, ja rupesin itse kieltäytymään näistä 'lainaamisista', aluksi kohteliaasti ja myöhemmin vankkumattoman epäkohteliaasti, sain kuulla olevani nihilisti, nipo, mieheni alistaja ja pompottaja. Useamman kerran jätti mm. palauttamatta lainaamansa puseron, kerran jopa vei eteisestämme minun talvitakkini (!). Lievät raivarit sain tuolloin miehelleni, vaikka en muuten häntä tästä siskon käytöksestä kyllä syyttänyt. Aikanaan tuli ero ihan muista syistä ja samalla pääsin siskosta luojan kiitos eroon.

Säälittää ihan ex-miehen mahdollinen uusi kumppani mihin raukka joutuu...

Ihan jatkuvasti hakee ja keksii ongelmia (joita ei oikeasti ole olemassa) ja vaatii niihin paneutumista ja niiden selvittelemistä.

Hakee konfliktia ja haastaa riitaa jopa lasteni kavereiden kanssa. Sitten kun saa konfliktin aikaan niin alkaa soittelemaan minulle ja vaatii, että lasten kanssakäymistä pitää rajoittaa kun sejasekaveri niin kovasti manipuloi minun lapsiani ö.ö



Silloin kun ei hae konfliktia, niin kyselee koko ajan. "Mikä tämä on? Miksi se on tässä? Miksi se ei ole tuossa? Milloin siirrät sen muualle? Mihin aiot sen siirtää? Miksi? Miksi et siirrä sitä tuonne?"



Kolmas vaihtoehto on neuvon jakaminen. Niitä riittää ja ne ovat täysin älyvapaita.

Nuorena niitä kuuntelinkin, ja menetin niiden takia pari työpaikkaakin. Olisi pitänyt ymmärtää ettei pidä tehdä niinkuin äiti neuvoo :/



Välillä rauhoittuu kun hänelle on riittävän tiukkana, tai kylmettää välit tarpeeksi pitkäksi aikaa. Aloittaa kuitenkin uudestaan hyvin nopeasti.

jotka puhuvat koko ajan itsestään ja haluavat olla huomion keskipisteenä ärsyttävyyteen asti. Kartan myös sellaisia, jotka puhuvat muista pahaa tai ovat jatkuvasti riidoissa milloin mistäkin syystä.

Olen vähentänyt yhteydenpitoa ihmisiin, joiden kanssa minua jatkuvasti ahdistaa, väsyttää ja ärsyttää. Olen asiaan mietittyäni huomannut olleeni roskakorina toisen ongelmille, ja omat asiani ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle noissa keskusteluissa. Äkkiäpä tuollainen märehtijä uuden uhrin keksii.