Lue keskustelun säännöt.
MIten uskallat elää "tarttumalla hetkeen"?
27.12.2012 |
Varmasti tämä on aika pitkälle luonnekysymys. Silti mietin usein, miten moni (myös omasta tuttavapiiristäni) uskaltaa ottaa aika isojakin riskejä elämässä ihan huoletta.
Tässä esimerkkejä, joita minä en ikinä tekisi:
1) Hanki lasta tietoisesti kesken opiskelujen, kun taloudellinen tilanne on heikko/ voimavarat vähissä/ taustalla masennusta, synnytyksen jälkeistä masennusta, tukiverkottomuutta/työttömänä tai sen uhatessa jne. En yritä väittää, että olisi jokin täydellinen oikea hetki hankkia lapsi, mutta on olemassa kuitenkin tiettyjä puitteita, joiden takia odottaisin hetken.
2)Muuta yhteen juuri tapaani ihmisen kanssa/ mennä naimisiin, vaikka on vasta alettu seurustella/ perusta uusperhettä, vaikka en ole tavannut lapsia. Aina ei tarvitse odottaa viittä vuotta todetakseen, että tämä toimii, mutta toimimalla nopeasti tunteittensa mukaan saattaa toimia joskus mutta vähintään yhtä usein ei toimi. MIksi siis ottaa riski ja usein vieläpä toistuvasti?
3) Alkaa seurustella varatun kanssa. En koe, että kilpailu piristää suhdetta enkä näe miestä tavoiteltavana saaliina, kun tiedän, että hän voi valehdella ja pettää rakastaan.
Tiedän, että olen varman päälle ottaja ja myös tällaisille voi sattua niin, että elämä jääkin ikään kuin elämättä, kun ei uskalleta tarttua hetkiin. En yritä sanoa, ettei pitäisi ikinä hankkia lasta, ellei vähintään ole omaisuutta, säännöllisiä tuloja ja vielä joku kasvatusalan ammattilainen lähipiirissä. Yritän sanoa, että miten uskallatte ottaa riskin, kun on selkeitä vaaratekijöitä ja iso mahdollisuus, että homma ei onnistukaan. Monet ottavat toistuvasti tällaisia riskejä, vaikka ovat jo saaneet ns. nenälleen muutaman kerran.
Miksi? Eikö pelota? Kannattaako se? Eikö harmita suunnattomasti, kun homma ei pelitäkään ja tietää, että itse on sen homman liialla hätiköinnillä/ väärällä ajoituksella pilannut? Vai ettekö näe asiaa koskaan noin?
Kommentit (41)
Vanha sanonta "Lapsi leivän tuo" piti meidän kohdalla paikkaansa. Sitä paitsi Suomessa pärjää lasten kanssa vaikka työttömänä, kun on niin hyvä sosiaaliturva.
Olen myös sitä mieltä, että ihmissuhteissa pitää uskaltaa heittäytyä. Silloin on mahdollisuus oikeaan onneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekin sanoit, elämä voi jäädä elämättä jos ei uskalla koskaan ottaa riskejä ja pelaa aina varman päälle. Täällä ei ole mikään varmempaa kuin jatkuva epävarmuus, sitä on vaan opittava sietämään jos haluaa ottaa elämästään kaiken irti.
Vanha sanonta "Lapsi leivän tuo" piti meidän kohdalla paikkaansa. Sitä paitsi Suomessa pärjää lasten kanssa vaikka työttömänä, kun on niin hyvä sosiaaliturva.
Olen myös sitä mieltä, että ihmissuhteissa pitää uskaltaa heittäytyä. Silloin on mahdollisuus oikeaan onneen.
Väkisinkin riskejä ottamalla tulee hetkiä, jolloin kaikki ei mene putkeen. Eikö se harmitus ole mieletön, kun tietää, että merkit olivat ilmassa? Esim. ihmissuhteissa kun liian nopeasti muutetaan yhteen ja kaikki varoittelevat, ja sitten homma ei toimikaan...
