Sinä, joka et vastaa tervehtimiseen

Käytöstapoja osata?

puistossa juteltu useita kertoja ja kaupassa sitten kävellään ohi ikäänkuin ei tunnettaisi. Tuntee itsensä tyhmäksi moikatessaan, kun toinen ei osoita tunnistavansa. ja asutaan siis ienellä paikkakunnalla j akymmeniä kertoja juteltu. Sama juttu joidenkin naapureiden kanssa. Ja mielestäni en ole niin tollo, ettei mua viitsisi osoittaa tuntevansa/tunnistvansa.

Mutta eihän sitä tiedä.

ihan esimerkkinä kolmelle pienelle lapselleen luulisin haluavan olla. Miehensä kyllä tervehtii meitä.



Ei tämä nainen siis tervehdi miestänikään. Ehkä ujo? Mutta oudolta tuntuu silti.

On paljon helpompaa tervehtiä, huikata nopeasti "moi" tai "hei", kuin katsella pitkin maata ja tuntea olonsa epämukavaksi. Juttelemaan ei tarvitse jäädä, mutta tervehtiminen kuuluu asiaan.

Kun muutettiin, niin vuoden ajan yritin, sitten lopetin ja ajattelin, että no, ei oo mun tehtävä opettaa noille käytöstapoja, olkoon juntteja.

en helposti tunnista kasvoja. Lisäksi en kiinnitä ylipäänsä huomiota ympäristööni esim. kaupassa. Ja työn puolesta tapaan koko ajan satoja ihmisiä, mikä ei auta tässä hommassa yhtään.



En asu pienellä paikkakunnalla joten en ole ap:n tarkoittama henkilö, mutta voin kuvitella että osa tutuistani kokee että yritän jotenkin väistellä heitä. En tee sitä tahallani.

en helposti tunnista kasvoja. Lisäksi en kiinnitä ylipäänsä huomiota ympäristööni esim. kaupassa. Ja työn puolesta tapaan koko ajan satoja ihmisiä, mikä ei auta tässä hommassa yhtään.

En asu pienellä paikkakunnalla joten en ole ap:n tarkoittama henkilö, mutta voin kuvitella että osa tutuistani kokee että yritän jotenkin väistellä heitä. En tee sitä tahallani.

kun ei tunnista. Mutta se, että jääräpäisesti vaan on vastaamatta tervehdykseen, on kyllä mielestäni outoa. Ehkä junttiutta.

Meillä kyllä tervehditään naapureita ja yleensä vaihdetaan muutama sanakin, joulun ja uudenvuoden tervehdyksetkin ilman muuta.



Asutaankin Keski-Euroopassa, jossa ihmisillä on ihan eri käytöstavat ja sosiaalisuutta Suomeen verrattuna.



Suomessa ollessamme lapset menevät kylässä reippaasti aikuisten luo ja tervehtivät kädestä, ja esittelevät itsensä, jos ei tunneta entuudestaan. 5- ja 7-vuotiaat lapset.

Itselläni on pahanlaatuinen kasvosokeus. Lisäksi saatan olla niin ajatuksissani, että en kertakaikkiaan huomaa tuttua tai ihan omaa miestäkään lähietäisyydellä. Vaivun niin helposti omiin aatoksiin, enkä huomaa ympäristöäni.



Silti, joka kerta, jos huomaan jonkun moikkaavan tai muuten tervehtivän, vastaan AINA. Vaikka en tunnistaisi moikkaajaa/tervehtijää.



On junteista junteinta olla moikkaamatta! Se ei ole merkki mistään muusta! Jos pelkäätte nimittäin, että se aikaan saa sitten toisten tunkeutumisen omaan yksityiselämään.



Juntti on juntti kaikessa, myös käytöstavoissaan. Tätä mieltä olen.

ihan sama tunnistaako ihmisen vai ei. Kuuluu ihan alkeellisimpiin käytöstapoihin. Ja asuinpaikka ei tähän asiaan vaikuta. Ihme porukkaa ketkä eivät tervehdi.

Tänne kun muutimme, niin oli minustakin vähän outoa tervehtiä kaikkia ihmisiä. Mutta mutta! Kyllähän siihen tottui, ja aina on itsekin paremmalla tuulella kun ihmiset tervehtivät ja itsekin tervehtii. Se ei mitään maksa ja on mukavaa kaikille. Itse en enää ymmärrä ns. suomalaista happamuutta. Kyllä se oma tila silti säilyy vaikka morjenstaa naapureita.

Yritän aina itsekin tervehtiä ja ilman muuta myös vastata toisen tervehdykseen. Mutta joskus olen niin omissa ajatuksissani, että kuljen ihan jossain sumussa enkä näe enkä kuule mitään. Mutta tahatonta siis, ja pyydän anteeksi kaikkia näitä kertoja.

