Muita joilla on mennyt elämä "ranttaliksi" mielialalääkityksellä? Kerron oman kokemukseni..

lyrica, remeron, cipramil ja rivatril...



homma karkas käsistä täysin, velkaa tuli tehtyä 20.000 euroo, hylkäsin perheeni ja sanoin itseni irti työstäni.



Itse lopetin lääkityksen vuoden jälkeen, tästä seuras superhyper masennus psykoottisin piirtein.



Vielä luotin psykiatriin joka tuon jälkeen määräs seroquelia ja se veti totaalisen hitaalle ja olin zombi.



Nyt olen vierottanut itseni tuostakin hömmöstä ja hoohooo olenkin aivan ymmällä, että miten tässä näin kävi?



Ei työtä vain velkaa ja kukaan ei ota vastuuta!



Meni usko psykiatriaan

syyttää lääkkeitä omasta sekoilustaan.

Rakkaalle läheiselle on määrätty jotain mielialalääkettä ja hän sanoi, ettei uskalla/halua alottaa niitä.

Minä pidin/pidän lääkitystä hyvänä mutta sekö ei ole?

pystyin taas elämään normaalia elämää. Normaalit tunteet ja tasapaino tulivat takaisin. Pystyin käymään asioilla ja tapaamaan ystäviä. Koko elämä ei enää mennyt jännittämiseen ja ahdistukeen. Onneksi tajusin aloittaa lääkityksen. Muistan hyvin lääkkeen nimen, koska käytän sitä edelleen.

syyttää lääkkeitä omasta sekoilustaan.

ihan mikään burana tyylinen tapaus,

mielialalääkkeet todellakin saa pään sekaisin.

Ihan kun olisin huumeissa kulkenut, en todellakaan ollut oma itseni.

Mutta näistä jutuista ei voi oikein valittaa mihinkaan, kun psykiatria on yhtä pseudotiedettä.

Nyt tiedän, että jos ahdistaa tai masentaa mä kuuntelen musiikkia ja liikun niin, että tuntuu.

Kaikkeahan ne biposta lähtien ehdotti, mutta lääkkeet sotkee niin helposti pään.

Kuullut vastaavia tarinoita mielialalääkeistä. Jotkut on jopa sanoneet, että päässä pyörii ajatuksia vaikka kaverin tappamisesta eikä se lääkityksen ansiosta tuntuisi miltään.

Kyllähän lääkitys minuakin auttoi, mutta toisaalta siis alkoi mennä ihan liian lujaa ja elämänhallinta kadota, eli minulle ei sen takia sovi mielialalääkkeet.

ap

Kuvitelkaa se alkoi käymään kaupassa ja pankissa ihan tosta noin vaan yksikseen! Ei muka tarvinnut enää ketään vahtimaan! Cipramil sillä lailla vei siltä harkintakyvyn.





Kaverein lapsi sai rispeerdalia ja muuttui taas ihan oudon nyhveröksii, ei ollenkaan poikamaisesti enää tapellut. Hymyili vaan äidilleen ja istui sohvalla katsomassa telkkaria kuin ikälin sohvaperuna.

En enää miettinyt aamuisin miten selviän kokonaisesta päivästä. Pystyin menemään kauppaan, käymään kampaajalla ja jopa ravintolassa! Siis ihan meni elämä raiteiltaan. Pitäisikö ihan huonoa omaatuntoa potea siitä, että nykyisin olen iloinen, onnellinen ja pystyn käymään töissä ja harrastamaan?

ja kauhutarinat on höpöjä?

hyötyä, enkä ymmärrä mikä tarkoitus kauhutarinoilla on.

ainoastaan suuri vitutus? Jos siis vituttaa ihan koko ajan kun kuulee miehensä äänen tai näkee hänet?

kysyn tätä ihan vakavissani!

pystyin taas elämään normaalia elämää. Normaalit tunteet ja tasapaino tulivat takaisin. Pystyin käymään asioilla ja tapaamaan ystäviä. Koko elämä ei enää mennyt jännittämiseen ja ahdistukeen. Onneksi tajusin aloittaa lääkityksen. Muistan hyvin lääkkeen nimen, koska käytän sitä edelleen.

Ja mulla oli siis tosi vaikeitakin oireita, ihan kunnolla myös panikointia, mutta siitä huolimatta olen päässyt eteenpäin ilman lääkkeitä. Helppoa ei ole ollut mutta kutsuisin tätä kestävämmäksi ratkaisuksi. Sanon tämän vain yhtenä kokemuksena, omanani, koska tuntuu että aika monet napsii nykyään jotain lääkkeitä. Kyllä mäkin reseptin sain kun pyysin vaan, mutta en sitten tahtonutkaan aloittaa niitä.

Jännitys on eri asia kuin paniikkihäiriö tai ahdistuneisuushäiriö.

Jännittäminen on aika normaalia ja ymmärrettävää ja sen kanssa voi järkeil. Paniikkihäiriössä ne kohtaukset vaan tulee, vaikka kuinka järkeilisi ja vaikka kaikki olisi ihan hyvinkin. Niihin voi pyörtyä ja mennä tajuttomaksi, kun hyperventiloi. Kun paniikkihäiriö on kasvanut häiriöksi, se ei mene pois tahdonvoimalla. Sit voi mennä, jos ei pääse kehittymään häiriöksi asti.

Itsellä samanlaiset kokemukset mielialalääkeistä. Sain lääkkeitä ahdistukseen ja masennukseen. Lääkkeeet auttoivat. Minusta tuli sosiaalinen ja reipas mutta mikään ei tuntunut miltään. Nauoroin ja iloitsin muta se oli onttoa ja epäaitoa. Mietin mikä on vialla. ulkopuoliset eivät havainneet mitään. Lopetin lääkkeet aikanaan enkä halua enää kokeilla uudestaan. Lääkkeet olivat fluoxetin- merkkisiä.

On ikäänkuin koko ajan paniikkikohtaus päällä. Siis vuorokauden ympäri. Mutta kas, kun saa oikean lääkkeen, sairaus saadaan oireettomaksi. Silloin tekisi mieli läimäistä päin pläsiä sellaista lässyttjäjää, joko puhuu lääkkeiden turhasta napsimiesta.

sillon masennuslääke voi aiheuttaa rankkoja mania, hypomania tai sekamuotoisia jaksoja. tarvitsisi olla mielialaa tasaava lääke.

Kaverini sai masennukseensa jonkun lääkkeen ja voi pojat kuinka sekaisin hän siitä menikään. Se tietysti oli plussaa, että hän pääsi esimerkiksi lenkille kanssani, ylös ja ulos sängystään mutta minusta tuntui kuin olisin jonkin huumehörhön kanssa ollut liikkeellä. Jutut oli aivan sekopäisiä, ei mitään päätä eikä häntää, keskittymiskykyä ei ollut, liikkuminen oli sellaista vähän honteloa. Siis ihan pimeetä touhua. Lääkärikin ilmeisesti huomasi jotain, kun pienenennettiin annosta ja vaihdettiin merkkiä. Kaikille ei sovi kaikki ja annostus on yksilöllistä.

kuin masennus. Ja lääkityskin ihan eri kuin masennuslääkitys. Masennuslääkitys ei nimittäin vaikuta ihmiseen persoonaan. Se ei ole psykoosilääkitys. Nämä asiat monella menevät sekaisin.