Sinä, joka et vastaa tervehtimiseen

Saan itse valituksia tästä aika ajoin. En vaan yksinkertaisesti huomaa. Ihmettelen usein, miksi kaupungilla ei tule ketään tuttua vastaan.



Toinen juttu sitten että ihmisiä on vaikeampi tunnistaa uusissa ympäristöissä. Duunikaveria ei tunnista heti baarissa tai naapuria juna-asemalla. Tästä on kai ihan tutkimustakin.2

mutta sitä en vain voi ymmärtää, että ihminen, jonka tapaan lähes joka päivä pienen rivitaloyhtiömme pihalla, ei vastaa tervehdykseen. Minusta tuo on vain todella huonoa käytöstä!

no onpa täällä paljon kasvosokeita. vai olisiko vain ontuvasta selityksestä sosiaaliselle kömpelyydelle kyse?

JOs sitä haluaa vain olla omassa rauhassa. Ei siinä tarvitse muiden ihmisten tulla tunkeilemaan.

JOs sitä haluaa vain olla omassa rauhassa. Ei siinä tarvitse muiden ihmisten tulla tunkeilemaan.

jos ei ihan mykkä ole.

kuntosalilla, että kerran pukkarissa moikkasi nainen, jota epäsäännöllisen säännöllisesti olin salilla aina nähnyt. Olin kuitenkin silloin niin omissa ajatuksissani (odotin tulossoittoa koepalasta), etten vastannut. Itse asiassa meni pari minsaa, ennen kuin jonnekin aivojeni sopukoihin ylsi tietoisuus siitä, että hei, muahan tervehdittiin äsken. Ikinä en tahallani olisi epäkohtelias ja jättäisi vastaamatta. Ennihuu. Tämän episodin eli minun vastaamattomuuteni jälkeen ko. nainen on aina nähdessämme nakellut näkyvästi niskojaan. Ymmärrän, että hän ei tietenkään voi tietää, mitä silloin kerran tapahtui pitää minua oikeutetusti moukkana. Itse nykyään hymyilen hänelle aina, mutta hän kääntää heti katseensa. Harmittaa hitosti.

kuntosalilla, että kerran pukkarissa moikkasi nainen, jota epäsäännöllisen säännöllisesti olin salilla aina nähnyt. Olin kuitenkin silloin niin omissa ajatuksissani (odotin tulossoittoa koepalasta), etten vastannut. Itse asiassa meni pari minsaa, ennen kuin jonnekin aivojeni sopukoihin ylsi tietoisuus siitä, että hei, muahan tervehdittiin äsken. Ikinä en tahallani olisi epäkohtelias ja jättäisi vastaamatta. Ennihuu. Tämän episodin eli minun vastaamattomuuteni jälkeen ko. nainen on aina nähdessämme nakellut näkyvästi niskojaan. Ymmärrän, että hän ei tietenkään voi tietää, mitä silloin kerran tapahtui pitää minua oikeutetusti moukkana. Itse nykyään hymyilen hänelle aina, mutta hän kääntää heti katseensa. Harmittaa hitosti.

tai vaikka on kolmen pienokaisen äitinä ihan pihalla kaiken aikaa, tai jotain. kiitos vastauksestasi.

Kasvomuistini on onneton ja olen hajamielinen. Jos ihminen pukeutuu eri tavalla, laittaa hiuksensa uudella tavalla tms., en varsinkaan tunnista. Tervehdin kyllä kaikkia, jotka tervehtivät minua, jos huomaan tulleeni tervehdityksi. En ole tyhmä enkä epäkohtelias, mutta varmasti olen vahingossa ättänyt tervehtimättä usein. :)

Minulla puolestni on käytöshäiriö, minkä vuoksi yksikin väärä lausunto saa minut raiteiltani.

Minulla puolestni on käytöshäiriö, minkä vuoksi yksikin väärä lausunto saa minut raiteiltani.

ihminen. Mikä tuon nimi on, lukisin siitä mielelläni enemmänkin.

ja paniikkihäiriö. Muutin sen takia pois kerrostalostakin rivitaloon, koska yhteiseen rappuun meno ahdisti liikaa. Aina ennen kuin pystyin poistumaan kämpästäni, täytyi kuunnella tarkkaan ettei rapussa ole ketään ja yrittää hiipiä huomaamatta ulos. Paniikki ja pakokauhu iski jos jonkun kohtasin, enkä tosiaan tervehtinyt. Nyt rivitalossakaan en edes tiedä ketkä ovat minun naapureitani ja hyvä niin. Pelottavia ovat kumminkin.