Ap
Esimerkiksi mieheni kanssa käytännössä muutin yhteen ensimmäisestä tapaamisesta, ja olen aiemmissa seurustelusuhteissakin mahdollisimman pian muuttanut yhteen. Olen myös joskus pokannut varatun. Olen ostanut omakotitalon sinkkuna, olen lähtenyt ulkomaille duuniin hetken mielijohteesta jne. Onhan sitä tullut kaikenlaista kokeiltua.
Yritän sanoa, että miten uskallatte ottaa riskin, kun on selkeitä vaaratekijöitä ja iso mahdollisuus, että homma ei onnistukaan. Monet ottavat toistuvasti tällaisia riskejä, vaikka ovat jo saaneet ns. nenälleen muutaman kerran. Miksi? Eikö pelota? Kannattaako se? Eikö harmita suunnattomasti, kun homma ei pelitäkään ja tietää, että itse on sen homman liialla hätiköinnillä/ väärällä ajoituksella pilannut? Vai ettekö näe asiaa koskaan noin?
En tosiaan näe asiaa noin. Minulle ei ole niin väliä, "onnistuuko" homma. Kokemus itsessään on tärkeä, ei sen tarvi loppuikää kestää, olipa kyse parisuhteesta tai mistä vaan.
En ole koskaan vielä katunut impulsiivisia päätöksiäni. Minä en pelkää mitään, mikä elämässä voi tulla vastaan, en eroa, en taloudellisia vaikeuksia, en sairauksia, en mitään. Silloin on helppo heittäytyä kaikkeen mitä nyt milloinkin haluaa tehdä.
...että tekee tyhmyyksiä, vaan se tarkoittaa intuition kuuntelemisen taitoa. Jos intuitio varoittaa, että tämän miehen kanssa ei kannata muuttaa yhteen, kuuntele sitä, vaikka olisitkin rakastumisen huumassa.
Jos muut varoittelevat, älä sitä kuuntele. Joskus kannattaa vetäytyä yksinäisyyteen ja kuulostella, miltä sinusta itsestäsi tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai ei tosiaan pysty elämään omaa elämäänsä.
Mutta varmistan aina, että riskit ovat pienet ja onnistumisen mahdollisuudet suuret. Esim. olen seurustellut rauhassa, vakiinnuttanut parisuhteen ennen lapsia, saanut opiskelut päätökseen jne. Riskejä taas oli esim. se, että en ollut saanut vakituista paikkaa, ennen lapsen hankkimista mutta olin aika varma jatkosta (ja sainkin jatkaa).
On olemassa kuitenkin ihmisiä, jotka jatkuvasti ottavat paljon isompia riskejä eli eivät hetkeäkään mieti, miten voisi toimia toisin eivätkä ns. varmista selustaansa.
Esim. eräs ystäväni ottaa riskejä ihmissuhteillaan. Nyt on menossa varmaan 10. vakava suhde eli yhteenmuutto miehen kanssa,ikää naisella on nyt 34 vuotta. Ensimmäinen yhteenmuutto tapahtui 18-vuotiaana kahden kuukauden seurustelun jälkeen ja samantien raskaaksi. Ero tuli jo ennen vauvan syntymää eikä mies ole missään tekemisissä lapsen kanssa. Toinen yhteenmuutto tapahtui jo ennen vauvan syntymää, uusi raskaus käytännössä heti kuin mahdollista ja ero, kun pienempi oli alle 6 kk. Samalla tavalla tämä nainen on sännännyt uuteen suhteeseen aina samantien, seurusteluaikaa ei ole kestänyt paria kuukautta pidempään vaan aina on muutettu yhteen. Lapsiakin on siunaantunut eri miesten kanssa jo neljä.
Viimeisin tempaus oli miehen kanssa, jolla oli omasta takaakin kolme lasta. Seurustelivat kokonaiset 6 viikkoa, sitten jo nainen lapsineen muutti miehen luo, ja puolta vuotta myöhemmin itkettiin, kun kaikki lapset vihaavat häntä ja parisuhde on sen takia aivan hajalla.
