Sinä jolla pitkä onnellinen parisuhde!

mutta voiko sen joku olla huomaaamatta nykyajan kertakäyttöihmissuhdekulttuurissa?

Miksei onnea saisi näyttää? Jaan muutenkin iloni ja suruni avoimesti.

Juuri jouluna aikuinen tytär katseli ja kuunteli puolisoni ja minun elämää ja sanoi, että teistä edelleen oikein hohtaa lämpöä toisianne kohtaan. Piti pyyhkäistä silmäkulmaa tuon kommentin jälkeen.

leveillä. Sitäpaitsi koskaan ei voi olla varma mistään tästä elämästä; toinen voi kuolla, sairastua vaikka vakavasti, tai rakastua päätäpahkaa kolmanteen osapuoleen vaikka avioliitto olisikin onnellinen.



En halua leveillä, koska kaikki voi muuttua. Huominen voi olla ihan erilainen kuin tänään. Ihmisetkin muuttuvat pitkässä liitossa, toinen voi ollakin ihan eri ihminen viisikymppisenä, kuin kaksikymppisenä. Yht'äkkiä voi huomata, että rakkaus on vain muuttunut esim. ystävyydeksi.



Meillä on miehen kanssa nyt kymmenen vuotta onnellista parisuhdetta takana mutta en pidä sitä itsestään selvyytenä! Välillä himoitsen miestäni ja haluan hellyyttä ja välillä taas haluan että minut jätetään rauhaan "lääppimisestä" eikä seksi kiinnosta pätkääkään. Välillä tuo ukkokulta on maailman ihanin mies ja välillä maailman tyhmin ja ärsyttävin laiskaperse... Sama tietty pätee minuunkin! Kukaan ei ole 24/7 onnellinen parisuhteessa vaan niitä riitäpäiviäkin tulee vastaan.

Minusta sellainen on vastenmielistä.



Ne, joilla sama onni on, tietävät itsekin, mikä onni heitä on kohdannut.



Ne, joilla ei ole, eivät kaipaa muistutusta siitä, mitä heiltä puuttuu.

Välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Pääasiassa paremmin. Esim. seksihalut senkun kasvaa.



Mikä lie hehkuttamista, mut kyl mä aika usein tuon esille sen, että oon tyytyväinen tähän suhteeseen. Ihan vaan siksi, kun niin moni eroaa ja hehkuttaa niitä uusia puolisojaan, jotta tulee näkyviin että ei se rakkaus ole vain uusien suhteiden asia.

Parasta jatkaa tuota linjaa. Joku varmasti keksii sitä kyseenalaistaa ja esim flirttailla miehellesi ihan vaan todistaakseen vääräksi väitteesi.



Saanko kysyä miten pitkä suhde? Oletteko ns vaatimattomia ihmisiä vai mikä on pitkän onnellisen suhteen salaisuus? Kaiken ei tarvikaan olla kuten saduissa ja molemmille riittää se mitä se tarjoaa?



Mielestäni pitkän suhteen yks avain on se että osaa tyytyä ja sopeutua elämässä. Niin moni haluaa enemmän, nopeampaa, seksikkäämpää, kauniinpaa, tiettyjä spesifejä ominaisuuksia.

Meillä onnellisen avioliiton kulmakivi on se, että tulemme hyvin toimeen keskenämme noin ylipäätään. Samat kiinnostuksen kohteet, henkinen yhteys erittäin hyvä, keskustelemme paljon ja nauramme paljon. Mies saa minut nauramaan, ja minä taasen kunnioitan mieheni älykkyyttä ja yleissivistystä ja monitaitoisuutta.



Meillä riidellään ylipäätään vähän, mutta väsyneenä tulee ihan tyhmistä asioista riitaa!



Hyvämerkki on se, että riidellään pikkuasioista, ei mistään oikeasti tärkeistä /perusasioista parisuhteessa esim. tasa-arvoisesesta kohtelusta, tai toisen kaltoin kohtelusta.



Seksi sujuu välillä paremmin välillä on sellaista matalalentoa. Mies ei enää nyt vanhemmalla iällä ole niin kovasti seksinperään kuin nuorempana, ikä tekee tehtävänsä, vaikka mieskunnossa ei mitään vikaa. Nuorempana mies selvästi seksinnälkäisempi. Nyt työt, väsymys ja stressi tekee välillä sen, että saattaa seksiaktien määrä olla pidempi. Mutta ei olla otettu paineita tässä. Suhteen alusta asti lupasimme olla rehellisiä etenkin omista seksuaalisista toiveista ja petikäyttäytmisestä, jos toista ei huvita se sanotaan suoraan, ja jos on saatava niin sekin sanotaan suoraan, myös se, mitä seksuaalisia toiveita olisi... Mun mies on kyllä sellainen ei-kokeilevaa sorttia kun taas minä olisin valmis vaikka mihin. Ollaan sellaista kompromissia tehty näissä asioissa.



Siivouksesta ja rahasta tulee välillä riitaa. Minä haluaisin sisustaa ja mies matkustaa. Toisaalta rahaa on ei ole hirveästi tuhlattavaksi, niin eipä tule riitaakaan siitä mihin ylimääräiset sijoittaa...

Meille riittää, että itse tiedämme, kuinka onnellisia olemme ja kuinka kivaa meillä on yhdessä. Jos se jostain näkyy ulospäin, OK.



