Lue keskustelun säännöt.
Mistä apua lapsen lukihäiriöön?
30.12.2012 |
Olen vahvasti sitä mieltä että tokaluokkalaisellani on lukihäiriö, ja myös lapsen puheterapeutti on sitä mieltä.
Koulussa lapsi käy kerran viikossa erityisopen luona ryhmässä pelaamassa tietokonepelejä.
Olen ottanut yhteyttä koulupsykologiin, mutta hän on sitä mieltä että lukihäiriön diagnosoiminen olisi turhaa, koska se ei muuta mitään: koululla olisi edelleen tarjota vain se yksi viikkokerta erityisopella eikä opetuksellisia keinoja lukemisen auttamiseksi.
Lapsi on jo selvästi alkanut kehittää itselleen minäkuvaa jossa hän on huono ja välttelee noloja lukemistilanteita. Negatiivinen kehitys pitäisi saada katki, mutta mistä lähden hakemaan apua?
Kommentit (31)
21/31
|
30.12.2012 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
KOULUPSYKOLOGI on se, joka tekee tuon lukihäiriötutkimuksen ja määrittelee, onko lukihäiriö ja millainen. Hän käytännössä lähettää anomuksen neuropsykologiseen kuntoutukseen, vaikka se kulkeekin koululääkärin kautta.
Meidän lapselle tehtiin tunnin kerrallaan viisi kertaa testit ja todettiin lukihäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lukihäiriöinen poika saanut viime aikoina paljon kirjoitustehtäviä. Erityisope on ottanut asiakseen kirjoituksen ja nyt ruksataan kolmea eri vihkoa. Tehtävät ovat juuri kaksoiskonsonantti-tehtäviä ja sitä että opetellaan huomaamaan virheitä. On nyt viimeisen 1-2kk aikana kirjoittanut enemmän kuin 4,5 vuotena yhteensä. Jos olemme sukulaisia niin lisään vielä että nämä uudet tehtävät ovat tulleet eri erityisopelta..
En muista, oliko 4 vai 5 käyntiä. Kirjoitti raportin, ja koululääkärin luona käytiin myös. Oisko sitten ollut häneltä se diagnoosi ,en muista enää ihan tarkkaan ja paperit on tuolla mapissa, en jaksa kaivaa esiin ja tarkistaa. Pääasia on, että lukihäiriö on todettu, ja siihen saadaan tukea ja koulussa asia huomioidaan. Oppimussuunnitelmana on kirjattu mm. "Kokeissa ja sanakokeissa on tarvittaessa eriyttäviä tehtäviä".
Koulupsykologi on oikeassa. Lukihäiriö on varsin tavallinen oppimishäiirö, jonka voi erityisopettaja todeta. Psykologin tutkimuksia ei tarvita, sillä psykologi ei voi tehdä diagnooseja. Vain lääkäri tekee diagnooseja. Jos erityisopettaja toteaa lapsella lukihäiriön, on koulun järjestettävä tarvittavat tukitoimet. Tässä on erityisopettaja avainasemassa, sillä hän usein määrittää ne pedagogiset tukitoimet, jota lapsi tarvitsee. Jos koululla ei ole resursseja niin suuriin tukitoimiin, kuin mitä lapsi tarvitsee, saattaa viisainta olla koulun vaihto. Toki hojksata voidaan joka koulussa, mutta silti tarvitaan erityisopetuksen tukea ja tiiviisti. Hyvää tukea oppimisvaikeuksiin on myös neuropsykologinen kuntoutus, mutta se maksaa, eikä siihen saa Kelan yms tukea tavallisessa lukihäiriössä.
Viekää vaikka yksityiselle ja hommatkaa se lukihäiriö diagnoosi. Sen jälkeen vaaditte koulussa hojks:n, ja huom. siis vaaditte.