Jälkiviisaus on tietysti helppoa, mutta tämän ystäväni suhteen voin jo mielestäni sanoa, että hän ei vain välitä varoitusmerkeistä, kun kaikki on niin täydellistä siinä suhteen alussa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Carpe diem ei tarkoita sitä että tekee typeryyksiä hetken mielijohteesta. Se tarkoittaa sitä että elät elämääsi tässä hetkessä. Eli kun luet lapselle satua, et ajattele iltapalaa tai huomista työpäivää vaan olet juuri siinä hetkessä.
Idässä on hieno mietelause tuota varten: Kun syöt puuroa, syö puuroa.
Jälkiviisaus on tietysti helppoa, mutta tämän ystäväni suhteen voin jo mielestäni sanoa, että hän ei vain välitä varoitusmerkeistä, kun kaikki on niin täydellistä siinä suhteen alussa.
Ap
itse asiassa NAUTTII siitä draamasta, eikä yritä vältellä sitä. Minä ainakin olen aina tykännyt että välillä ollaan taivaissa ja välillä pohjalla, eikä niin että mentäisiin tasaisesti elämässä. Minusta jokainen erosurukin on ollut hieno kokemus, jota en olisi halunnut jättää kokematta. Samoin se kun talo jonka ostin paljastui hometaloksi ja otin siitä takkiin taloudellisesti oikein kunnolla. Tai se että lähdin ulkomaille mutta en pärjännytkään siellä ja tulin pian takaisin.
Mitään en kadu, enkä tekisi nytkään toisin, jokainen hetki on ollut hienoa, vahvaa elämää, niin riemun kuin tuskan hetketkin.
t. 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
korreloivat keskenään ja riskinottokyky on temperamentista kiinni.
ikäinen ap olet?
Mä olen tehnyt lapsen opiskeluaikana. Oli rahallisesti kannattaavaa tai ei... Eli vähän oli rahaa joka tapauksessa. Olisko pitänyt jättää lapsi tekemättä ilman työpaikkaa?
Olen muuttanut nyt yhteen seurusteltuani muutaman kuukauden. Olen rakastunut. Tai molemmilla omat kodit mutta asutaan toisessa.
Ja viimeisenä seurustelen henkilön kanssa joka on naimisissa. Se liitto taitaa vaan olla ohi.
Kaikki riskit on otettu. Siipeen on tullut, mutta olen saanut myös jotain ihanaa mitä en kadu. Lapsen ja rakaan ihmisen elämääni.
Nyt kun olen 33v olen ajatellut että MÄ olen ansainnut jotain hyvää tässä elämässä ja mä saan myös nauttia siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuohan vastaa lähemmäs sitä, että ajetaan satasta kivimuuriin. Ei kiitos mulle tuota.
Ei mua pelota tarttua hetkeen, sillä ne on niitä juttuja, joissa näen jonkin mahdollisuuden, joka todella houkuttelee, vaikka niitä riskejäkin on. Lähinnä tulee mieleen työhön liittyvät jutut ja yritysyhteistyökuviot. Esimerkiksi juuri tuollaisessa yritysyhteistyössä vaatii uskallusta lähteä mukaan, vaikka lähtiessä ei voi tieää millaiseksi yhteistyö lopulta muodostuu ja mihin se laajenee.
sisältyy minusta se, että tietoisesti pohtii eri vaihtoehtoja ja tekee sitten päätöksen. Ap:n esimerkit kuulostaa enemmän kulloisenkin impulssin ja hetken mielijohteen mukaan toimimista ilman sen suurempaa miettimistä. Jos vaihtaa vaikka miestä kuin paitaa niin syy voi olla joku psykologinen, jota tämä henkilö itsekään ei ole vielä tajunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja yksilöt yhdessä muodostaa suhteen. ikä toimii yhden kanssa ei toimi toisen kanssa. Miksi joku menee jeesustelemaan ettei suhde jonkun kanssa toimisi? Koska se ei hänellä niin tehnyt? Tuohan on lapsellista käytöstä.
Ehkä elämää ei ole jäljellä muutamaa vuotta. No sinä varmaan elät ikuisesti niin on varaa olla elämättä? Kun vammaudut tai kuolet jonkun ihmisen tekemään virheeseen vaikka liikenteessä niin siinähän se sitten olikin.