Tänne kun muutimme, niin oli minustakin vähän outoa tervehtiä kaikkia ihmisiä. Mutta mutta! Kyllähän siihen tottui, ja aina on itsekin paremmalla tuulella kun ihmiset tervehtivät ja itsekin tervehtii. Se ei mitään maksa ja on mukavaa kaikille. Itse en enää ymmärrä ns. suomalaista happamuutta. Kyllä se oma tila silti säilyy vaikka morjenstaa naapureita.

kaikkia. Samoin vieraisilla käydessäni muissa kerrostaloissa. Ja nyt tässä sitten , naapureina omakotitalossa samalla tiellä. Kumma, että ei voi vastata. Olen miettinyt sitäkin, olenko jotenkin loukannut häntä.

ap.

En minäkään, olen aina kerrostalossakin asuessani tervehtinyt kaikkia. Samoin vieraisilla käydessäni muissa kerrostaloissa. Ja nyt tässä sitten , naapureina omakotitalossa samalla tiellä. Kumma, että ei voi vastata. Olen miettinyt sitäkin, olenko jotenkin loukannut häntä.

ap.

Ymmärrän kyllä tiettyyn rajaan asti sitä ettei tervehditä. Itse synnyin ja kasvoin omakotitaloalueella, eikä siellä nyt niin älyttömästi morjensteltu. Jonkun verran juu. Puolisoni lapsuuden kodissa taas tervehdittiin ihan kaikkia, ja kaikki kutsuttiin aina grillaamaan jne.

Siitä kun muutimme kerrostaloon, niin pidin puolisoani hulluna kun moikkasi kaikkia. Nyt se ei tunnu niin oudolta enää...

Mutta olen täysin samaa mieltä, että kyllä sitä pitää vastata tervehdykseen. On eri asia jos molemmat kävelee pää painuksissa, mutta se nyt vain on peruskohteliaisuutta tervehtiä.

Hyvänä esimerkkinä hissi. Suomessa seistään hiljaa ahdistuneena se pari minuuttia. Täällä tervehditään ja noteerataan toisen olemassaolo. Ei ahdista enää yhtään. On huomattu toisemme, ja että samassa ahdingossa tässä ollaan. Big deal. Suomessa hikoillaan notta LÄHTIS JO TOI POIS.

Noh, kulttuurieroja.. Kun takaisin muutamme, aion piruuttanikin jatkaa tervehtimistä. >:)

suomessa luullaan, että tervehtiminen on osoitus jostain syvemmistä tunteista tai yritys tulla lähiystäväksi, siksi luullaan, että on helpompaa teeskennellä että ei tunneta.



todellisuudessa olisi helpompaa tervehtiä lyhyesti ja päästä kiusaantumisesta kun puolituttu tulee vastaan. niin tekevät ihmiset muissa maissa, siksi vaikka huoneeseen tullessa sanotaan jotain, osoitetaan siis, että muut tilassa olijat on huomattu.



hyviin käytöstapoihin kuuluu vastata tervehdykseen vaikka ei tervehtijää tuntisikaan.

Itselläni on pahanlaatuinen kasvosokeus. Lisäksi saatan olla niin ajatuksissani, että en kertakaikkiaan huomaa tuttua tai ihan omaa miestäkään lähietäisyydellä. Vaivun niin helposti omiin aatoksiin, enkä huomaa ympäristöäni.

Silti, joka kerta, jos huomaan jonkun moikkaavan tai muuten tervehtivän, vastaan AINA. Vaikka en tunnistaisi moikkaajaa/tervehtijää.

On junteista junteinta olla moikkaamatta! Se ei ole merkki mistään muusta! Jos pelkäätte nimittäin, että se aikaan saa sitten toisten tunkeutumisen omaan yksityiselämään.

Juntti on juntti kaikessa, myös käytöstavoissaan. Tätä mieltä olen.

mutta aina vastaan, jos joku tervehtii minua.

Ja täytyy tunnustaa, että usein vasta illalla kotona (usean tunnin miettimisen jälkeen) tajuan, kuka minua tervehti.

Mutta siis: olkaa armollisia, en vain tunnista kasvoja!

Olen lievästi autistinen, en rekisteröi ympäristöäni.

Olen lievästi autistinen, en rekisteröi ympäristöäni.

jättäisi vaimoaan yksin kolmen alle kolmevuotiaan kanssa, jos tämä ei rekisteröisi mitä ympärillä tapahtuu.

Sinua ymmärrän kyllä oikein hyvin:)

näen monia kasvoja päivittäin, vai mistä en tiedä. Mies aina kysyy helssattuaan jotain, tiesitkö kuka tuo oli. Vastaus on ei, vaikka olis ollut ihan naapurikin. Tai lasten luokkatoverioen vanhempi, heitä en mitenkään jaksa muistaa.

naapureitaan.