Hassuinta on, että kukaan varmasti ei minusta päältä uskoisi että pelkään sosiaalisia tilanteita. Olen akateemisesti koulutettu ja teen vaativaa työtä, jossa pitää myös osata esiintyä. Se onnistuu hyvin, mutta "muodottomat" sosiaaliset tilanteet joissa ei ole selkeitä rooleja ja sisältöä kammottavat. Luultavasti minua pidetään ylimielisenä kusipäänä mutta se on minulle ok, kunhan saan olla rauhassa.

Jos ei ole laseja päässä en näe terävästi kuin metrin päähän

Ja muillekin. Eihän sitä tosiaan tiedä mitä kaikkea ihmisillä voi olla, joten paras vaan olla tekemättä johtopäätöksiä huonosta käytöksestä.

Nolo juttu.



Itse tervehdin meidän kotikulmilla kaikkia, mutta koska olemme asuneet täällä niin vähän aikaa, niin en tunnista mahdollisia naapureita missään muussa ympäristössä esim. kaupassa...tosi noloa, toki vastaan, jos joku tervehtii. Itse saatan miettiä, että onpa tutun näköinen ihminen jne...

mutta kun nämä muut ovat asuneet vuosia näillä kulmilla ja itse vain hetken, en vaan tunnista kaikkia, anteeksi...

puistossa juteltu useita kertoja ja kaupassa sitten kävellään ohi ikäänkuin ei tunnettaisi. Tuntee itsensä tyhmäksi moikatessaan, kun toinen ei osoita tunnistavansa. ja asutaan siis ienellä paikkakunnalla j akymmeniä kertoja juteltu. Sama juttu joidenkin naapureiden kanssa. Ja mielestäni en ole niin tollo, ettei mua viitsisi osoittaa tuntevansa/tunnistvansa.

Mutta eihän sitä tiedä.

Itse olen huomannut ilmiön, etten yksinkertaisesti tunnista ihmisiä, jotka tapaan muussa yhteydessä kuin totutussa ympäristössä! Esim. tosiaankin joku puolituttu hiekkalaatikonreunalta tulee vastaan kaupassa, en välttämättä heti yhdistä tuttua naamaa tuntemaani hiekkalaatikkohenkilöön. Liekkö yleistä?

lapsia, usein kävelevät kadulla koiransa kanssa. Ennen jaksoin vielä moikata kun tulivat vastaan, en enää kun nainen EI KOSKAAN vastannut tervehdykseen, mies kyllä. Eli sanon nykyään moi vaan ukolle, akka raahustaa perässä ja sille en sano mitään. En tiedä onko lapsettomuudella osuutta asiaan, meillä on kolme. Ehkä se pitää minua hulluna kun olen niin monta hankkinut...



Meidän kadulla on muutama muukin jotka ei tervehdi. Junttia seutua varmaan.

joka ilmeisesti vain niin turhamainen, ettei halua pitää silmälaseja. Ei tervehdi, vaikka häneen törmäisi.

Sama täällä en tunnista, johtuuko työstäni näen monia kasvoja päivittäin, vai mistä en tiedä. Mies aina kysyy helssattuaan jotain, tiesitkö kuka tuo oli. Vastaus on ei, vaikka olis ollut ihan naapurikin. Tai lasten luokkatoverioen vanhempi, heitä en mitenkään jaksa muistaa.

kyllä ihmiset. Ja tervehdin kaikkia, se on kohteliasta. En esim. voi ymmärtää yhtä tavaran toimittajan kuskia, joka ei tervehdi IKINÄ KETÄÄN! Meillä työssä (asiakaspalvelua), tervehdimme JOKAISTA asiakasta, tavaran toimittajaa, edustajaa, konsulenttia, työkaveria jne. Ja kyllä tuntuu todellisilta moukilta ja käytöstavattomilta junteilta ne jotka ei edes vastaa tervedykseen.

Koska se ei olisi sitä omassa rauhassa olemista

tervehtivää ihmistä.



Mutta kun haemme lapsiamme yhtäaikaa päiväkodista ja sanon hei, niin eräs pariskunta katsoo pitkin seiniä ja näyttää vaikealta ja nololta. Ihan sama, kummalle sanon (hakevat eri aikoihin), kumpikaan ei sano vastausta. Olemme istuneet vanhempainilloissa vierekkäin, heidän lapsensa on tuotu meidän lapsen synttäreille jne. mutta edelleen se hei ei sieltä tule millään.



Jos on sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai muuta outoa diagnoosia, niin miten kummassa se hein sanominen on vaikeampaa kuin lapsen haku päiväkodista tai tuominen kaverisynttäreille ja parin sanan vaihto. Molemmat vanhemmat puhuvat normaalisti päiväkodin henkilökunnalle ja toinen on jopa käyttänyt puheenvuoron vanhempainillassakin, joten kovin sosiaalisesti rajoittuneita eivät ole. Sokeakin osaa varmaan tervehtiä päiväkodin pihalla tai eteisessä, kun kuulee sanan hei.