Suvussa on liikenteen uhrina olon lisäksi myös muutama lapsena sairauteen kuollut niin miksi jättäisin elämättä koska se voi päättyä tänään tai sairauteen väsytettynä vuoden kuluttua?
Tottakai se kannattaa muuttaa yhteen jos jonkun löytää! Sinä kuulostat vaan synkältä sinkulta mutta kuvittele että löytäisit jonkun joka tahtoo elää luonasi minusta se on vaan hulluutta elää eri osotteissa jos eletään suhteessa.
Minusta ei taas ole parempaa aikaa saada lasta kuin opiskelijana.
Olen äitiyslomaltakin jäänyt opiskelijaksi lisänä. ;)
Tuo sosiaaliturva ei ole syy mihinkään kuten väität! Ei tämä maa ole ainoa jossa lisäännytään. On paljon maita joissa saa olla omillaan (tai sitten yhteisö rientää konkreettisesti apuun jonkun perheen tueksi).
Meillä on tuet nyt perheen kanssa n. 3 000 mitä jää käteen ja olen hoitovapaalla. Se lisääntyisi jos menisin töihin ja elämästä voisi karsia paljon pois jos jotain tapahtuisi.
Ajattelen että työntekoa tahdon jatkaa mahdollisimman pitkälle ja toivon että voisin jatkaa pitkälle eläkerajasta eteenpäin ja välillä lisäkouluttaa itseäni.
Mutta elämässä on jokaiselle tiedossa surua ja murhetta mutta elämä on! Pitäisi nauttia elämästä ja ottaa muita huomioon. Kun menetät jotain riittävän rakasta niin alat näkemään miten hyppy leskeyden jälkeen uuteen suhteeseen ei tule liian aikaisin koska siinä puhutaan uudesta onnesta-
selkeistä varoitusmerkeistä huolimatta esim. säntäävät suhteeseen tai vaihtavat työpaikkaa. Anteeksi väärä ilmaisu. Ehkä parempi on riskin ottaminen.
On selvää, että vaatii hyvää itseluottamusta ja seikkailunhalua ottaa riski, vaikka on paljon varoitusmerkkejä. On hieno ominaisuus haluta kokea myös niitä elämän kolhimia juttuja eikä pyrkiä niitä välttelemään. Silti nämä helposti riskin ottavat ystäväni eivät koe tilannetta noin, kun elämä potkii päähän vaan jaksavat valitella ja voivotella, miksi juuri heille käy näin ja miten yhtään eivät tienneet, että näin voisi käydä. Minusta se on hassua, kun kaikki varoitusmerkit ovat näkyvissä, muut varoittelevat ja itsekin on jo pari kertaa lyönyt päätä seinään mutta silti vaan on painettava tuhatta ja sataa sitä muuria päin ja itkettävä jälkeenpäin, miten sitä muuria ei mitenkään voinut nähdä...
Eli en oikein ymmärrä, kun luen itse varoitusmerkkejä ja varmistan sen minimin verran, ennen kuin otan riskin. En siis jätä elämättä enkä varmistele miljoonaa kertaa, että kaikki on täydellistä, mutta en tosiaan ole sännännyt yhteenkään suhteeseen silmät kiinni vaan ensin on seurusteltu, sitten muutettu yhteen ja lapsia olen tehnyt vain tämän viimeisen kanssa, kun oltiin seurusteltu jo vuosia.
Mietin usein, eikö riskinottajista elämä ole elämisen arvoista, jos asioita katsoo hitaammalla tahdilla. Sitäkin mietin, että vaikka itse haluaakin avata joka kortin seurauksista välittämättä, niin eivätkö seuraukset joskus ole liian raskaita muille? Aina kun ne eivät vain satuta itseä vaan myös muita. Esim. ystäväni lapset kärsivät suunnattomasti hänen vaihtuvista miessuhteistaan - tämän jopa ystäväni myöntää, mutta ei vainb välitä tarpeeksi suojellakseen lapsiaan paremmin.
Onko siis oikein elää ns. vaarallisesti, jos samalla satuttaa muita? Itsehän on helppo kärsiä seuraukset, mutta jos omalla toiminnallaan voisi estää tai edistää muiden kärsimystä, niin eikö silloin kannattaisi harkita...