Ja jos jotakuta kiinnostaa syy onnistumisellemme, voin kertoa, että liittomme perustuu yhtä paljon järjelle kuin tunteelle. Sitoutumisen aste on korkea. Olemme läpikäyneet muutaman vaikean kriisin, mutta eivät ne meitä ole sen kummemmin jalostaneet. Opettaneet kyllä, että kaikkea ei todellakaan voi saada ja että vallitsevista olosuhteista on tehtävä parhaat mahdolliset. Mitään ei pidetä itsestäänselvänä. Kovaa työtä suhteen ylläpito ei kuitenkaan lainkaan ole, päinvastoin.

Asia alkoi mietityttää kun eräs tuttuni harrastaa tällaista hehkuttamista enkä kehtaa häneltä kysyä miksi.



Ap:n parisuhde on kestänyt 19 vuotta ja olemme enimmäkseen onnellisia. Näihin vuosiin on mahtunut vaikeuksia mutta koskaan ei halua erota. Onni tulee siitä että toisen seurassa on hyvä olla ja kainaloon mennä. Yhteinen huumori, tietty vetovoima vaikkei se sellaista huumaa enää olekaan. Nimenomaan arki on sitä onnea.



Tuo oli kyllä mielenkiintoinen tuo yksi pointti että näille puolison vaihtajille voi muistuttaa että pitkä suhde voi olla ihana.



En minä varsinaisesti koe että onni pitää kätkeä mutta jotenkin sellainen hehkutus hämmästyttää.



Ja olen muuten samaa mieltä kuin edellinen, ei suhde ole mitään työtä tai en allekirjoita sitä että suhteen eteen varsinaisesti tehdään töitä ellei jollekin ole työtä tinkiä omista eduistaan joskus.

Ja olen muuten samaa mieltä kuin edellinen, ei suhde ole mitään työtä tai en allekirjoita sitä että suhteen eteen varsinaisesti tehdään töitä ellei jollekin ole työtä tinkiä omista eduistaan joskus.

t: nro 10

että on onnellinen, eiköhän ihminen vakuuta sitä enemmän itselleen kuin muille eli on jotenkin epävarma kuitenkin suhteestaan. Haluaa vakuuttaa että hyvin tässä menee.

Jos tulee puhetta parisuhteesta, kerron kyllä, että olen edelleen onnellinen mieheni kanssa ja rakastan häntä hyvin paljon. Että tämä avioliitto on elämäni paras asia (vaikka emme olekaan saaneet toivomiamme lapsia). Yleensä sanon kyllä samassa yhteydessä, että onni tuo mukanaan menettämisen pelon - en pidä tätä itsestäänselvyytenä. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta.



Olen vuosien varrella ystävien kautta saanut kuulla, että meistä näkyy se, että olemme suhteessamme onnellisia. Kohtelemme toisiamme hyvin, kummallakaan ei ole tarvetta nolata toista ystävien seurassa tai tuoda toisesta ikäviä asioita esille. Silloinkin, kun koen tarpeelliseksi jollain tavoin arvostella mieheni toimintaa, yritän tehdä sen mahdollisimman reilusti, menemättä hänen henkilöönsä. Lähipiirissä on niitäkin, jotka kohtelevat toisiaan ikävästi muiden läsnäollessakin. Sitä on tosi ikävä katsella. Kyllä mekin riidellään, mutta ei todellakaan niin, että rasittaisimme sillä muita. Se on kunnioitusta sekä muita että itseämme ja toisiamme kohtaan. Meidän riidat, kuten jonkun toisenkin vastaajan, liittyvät yleensä aika pieniin asioihin, sillä parisuhteen perusasiat ovat kunnossa.



Summa summarum: ei tarvitse hehkuttaa tai korostaa onnellisuutta, kun se näkyy ihan tarpeeksi muutenkin. Kun joku ottaa puheeksi sen, miten "ihana pari" olemme, saatan ennemminkin tuoda hänet maanpinnalle ja muistuttaa, että ihan tavallista arkea me eletään.

kyllä, kehun usein miestäni tai kerron parisuhteemme hyvistä puolista/hetkistä ja yhteisestä ajastamme. Ihan samalla tavalla kuin kerron arjen muistakin asioista: työstäni, ystävistäni, lapsestani - niin hyviä kuin huonojakin asioita. Ja koska olen aika onnellinen (ja tahtoisin ajatella myös myönteinen) ihminen, tulee varmaan useammin kerrottua iloisia kuin ikäviä asioita, niin miehestä ja parisuhteesta kuin näistä muistakin mainitsemistani henkilökohtaisista asioista.



Tapani ei siis ole työpaikan kahvihuoneessa huokailla, kuinka ihana mieheni ja suhteeni on, ja totta kai kenen tahansa kanssa keskustellessa täytyy ottaa tilanne ja keskustelukumppani huomioon: en varmastikaan lähtisi kertomaan mieheni viimeisimmästä romanttisesta tempauksesta ystävälle, joka juuri on tullut petetyksi ja jätetyksi. Minusta on kuitenkin vallan luonnollista kertoa omasta onnestaan ja iloisista asioista ja arjen tapahtumista ihan siinä missä epäonnisista sattumuksistakin, ja monet minun ilon aiheistani liittyvät mieheeni ja parisuhteeseeni.



Olen kyllä yleensä myös saanut tosi myönteistä ja mukavaa palautetta kuulijoilta. Minulle on muutamakin ihminen sanonut, että on IHANA kuulla, kuinka joku on monen vuoden jälkeenkin noin ihastuneen oloinen ja kunnioittaa kumppaniaan m. kuinka minusta huomaa, että saan parisuhteestani voimia arkeen. En ole huomannut, että tämä olisi kenenkään mielestä ikävää kuultavaa!