Siihen kirjataan lukihäiriä ja siitä johtuvat toimenpiteet, kuntoutukset ja helpotukset. Esim. oma lapseni saa tenttiä suullisesti, saa tarvittaessa käyttää kokeissa avustajaa jne. Kaikki kun on kirjattuna, niin koulu ei voi niistä laistaa.
On inhottava tapella asioista, mutta kun se on monesti se ainut keino auttaa sitä omaa lasta.
Pojan itsetunto on selkeästi kohonnut kirjoitustehtävien myötä. Sanoihin on alkanut ilmestyä välit eli tekstistä alkaa saada jotain selkoa. Poika itse huomannut kehitystä tapahtuneen ja tekee mielellään kirjoitusta mitä aiemmin väänsi itkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolla aiemmin joku mainitsi että "lakattiin sitten vaatimasta" no, minä en lakannut, vaan tappelin entistä kovemmin! Siinä varmaan se syy, miksi meillä lapsella homma toimii ja hänellä ei..
olen siis kommentin 21 ja muutaman muunkin tähän ketjuun kirjoittanut.
Vaatikaa vanhemmat oikeuksia lapsillenne Viekää vaikka yksityiselle ja hommatkaa se lukihäiriö diagnoosi. Sen jälkeen vaaditte koulussa hojks:n, ja huom. siis vaaditte.
Siihen kirjataan lukihäiriä ja siitä johtuvat toimenpiteet, kuntoutukset ja helpotukset. Esim. oma lapseni saa tenttiä suullisesti, saa tarvittaessa käyttää kokeissa avustajaa jne. Kaikki kun on kirjattuna, niin koulu ei voi niistä laistaa.
On inhottava tapella asioista, mutta kun se on monesti se ainut keino auttaa sitä omaa lasta.
Heti kun sanotaan että joku asia on oikeasti vanhempien vastuulla ja vanhempien hoidettava, ruvetaan vinkumaan syyllistämisestä. Ei kai kukaan väitä, että se negatiivisen minäkuvan korjaaminen positiiviseksi olisi helppoa, pirun vaikeaa se on, mutta silti se on vanhempien tehtävä. Pitkälle pääsee jo sillä, että vaivautuu juttelemaan lapsen kanssa, ja kertomaan mistä vaikeudet johtuvat. Ja jaksaa toistaa tuhat kertaa, että vaikka koulussa lapsella on vaikeaa, hän on juuri hyvä sellaisena kuin on. Ja kaikkein rakkain vanhemmilleen. Lapsi joka hyväksytään ja jota rakastetaan sellaisena kuin hän on, selviää kyllä lukiongelmista ilman itsetunnon alenemista. Mutta ilmeisesti tämäkin on nykyvanhempien mielestä jonkun muun asia hoitaa.
että kauanko kestää kun tulee ensimmäinen vanhempia syyllistävä viesti. Aivan kuin pelkkä vanhempien tsemppaus estäisi lasta tuntemasta itsensä tyhmäksi kun hän päivä toisensa jälkeen kamppailee lukemisensa kanssa koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herääppä tähän maailmaan. Tuollaiset kirjoista luetut viisaudet eivät riitä oikeassa elämässä. Tottakai lapsi peilaa itseään muihin ikätovereihin ja sen myötä pitää itseään hyvänä, huonona jne. Jos lapsi ei pysty luokassa suoriutumaan kuin muut, niin tottakai itsetunto ja tekemisen into alkaa laskea. Ei siinä vanhempien paijaaminen yksin auta. Jotenkin tosi naivistinen näkemys.
on se taho joka aloittaa tutkimisruljanssin. Siinä ei ole kyse siitä, huvittaako psykologia tehdä työnsä vai ei. Kyse ei ole myöskään siitä, huvittaako koulua tarjota tukea vai ei. Jos ongelma on todella olemassa, silloin tehdään hojks ja sen mukaan edetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
estäminen on vanhempien tehtävä, siinä ei muiden apu juurikaan auta.