Ap
Esimerkiksi perheessä, jossa kaksi pienipalkkaisessa työssä olevaa, tulot voivat olla tuota pienemmät!
Kuinka kauan Suomella on varaa elättää kaikki lusmuilijat?
Meillä on tuet nyt perheen kanssa n. 3 000 mitä jää käteen ja olen hoitovapaalla. Se lisääntyisi jos menisin töihin ja elämästä voisi karsia paljon pois jos jotain tapahtuisi.
Ajattelen että työntekoa tahdon jatkaa mahdollisimman pitkälle ja toivon että voisin jatkaa pitkälle eläkerajasta eteenpäin ja välillä lisäkouluttaa itseäni.
itse seurustelin 10vuotta miehen kanssa ennen kuin tehtiin lapsi. Onneksi ei menty koskaan naimisiin sillä nyt erottiin lapsi 4vuotta...
Nyt ihanassa uudessa suhteessa josta kaikki varoittelee, mutta mitä sitten? Mä aion nauttia nyt. En ole koskaan ollut näin onnellinen.
kuin mistä kirjoitit. Hetkeen tarttuminen ei tarkoita mielivaltaista ajattelemattomuutta. Vaan sitä, että kun otollinen hetki on, kykenee toimimaan eikä jää vain sadattelemaan myöhemmin että miksi en sillekään uskaltanut sanoa jne. Tilannetaju - se on se asia jota elämässä on lähes mahdoton opettaa kellekään toiselle. Mutta se on lähes synonyymi hetkeen tarttumiselle. Se on sitä, että kysyy, jos asia on epäselvä, kertoo mielipiteensä ja ajatuksensa, antautuu kohtaamisille ja keskusteluille. Ei sitä, että koheltaa päättömättömästi tai vastuuttomasti jättää ajattelematta tekojensa seurauksia.
Mietin usein, eikö riskinottajista elämä ole elämisen arvoista, jos asioita katsoo hitaammalla tahdilla.
että pitkästyisin turvallisessa, tavallisessa elämässä hengiltä. Aina jos on liian pitkään ollut tasaista elämässä tulee tarve repäistä jotenkin, kun alkaa kyllästyttää koko elämä muuten.
Sitäkin mietin, että vaikka itse haluaakin avata joka kortin seurauksista välittämättä, niin eivätkö seuraukset joskus ole liian raskaita muille? Aina kun ne eivät vain satuta itseä vaan myös muita. Esim. ystäväni lapset kärsivät suunnattomasti hänen vaihtuvista miessuhteistaan - tämän jopa ystäväni myöntää, mutta ei vainb välitä tarpeeksi suojellakseen lapsiaan paremmin.
Minusta ei ole oikeutta satuttaa muita, varsinkaan lapsia jotka eivät voi valita osaansa toisin kuin esim. miehet jotka vapaasta tahdostaan alkavat seurustella impulsiivisen elelijän kanssa.
Itse olen jättänyt lapset hankkimatta ihan juuri siksi, kun olen ajatellut että lapset vaatisivat elämän säännöllistämisen ja tietynlaista "kunnollisuutta" äidiltä, ja minä mieluiten elän boheemisti puolihuolimattomana poikamiestyttönä.
mutten tee typeryyksiä. Tein lapsen opiskeluajan loppupuolella, mutta tiesin, että odottamassa on varma työpaikka. Tein maailmanympärimatkan kesken opiskelujen heti, kun rahat vain oli kasassa, vaikka odottamassa oli asuntolaina, takaisin tullessa oli rahaa tilillä ehkä 200 euroa. Tiesin kuitenkin, että töitä on heti, kun niitä haluaa tehdä. Otimme neljättä sataa tuhatta asuntolainaa, mutta varauduimme sairauteen jne. lainaturvalla.
Eli elän hetkessä ja otan tavallaan suureltakin kuulostavia riskejä, mutta olen myös järjestänyt niin, että on joku back up, jos kaikki ei menekään, kuten pitää. Moni asia olisi jäänyt tekemättä ja elämää elämättä, jos olisin halunnut pelata pelkästään varman päälle ja elänyt vain sitkun-elämää.